Tagged: Dugges Ale- & Porterbryggeri

Ensimmäisen vuoden parhaat

Kaunis humala aloitti vuosi sitten. Nyt on aika katsoa, mitkä olivat ensimmäisen vuotemme kohokohdat. Jutun kuvituksena Varangin vuonon yöttömässä yössä kuvattu – sinällään vaatimaton – Frydenlund Fatøl. Tämä siis valittiin Vuoden kuva -äänestyksen parhaaksi.

Mutta seuraavaksi meidän suosikkimme ensimmäisen vuoden aikana blogissa arvostelluista oluista.

Lasse

Paras kotimainen: Plevna Siperia Imperial Stout (”Tuoksu antaa ymmärtää ja maku ymmärtää antaa.”)

Paras maitokaupasta: Fuller’s Wild River (”…raikas ja tasapainoinen olut, joka ei kaikesta trenditietoisuudestaan huolimatta ole unohtanut juuriaan…”)

Paras ulkomainen: Mohawk Extra IPA (”Vaatimattoman etiketin takaa kuoriutuu todellinen oluthelmi…”)

Sammeli

Paras kotimainen: Saimaan juomatehdas Marsalkka vaalea luomu (”…varsin nautinnollinen ja reippaasti – joskin hyvin kuivasti – humaloitu olut.”)

Paras maitokaupasta: Mufloni Saison de Randonneur (”Retkimukissa vaahtoa kuohahti reippaasti ja vaalea kerros juoman pinnalla hetken viipyilikin. Tuoksu oli happaman belgihumalainen.”)

Paras ulkomainen: Dugges Hopblack (”Suoraviivainen ja raisu, mutta eittämättä loistelias olut.”)

Dugges Hopblack, Alkon käsityöoluet ja jääkiekko

Tuliainen Tukholmasta päätyi pronssijuomaksi. Jäi mainio maku suuhun sekä tästä että matsista. Mutta jäipä sellainenkin tunne, että Ruotsi on edellä, paitsi jääkiekossa, myös oluenpanossa.

Ihan ensin Hopblack: Järkyttävän mahtava humalanleuhahdus, heti kun pullon kilauttaa auki. Lasissa liki läpeensä mustaa, vaahto tulee mukavaksi, hiukka tuhkanvaaleaksi kasaksi.

Ja maku pitää tuoksun lupauksen. Humala jytisee leveältä ja pitkään, samaan aikaan Hietanen ratkaisee matsin: 3-0. Ruotsalaisen oluessa on niin raju humalointi, että kylmänä ei erotu kuin hiukka paahteisuutta pistelevän mäntyisen humala-aromivyöryn ja katkeron lisäksi. No, ehkä hiukka sitruunaista hapanimelyyttä, joka tulee juoman lämmetessä pintaan hieman enemmän. Maku loivenee jälkimauksi hiljalleen, humalankirvellys pysyy mukavasti, greipinkuorta hieman mukaan.

Hopblack on ritisevän tuore ja raikas olut. Suoraviivainen ja raisu, mutta eittämättä loistelias olut.

Siis enemmän kuin Ruotsin lätkäjengi olympiaturnauksessa toistaiseksi. Itse turnaus on ollut vähän vaisu, kuten – pakko sanoa tämän ruotsalaisen täysosuman jälkeen viimeistään – myös Alkon käsityöläisolutvalikoima. Okei, en ole maistanut hetikään kaikkia, etenkin Presidenttisahdin maistamattomuus lienee puute. Mutta kyllä tästä sellainen fiilis jäi, etteivät mukana olleet panimot saaneet ihan parastaan irti.

Esimerkiksi Vakka-Suomella on Kahvistouttia parempia oluita valikoimissaan, näistä kenties mainioin on Wehnäbock, joka on myös selvästi edullisempaa. Tai sitten Beer Hunter’s, jonka loisteliaasta Mufloni-sarjasta Keripukki oli ensimmäinen pettymys. Pieni, mutta kuitenkin.

Käsityöläisolutvalikoiman ongelma siis oli se, ettei siinä päästy huippusuoritukseen, eikä kaikin paikoin edes hyvään normaalisuoritukseen – urheilujournalismin kieltä käyttääksemme. Suomen laatuolutpanimoskene on jo sen verran vakiintunut ja taitonsa osoittanut, että siihen hintaan, jolla Alko oluita myi, on saatava huippulaatua. Suomalaistasoituksen ajat ovat takana.

Ja aivan samoin kuin jääkiekossa, Suomi on oluenpanemisessa – panimoiden ja tuotteiden määrässä, kuten myös niiden valikoimassa alkoholimonopolissa – lähtökohtaisesti alakynnessä Ruotsiin verrattuna. Mutta aivan kuten jääkiekossa, huippusuorituksella Suomi matsaa ihan tasaisesti Ruotsin kanssa ja voittaakin välillä. Juurikin joku Wehnäbock tai vaikka Muflonin CCCCC ovat esimerkkejä siitä, että voidaan lähteä tasaisella kokeilemaan ruotsalaisten tai vaikka keiden muiden tahansa kanssa.

Siksipä onkin pieni järkytys, miten pahasti Hopblack pesee koko Alkon käsityöläisvalikoiman. Mutta – urheilukliseillä – aikaa on ja tästä on hyvä lähteä parantamaan oman vahvan pelin kautta.