Mikkeller K:rlek

Mikkeller K:rlek on käsittääkseni olutsarja, jota tanskalaispanimon pojat (ja tytöt?) käyvät panemassa milloin missäkin. Tällä kertaa pullosta on kaadettu lasiin Forår/Sommer 2013 -versiota, joka on tehty belgialaisessa De Proef -panimossa.

Väri on syvän punaoranssi ja samea. Tuoksussa lupauksia runsaasta jenkkihumaloinnista. Vahvat hiilihapot kuitenkin peittävät makua alleen ja ensituntumalta ainoa makukokemus on kitkerä jälkimaku. Tämä runsas hiilihappoisuus on seikka, joka häiritsee minua usein juuri belgialaisissa oluissa, esimerkiksi Duvelissa. En tosin tiedä, onko kyseessä vain mielikuva ja ovatko belgit edes sen hiilihappoisempia kuin esimekiksi saksalaiset pilssit.

Yhtäkkiä tuoksussa on vastaleikattua nurmea. Se tosin saattaa kyllä tulla jostain naapuistakin, kun kerran ulkona istun tätä maistelemassa. Joka tapauksessa nurmen tuoksu sopii tähän olueen oikein hyvin, joten mainio ruohonleikkuueväs ainakin.

Lopuksi pyörittelen lasia voimakkaasti, mikä nostaa uuden vaahdon pintaan. Toivottavasti nyt maku puhkeaa kukkaansa. Mutta ei. Maku on mieto ja lyhyt. Ei kun hei! Nyt se tulee, kuin takatuuppari sopivasti chilillä maustetussa ruuassa.

Humalat, kuinka rakastankaan teitä! (Viittaakohan tuo oluen nimi edes rakkauteen?)

Post a comment

You may use the following HTML:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>