Tagged: CAP

Brewdog, Helsinki

Brewdogin baaria on odotettu Suomeen pitkään ja hartaasti. Kaiken odotuksen ja ennakkohypen valossa olikin melko selvää, että edessä on pettymys. Ei paikassa sinänsä ole mitään vikaa, mutta se jää Helsingin nykyisessä kilpailutilanteessa aivan liikaa skottipanimon (kieltämättä vahvan) brändin varaan.

Ensinnäkin sijainti on vähän syrjässä. Viiskulma oli ehkä joskus muinoin Helsingin vilkkainta keskustaa, mutta nykyisin vain harva eksyy sinne sattumalta. Siten myös Brewdogin baariin on lähdettävä varta vasten. Ja kun matkan varrelle sattuu todennäköisesti Black Doorin tai Angleterren kaltaisia klassikkoja, on vaarana ettei pääse perille lainkaan.

Toisekseen olutvalikoima ei ole mitenkään poikkeuksellisen hyvä. Hanalistalla on lähinnä samoja oluita kuin kymmenessä muussakin kantakaupungin olutravintolassa. Pelastusta ei löydy myöskään pullosta, sillä tarjolla ei ole edes koko Brewdogin valikoimaa ja vierasoluiden lista on selvästi lyhyin, mitä olen missään Brewdog-baarissa nähnyt. Hintataso on melko korkea.

Sisustus on ihan kiva ja perjantaina alkuillasta tilaakin oli riittävästi, joten ensivaikutelman perusteella paikka on kyllä ihan viihtyisä. Jotenkin kokonaisuudesta jäi kuitenkin sellainen fiilis, että Helsingin kohdalla on tyydytty minimisuoritukseen yrittämättä mitään erityistä.

Toisella nimellä tämä baari tuskin näkisi kesää.

Oluthuoneiden IPA-festivaali 2014: Testissä koko kattaus

S-ryhmän Oluthuone-ravintoloissa alkoivat eilen maanantaina kuun loppuun asti jatkuvat IPA-festivaalit. Vähitellen voi puhua jo perinteestä, sillä kyseessä on jo kahdeksas peräkkäinen vuosi. Matkan varrella IPA:sta on tullut yleiskieltä muillekin kuin oluthörhöille ja paitsi tapahtuman myös suuremman yleisön painotus on siirtynyt perinteisistä hillityistä briteistä toinen toistaan räväkämpiin jenkkityylisiin oluisiin.

Seuraavassa on käyty läpi kaikki kolmetoista tapahtumaan osallistuvaa olutta. Katalogista löytyvä neljästoista olut, To Ølin Garden of Eden, on jäänyt viime metreillä pois. Kauniin humalan perinteitä kunnioittaen oluita ei ”reitata”, mutta tällä kertaa ne on järjestetty hinta-laatusuhteen mukaan. Eli meihin, tai tässä tapauksessa minuun luottava, aloittaa ylhäältä ja maistaa alimmaista vain, jos aika ja rahat riittävät.

CAP Exciter IPA. Festivaalin omaperäisin ja luonteikkain olut. Niin tuoksussa kuin maussakin paiskaavat kättä ruis, jota olueen on ohramaltaan lisäksi käytetty, ja savu, jonka alkuperä jäi mysteeriksi. Todella kiehtova ja hyvä olut.

Mikkeller Amass B&W IPA. Jännittävä tuoksu, jossa on ananasta ja yllättävän miellyttävällä tavalla jotain pesuainemaista. Maku on nautinnollisen pehmeä, painottuen appelsiiniseen sitrukseen.

Ballast Point Sculpin IPA. Mahtavan humalainen tuoksu, siis sellainen, josta ei tule ensimmäisenä mieleen mäntymetsä tai hedelmät vaan tuore humala. Maku jatkaa samaa hieman hillitymmällä linjalla.

Coronado Idiot IPA. Tämän sandiegolaispanimon tavoitteena on ollut tuhdit humalat hieman kevyemmällä rakenteella, mikä on saavutettu käyttämällä maltaan lisäksi sokeria. Lopputulos on hyvä ja tuoksuu bergamontille. Runko on kevyt, mutta itse joisin tätä mielummin ilman sokeria, eli alhaisemmalla alkoholiprosentilla. 8,5 prosenttia on liikaa tällaiseen kepeään sessiotyyliin.

Beer Hunter’s Mufloni Polaris Single Hop IPA. Tiukan aromikas tuoksu. Maku ei ole liian hedelmäinen vaan siinä on jotain hyvällä tavalla outoa, ikäänkuin kumimaista. Humalalajike on muuten vasta muutaman vuoden ikäinen ja sisältää aivan hemmetisti (jopa 23%) alfa-happoja. Kotimaisista paras ja muuten kärkikaartia.

Yo-Ho Indo No Aooni. Japanilaisoluen nimi tarkoittaa sinistä intialaista demonia ja kyseessä on joukon ainoa tölkkiolut. Erittäin juotava ja laadukas IPA on sopivan kevyt ja eksoottinen valinta IPA-hifistelevälle hipsterille.

Epic Armageddon IPA. Tuoksu hyökkää rajusti päälle. Maku jatkaa upean hedelmäisellä linjalla. Erittäin pätevä IPA, joka voi kovemmassa seurassa jäädä ääripäiden varjoon. (Aiemmassa arviossa mausta löytyi enemmän havumetsää.)

Riedenburger Brauhaus Dolden Sud. Kymmenellä luomulajikkeella ryyditetty jenkkityylinen luomu-IPA Baijerista. Omituiselta kalskahtava sekoitus on kuitenkin onnistunut ja eksottiikkaa lisäävät raikkaan kukkeat aromit.

Brouwerij ’t Ij IPA. Vanha tuttu vetää hyvin. Taistelee Mikkellerin kanssa vaahtokuninkuudesta. Kokonaisuudessa ei ole unohdettu kotiseutua vaan sekä tuoksussa että maussa on selvää belgifiilistä. (Ja tiedän kyllä, että ’t Ij on hollantilainen!)

Thwaites Crafty Dan 13 Guns American IPA. Nyt on etikettiä myöten niin paljon americanaa, että on ihan selvä homma, että tämä tulee jostain muualta. Niin kuin tuleekin, nimittäin Englannin Lancashiresta, jossa Thwaites-megapanimo on ryhtynyt tekemään kokeellisia pienpanimo-oluita Crafty Dan -tuotemerkillä. Amerikka-ambitioista huolimatta kyseessä on britti-IPA:lle tyypillisen mahonkinen olut, jossa on mukava mallasrunko ja maltillisesti humalaa. Selvää sukua sekä lähtökohtiensa että tyylinsä puolesta Fuller’sin Wild Riverille.

Shepherd Neame IPA. Jos edellämainittu ”Kätevä-Taneli” yritti kumarrella moderneille amerikkalaisille tuulille, tällä oluella täysin päinvastainen suunta. Iso brittiläinen takamus haistattaa nimittäin pitkät trendeille iskee pöytään IPA-reseptin vuodelta 1870. Täyteläinen ja perinteinen IPA, joka upposi nyt jopa paremmin kuin viimeksi. (Hinta-laatusuhteessa ei ole muuten huomioitu sitä, että tätä saa samalla rahalla hieman enemmän, koska pullo on muiden 0,33-0,355:stä poiketen 0,5.)

Stadin Panimo Pacific IPA ja West Coast Amber IPA. ”Stapa” petti tällä kertaa pahemman kerran. Molempia oluita vaivasi pistävän omituinen tuoksu ja tympeä makuprofiili. Kiva idea sinänsä tehdä samoilla spekseillä kaksi erilaisilla humalaprofiileilla varustettua olutta, mutta tällä kertaa se kompastui johonkin ongelmaan, joka peitti mahdolliset erot lähes täysin. South Pacific niukasti raikkaampi ja parempi.

Eli kaikkiaan miellyttävän monipuolinen setti, johon ehkä olisi muutaman vaisumman oluen sijaan voinut valita vähän rankempaa menoa. Oluthuoneiden seuraava olutkulttuuriteko on muuten Pivnice-pubien muuttaminen pohjoismaisia oluita myyviksi Ølhus-ravintoloiksi, joissa on tarjolla myös Foodlab-ravintolassa testattuja hodareita.

Suomen Olutexpo 2013: Brewdog, Sori Brewing ja parikymmentä olutta

Näinhän siinä kävi, että kauniin humalan jantterit ehtivät hankkia krapulan vasta maanantaiksi. Siis toissa maanantaiksi. Eli Suomen OlutExpo 2013 -tapahtumaan (ihan lievästi kulmikas nimi muuten) pääsimme viimeisenä päivänä, sunnuntaina.

Eikä siinä, pari esitystä, parikymmentä olutta ja jutustelua mm. Brewdogin panimomestarin (head brewer) Stuart Bowmanin ja Sori Brewingin kavereiden kanssa.

Olutmessujen pitopaikaksi oli valittu Vanha Satama. Järjestelyt pelasivat ja henkilökuntaa oli alkuillasta varmaan enemmän kuin asiakkaita. Tapahtuma keskittyi itse asiaan: panimoiden esitysten ja tasting-tapahtumien lisäksi varsinaista ohjelmaa ei sunnuntaina ainakaan ollut. Ja hyvä niin, olut riitti kyllä. Viskiäkin oli tiskikaupalla, mutta väkevät jätettiin tällä kertaa muille, mikä pelasti maanantain edes osittain.

Rahaa ei itse messualueella käytetty, tiskiltä sai poletteja – 0,5 e ja 1 e -merkinnöin maalattuja iskemättömiä kruunukorkkeja – rahalla. Mikäs siinä. Melkein kuin olisi pisteleviä ja epäkäytännöllisen suuria kolikoita käyttänyt.

Pienin olutannos oli 1,5 desiä, hinnaltaan 1,5 – 3 euroa. Joissain harvoissa tapauksissa hiukka enemmänkin. Annoskoko oli aika lailla sopiva, mitä nyt vahvempaa olutta olisi saattanut riittää desikin. No niin, se siitä. Harrastuksen varjopuoli on darrastu… Ei kun oikeasti se siitä.

Olutpuolta taas tarkemmin kuvissa. Lyhyesti sanottuna suomalaispanimoiden vahvat, tummat oluet toimivat erinomaisesta loistavaan. Muflonin Äkäpukki oli ehkä paras messuilla maistamani (Sammeli), eivätkä muutkaan kauas jääneet. Kuvaamatta jäi syystä tai toisesta Kuohu Bock, jota tarjottiin ensi kerran Olutexpossa. Toivottavasti ei viimeisen, sillä mainiota oli sekin.

Käyntimme aikaikkunaan sattuivat sekä Brewdogin että Sori Brewingin esitykset. Sorin tyypit seurasivat Brewdogia eturivistä ja omassa esityksessään esikuvan tunnustivatkin.

Brewdogin esitys oli todella viihdyttävä. Vaikka selvästi näki, että esitys oli vedetty samanlaisena kymmeniä ellei satoja kertoja, huokui Zarahista ja Stewartista se, että vaikka panimo on kasvanut valtavaksi brändiksi, on sen takana edelleen aitoja ja innostuneita ihmisiä eikä julkisuuteen marssiteta pelkkiä sliipattuja pukumiehiä tai jakkunaisia.

Esityksen sisältö rakentui yrityksen lyhyen mutta monivaiheisen historian ympärille. Eli muutamaa mehukasta juttua lukuunottamatta slidet olivat samaa kamaa kuin panimon sivuilla. Oli hauska myös nähdä, että Zarahilla ja Stewartilla riitti aikaa harrastajien kysymyksille ja kommenteille paitsi esityksen jälkeen myös messuilla aina valomerkkiin asti.

Muutama Brewdogin olut löytyy tuolta kuvien kautta, mutta kaksi eksoottisempaa tapausta jäi kuvaamatta. Blitz Apricot oli huikean raikas ja hedelmäinen Berliner Weisse, joka on pantu Brewdogin vanhalla panimolla, joka on nyttemmin pyhitetty erilaisiin kokeiluihin. Voodoo Doll on erityisesti Norjan ja Ruotsin markkinoille tehty single hop IPA, jossa on käytetty pelkkästään Simcoe-humalaa. Molemmat näistä oluista olivat aivan upeita (Lasse): Blitz kiehtovana kuriositeettina ja Voodoo Doll laadukkaana joskin hieman yllätyksettömänä perus-IPA:na.

Sori Brewingin takana on siis kolme suht nuorta jamppaa, kaksi kauppatieteistä juuri valmistunutta kaveria sekä yksi biokemisti. Ja oluenpanemisesta tarkoitus tehdä elämänura. Ja vielä aika isosti, se kävi selväksi, kun muutaman muun olutintoilijan kanssa juttelimme Samu Heinon, Heikki Uotilan ja Pyry Hurulan kanssa esityksen jälkeen.

Sorin idea on siis perustaa oma panimo Viroon, näillä näkymin johonkin Tallinnan hinta/sijaintisuhteeltaan sopivaan osaan. Tiloja ei ilmeisesti ole vielä löytynyt, mutta Suomen mittakaavalla ihan pientä isompaa panimoa ollaan perustamassa: Ensimmäisen vuoden tuottotavoite on 150 tonnia, toisen 300 tonnia ja niin edespäin… Ajatus on, että tilat ja laitteisto riittävät ainakin ensivaiheen laajentumiseen.

Laajentuminen nimittäin on tarkoituksena. Sen – tietenkin Suomen alkoholiverotuksen lisäksi – vuoksi Sori Brewing perustetaankin Viroon. Suomessa kun verohelpotusportaikko, jolla vähän avitetaan pienpanimoita, voi muuttua myös kasvun jarruksi: Jos tuotantoa kasvattaa yli tietyn määrän, menettää tietyn veroedun. Eli tuotantoa pitää kasvattaa kerralla kunnolla, jotta se kannattaa. Sinänsä Suomen markkinoille mahtuu Sorin käsityksen mukaan kyllä pienpanimo-olutta (tai Sori Brewingin perustajat puhuivat mielummin craft beerista), tuottajilla on enemmänkin ongelmana tarjontaan vastaaminen.

Joka tapauksessa: Tallinnan laitos voisi olla panovalmis ehkä vuoden päästä. Apua perustamiseen on tullut kuulemma kovastikin esimerkiksi Põhjalan panimon porukoilta. Sitä ennen Sori kerää rahaa ja tekee yhteistyöoluita. Panimo onkin onnistunut saamaan mainiosti julkisuutta, kun ottaa huomioon, ettei se ole vielä tuonut markkinoille litraakaan olutta…

Marraskuussa tämän pitäisi muuttua, Sori tekee yhteistyössä Hiisi-panimon kanssa Investor IPA -nimisen oluen, joka tulee myyntiin joihinkin olutravintoloihin. Mihin, se jää nähtäväksi. Luvassa on West Coast -tyyppinen jenkkisuunnan edustaja.

Atlantin taakse Sorin muuten tekee mieli myös myymään. Aluksi päämarkkina-alue on Suomi, mutta laajentumista haetaan ennen kaikkea Ruotsin, Britannian ja Yhdysvaltain markkinoilta. Viiden vuoden kuluttua Sori Brewingilla on Yhdysvalloissa oma panimoravintola, jos kaikki menee suunnitellusti. Hyvähän se on, että kunnianhimoa ja suuria suunnitelmia löytyy. Mutta siinä missä lähtöviivalta alkaen kansainvälisenä panimona toimiminen tuo hyötyjä, niin tuo se myös sitä, mitä nykyään nätisti haasteiksi kutsutaan.

Suomessa uusi pienpanimo-olut löytää kyllä ostajansa, kun kotimaisen hyvän jano on niin kova. Jo Ruotsissa tilanne on toinen, puhumattakaan Yhdysvalloista. Sorin pitäisi erottua jotenkin muista mainiota olutta tarjoavista yrittäjistä. Ainakaan minulle ei vielä selvinnyt, mikä tuo juttu on. Mutta toivottavasti se löytyy.