Sori Brewing Out of Office Session IPA

Tuoreus. Tuoreus on yksi oluen huonoiten ymmärrettyjä ominaisuuksia. Ajatellaan, että eihän se nyt miksikään mene, kunhan ei nyt pulloa aivan auringonpaisteessa säilytä. Se, juodaanko olut viisi päivää, viisi kuukautta vai viisi vuotta pullotuksen jälkeen, on kuitenkin täysin ratkaiseva tekijä makukokemuksen kannalta. Tosin se, mikä edellisistä on optimaalinen ajankohta, riippuu tyylistä.

Aromihumalointi. Perinteisesti humalan rooli oluessa on liittynyt säilyvyyden parantamiseen sekä maun katkeroimiseen. Moderni käsityöläisoluttrendi on kuitenkin nostanut humalan aromin yhdeksi oluen keskeisistä ominaisuuksista. Tämä ominaisuus on kuitenkin herkesti katoavaa sorttia. Humala raaka-aineena hävittää parhaat arominsa hyvin nopeasti, jos sitä ei säilytetä oikein tai käytetä riittävän tuoreena. Samoin oluen valmistuksessa humala-aromit menevät hukkaan, jos humalaa lisätään vain keittovaiheen alkuvaiheessa, kuten perinteisessä katkerohakuisessa valmistuksessa on ollut tapana.

Parasta ennen. Humala-aromi ei ole tallessa oluessakaan vaan aromihumalointiin tukeutuvat oluttyylit, kuten modernit IPA:t ja APA:t, menettävät parhaan teränsä jo muutamassa kuukaudessa. Siksi kaupassa kannattaa aina katsoa, mikä päivämäärä on etikettiin, pulloon tai tölkkiin leimattu. Vertailua tosin vaikeuttaa se, että eri panimot antavat oluidensa kestävyydestä erilaisia lupauksia . Tavallisimmin parasta ennen -päivämäärä on kuusi, yhdeksän tai kaksitoista kuukautta pullotuksen jälkeen. Kun suosikkioluensa leimoja katselee tarpeeksi kauan, pystyy melko helposti arvaamaan, millaista aikaväliä sen kohdella käytetään. Joka tapauksessa on syytä jättää ainakin kolme kuukautta hajurakoa BBE tai PE -päivämäärään.

Esimerkki. Suomalaisten Virossa panema Sori Brewing Out of Office Session IPA on tyypillinen aromihumalointiin perustuva olut. Sessio-oluena se sisältää maltillisesti alkoholia, joten katkerohumalaa ei voi nostaa samanlaisiin lukemiin kuin IPA-oluissa yleensä. Kuvan pullon parasta ennen -päivämäärä on 28. heinäkuuta 2016, joten on helppo arvata, että todennäköisin pullotuspäivämäärä on sama päivä tänä vuonna. Olut on siis noin puolitoista kuukautta vanhaa. Yhtä helppo on arvata, että tämä olut maistuisi aivan erilaiselle kymmenen kuukauden päästä. Nyt se on mahtavan greippinen, maun taittuessa mäntymetsän katkeruuteen. Erittäin tasapainoinen olut ratsastaa tuoreudellaan maitokauppavalikoiman terävimpään kärkeen.

Toimintaohje. Ostakaa ja juokaa nämä nyt äkkiä pois, että saadaan taas tuorempaa tilalle!

Post a comment

You may use the following HTML:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>