MM-ennakossa Meksiko ja Corona Extra

Meksiko on erikoinen jalkapallomaa. Se tuottaa laatupelaajia maailmalle ja pärjää kakkostason arvokisoissa kuten Olympialaisissa (kultaa 2012) ja Copa Americassa (pronssia 1997, 1999 ja 2007), mutta MM-kisoissa menestys on ollut huomattavasti vaatimattomampaa.

Meksiko on ollut mukana peräti 15 kertaa, mutta parhaaksi saavutukseksi on jäänyt kaksi puolivälierätappiota. MM-kisoja isännöineistä maista huonompi saldo on vain Japanilla ja Etelä-Afrikalla. Kaksinkertaisista isäntämaista toiseksi huonoin on Saksa kolmella mestaruudella.

Paljon parempaa ei ole luvassa tälläkään kertaa, sillä jos vihreät etenevät lohkostaan jatkoon on ensimmäisellä pudotuspelikierroksella vastassa todennäköisesti Hollanti tai Espanja.

Väkisin väännetyllä rinnastuksella voisi sanoa, että meksikolainen jalkapallo on kuin meksikolainen olut: siihen törmää kaikkialla, mutta se ei jätä oikeastaan mitään merkittävää jälkeä mihinkään.

Brasilia-Meksiko Coronan kera kello 22 alkaen Facebookissa. Omat limeviipaleet mukaan!

Turnauksen tilanne 17.6. päivällä:

  1. Brooklyn Lager, USA 4,0 (1 ääni)
  2. Estrella Damm, SPA 2,0 (2 ääntä)
  3. Xingu, BRA 2,0 (1 ääni)
  4. Mythos, GRE 1,5 (2 ääntä)

Post a comment

You may use the following HTML:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>