Eka kerta

Eka kerta on herkkä juttu. Jännittää. Ei uskalla heittäytyä. Tarkkailee itseään ikään kuin ulkopuolelta: Teenköhän nyt oikein? Teenköhän nyt kuten sillä videolla, jonka netistä kerran löysin? Olenko riittävän…

Ei kun hei. Nyt loppuu tämä tyhmä läppä. Vaikka panohommista on kyse, niin yritän työntää sordiinon tirsk-tuuttaimeeni. Niin epäluonteenomaista kun se onkin.

Eli tekaisimme omaa olutta ihan mallastetuista ohrista (1 kg pils, 1 kg pale ale ja 100g cara), humalista (chinook katkerona, cascade ja centennial aromina) sekä hiivasta ( dry ale ) ja vedestä (mäskäyksen alussa n. 8 litraa). Menetelmänä oli pussimäskäys, kipattiin siis maltaat tuollaiseen kertavaippojen pesuun tarkoitettuun kestopussiin.

Mitä tästä sanoisi. Ehkä sen, että tavallaan homma oli jopa odotettua helpompi, mutta myös työläämpi. Aikaa menee reippaasti, paitsi mäskäämiseen ja keittelyyn, tietenkin myös putsailuun. Yllättävän vähillä vehkeillä pärjäsi, juurikin tuon pussimäskäyksen vuoksi. Siksipä jäi kokeilematta vierteen huuhtelu, mitä nyt puolisentoista litraa laitettiin lopuksi lämmintä vettä pussin läpi.

Lopputulos on mielestäni lopulta ihan kelpo pale ale. Ei tajunnanräjäyttävää, mutta oikein kivaa juotavaa. Parhaiten onnistuimme tuoksussa, joka on oikein pirtsakan humalankukkea. Itse olut voisi olla hiukka heleämpää, vaahto on ihan nättiä tiheää ja vaaleaa kamaa. Maku on hyvä, tosin lyhyt ja loppupuolella on joku vähän epämääräisempi hiukka öljyinen pyörähdys. Jälkimausta ei kauheasti voi puhua, enemmän vetiseksi vetää.

Aika liki Keisarin 66:tta, mikä luonnollisesti on hyvä juttu. Jos tätä ja 66:tta olisi kaupassa samaan hintaan, niin Keisaria kyllä tulisi varmaan ostettua…

Kokemus oli kuitenkin hyvä ja suositeltava. Käytössämme ollut 10 litran kattila tosin osoittautui varsin naftiksi, mutta tarkoitus on tehdä sillä toinen erä viikonloppuna. Tällä kertaa tähtäimessä on jotain porter/stout/imperial stout linjalta. Katsotaan mitä oikeasti tulee…

Ja loppuun vielä video ekasta kerrasta, jos nyt jotakuta sattuu kauhuleffat kiinnostamaan. Aiheesta lisää myös Vihreän Langan -sivuilla.

Post a comment

You may use the following HTML:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>