Tagged: De Molen

De Molen Alive & Kicking

Hyvää perus-IPA:a puukenkien ja tuulimyllyjen maasta.

De Molen ei turhia kikkaile: etiketissä pelkkää tietoa ja tekstiä, pullossa taattua laatua. Alive & Kicking on tuhdisti vaahtoava jenkki-IPA, johon on saatu ehkä hiivasta häivähdys belgimenoa. Kiva ja kevyt IPA, joka olisi epäilemättä parempi vähän maltillisemmilla hiilihapoilla.

Katkerointiin on muuten omien muistiinpanojeni mukaan käytetty humalaa nimeltä Skadek, josta ei löydy lisätietoa Googlen kautta. Yksi vakioepäilty tällaisissa tapauksissa on iPhonen automaattinen tekstinkorjaus, joka on saattanut vääntää jonkun tutumman sanan Skadekiksi. Tai sitten olen näpytellyt alunperinkin väärin. Koska pullo ei ole enää tallesssa, ei tarkastaminenkaan enää onnistu.

Pelastus löytyy kuitenkin kirjahyllystä. Dan Woodsken humalakatalogista löytyy nimittäin tsekkiläinen Sladek, joka lienee iPhonen ja omat heikkouteni tuntien varsin todennäköinen oikea vastaus.

De Molen Hel & Verdoemenis

Mustaa, paahteista ja hyvää.

Helvetti ja kadotus sentään! Tässä on pirullisen maukas olut Hollannista. De Molenin Hel &Verdoemenis on imperial stout joka on kaikessa mahtavuudessaan helppo tiivistää yhteen sanaan: paahteinen.

Maussa kahvia ja suklaata, mutta juuri tuon paahteisuuden ansiosta se ei ole lainkaan makea tai liian paksu vaan äärimmäisen nautinnollinen. Hieno tuote tämäkin, aivan kuten De Molenin oluet tuppaavat järjestäen olemaan.

De Molen Molenbier

Romanttisen näköistä olutta, mutta ei tällä kannata kosia.

Myllyolut vaahtoaa raivokkaasti. Kaksi pullollista olen tätä kaatanut, erilaisiin laseihin, ja molemmilla kerroilla tuloksena ollut senttien kerros punaruskeaan taittuvaa vaahtoa. Varsin mahdollista, että en vain osaa.

Molenbier on oranssinpunaista, hyvin miedosti hedelmäisentuoksuista olutta.

Se maku sitten. Eipä oikein iske. Belgialeja muistuttuva, mutta terävä, hieman hedelmäinen, jälkimaku enemmän kitkerä kuin katkera. Tosin tilanne parani hieman loppua kohti, kun kaadoin pohjan runsaista hiivoista pienen osan mukaan soppaan. Kaunis heleä oranssi muuttui elottoman punaruskeaan sävyyn, mutta maku pehmeni huomattavasti. Hiivattuna aivan kelpoa vahvaa olutta.

Mutta ei potkinut. Eli en suosittele Molenbieriä erityisesti. Jos tätä joskus tulee monopoliin tai lähikapakkaan, niin miksipä ei voisi testata. Erityistä vaivaa tämän hankkimiseen tuskin kannattaa nähdä.

De Molen Donder & Bliksem

Epäilyttävän ipamainen pils.

Tässä on pilsneri minun makuuni. Jos aiemmin esittelemäni Left Handin Stranger oli pilsmäinen pale ale tämä on hyvin pale ale -tyylinen pils. Olisi muuten ollut kiinnostavaa maistella näitä rinnakkain. Seuraavalla kerralla sitten.

Aloitetaan väristä. Kuva ei aivan tee oikeutta oluen upealle, punertavaan taittuvalle kullanvärisyydelle. Jo se paljastaa, ettei kyseessä ole mikä tahansa pils. Lisää yllätyksiä tulee mausta: se on sitruksisempi ja mausteisempi kuin pilsnereissä yleensä.

Oluessa on varmaan käytetty jotain vähän maukkaampaa hiivaa tai ainakin kuvittelin tietyn vehnäoluelle tyypillisen maun tulevan juuri hiivasta. Humalointi on voimakas ja se jääseikkailemaan pitkäksi aikaa suun takaosaan tai kurkkuun. Kyse on pikemminkin tunteesta kuin varsinaisesta mausta.

Donder & Bliksem, joka taitaa suomeksi tarkoittaa ukkosta ja salamaa, on kivalla tavalla vaikea ja omituinen olut. Sitä on päästävä maistamaan joskus toistekin.

Tuplat: De Molen Vuur & Vlam

Juhlava kattaus HJK:n Veikkausliiga-kauden alkamisen kunniaksi.

HJK:n Veikkausliiga-kauden alun kunniaksi vain paras olut kelpaa. Hollantilaisen De Molen -panimon Vuur & Vlam on juuri sellainen olut, johon on helppo ladata suuret odotukset: laadukas panimo, hyvät humalat (Amarillo, Cascade, Chinook, Galena ja Simcoe) ja huumaava oranssinloistava väritys.

Kuten HJK:n alkava Veikkausliiga-kausi, tällainen olut voi olla parhaimmillaankin vain odotusten mukainen ja pettymyksen todennäköisyys on ilmeinen. Vuur & Vlam on pettymys – ei suuri pettymys, mutta harmillinen pettymys. Etiketin mukaan olut on pullotettu lähemmäs puolitoista vuotta sitten, mikä saattaa olla osasyyllinen siihen, ettei oluessa tunnu odotusten mukainen katkeruus. Humala ei ole kadonnut minnekään, se maistuu hedelmäisyytenä, mutta syvyys, jota ainakin itse IPA:lta odotan, jää puuttumaan.

Toisaalta voi olla optimisti, sillä kyllähän Vuur & Vlam on – kuten HJK:n pelaama jalkapallo – varsin  laadukas ja nautittava tuote.

Sammelin lisäys: Maistoinpa minäkin tätä Hollannin ihmettä. Alussa puraisee humala ihan mukavasti, mutta kokemus mausta on sama kuin Lassella: lyhyeksi jää. Itse pidän siitä, miten voimakas hapokkuus pehmentää humaloinnin ja humauttaa mukavan raikkauden ympäri suuta. Jälkimaku on katkera ja vähän kitkeräkin, pienen metallinmaunkin olin huomaavinani.

Mutta jollain kumman tavalla Vuur & Vlaam on silti aika hyvää olutta, kunhan pääsee irti ennakkoajatuksesta sen suhteen, miltä melko vahvan IPA:n pitäisi maistua. Sen jälkeen tämä maistuu. Ja on pelottavan helppoa juotavaa. Kesäkuumalla menisi varmasti muutama pullo aivan huomaamatta.