Tagged: Brewdog

Viimeinen Punk Ipa

Raahasin jouluaattoaamuna 2012 Silja Serenadelta kotiini laatikollisen Punk Ipaa, joka maksoi laivan perän pubissa 40 euroa. Pulloja vaatekaapin pohjalle sulloessani päätin pyrkiä jatkossa siihen, että kotonani on aina vähintään yksi pullo Punk Ipaa, jota ei tuolloin muistaakseni saanut Alkosta. Seuraavana kesänä kärräsinkin laivalta jo kahta sinistä pahvilaatikkoa. Sittemmin varastoja on täydennetty milloin mistäkin: Alkosta, netistä, Systembolagetista…

Mutta tänään juon varastoni viimeisen Punk IPA:n. Olen oikeastaan säästellyt sitä jo pitkään, koska olen tiennyt, että sen juominen edellyttää tämän blogin kirjoittamista. Ja kuten moni on varmaan huomannut, tähän blogiin kirjoittaminen on viime aikoina tuntunut harvinaisen ja harmillisen työläältä.

Olen viivytellyt tämän pullon (ja kirjoituksen) kanssa itse asiassa niin pitkään, että oluen parasta ennen päivämäärä on ylitetty jo kuukausi sitten. Sen vuoksi hainkin rinnalle tuoreemman pullon Alkosta. Tämä uusi pullo on itse asiassa hyvin tuore olettaen, että Brewdog antaa Punk IPA:lle aikaa vuoden pullotuksesta. Jos näin on, tämä on ollut pullossa vain kuutisen viikkoa.

Tavoite siitä, että kaapissa on aina vähintään yksi – tai oikeastaan kaksi, koska sitä viimeistä ei ennen tätä voinut juoda – on ollut hyvä, mutta vähitellen se on muuttunut tarpeettomaksi. Maailma on nimittäin muuttunut valtavasti näiden reilun kolmen vuoden aikana. Ja kun sanon maailma, tarkoitan oikeastaan oman elinympäristöni olutvalikoimaa.

Nämä muutokset ovat olleet osittain päällekkäisiä, mutta aloitan tämän tarinan maaliskuussa 2013 lanseeratusta Keisari 66:sta. Se oli ensimmäinen kunnolla aromihumaloitu olut, jota sai suomalaisittain jopa edullisesti. Kaiken lisäksi sitä oli pian julkaisunsa jälkeen saatavilla lähes mistä vain.

Aika ajoi pian ”kuuskutosen” ohi. Laatu heikkeni selvästi ja markkinoille tuli muita, jopa parempia yrittäjiä. Punk Ipa -varaston tarve on huomattavasti vähäisempi, kun lähikaupasta voi melkein milloin tahansa hakea raikkaasti aromihumaloidun olutta, kuten Nokian Mississippiä, Saimaan Brewmaster’s Specialeja, Olvin Ipaa/Apaa tai viimeisimpänä tulokkaana Koffin Apaa. Puhumattakaan kaikista niistä oluista, joita maamme moninkertaistunut pienpanimoskene tuottaa jatkuvasti.

Olutmaailman nopeassa muutoksessa Punk Ipasta on karissut pois niin ”Punk” kuin ”ipakin”. Skottilainen Brewdog aloitti alan kapinallisena, joka teki kaiken toisin kuin perinteiset toimijat. Nyt se on kuitenkin esimerkki jota seurataan tarkasti niin pienissä kuin suurissa panimoissa. Eivätkä sisäsiisti tv-sarja lifestyle-kanavalla tai trendibaari Punavuoressa ole kovinkaan ”punk” nekään.

Entäs sitten se ”ipa”? Muun muassa Brewdogin Pohjois-Amerikasta Eurooppaan tuoman ipa-buumin myötä kuluttajat ovat tottuneet yhä katkerampiin oluihin, mistä on seurannut varsin luonteva katkeroitumisen kierre. Standardit voivat sanoa mitä tahansa, mutta markkinoiden tarjonnan perusteella Punk IPA:n katkerot ovat nykyään oikeastaan apatasoa.

Viime vuosien mittaiselle ajanjaksolle mahtuu vielä kaksi muutakin muutosta, jotka ovat vaikuttaneet arkeni oluenkäyttöön ja ansaitsevat siten maininnat. Ensinnäkin joskus alkuvuodesta 2013 bongasin FutisForumilta keskustelun otsikolla ”Virtuaalinen viinaralli – juomatapamme eurooppalaistuvat”. Uusi maailma avautui: olutta saa tilattua ulkomailta kotiovelle melko edulliseen hintaan! Oluen verkko-ostoksista tuli osa arkea eikä tuntunut enää kovinkaan välttämättömältä varmistaa jokaisen laivareissun yhteydessä, että kotiin kantautuu riittävästi laatuolutta.

Tämä alkoholin nettikauppa Suomeen on sittemmin osittain onnistuneesti tyrehdytetty, mutta ehkä ainakin jossain määrin tämän touhun seurauksena kotimaisten myymälöiden valikoimat ovat parantuneet huomattavasti. Viimeisimpänä Alko kertoi tänään, että sen olutvalikoimat kasvoivat viime vuonna viidenneksellä ja ”lähitulevaisuudessa” määrä lähes kolminkertaistuu 1 500 tuotteeseen. (Se Siljan peräpään baari ei tosin enää myy olutta mukaan.)

Toinen tärkeä sivujuonne on kotioluen valmistus. Teimme Sammelin kanssa ensimmäiset omat oluemme syksyllä 2013 ja sittemmin olemme kumpikin tahoillaan keitelleet kymmeniä oluita, jotka parhaimmillaan haastavat jopa kauppojen parhaimmat tuotteet. Ja tämän vuoksi siinä samassa kaapissa, jossa olen Punk Ipaa säilyttänyt, on aina jotain hyvää olutta, vaikkei sitä olisi mistään ostanut.

Ei tämä varmaan viimeinen Punk Ipa ole, mutta ensimmäistä kertaa vuosiin palaan huomenna töistä kotiin asuntoon, jossa ei ole pisaraakaan tätä pitkään rakastamaani olutta.

It’s not you, it’s not me. We just grew apart…

Maalaistalon humalapommit

Kolme olutta, joissa yhdistyy kaksi kuuminta oluttrendiä: kestosuosikki IPA ja nouseva haastaja saison. Tai ainakin jotain sen suuntaista tavoittelee jokainen näistä hybrideistä. Samalta viivalta lähtevät siis To Ølin Yeastus Christus, Stonen, Magic Rockin ja Brewdogin kollaboraatio Magic Stone Dog sekä Lervigin ja Magic Rockin kollaboraatio Farmhouse IPA.

Ulkoisesti joukko on melko yhdenmukainen: Kaikissa nätti mutta nopeasti laskeva vaahto. Väreissäkään ei ole suurta eroa, sillä joukon vaalein (Brewdog/Magic Rock/Stone) ja tummin (To Øl) erottuvat tarkasti katsottuna toisistaan, mutta keskimmäiseen (Magic Rock/Lervig) verrattuna eroa ei huomaa.

Tuoksun puolesta Yeastus jää paitsioon. Magic Stone Dog on saisonmaisen tunkkainen, kun taas Farmhouse IPA tykittää rohkeasti jenkkihumalilla. Maun puolesta Magic Stone Dog ja Yeastus Christus ovat ihan kivoja, mutteivät mitenkään erityisiä saisoneita. Lervigin ja Magic Rockin yhteisoluessa ”farmhouse” jää lähinnä etikettiin, sillä lopputulos on myös makunsa puolesta hyvin ipamainen.

Ratsiassa Bier-Bierin saison-kattaus

 

Aika montaa oluttyyliä on väitetty seuraavaksi ipaksi, mutta kaikki ennustukset ovat osoittautuneet vääriksi tai ainakin ennenaikaisiksi. Nykysuosikki seuraavaksi ipaksi on maalaisolut saison. Niiden tunnuspiisteitä ovat hento happamuus, sameus sekä maanläheiset, jopa tallimaiset aromit.

Helsinkiläinen Bier-Bier nostaa tänä kesänä saisonia eturiviin, mikä on paitsi ilahduttava epäilemättä myös haastava veto, sillä siinä missä maahantuojilta ja kotimaisilta pienpanimoilta on helppo löytää monenlaisia ipa-kattauksia, on saatavilla olevien saisonien kirjo huomattavasti vaatimattomampi.

Tarjolla oleva setti on niin poikkeuksellinen ja houkutteleva, ettei kesän hienoinkaan päivä saanut pidettyä meitä pois Bier-Bierin järjestämästä tastingista. Päätimme laittaa 16 saisonin (tai saisonhybridin) kattauksen kylmästi paremmuusjärjestykseen, jonka saa haastaa ja kyseenalaistaa, vaikka se onkin lopullinen ja korkein totuus. Olueille on annettu kouluarvosanat oluina, ei saisoneina. Tyylin rajojen rikkomisesta ei siis ole sakotettu.

Ensin Lassen, sitten Sammelin arvosana ja lopuksi yhteisarvostelu. Lasse kirjoitti arvostelut, Sammeli on lisännyt sikäli kun näkemys on eronnut.

  1. Nøgne Ø: Saison Reserve 9- / 9½ = 9+
    Norjalaisten saison flirttailee rohkeasti hapanoluiden kanssa. Erittäin rohkea ja maukas.
  2. Bad Attitude: Mad Saison 9- / 8½ = 9-
    Viinimäisiin vahvuuksiin kohoava saison-dipa-hybridi on todella herkullinen tapaus. Tuoksu on houkuttelevan pehmeä ja humalan ja happamuuden kiva tasapaino kätkee maussa jokaisen oluen kahdestatoista alkoholiprosentista.
  3. Hiisi Broken Bones 7½ / 9 = 8+
    Joukon paras suomalainen: rohkealla ja onnistuneella tavalla erilainen. Sammeli lisää: Erittäin onnistunut. Jännästi tässä saatu sorachi ace toimimaan, yleensä en siitä välitä.
  4. Amager: Wait Until Spring, Bandini 8+ / 8+ = 8+
    Voimakas passionhedelmän tuoksu ja makukin on raikkaan hedelmäinen. Nyt ollaan melko kaukana perinteisestä hevostallifiiliksestä.
  5. Prairie Artisan Ales: Birra Farmhouse Ale 8½ / 8 = 8+
    Herkullisen hikinen tuoksu, hento happamuus ja miellyttävä mausteisuus hyvässä tasapainossa.
  6. Hibu: Tony Solo 8½ / 7 = 8-
    Ehkä kattauksen erikoisin olut. Maanläheisessä tuoksussa omenasiideriä ja maku yllättää valkoviinimäisillä aromeilla ja raikkaalla happamuudella. Pieni viinaisuus puskee läpi.
  7. Sesma, Parking Beer ja Mateo y Bernabe: La Cabana 7+ / 7½ = 7½
    Pistävä, villihiivan käyttämille hapanoluille tyypillinen tuoksu lupaa paljon. Maku on pieni pettymys, sillä se on vähän yksioikoinen vaikkakin raikkaan sitruksinen.
  8. St Feuillien: Saison 7 / 8- = 7½
    Yksi kattauksen tiukimmin hiilihapotetuista oluista, mikä vähän peittää muuten hyvää makua. Vaikka reilut hiilihapot kuuluvat tyyliin, huomasi tässä vertailussa, että matalammat hapot tuottavat maukkaampia oluita.
  9. Modernist: Savant Saison 7+ / 7½ = 7½
    Napakasti humaloitu saison menisi ipasta. Erinomainen tapa tutustua Mosaic-humalan aromiin, sillä juuri muuta ei tästä maista.
  10. Maku: Saison (barrel sample) 6+ / 8+ = 7+
    Hiivaisemmassa ja hieman keskenkäyneessä versiossa Makun saisonista on samaa vetisyyttä, mutta kokonaisuus on kiinnostavampi. Sammelin eriävä: Tämä oli hillitty mutta kiinnostava. Hyvät navettafiilikset!
  11. Ruosniemen Panimo: Lomittaja Saison 6½ / 7½ = 7   
    Jos Maku oli vähän liian tylsä, on tämä vähän liian erikoinen. Täyteläisen rungon ja mukavan happamuuden tasapaino on hyvä, mutta maussa on jotain kurpitsaolueen viittavaa hieman ällöttävää vivahdetta. Sammelin eriävä mielipide: Mukavasti raippaava suora perussaison.
  12. Nomada Estepa 7- / 6½ = 7-
    Joukon ainoa tumma olut on hyvässä tasapainossa. Pieni paahteisuus pelastaa tämän saman panimon Tundraa vaivaavalta tylsyydeltä.
  13. La Baladin: Wayan Saison 8- / 5 = 6½
    Todella paljon kaikkea eikä pelkästään hyvällä tai huonolla tavalla. Onneksi tätä myydään isossa pullossa, koska tuntuu, että jokainen suullinen vetää eri suuntaan kuin edellinen. Sammelin eriävä mielipide: Kattauksen tuopinpohjimmainen. Tuoksuu fairyltä, maistuu sitruunapippurilta. Yh.
  14. Maku: Saison 6- / 6 = 6
    Perusvarma suoritus, mutta tässä kattauksessa seura on liian kova.
  15. Brewdog Electric India 6½ / 6- = 6
    Skotit tekevät yleensä perusvarmoja laatusuorituksia. Tämäkin on raikkaassa hedelmäisyydessään ihan kiva olut, mutta räväkkyys ja saisonmaisuus jäävät kauas. Sammelin mielipide: Humalapöhinää ja hiilihappoa. Ei tästä saa irti mitään
  16. Nomada Tundra 6 / 5½ = 6-
    Hyvin kevyt ja tässä joukossa suorastaan mauton. Sopii ensimmäiseksi saisoniksi sellaiselle, joka välttelee riskejä.

Brewdog Restorative Beverage for Invalids and Convalescents

Taas on Skotlannissa väännetty ironiset hypetyssäätimet maksimiasentoon. Otsikonmukainen nimihirviö perustuu, löyhästi epäilemättä, 1800-luvun resepteihin ja IPA-tyylin alkuperäisiin juuriin. Nimensä se on saanut vuonna 1843 kirjoitetun kirjan suositukseen käyttää IPA:a rohtona. Markkinointipuheen mukaan lopputulos on massalagerin värinen, yhtä kuiva kuin lambic ja humaloitu kuin tupla-IPA.

Väri on puheiden mukainen, laihan kalpea. Tuoksu on mehukkaan raikas. Maku on kiva ja hyvä, mutta ei se nyt niin eksoottinen tai ainutlaatuinen kuin olisi voinut kuvitella. Väitetystä kuivuudesta huolimatta, jostain tähän olueen tulee jopa vähän ällöttäväksi kääntyvää makeutta.

Hyvä olut kuitenkin, johon ei pety, kun muistaa katsoa markkinointijargonin läpi. Esimerkiksi Jackhammer ei ole valovuosien päässä tästä.

Liverpool ja 26 olutta

Jalkapallo vei tällä kertaa Liverpooliin. Matkan joka ikinen olut on tunnollisesti kuvattu ja miniarvio kirjattu kuvateksteihin. Siispä tässä tekstissä muutamia yleishavaintoja reissun varrelta. Osa liittyy erityisesti Liverpooliin, osa yleisemmin Englantiin.

Kiitämme

Ibis Styles Dale Street. Uusi, siisti ja edullinen hotelli. Sijainti on erinomainen: muutamassa minuutissa kävelee Albert Dockille tai Liverpool Onen ostosalueelle, alle kymmenessä Rope Walksin baarialueelle ja tärkeimpänä Ship & Mitre on käytännössä vieressä. Huoneen hintaan kuuluu kelvollinen aamupala. Epäenglantilaiseen tapaan ainakaan neljännen kerroksen huoneissa ei ollut ammetta vaan pelkkä suihku. Jokaisen kerroksen huoneet ovat tosin erilaisia, joten tilanne saattaa olla toinen muissa kerroksissa. Erityishuomio vielä äänieristyksestä, sillä Dale Street on melko vilkas, mutta huoneeseen ei kuulunut neljän vuorokauden aikana käytännössä yhtään mitään kadulta, käytävältä tai naapurihuoneista. Se on harvinaista uusissakin halpishotelleissa.

Ship & Mitre. Helposti yksi parhaista koskaan kokemistani olutravintoloista. Nuhjuinen ja aito tunnelma ilman mitään skandinaavista muovisisustusta. Ruokaakin olisi saanut, mutta juomat veivät huomion. Hanoja on paljon ja niitä on pyhitetty myös aidoille siidereille, joita voi niin ikään suositella. Hanoissa on tietenkin myös kiinnostavia paikallisia oluita useammaksi illaksi ja pulloista löytyy lisää myös muualta maailmasta.

Tapas-ravintolat. Reissun parhaat ravintolat (Bacaro ja Maray) sekä hivenen ylihinnoiteltu Lunya eivät tarjonneet lainkaan kunnon annoksia vaan tarjoilija suositteli suoraan tilaamaan kahdesta kolmeen annosta per nuppi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että varsin kohtuullisella hinnalla pääsee maistelemaan koko joukon huikeita annoksia. Kaikki kolme kokeiltua ravintolaa olivat siis hyviä, Bacaro paras ja Lunya huonoin. Bacaro mennee omaan TOP10:een. (Ainakin Lunyassa on muuten hintatasoa kohtuullistava lounastarjous, mutta se jäi meiltä paikallisen äitienpäivän takia hyödyntämättä.)

Kazimier Garden. Berliiniläistä hipstertunnelmaa teollisuusalueen sisäpihalla. Ainutlaatuinen mesta, jossa voi kylmälläkin säällä juoda laatuoluita ulkona (tai hehkuviiniä, jos on liian kylmä). Omasta grillistä tuli herkullisia savutuoksuja, mutta nämäkin ruuat jäivät testaamatta.

Baltic Social ja The Grove. Burgereita ja muuta modernisoitua pubiruokaa sekä paikallisia ja eurooppalaisia oluita. Hyviä paikkoja vaikka lounaalle.

Mad Hatter Brewing Company. Rajallisen kokemuksen perusteella kaupungin ja ehkä jopa koko Englannin kiinnostavin panimo.

Ship in the Bottle. Kaupungin paras (ja ainoa?) olutkauppa. Vaatehuoneen kokoisesta kopista saa kiinnostavien kansainvälisten oluiden lisäksi myös melko hyvin paikallisten panimoiden tuotteita. Hinnat pääsääntöisesti 3 tai 3,5 puntaa per pullo tai kolme pulloa 8 tai 10 punnalla.

Ruokakauppojen valmisruuat. Menolennon myöhästymisen ja junamatkojen vuoksi tuli tukeuduttua jonkun verran M&S Foodin ja Sainsburyn valmisruokiin. Ne olivat samanhintaisia kuin suomalaiset vastineensa, mutta laadulta ja maultaan keskinkertaisen suomalaisen ravintolan tasoa.

Moitimme

Baltic Fleet. Kaupungin olutravintoloiden klassikko oli ankea, autio ja pahanhajuinen räkälä. Yhden oluen perusteella oman kellarin Wapping-olut on sen sijaan hyvää.

Everton Football Club. Goodison Park on ankea ja epämukava stadion, jolla pelataan luokattoman huonoa futista.

Ruokakauppojen olutvalikoimat. Kiinnostavia oluita ei käytännössä saa kaupoista. Lagereiden ja perusbitterien lisäksi tarjolla oli lähinnä Leffeä, Guinnesia sekä omia private label -virityksiä.

Futispubien oluttarjonta. Lager jyrää näissäkin. Vaihtoehtona lähinnä joku pehmeydellä myytävä bitter.

Brewdog This is Lager

Pientä ennakkoluuloa ennen siemaisua. Brewdogin höhlä pullistelumeininkikö lie syynä, mutta aika moni koirabisse on jotenkin turhan kulmikas tai sitten ylihumaloitu makuuni.

Siksipä tällainen vaalea pilstyyppinen ratkaisu raisuissa käsissä vaikutti etukäteen helposti yliyrityksellä pilattavalta.

Mutta asiaan: Tuoksussa mallasta, hiukka sitrusta. Ihan snadia utua, lagervaahto.Hörpyssä täyteläinen: raikas ja aika vahva katkero, muttei peittävä. Hento greippi, vahvempi sitruuna, jälkimaku taas greippiä. Melko hapokas.

Myönteisesti yllättävän tasapainoinen versiointi Brewdogilta. Tykkäsin.

Brewdog, Helsinki

Brewdogin baaria on odotettu Suomeen pitkään ja hartaasti. Kaiken odotuksen ja ennakkohypen valossa olikin melko selvää, että edessä on pettymys. Ei paikassa sinänsä ole mitään vikaa, mutta se jää Helsingin nykyisessä kilpailutilanteessa aivan liikaa skottipanimon (kieltämättä vahvan) brändin varaan.

Ensinnäkin sijainti on vähän syrjässä. Viiskulma oli ehkä joskus muinoin Helsingin vilkkainta keskustaa, mutta nykyisin vain harva eksyy sinne sattumalta. Siten myös Brewdogin baariin on lähdettävä varta vasten. Ja kun matkan varrelle sattuu todennäköisesti Black Doorin tai Angleterren kaltaisia klassikkoja, on vaarana ettei pääse perille lainkaan.

Toisekseen olutvalikoima ei ole mitenkään poikkeuksellisen hyvä. Hanalistalla on lähinnä samoja oluita kuin kymmenessä muussakin kantakaupungin olutravintolassa. Pelastusta ei löydy myöskään pullosta, sillä tarjolla ei ole edes koko Brewdogin valikoimaa ja vierasoluiden lista on selvästi lyhyin, mitä olen missään Brewdog-baarissa nähnyt. Hintataso on melko korkea.

Sisustus on ihan kiva ja perjantaina alkuillasta tilaakin oli riittävästi, joten ensivaikutelman perusteella paikka on kyllä ihan viihtyisä. Jotenkin kokonaisuudesta jäi kuitenkin sellainen fiilis, että Helsingin kohdalla on tyydytty minimisuoritukseen yrittämättä mitään erityistä.

Toisella nimellä tämä baari tuskin näkisi kesää.

Brewdog pop-up ja tulevan kapakan hinnat (sekä kolme olutta)

Tehtiinpä ihan pikainen isku Brewdogin pop-up-tiskille Helsinki Night Market -tapahtumaan. Samalla tuli kysyttyä tulevan kapakan hinnoittelusta tiskin takana hääränneeltä ja juomia laskeneelta kaverilta, jonka nimi jäi kysymättä. Osakas oli kuulemma kuitenkin.

No joo, siinä Clown Kingiä muovimukiin lorotellessa kertoi, että Viiskulman baarissa on tarkoitus tarjoilla aika monenkokoista annosta: Pinttiä ja puolta, schooneria (2/3 pintti) sun muuta.

Juomien hintoja ei ole lyöty lukkoon, mutta haarukointi on mennyt suurin piirtein niin, että esimerkiksi pintti Dead Pony Clubia saattaisi olla yhdeksän euron tietämillä ja schooner taas noin 6 – 6,50 euroa.

Vertailua hankaloittaa se, että kuollutta ponia ei juurikaan hanassa ole. Ja kun annoskootkin vaihtelevat… Mutta laskennallisesti pinttihintaan esimerkiksi 0,4 litran annos Dead Ponya maksaisi noin 6,20 euroa ja iso tuoppi 7,75.

Kiinnostavampaa tietenkin on, mihin kovempien aineiden hinnat sitten asettuvat.

Mutta Pellekuninkaaseen. Clown King -barley wine on näöltään vähän sahtimainen, hiukka heleämpi toki. Vaahtoa sentti tai pari. Tuoksu makea ja melko humalainenkin.

Melko kylmänä kipattu juoma tuli makunystyröille aika raisuna ja karkeana: Humalaa, hedelmäistä makeutta ja viinaisuutta. Loppuun taas katkeruutta. Brewdogin tyyliin aika kirveellä veistetty meininki. Ei pahaa ollenkaan, mutta alkoholi melkoisen hallitseva.

Sitten Founders Rybeaus. Raikas ja tasapainoinen vadelmalimonadi, jonka 5,7 alkoholiprosenttia loistavat suussa poissaolollaan. Hieno kesäjuoma. (Ja on siis kyllä ihan oikea olut, jos se nyt oli jäämässä jollekin epäselväksi.)

Ja vielä väylän toiselta puolen Stadin Panimon Red Ale. Stapan valtavaan valikoimaan mahtuu monenlaisia onnistumisia ja epäonnistumisia. Tämä menee selvästi ensimmäiseen kategoriaan: hyvä tummien mallasaromien ja tuntuvan humaloinnin balanssi. Ei mikään suuri taideteos, mutta kelpo sessio-olut.

Toivottavasti muutkin kotimaiset lähtevät kokeilemaan red aleja, sillä tyylissä on omasta mielestäni (Lassen mielestä siis, toim. huom.) ainesta uudeksi IPA:ksi.

Brewdog Hello my name is Päivi

Tämä olut antaisi hyvän tilaisuuden kirjoittaa Päivistä, Pekasta ja kaikesta muusta, mikä suomalaisessa alkoholikulttuurissa on pielessä. Puhutaan sen sijaan siitä, mikä lempipanimossani on pielessä.

Brewdog on punk-asenteellaan ravistellut alkoholimaailmaa ja tuottanut koko joukon upeita oluita. Laitkin – tai ainakin se yksi laki, joka esti Englannissa oluen myymisen 2/3-pintin annoksina – ovat kaatuneet. Vahva brändi on rakentunut siihen ympärille ikään kuin itsestään.

Suomikin kaipaisi vähän Brewdog-ravistelua. Esimerkiksi nettimyynnin pelisääntöjä voisi tarkistella viemällä asian EU-tuomioistuimeen, mutta Brewdog on pikemminkin pyrkinyt itse tukahduttamaan verkkomyynnin Suomeen nostamalla toimitushintoja.

(Tämä on muuten omituinen juttu, sillä Brewdogin edustaja väitti OlutExpossa minulle toimitusmaksun nostamisen 25 punnasta 44 puntaan johtuvan lentorahdin turvamääräysten kiristämisestä. Kuitenkin Ales by Mail -verkkokauppa, joka käsittääkseni jollain tapaa pyörittää myös Brewdogin verkkokauppaa, on pitänyt hintansa 22 punnassa. Sivumennen sanoen tuntuu vähän liiankin sopivalta sattumalta, että tuo 44 puntaa nosti Punk IPA -korin hinnan hieman Alkoa korkeammaksi.)

Baari, josta kenelläkään ei vielä tunnu olevan mitään tietoa, voisi haastaa Alkon monopolin ja tavoitella oikeutta ulosmyyntiin. Ja se, mikä olisi Brewdogille kaikkein tutuinta maaperää, olisi alkoholituotteiden brändeille asetettujen rajoitusten koetteleminen.

Mutta Brewdogia ei ehkä hirveästi nappaa, mitä Suomessa tapahtuu tai ajatellaan. Enkä nyt tarkoita sitä, että Suomen pitäisi olla jotenkin Brewdogin erityisenä kohteena vaan sitä, että kun jotain luvataan, siitä pidettäisiin kiinni. Siitä kertoo epämääräisen baarihankkeen lisäksi myös Päivi-olut.

Onhan Päivi oluena ihan kelvollinen perusvarma suoritus: paljon alkoholia ja humalaa mutta myös maltaista runkoa näiden kannattelemiseksi. Marjaisuus ei tässäkään ”Hello”-oluessa nouse kovin vahvasti esiin, jolloin idea vähän vesittyy. Hyvä olut, muttei missään nimessä Alkon pyytämän hinnan (5,95 euroa) arvoinen.

Lämmetessä oluesta ei nouse juurikaan mitään hyvää vaan lähinnä alkoholia ja nurmimaista kitkeryyttä. Varsin tyypillinen Brewdog-tempaus siis: paljon pälinää, vähemmän sisältöä.

Brewdog Interstellar

Tämä on osa Brewdogin viimeisintä protyyppisettiä. Aiemmista seteistä on noussut vakivalikoimaan ainakin jumalainen Jackhammer ja upea Cocoa Psycho. Niihin verrattuna tämä on todella valju esitys.

Interstellar on tyyliltään punainen ruis-IPA, joka tuoksuu melko miellyttävälle, makealle ja humalaiselle. Maku on mukavan tumma, mutta hiilihapot ovat omituisen takakireitä. Ihan maukas olut, jossa on ruistakin läsnä.

Kaikesta huolimatta olut on vähän tylsä, varsinkin kun sillä on läheisenä ja ylivoimaisena vertailukohtana Green Flashin Hop Head Red.