Tagged: bock

Jouluinen oluttaistelu jatkuu: Zoller-Hof Donator vs. Ayinger Winter Bock

 

Joo… Alkossa en katsonut sen tarkemmin, kelailin vaan, että pukit lyökööt päänsä yhteen. Mutta nämähän ovat aika erilaisia, jopa hyvinkin. Mutta tehty mikä tehty. Kun on teutonielukat päästetty samaan karsinaan, niin vedetään pikku matsi.

Ensin tuplapukki Donator:

Simamaisen keltainen ja sameahko. Vähän vaahtoa. Tuoksussa mallasta, hiukka humalaa ja alkoholia.

Maku melko yhtenäinen blokki: makeahko sitruuna, katkero ja viinaisuus, joka lopussa korostuu ennen kuin putoaa katkerahkoksi sitruunankuoreksi.

Yllättävänkin paljon tulee Duvel mieleen. Hyväähän tämä on, vaikken tällaista joulupukkia ostaessa odottanut…

Sitten yksinkertainen Ayinger:

Hyvin tumma, päästää hiukan valoa punaisena aavistuksena läpi. Hieno vaahto. Mieto tuoksu, jossa… kaakaojauhetta?

Hapot vähän peittävät alkua. Runsas. Makeaa maltaisuus pikkuisen kaakaosuklaisena, inasen leipäisenäkin. Katkeroakin löytyy sopivan hillitysti. Pitkä jälkimaku, jossa vähän paahdetta.

Erittäin hyvä ja jämäkkä bock. Suht kylmänä parhaimmillaan.

Ayingerin klassikko vei aika selvän voiton, siitäkin huolimatta että Donator on ihan maistuva ja kokeilemisen arvoinen olut.

Mutta varoitan Ayingerin ja piparin yhdistämistä. Ei toimi ei.

Joulunajan aloitusmatsi: Vahvaa Joulua vs. Kors Øøll

 

Joko se on ensimmäinen adventti? Miten lienee, ei ole pakanalla oikein nämä uskonnollisuudet hallussa.

Jouluoluita oli kuitenkin Alkoon tullut, joten pari tuli napattua, peräti perä perää. Kentiespä joulun aluksen alun henkeen sopii pikku battle, etenkin kun molemmat sattuivat olemaan tummia, vahvoja ja maustettuja.

Ensin Vakka-Suomen Prykmestar Vahvaa Joulua.

Oikein nätti. Ei kauheasti vaahtoa. Tuoksu mausteinen, en heti tunnista mitä.

Näppärä. Mallasta näyttää mukavasti, humalointi kuivumisena, muttei varsinaisesti katkerona.

Sitten tämä mauste. Pullossa mainostetaan neilikkaa. Sitähän se.

Olisiko liemen yhdistelmä vaiko se, että neilikkaa yksinkertaisesti paljon, niin jotenkin kova fiilis tulee. Ja neilikka hallitsee muuten tasapainoista ja harkittua olutta paljon.

Omaan makuuni vähän ehkä liikaakin. Mutta jälkkäripöydässä voisi mennä jouluna tai pikku-.

Toivottavasti Vakka-Suomi jymäyttää neilikattoman version joulun jälkeen. Saksalaistyyppinen bockailu kun on panimolla hallussa kenties paremmin kuin millään muulla panimolla tässä maassa.

llan toinen kilpailija on Ørbækin Kors Øøll Tanskasta.

Kaunis iso pullo ja hieno etiketti, jonka mukaan kyseessä on rekonstruktio tanskalaisten johanniittaritareiden ristiretkien kurkunkostukkeeksi panemasta sopasta.

Kirkas ja punaruskea, nopeasti putoava vaahto.

Tuoksu vähän plääh sokerinen makeus. Mutta maku ihan toista: pehmeä, samettinen tuntuma, sopivasti makeutta, aavistus kuivaavaa humalointia.

Maustettu tämäkin, sitruunamelissalla ja sahramilla. Mutta perin chalantisti. Lähinnä tulee esiin lämpimänä, aavistuksen sitrusmakeana ja kivana jälkimakuna.

Jopa dubbelmainen esitys. Oikein maukas.

Näistä paremmin maistui tanskalainen, mutta suomalainenkin ehdottomasti kokeilun arvoinen.

Ørbæk Påskebryg

Tosi tummanpunaisenruskeaa, kattovalo kumottaa nätisti läpi, vaikka utua onkin. Vaahdossa hiukka ruskeaa, putoaa äkkiä mutta jää katteeksi. Nuhanenään epämääräinen tuoksu: paahdettu ruisleipä ehkä?

Aika tukeva, melko rauhallinen. Maltainen ja tasaisesti tuota ehkä mausteinen… Ei makea, ei kovin katkera, hiukka viinainen, etenkin jälkimaku, jossa myös pikkuisen kiprakkaa humalaisuutta. Hyvällä tavalla mämmimäinen.

Juurikin kiva tuhti pääsiäisolut, jossa mikään ei erityisesti pukkaa esiin, mutta jota juo oikein mielellään.

Beer Hunter’s Mufloni Keripukki

Neljä euroa voi tuntua paljolta 0,33-litraisesta olutpullosta, mutta Alkon tämän vuoden käsityöläisolutkattauksessa sillä päästään kolmen edullisimman oluen joukkoon. Kotimaisista edullisempi on ainoastaan Teerenpelin Mokkamatti, joka puolestaan häviää Keripukille oikeastaan kaikilla muilla mittareilla. En tosin ole maistanut Alkoon nyt saapunutta Mokkamattia vaan vaatimattomaksi jäänyt mielikuvani siitä perusuu viime syksynä baarissa maistamaani erään.

Mutta nyt puhutaan Keripukista! Musta olut ei vehnästä huolimatta juurikaan vaahtoa ja tuoksukin on hillitty, miedon paahteinen. Vielä suuhun valuessaan olut antaa itsestään ohuen, jopa vaatimattoman kuvan, mutta sitten jysähtää päälle iso paahteisuus, joka on miellyttävää ja pitkäikäistä sorttia.

Vaikea sanoa olisiko valkosuklaata, kookosta ja vaniljaa osannut erottaa, jollei niitä olisi tuotetietojen perusteella osannut etsiä, mutta nyt ne ovat selvästi läsnä – vahvimpana yllättävän kivasti olueen sopiva valkosuklaa. Ja vaikka sokeri tahmaa huulet, eivät monen (ja vähän itsenikin) mielestä ällöttävät lisämausteet tule liikaa esille vaan pysyvät tyylikkäästi taka-alalla.

Hinta-laatusuhteeltaan täysin suvereeni käsityöläisolut!

Suomenlinnan Panimo Thor Bock

Hyvin tummanpunaruskeaa, näkyy läpi kuitenkin. Mietoa kahvikaakaota tuoksussa. Nätti vaahto, joka jää katoksi oluelle.

Puree vähän, sitten makeutta peliin, vähän sitä suklaisuuttakin. Happoja sopivasti, kuivuu nopeasti ja jättää jälkeensä pitkän, katkeran, jopa kahvinomaisen jälkimaun.

Tuttuun tapaan Suokilta suhteellisen maltillinen tulkinta, tosin ryyditettynä perusbockia raikkaammalla humaloinnilla. Minulle maistuu mainiosti.

Bryggeri Senaattori

Helsingin turistikeskustaa tämän vuoden Alkon käsityöläisoluiden joukossa edustaa Bryggerin Senaattori, joka on tyyliltään tuplapukki. Niin paljon kuin Bryggerin tuosteista haluaisin pitää, ovat ne usein olleet pettymyksiä. Ei huonoja, mutta jotenkin vaatimattomia.

Samaan sarjaan menee tämä valtiopäivämies, joka on väriltään punaruskeaa, hieman kokista tummempaa. Maku on kaikessa makeassa maltaisuudessaan oikein miellyttävä ja suunmukainen, mutta vähän tylsä. Siis kyllähän tämä on oikein miellyttävää tavaraa, mutta ei sellainen elämys, joka oikeuttaisi lähes kuuden euron hinnan.

Humalahakuiseen juomiseen tämä kyllä soveltuu, kunhan humalalla vain tarkoitetaan eri asiaa kuin tämän blogin nimessä. Hulppea 7,5-prosenttinen alkoholi ei nimittäin juurikaan tunnu ja aiemmin mainitun miellyttävyyden ansiosta tätä kittaa hyvinkin helposti.

Kulmbacher Eisbock

Alkon jouluolutvalikoimaan vahva eisbock tietenkin sopii kuin pusku pahaa-aavistamattomaan takapuoleen (vai voiko takapuoli ylipäätään aavistaa mitään?). Mutta mistä on Kulmbacherin jääpukki tehty?

Hyvin tummasta punaruskeasta, ohuesta karkaavasta vaahdosta ja aika miedosta toffeenmakeasta tuoksusta.

Pääsee siksi pökkäämään vähän yllättäen: Lähtö on melko sähäkkä, hapokas ja vähän humalainenkin. Maku vain kovin lyhyt, tosin aika kiva: inasen suklaista mallasta, vaan ei liian makeana.

Jääpukki liukastuu kummallisen öljyiseen, jopa hieman härskiin voihin vetävään loppumakuun ja suorastaan epämiellyttävään jälkimakuun.

Vahvoille ja suoraviivaisille tummille oluille on kyllä paikkansa, mutta jälkimaun pitää olla kunnossa, kun ei näitä aivan mahdotonta kyytiä voi juoda.

Niinpä Kulmbacherin Eisbock jää lajissaan rammaksi muotopuoleksi.

Suomen Olutexpo 2013: Brewdog, Sori Brewing ja parikymmentä olutta

Näinhän siinä kävi, että kauniin humalan jantterit ehtivät hankkia krapulan vasta maanantaiksi. Siis toissa maanantaiksi. Eli Suomen OlutExpo 2013 -tapahtumaan (ihan lievästi kulmikas nimi muuten) pääsimme viimeisenä päivänä, sunnuntaina.

Eikä siinä, pari esitystä, parikymmentä olutta ja jutustelua mm. Brewdogin panimomestarin (head brewer) Stuart Bowmanin ja Sori Brewingin kavereiden kanssa.

Olutmessujen pitopaikaksi oli valittu Vanha Satama. Järjestelyt pelasivat ja henkilökuntaa oli alkuillasta varmaan enemmän kuin asiakkaita. Tapahtuma keskittyi itse asiaan: panimoiden esitysten ja tasting-tapahtumien lisäksi varsinaista ohjelmaa ei sunnuntaina ainakaan ollut. Ja hyvä niin, olut riitti kyllä. Viskiäkin oli tiskikaupalla, mutta väkevät jätettiin tällä kertaa muille, mikä pelasti maanantain edes osittain.

Rahaa ei itse messualueella käytetty, tiskiltä sai poletteja – 0,5 e ja 1 e -merkinnöin maalattuja iskemättömiä kruunukorkkeja – rahalla. Mikäs siinä. Melkein kuin olisi pisteleviä ja epäkäytännöllisen suuria kolikoita käyttänyt.

Pienin olutannos oli 1,5 desiä, hinnaltaan 1,5 – 3 euroa. Joissain harvoissa tapauksissa hiukka enemmänkin. Annoskoko oli aika lailla sopiva, mitä nyt vahvempaa olutta olisi saattanut riittää desikin. No niin, se siitä. Harrastuksen varjopuoli on darrastu… Ei kun oikeasti se siitä.

Olutpuolta taas tarkemmin kuvissa. Lyhyesti sanottuna suomalaispanimoiden vahvat, tummat oluet toimivat erinomaisesta loistavaan. Muflonin Äkäpukki oli ehkä paras messuilla maistamani (Sammeli), eivätkä muutkaan kauas jääneet. Kuvaamatta jäi syystä tai toisesta Kuohu Bock, jota tarjottiin ensi kerran Olutexpossa. Toivottavasti ei viimeisen, sillä mainiota oli sekin.

Käyntimme aikaikkunaan sattuivat sekä Brewdogin että Sori Brewingin esitykset. Sorin tyypit seurasivat Brewdogia eturivistä ja omassa esityksessään esikuvan tunnustivatkin.

Brewdogin esitys oli todella viihdyttävä. Vaikka selvästi näki, että esitys oli vedetty samanlaisena kymmeniä ellei satoja kertoja, huokui Zarahista ja Stewartista se, että vaikka panimo on kasvanut valtavaksi brändiksi, on sen takana edelleen aitoja ja innostuneita ihmisiä eikä julkisuuteen marssiteta pelkkiä sliipattuja pukumiehiä tai jakkunaisia.

Esityksen sisältö rakentui yrityksen lyhyen mutta monivaiheisen historian ympärille. Eli muutamaa mehukasta juttua lukuunottamatta slidet olivat samaa kamaa kuin panimon sivuilla. Oli hauska myös nähdä, että Zarahilla ja Stewartilla riitti aikaa harrastajien kysymyksille ja kommenteille paitsi esityksen jälkeen myös messuilla aina valomerkkiin asti.

Muutama Brewdogin olut löytyy tuolta kuvien kautta, mutta kaksi eksoottisempaa tapausta jäi kuvaamatta. Blitz Apricot oli huikean raikas ja hedelmäinen Berliner Weisse, joka on pantu Brewdogin vanhalla panimolla, joka on nyttemmin pyhitetty erilaisiin kokeiluihin. Voodoo Doll on erityisesti Norjan ja Ruotsin markkinoille tehty single hop IPA, jossa on käytetty pelkkästään Simcoe-humalaa. Molemmat näistä oluista olivat aivan upeita (Lasse): Blitz kiehtovana kuriositeettina ja Voodoo Doll laadukkaana joskin hieman yllätyksettömänä perus-IPA:na.

Sori Brewingin takana on siis kolme suht nuorta jamppaa, kaksi kauppatieteistä juuri valmistunutta kaveria sekä yksi biokemisti. Ja oluenpanemisesta tarkoitus tehdä elämänura. Ja vielä aika isosti, se kävi selväksi, kun muutaman muun olutintoilijan kanssa juttelimme Samu Heinon, Heikki Uotilan ja Pyry Hurulan kanssa esityksen jälkeen.

Sorin idea on siis perustaa oma panimo Viroon, näillä näkymin johonkin Tallinnan hinta/sijaintisuhteeltaan sopivaan osaan. Tiloja ei ilmeisesti ole vielä löytynyt, mutta Suomen mittakaavalla ihan pientä isompaa panimoa ollaan perustamassa: Ensimmäisen vuoden tuottotavoite on 150 tonnia, toisen 300 tonnia ja niin edespäin… Ajatus on, että tilat ja laitteisto riittävät ainakin ensivaiheen laajentumiseen.

Laajentuminen nimittäin on tarkoituksena. Sen – tietenkin Suomen alkoholiverotuksen lisäksi – vuoksi Sori Brewing perustetaankin Viroon. Suomessa kun verohelpotusportaikko, jolla vähän avitetaan pienpanimoita, voi muuttua myös kasvun jarruksi: Jos tuotantoa kasvattaa yli tietyn määrän, menettää tietyn veroedun. Eli tuotantoa pitää kasvattaa kerralla kunnolla, jotta se kannattaa. Sinänsä Suomen markkinoille mahtuu Sorin käsityksen mukaan kyllä pienpanimo-olutta (tai Sori Brewingin perustajat puhuivat mielummin craft beerista), tuottajilla on enemmänkin ongelmana tarjontaan vastaaminen.

Joka tapauksessa: Tallinnan laitos voisi olla panovalmis ehkä vuoden päästä. Apua perustamiseen on tullut kuulemma kovastikin esimerkiksi Põhjalan panimon porukoilta. Sitä ennen Sori kerää rahaa ja tekee yhteistyöoluita. Panimo onkin onnistunut saamaan mainiosti julkisuutta, kun ottaa huomioon, ettei se ole vielä tuonut markkinoille litraakaan olutta…

Marraskuussa tämän pitäisi muuttua, Sori tekee yhteistyössä Hiisi-panimon kanssa Investor IPA -nimisen oluen, joka tulee myyntiin joihinkin olutravintoloihin. Mihin, se jää nähtäväksi. Luvassa on West Coast -tyyppinen jenkkisuunnan edustaja.

Atlantin taakse Sorin muuten tekee mieli myös myymään. Aluksi päämarkkina-alue on Suomi, mutta laajentumista haetaan ennen kaikkea Ruotsin, Britannian ja Yhdysvaltain markkinoilta. Viiden vuoden kuluttua Sori Brewingilla on Yhdysvalloissa oma panimoravintola, jos kaikki menee suunnitellusti. Hyvähän se on, että kunnianhimoa ja suuria suunnitelmia löytyy. Mutta siinä missä lähtöviivalta alkaen kansainvälisenä panimona toimiminen tuo hyötyjä, niin tuo se myös sitä, mitä nykyään nätisti haasteiksi kutsutaan.

Suomessa uusi pienpanimo-olut löytää kyllä ostajansa, kun kotimaisen hyvän jano on niin kova. Jo Ruotsissa tilanne on toinen, puhumattakaan Yhdysvalloista. Sorin pitäisi erottua jotenkin muista mainiota olutta tarjoavista yrittäjistä. Ainakaan minulle ei vielä selvinnyt, mikä tuo juttu on. Mutta toivottavasti se löytyy.

Teerenpeli Vehnäväinö vs. Prykmestar Wehnäbock

Tämä ei ole mikään tasainen matsi, mutta näin tämä nyt menee.

Toisessa päädyssä Teerenpelin Vehnäväinö: Ruskeaa, sameaa, häipyvää vaahtoa. Tuoksu makeaa pukkia.

Toisessa Prykmestarin Wehnäbock: Kauniin tummanruskeanpunaista, vaahtoa paljon, osa pysyy. Hedelmäinen ja humalainenkin tuoksu.

Vehnäväinöä suuhun. Omituisen keveää, makeaa, hedelmäistä ja esanssista. Makea esanssi jää pyörimään suuhun jotenkin hammastahna-aromisena. Samaa kivaa jatkuu kitkerään jälkimakuun. Hiivojen kippaaminen tuo hapokkuutta ja hävittää onneksi suurimman osan aromien terästä. Huonoa olutta. Viimeinen myyntipäivä tosin lähellä, liekö vaikuttanut asiaan.

Ja sitten Wehnäbockin vuoro. Täyteläistä, mutta silti hallitun kuivakkaa ja hapokasta. Humalointi tulee sitruksisena, vahvistuu loppua kohti ja jää suuhun miellyttäväksi jälkimauksi. Hiivoinen vielä tuhdimpaa ja hapokkaampaa, humalakin jotenkin terhentyy selvemmäksi. Tosin hiiva maistuu sitten hieman jälkimaussa. Oikein kelpoa vehnäpukkia!

Mitään kamppailua ei tietenkään synny, kun Wehnäbock on mestaruussarjatasoa ja Vehnäväinö kolmosdivarin raakki. Prykmestarin tulkinnan voisi oikeastaan laittaa juoksemaan isojen koirien kanssa, kuten amerikkalainen sanoo. Miltähän maistusi vaikka Schneiderin Aventinuksen rinnalla?

Täytyy muuten sanoa, että Prykmestarin tuotteet ovat järkiään olleet mainiota kamaa, ainakin mitä tässä kesän aikana olen ehtinyt maistella. Etenkin Alko-vahvuiset. Lisää arvioita, jahka muistiinpanoja saa jalostettua tänne saakka.

Aass Bock

Öhöhö, Aass! No joo. Nyt kun tuo on saatu alta, niin asiaan. Tai aassiaan!

Melkein mustaa punaruskeaa ja kirkasta juomaa. Ohut ja sitkeä pienikuplainen vaahto. Makea tuoksu, karamelliä kai?

Makeanpuoleista ja hapokasta, katkeroituu loppua kohti. Aivan kelpoa, mutta hieman ohutta. Jälkimaussa kitkeryyttä ja epämääräistä esanssista makeutta. Maistoin kenties turhan viileänä. Sikäli kun norjankielisestä etiketistä sain selvää, niin lämpimänä suositeltiin juotavaksi.

Ja paranihan se lämpimänä; maku tasoittui ja terävyys hävisi. Samalla makeus täsmentyi toffee-esanssiksi, joka ei kyllä toiminut sittenkään.

Ihan ok bock, mutta parempia on aika paljon ja helpommin – ja edullisemmin – saatavilla.