Brewdog Jack Hammer

Vai että West Coast India Pale Ale? No, ihan miten vaan. Pullon etiketin metsänvihreä väri iskee jotenkin sopivasti. Pullo auki ja hedelmäisen herkullinen humalantuoksu pöllähtää huoneilmaan.

Hyvinkin kaunista, kellanpunertavaa, hiukkasen jopa vihreän suuntaan kääntyvää juomaa. Sameanpuoleista. Vaahto on paksu, häviää hiljalleen. Huomaan, että olut on kauttaaltaan pienen pienen hipleen valtaama. Sakkaa se ei ole, koska se on levinnyt tasaisesti koko juomaan. Humalahippusia?

Ja kylläpä humala huutaa, kun tätä hörppää. Ei ihan korvia tukkoon kuitenkaan, tämä olut ei ole ihan pelkkä hintelä humalasalko. Suutuntumassa on tukevuutta. Pienempi siemaus. Hieman oikein mukavan makeaa sitruksisuutta, mutta sitten taas humalarynnäkkö, joka kuivattaa suun tyyten. Jälkimaku on äärimmäisen katkera ja kuiva, epämiellyttävän rajoilla.

En tiedä. Melkein kaikki esiin nousevat aromit taitavat olla humaloista, mutta tuo suun turruttava katkeruus juoksee kaiken yli. Ehkä Jack Hammer on syönyt yksinkertaisesti liikaa humalaa?

Tai odotetaanpa vielä. Vähän lämmenneenä Jackin hurja humala menettää pahimman teränsä. Tuloksena aika tasainen ja tukeva, hedelmäisen sitruksinen olut, joka on vieläkin rujosti katkera. Jälkimaussa nyt selvä sitrus, joka alistuu jopa hieman makeaksi, kun malttaa odottaa. Etenkin näin aika mainiota!

Post a comment

You may use the following HTML:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>