Category: Yleinen

Munkki valuttaa hanasta eli raju on ajan riento eli Chimayta kerrakseen

Kävi niin kuin joskus olutbloggaajalle käy eli sähköpostiin kilahti kutsu. Chimay-harvinaisuuksia tarjolla olutkapakka Kaislassa. Mitähän ne sitten, kun Chimayn tuotevalikoima on aika suppea…

No, baarinnurkka oli täyttynyt valittujen joukosta, jokaisen eteen katettu kolme pientä lasia. Ääneen pääsi lyhyehkö, silmälasipäinen belgialainen. Chimayn brand ambassador (merkkisuurlähettiläs ?), jonka nimi ei napsahtanut kaksihenkisen iskujoukkomme aivosoluun.

Juttua riitti: Chimayta alettiin tehdä 1862, juurikin sitä, mikä nykyään punaisena Chimayna tunnetaan. Ja kun kyseessä on ehta trappisti, niin se pannaan edelleen luostarin muurien sisällä, munkkien valvonnassa. Ja mikä parasta, kun euro Chimaysta luostariin kilahtaa, siitä 90 senttiä hyväntekeväisyyteen vilahtaa.

Mutta päästiin toki asiaankin. Vuosikertaolutta oli tarjolla, isoista 0,75-litraisista. Kuulemma iso pullo sopii ikäännyttämiseen pientä paremmin, sillä ilmaa on ison korkin alla suhteellisesti paljon vähemmän.

Ensiksi vain yhden kerran, vuoden 2012 150-vuotisjuhlaa varten, pantu Spéciale Cent Cinquante.

Jotenkin jouluinen tuoksu, josta pöydän ääressä arvuuteltiin paloja. Rusinaa, hunajaa, sitruunaa ja appelsiinkiljua nyt ainakin. Maku kohtuullisen kuiva, lämmetessä makeutuva. Ehkä pientä pippurista poltetta. Hiukka alkoholia. Happoja löytyy.

Hyväähän tämä.

Seuraavaksi sitten Grand Reserve vuodelta 2010. Grand Reserve on oikeasti ”vain” Chimayn sinistä isossa pullossa. Sinistä Chimayta tehtiin ensi kerran sesonkiherkuksi toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina, valikoimaan se vakiintui 1954.

Nätisti punertava, tuoksussa maustetta ja marjaa ja/tai tummaatoffeeta. Yllättäen aluksi suussa melko iisi, melkein eleetön. Happamahko. Katkeruus tulee jälkimakuun rauhallisena, mutta happamuuden kanssa jättää melko timakan tunnun.

Jännä, viinimäinen.

Ja vuosikertapullojen huipuksi kaiveltiin esiin suorastaan epäilyttävän kuvauksellisen pölyiset vuoden 1997 Grand Reservet.

Kuiva, korkkinen, puinen ja ehkä multainen tuoksu. Hapot pehmentyneet kivasti. Korkkituoksu väljenee vähitellen. Kiva ja pitkä vaniljainen jälkimaku. Pieni korkkisuus tai multaisuus on sitkeästi mukana, mikä on sääli. Tiedä sitten onko kyseessä vika vai ominaisuus, kahdessa eri pullossa oli kuitenkin sama meininki.

Lämmetessään tästä huolimatta vääntyi oikein jännittäväksi ja mainioksi, mausteiseksi juomaksi. Mutta oliko sitten parempaa kuin 13 vuotta nuorempi sukulaisensa? Makuasioita… Sanotaan kuitenkin niin, että jos mieli tekee juoda viisivuotias Chimay, niin kannattanee kipata, eikä odottaa vielä yli kymmentä vuotta.

Lopuksi pöytään kannettiin iso lasi hanakylmää sinistä Chimayta. Väitteen mukaan kyseessä oli suoraan hanajakelua tehdyn Chimayn ensi-ilta.

Kylmänä todella erikoinen kokemus: äärimmäisen pehmeä ja helppo juotava, melkein kuin täyteläistetty Guinness! No, lämmetessä löytyi enemmän makeutta ja sävyjä, mutta jos jollakin oluella haluaisi juoda itseltään nopeasti jalat alta, niin kylmä hana-Chimay voisi olla kova juttu…Tämän jätimme kuitenkin toistaiseksi testaamatta.

Saimaa Blonde Ale ja Saimaa Vaalea Lager

”Bloggari sai Saimaata,
läheltä Saimaata,
sitten hän sai maata
ja juoda Saimaata.”

Olen usein pohtinut, mitä eroa on alella ja lagerilla. Tiedän toki, että kyse on hiivalaadusta ja käymislämpötilasta, mutta millaisia eroja muodostuisi, jos sama vierre käytettäisiin kahdella eri tavalla? Oma mielikuvani on, että pohjahiiva- eli lager-käyminen tuottaa puhtaampia, ikäänkuin kliinisiä oluita, kun taas pintahiivaoluissa on yleisesti ottaen enemmän makua ja runkoa.

Saimaan juomatehtaan massamarkkinoille suuntaamat kevätuutuudet ovat jonkinlainen vastaus tähän samaan kysymykseen. Niissä on melkein samat maltaat, melkein samat humalat ja sama alkoholiprosentti. Tosin pienet erot paljastavat, ettei kyse ole samasta vierteestä, vaikka lähellä ollaankin.

Suurta eroa ei oluissa ole: ale on pikkaisen tummempi ja kitkerämpi. Tämä kitkeryys kääntää tässä tapauksessa pelin lagerin voitoksi: Saimaa Vaalea Lager on kelvollinen perusbisse ilman mitään häiritseviä elementtejä. Saimaa Blonde Ale on samaan tapaan ihan kelvollinen olut, mutta siinä tuo tasapainoton kitkeryys häiritsee.

Brewdog Hello my name is Päivi

Tämä olut antaisi hyvän tilaisuuden kirjoittaa Päivistä, Pekasta ja kaikesta muusta, mikä suomalaisessa alkoholikulttuurissa on pielessä. Puhutaan sen sijaan siitä, mikä lempipanimossani on pielessä.

Brewdog on punk-asenteellaan ravistellut alkoholimaailmaa ja tuottanut koko joukon upeita oluita. Laitkin – tai ainakin se yksi laki, joka esti Englannissa oluen myymisen 2/3-pintin annoksina – ovat kaatuneet. Vahva brändi on rakentunut siihen ympärille ikään kuin itsestään.

Suomikin kaipaisi vähän Brewdog-ravistelua. Esimerkiksi nettimyynnin pelisääntöjä voisi tarkistella viemällä asian EU-tuomioistuimeen, mutta Brewdog on pikemminkin pyrkinyt itse tukahduttamaan verkkomyynnin Suomeen nostamalla toimitushintoja.

(Tämä on muuten omituinen juttu, sillä Brewdogin edustaja väitti OlutExpossa minulle toimitusmaksun nostamisen 25 punnasta 44 puntaan johtuvan lentorahdin turvamääräysten kiristämisestä. Kuitenkin Ales by Mail -verkkokauppa, joka käsittääkseni jollain tapaa pyörittää myös Brewdogin verkkokauppaa, on pitänyt hintansa 22 punnassa. Sivumennen sanoen tuntuu vähän liiankin sopivalta sattumalta, että tuo 44 puntaa nosti Punk IPA -korin hinnan hieman Alkoa korkeammaksi.)

Baari, josta kenelläkään ei vielä tunnu olevan mitään tietoa, voisi haastaa Alkon monopolin ja tavoitella oikeutta ulosmyyntiin. Ja se, mikä olisi Brewdogille kaikkein tutuinta maaperää, olisi alkoholituotteiden brändeille asetettujen rajoitusten koetteleminen.

Mutta Brewdogia ei ehkä hirveästi nappaa, mitä Suomessa tapahtuu tai ajatellaan. Enkä nyt tarkoita sitä, että Suomen pitäisi olla jotenkin Brewdogin erityisenä kohteena vaan sitä, että kun jotain luvataan, siitä pidettäisiin kiinni. Siitä kertoo epämääräisen baarihankkeen lisäksi myös Päivi-olut.

Onhan Päivi oluena ihan kelvollinen perusvarma suoritus: paljon alkoholia ja humalaa mutta myös maltaista runkoa näiden kannattelemiseksi. Marjaisuus ei tässäkään ”Hello”-oluessa nouse kovin vahvasti esiin, jolloin idea vähän vesittyy. Hyvä olut, muttei missään nimessä Alkon pyytämän hinnan (5,95 euroa) arvoinen.

Lämmetessä oluesta ei nouse juurikaan mitään hyvää vaan lähinnä alkoholia ja nurmimaista kitkeryyttä. Varsin tyypillinen Brewdog-tempaus siis: paljon pälinää, vähemmän sisältöä.

Oluttyylit

Olueen liittyy tuskin mitään yhtä epämääräistä ja silti yhtä tiukasti määriteltyä asiaa kuin oluttyylit. Ainoa yksiselitteinen jaottelutapa on eritellä oluet käytetyn hiivan perusteella. Tällä saadaan kuitenkin aikaiseksi vain kolme ryhmää (ale, lager ja lambic), mikä harvemmin on riittävän tarkka tapa.

Erilaisia jaotteluita on täsmälleen yhtä monta kuin niiden tekijöitä. Skaala ulottuu Alkon yksinkertaisesta (lager, tumma lager, pils, vahva lager, vehnäolut, ale, stout&porter ja erikoisuus) esimerkiksi BJCP:n viralliseen määritelmään, jossa on 27 pääkategoriaa, joista kullakin

Myös Kauniin humalan on ollut välttämätöntä työntää lusikkansa tähän soppaan, koska lukijalle on haluttu tarjota samanaikaisesti sekä mahdollisimman yksiselitteiset että käyttökelpoiset avainsanat. Ale ja lager ovat tähän tarkoitukseen aivan liian epämääräisiä, joten ne on pilkottu pienempii paloihin. Jaottelussa on pyritty käytettävyyteen, joten kyse ei ole mitenkään oikeaoppisesta luokittelusta ja monessa kohdassa tyylejä on jopa väkivaltaisesti pakotettu samaan ryhmään.

Seuraavassa käydään lyhyesti läpi ne 28 tyyliin liittyvää avainsanaa, joita käytämme. Kunkin oluen kohdalla ryhmä määräytyy ensisijaisesti sen perusteella, miksi panimo omaa tuotettaan kutsuu ja toissijaisesti meidän arviomme mukaan. Extrat, doublet ja imperiaalit on yleensä niputettu yhteen, yleisimmin käytettyyn tyyliin (esim. double india pale ale ja imperial stout). Kunkin tyylin kuvauksen lopussa on lisäksi suluissa ryhmään kuuluvien BJCP-luokkien koodit.

Ylipäätään tällä sivustolla käytetään avainsanoja vain oluen tunnistamiseen, joten tapahtumia, politiikkaa ja matkoja käsittelevät jutut löytyvät omista osioistaan ja niissä on käytetty avainsanoja vain niissä esiintyvien panimoiden ja oluttyylien osalta.

barley wine: Vahvoja, lähes poikkeuksetta yli kymmenen prosenttia alkoholia sisältäviä oluita. Usein väriltään mahonkisia ja koostumukseltaan paksuja. (19B-C)

black IPA: Uudehko mutta silti oman kategoriansa ansaitseva tyyli, joka on eräänlainen hybridi stoutista ja IPA:sta. Vahvasti humaloituja ja väriltään mustia oluita.

bock: Saksalaislähtöinen oluttyyli, jonka voi yksinkertaistaa sanapariin vahva lager. (5A-D)

DIPA: Äärimmäinen IPA, jonka erottaa perusversiosta erityisesti korkeamman alkoholipitoisuuden (8-9%) mutta usein myös vieläkin tiukemman humaloinnin ansiosta. (14C)

erikoisuus: Eräänlainen roskakorikategoria, johon heitämme kaikki omituisuudet, joita ei hyvälläkään mielikuvituksella saa mahdutettua mihinkään muuhun kategoriaan. (22C, 23)

hapanolut: Usein spontaanikäymisellä, eli ilman lisättyä hiivaa käynyt, happaman makuinen olut. Tähän ryhmään kuuluvat muun muassa lambicit ja gueuzet. (17A-F)

hedelmäolut: Olut, jonka valmistukseen on käytetty reippaasti hedelmää. Usein alhainen alkoholiprosentti ja käytetyn hedelmän sanelema väri. (20)

imperial stout: Vahvoja, mustia oluita, joille on tyypillistä kahvinen tai suklainen paahteisuus ja hillitty humalointi. (12C, 13F)

IPA: Trendilajike, jonka juuret juontavat vuosisatojen taakse. Vaalea (tai vaaleahko) oluttyyli, jossa on tyypillisesti alkoholia 5-7 prosenttia. Humalointi on poikkeuksetta tuntuva ja maistuva. (14A-B)

korkea-alkoholinen: Tämä pieni erikoiskateoria sisältää oluet, joissa on enemmän alkoholia kuin barley winessa. Käytännössä puhutaan siis likööreistä ja viinoista.

kotiolut: Tähän ryhmään voi kuulua oluita kaikista muista ryhmistä, sillä ryhmän ainoa kriteeeri on se, että olut on kotitekoista eli sitä ei ole valmistettu kaupallisessa tarkoituksessa.

luostariolut: Luostarissa valmistettu olut, usein belgityylinen ale.

matala-alkoholinen: Tähän ryhmään kuuluvat paitsi alkoholittomat oluet myös muut selvästi alle neljä prosenttia alkoholia sisältävät oluet.

maustettu olut: Eräänlainen lisäkategoria oluille, joihin on lisätty maistuva määrä jotain poikkeuksellista raaka-ainetta. (21A-B)

pale ale: Jättikategoria, joka sisältää kaikki pale aleksi ja bitteriksi määritellyt oluet. Ryhmän ulkopuolelle jäävät siis tiukemmin humaloidut IPA:t ja tummemmat brown alet, mutta muuten kyseessä on hyvin laaja ja ”suvaitsevainen” ryhmä oluita. (6A-D, 7A-C, 8A-C, 9A-E, 10A-B, 15D, 16B, 16D-E)

pils: Vaalea lager -kategorian laadukkaampi versio, jossa usein enemmän humalaa ja muutenkin rapeampi makuprofiili. Ryhmään kuuluvat oluet kunnioittavat saksalaisia ja tsekkiläisiä perinteitä. (2A-C)

real ale: Brittiläinen tapa tehdä olutta, jossa olut käy vielä ”myyntipakkauksessaan”. Vaikka moni pullotetty brittiolut väittää olevansa elävää real alea, käytetään tätä avainsanaa vain tynnyriversioihin. Real ale -ryhmään kuuluvat oluet ovat usein tyyliltään pale alea tai stouttia.

sahti: Suomen oma perinteinen oluttyyli. Tuhteja ale-oluita, joissa on paljon alkoholia eikä lainkaan humalaa. (23)

saison: Tyypillisesti belgialainen vahvahko pale ale, joka on maultaan hedelmäinen tai jopa mausteinen. (16C)

savuolut: Vaikka savu on enemmänkin mauste, jota voi käyttää melkein tyyliin kuin tyyliin, on se tässä haluttu pitää erillään, koska sillä on lopputulokseen niin suuri vaikutus. (21A-B)

stout: Selvyyden vuoksi porter ja stout kuuluvat samaan ryhmään, eli kaikki väriltään lähempänä mustaa kuin mitään muuta olevat ale-oluet ovat stout-ryhmässä. (12A-B, 13A-E) HUOM! Tästä säännöstä olemme hieman livenneet, joten pääosa porttereista on merkitty vain porttereiksi. Ne löytyvät täältä.

tumma ale: Hyvä esimerkki tyylistä, joka on helpointa määritellä naapuriensa kautta. Tumma ale on nimittäin vaaleampaa ja usein miedompaa kuin portter, mutta tummempaa ja maltaisempaa kuin pale ale. (10C, 11A-C, 18B, 18E)

tumma lager: Kategoria, johon kuuluvat kaikki selkeästi värilliset pohjahiivaoluet. (3A-B, 4A-C, 7B)

vaalea lager: Perinteisten peruslagerien kategoria. Tähän kuuluu esimerkiksi kotimainen bulkkikeskari. Tuntuva humalointi siirtä oluen pils-ryhmään ja väritys tummaan lageriin. (1A-E, 5C)

vahva ale: Usein vaaleita vahvasti alkholisia mutta miedohkosti humaloituja oluita. Tyypillinen tämän tyylin edustaja on Duvel-tyylinen belgiolut. (16E, 18A, 18C-D, 19A)

vehnäolut: Olut, jonka valmistuksessa on käytetty pääasiassa vehnää. (6D, 15A-C)

wit: Maustettu, lähes valkoinen vehnäoluttyyli. (16A)

Ørbæk Påskebryg

Tosi tummanpunaisenruskeaa, kattovalo kumottaa nätisti läpi, vaikka utua onkin. Vaahdossa hiukka ruskeaa, putoaa äkkiä mutta jää katteeksi. Nuhanenään epämääräinen tuoksu: paahdettu ruisleipä ehkä?

Aika tukeva, melko rauhallinen. Maltainen ja tasaisesti tuota ehkä mausteinen… Ei makea, ei kovin katkera, hiukka viinainen, etenkin jälkimaku, jossa myös pikkuisen kiprakkaa humalaisuutta. Hyvällä tavalla mämmimäinen.

Juurikin kiva tuhti pääsiäisolut, jossa mikään ei erityisesti pukkaa esiin, mutta jota juo oikein mielellään.