Tagged: Englanti

Anarchy Quiet Riot South Pacific IPA

Lasissa on ”etelämeren ipaa”, joten odotuset on ainakin helppo muodostaa: trooppisilla hedelmillä silattu humalapommi tulossa?

Väri ei ainakaan yllätä: kirkkaan oranssi. Vaahtoa tulee paljon ja se on sitkeää. Tuoksu ja maku ovat kuitenkin vaatimattomat, jonka taustalla saattaa olla se ikävä tosiseikka, että tämä kyseinen pullo on jo huomattavasti lähempänä etikettiin painettua parasta ennen -päivää kuin syntymäänsä.

Siltikin luulisi, että oikeasti hyvästä oluesta jäisi vähän enemmän jäljelle vaikka ollaankin jo viimeisillä kuukausilla. Itse asiassa tämä on hyvinkin lähellä Keisarin ”kuuskutosta”, mutta tämän pitäisi olla loistava nautiskeluolut eikä mikään perussessioipa. Prkl!

Bier-Bier aka Helsinki, rakastettuni

Olutkulttuurin eteneminen ei totta tosiaan ole enää pääkaupunkiseuran pubitarjonnasta kiinni. Kauan odotettu Brewdog-baarikin oli pettymys lähinnä vain siitä syystä, että laadukasta tarjontaa on kaupungissa jo niin paljon. Brewdogin lisäksi modernin paremman oluen ilosanomaa ryhtyi julistamaan viime vuonna muun muassa myös S-ryhmän Ølhus-ketju peräti neljän ravintolan voimin. (Toki kyse oli pelkästä tsekkipubien uudelleen brändäämisestä, mutta ainakin omasta mielestäni valikoimat paranivat samalla merkittävästi.)

Eikä uusien olutbaarien vyöry näytä loppumisen merkkejä tänäkään vuonna.

Pubibuumin keskipisteeksi on muodostumassa Iso-Robertinkatu, jolla sijaitseva Black Door on ollut jo pitkään paitsi kaupunginosan myös koko valtakunnan kärkikaartia. Sitä pyörittävä Delifox avaa helmikuussa samalle kadulle American Craft Beer Barin. Sivumennen on sanottava, että viime viikon perjantaina lounaspaikaksi valikoitunut Iso Roobertinkadun Bar Bronco yllätti sekin laajalla pullovalikoimalla sekä Punk IPA ja All Day IPA -hanoillaan.

Jo aiemmin mainittu Brewdog sijaitsee vain muutaman korttelin päässä Iso Roobertinkadulta. Samoin Annankadun William K eikä Angleterreenkään kävelee montaa minuuttia. Villi Wäinö ja muutama Ølhus ovat niin ikään lähes samoilla kulmilla.

Vielä lähempänä, käytännössä ”Roban” pohjoispäässä, on nyt myös paikka nimeltä Bier-Bier. Tiukasti kilpailluilla markkinoilla sillä on yksi merkittävä kilpailuetu. Sen perustajilla, jotka pyörittävät myös Vin-Vin-viinibaaria, on nimittäin oma maahantuontiyritys nimeltään Viinitie. City-lehden mukaan tavoitteena on, että puolet sadan oluen valikoimasta tulisi Suomeen heidän oman firmansa kautta.

Ja totta tosiaan Erottajan Alkon tiloissa tänään esittäytynyt ja myöhemmin tällä viikolla toimintansa aloittava Bier-Bier on ilahduttava oluttapaus valikoimaltaan: hanoja on vain kahdeksan, mutta pullolistalla on mittaa kuusi sivua. Kahden ja neljän desin annoksissa myytävät hanaoluet eivät suuria yllätyksiä tarjonneet, mutta kaksi espanjalaista noinkin pienessä joukossa antoi ymmärtää, että siinä on yksi tämän baarin tavoista erottautua kilpakumppaneistaan. (Miinuksena mainittakoon, että hanaolut oli omaan makuuni liian kylmää.)

Pullo-oluet on jaoteltu tyylin tai alkuperämaan sijaan makumieltymysten mukaan humalaisiin, kevyisiin, tummiin ja niin edelleen. Oluesta ei muutekaan kerrota kuin nimi, koko ja hinta, joten alkoholiprosentin, tyylin tai alkuperämaan suhteen on turvauduttava omaan tietotaitoon, älypuhelimeen tai henkilökunnan apuun. Hinnoittelu on yhtä julmaa kuin muissakin vastaavissa paikoissa.

Tilan sisustus on yllättävänkin perinteinen: tummaa puuta, hämyisä valaistus eikä juurikaan mitään ylimääräistä seinille työnnettyä rekisterikilpeä, mainosvaloa tai lasinalusta. Liekö kaupunkiin avattu 2000-luvutta toista näin uskollisen brittityylistä pubia? Yksinkertainen sisustus on tyylikäs ja toimiva ja tekee kunniaa upealle katolle ja arvokkaasti vanhentuneelle tilalle, joka viininystävien suosikki-Alkona näytti lähinnä sekavalta varastolta.

Jos omat maahantuontikanavat pysyvät vireinä varsinkin Espanjan suuntaan, ei tämä paikka jää itselleni vieraaksi vaan on hyvä vaihtoehto Black Doorille. Ja Brewdog on puolestaan yhtä houkuttelevaa kuppilaa vaikeammin saavutettavissa Punavuoren perukoilla. Uusien olutravintoloiden kilpailusta tulee kiinnostava ja parhaassa tapauksessa kaikki selviävät voittajina.

Toisesta, vähintään yhtä tervetulleesta suunnasta pääkaupunkimme olutkulttuuria laajentaa tämä Helsingin kaupungin kulttuurijohtaja Stuba Nikulan aloite: ”Samaan aikaan, kun kansa yhä vähemmän juo bulkkilageria (tai ylipäätään mitään) on myös mikropanimotoiminta lisääntynyt. Olen tavannut useampiakin porukoita, joilla kiehuu 20-80 litran pata kotikeittiöissä ja ajatuksissa pyörii liikeidea omasta laadukkaasta mikropanimosta jopa elinkeinona. (…) Jotta Helsinkiin saadaan uusia käsityöammattilaisia tarvitaan välimalli – panimotoiminnan yrityshautomo.”

Joskus Helsinkiä on helppo rakastaa!

Hepworth Conqueror Stout

Hepworth on vuosituhannen alussa perustettu panimo, joka sijaitsee Horshamissa, joka puolestaan sijaitsee Etelä-Englannissa West-Sussexin kreivikunnassa. Aiemmin olen törmännyt ohimennen heidän Blonde-olueensa, joka oli kepeän raikkaassa mitättömyydessään ihan kelpo lounasjuoma.

Conquerorista voisi sanoa, että se lupaa enemmän ja antaa vähemmän. Blondiahan voisi luonnehtia esimerkiksi ohimeneväksi viehätykseksi, mutta valloittajan pitäisi jättää, tai ainakin yrittää jättää, pysyvä jälki kohteeseensa.

Tummalla Conquerorilla on vaalea pää ja makean maltainen tuoksu. Maku on ihan mukava, paahteinen, mutta kokonaisuus jää onnettoman ohueksi. Jos alkoholia on näin vähän, pitäisi runkoa yrittää kaivaa jostain muualta. Ehkä jäännössokerista?

Ei tämä minua valloittanut.

Anarchy Smoke Bomb

Aecht Schlenkerla on monelle se tutuin ja paras savuolut. Ja vaikeahan tuohon on mitään sanoa vastaan. Monet ovat yrittäneet tehdä saman toisten onnistuessa toisia paremmin.

Koillis-Englannin Morpethista kotoisin oleva Anarchy on onnistunut melko hyvin eivätkä he ole tyytyneet pelkään plagiointiin vaan tehneet oman, kevyemmän versionsa savuoluesta.

Vaahto on komea ja tuhti savuisuus pitää sekä tuoksussa että maussa huolta siitä, että kokonaisuus on hyvä, vaikka alkoholia varsin niukasti (3,9%). Kevyt runko ja paksu savu tekevät tästä kiintoisan oluen ruuan kaveriksi.

Hitto, meneehän tämä ihan nautiskeluoluenakin.

Hardknott Azimuth

Globaalit humalat ovat IPA-maailman uusi musta. Tai jotain… Eli enää ei tyydytä ryydittämään omaa olutta jonkun tietyn alueen humalalajikkeilla vaan yritetään kerätä enemmän tai vähemmän tasapainoinen kokoelma humalalajikkeita maailman jokaisesta kolkasta.

Aiemmin tätä ovat yrittäneet muun muassa Nøgne Ø GPA:llaan ja Stadin Panimo World Pale Alella. Näistä ensimmäinen oli tylsähkö ja jälkimmäinen huonohko. Itselläni on vielä maistamatta Brewdogin kontribuutio tähän buumiin. Sen ”global hop” kokeilu (Mashtag 2014) on on sitrushedelmillä ryyditetty imperiaalinen red ale.

Hardknott on luoteis-englantilainen pienpanimo, jonka oluet ovat tässäkin blogissa olleet ennenkin esillä. Eivätkä suotta, sillä ne edustavat modernia, mutta samalla kuitenkin omaperäistä panemista. Tällä kertaa lasissa on heidän globaali oluensa: Azimuth.

Azimuth on tosin huijari sarjassaan: se tyytyy panimon sivujen mukaan Tyynen valtameren rantojen humalalajikkeisiin, joten Eurooppa unohdetaan tyystin. Se ehkä tosin selittää sen, miksi tämä olut on niin herkullisen tasapainoista.

Mukavan vaahdon alta nousee raikkaan appelsiininen tuoksu. Olut on kauniin punertavaa. Greippimäiset humalat jylläävät suussa, mutta jäävät yllättävän lyhyiksi. Tai ehkä paremminkin jälkimaku on vaatimattoman hienovarainen kuin varsinaisesti lyhyt.

Humalahuumaa piisaa, mutta ehkä hieman köyhäksi jää tämäkin reissulasse.

Hardknott Duality

Villi, belgeille tyypillinen hapan tuoksu. Väri on valju, vaalean olkinen. Vaahto halvan saippuamainen.

Ja maku on sekin varsin villi. Päälle puskee jokin, jota en ole ennen oluessa, jos ylipäätään yhtään missään, tavannut. Suutuntuma on ohut ja jotenkin witmäisen raikas. Kokonaisuus ei ole lainkaan huono, vain… …omituinen.

Tässä on samaa kuivakkaa aromia, jonka vehnäoluissa miellän miedoksi savuisuudeksi. Tässä se tulee ikään kuin yrttisenä. Mieleen tulevat vaatteet, jotka ovat imeneet viikkoja tupakansavua.

Todella omituinen ja kiehtova olut. En edes osaa sanoa, onko se hyvää.

Hardknott Continuum

Kuparinen olut nostaa ylleen valtavan vaahdon. Jatkuvuus tarkoittanee tässä sitä, että modernille pienpanimolle epätyylilliseen tapaan on päätetty jatkaa maan pölyisimpiä perinteitä tekemällä brittibitteriä. Ihan hyvää sellaista, mutta aika tyypillistä.

Maailmanmestari: Fuller’s ESB

Olisihan se pitänyt arvata, kun etiketissä lukee ”Champion Ale”. Lontoolaisen Fuller’sin ylpeyden edessä taipuivat Kauniin humalan MM-kisojen pudotuspeleissä niin Italian Peroni kuin Hollannin La Trappe Dubbelkin. Viihdyttävässä finaalissa kaatui vielä Saksan ylpeys, Schneider Weissen TAP 4 numeroin 5-2.

Ja kyllähän ESB, Fuller’sin mukaan ”Our most awarded ale”, ansaiseet kaikki voitot ja hehkutukset, mitä sille on annettu. Maltainen runko kohtaa klassisen brittihumalan kuivakkaan hedelmäisellä tavalla, josta ei ole enää varaa parantaa. Klassikko! Voittaja!

Kauniin humalan vuoden 2014 MM-kisojen kärkinelikko

  1. Fuller’s ESB (Englanti)
  2. Schneider Weisse TAP 4 (Saksa)
  3. Duvel (Belgia)
  4. La Trappe Dubbel (Hollanti)

MM-ennakossa Englanti ja Fuller’s ESB

Kaksi vuotta sitten Englanti putosi pilkuilla Italialle, joka eteni aina finaaliin saakka. Neljä vuotta sitten Englanti putosi lopulta pronssia voittaneelle Saksalle, kun heiltä vietiin tasoitusmaali. Kahdeksan ja kymmenen vuotta sitten Englanti putosi pilkuilla Portugalille.

Kaksitoista vuotta sitten kohtaloksi koitui mestaruuteen asti matkanneen Brasilian tuurimaali. Kuusitoista vuotta sitten Englannilta vietiin ratkaisuottelussa viime hetken voittomaali. Katkeruudelle voi kaivaa syytä kauempaakin: vuosien 1996 ja 1990 välierätappiot pilkuilla tai vuoden 1986 tappio maalilla, joka tehtiin kädellä.

Välissä on toki ollut todellisia floppivuosia, kuten 1992, 1994, 2002 ja 2008, mutta vastaavia synkkiä hetkiä löytyy oikeastaan kaikkien muidenkin perinteisten kisamaiden historioista. Näissä kisoissa oli ainakin Espanjan vuoro.

Harva ehkä muistaa kymmenen vuoden päähän menneisyyteen. Silloin Espanja oli nyky-Englannin tapaan arvokisoja koluava perinteisen jalkapallomaan maajoukkue, joka ei kovista odotuksista ja maailmantähtien täyttämästä kokoonpanostaan huolimatta voittanut koskaan mitään. Ainoa täysosuma oli, Englannin tapaan, niinkin kaukaa kuin 1960-luvulta. Sen jälkeen oli tullut vain täydellisiä floppeja ja karvaita pettymyksiä.

Joskus onni voi kuitenkin kääntyä. Sillä vuoden 2006 neljännesvälierätappion jälkeen kaikki muuttui. Sen jälkeen Espanja on marssinut kolmen arvoturnauksen voittoon. Sen jälkeen muille ei ole kultaa annettu. Ennen kuin näissä kisoissa.

Siitä, miksei Englanti pärjää, on kirjoitettu kirjoja yhden hyllyn verran ja lehtiartikkeleita vähintään kirjahyllyllisen verran. Selityksiä on paljon ja niitä on helppo keksiä lisää, mutta aika vaikea on sivuuttaa sitä tosiseikkaa, että Espanjan La Ligan mestaruuden voittavissa joukkueissa tyypilisesti vähintään puolet pelaajista ovat espanjalaisia tai, oman maajoukkueen puuttuessa, Espanjan käytössä olevia baskeja tai katalaaneja.

Englannissa mestaruuteen yltävässä joukkueessa on nykyään tyypillisesti vain pari britti ja usein lähes saman verran espanjalaisia. 22 vuoden aikana Valioliigan on voittanut 190 pelaajaa, joista englantilaisia on ollut vain 68. Siinä missä espanjalaiset pelaajat voittavat pyttyjä Englannin ja Espanjan lisäksi myös muualla Euroopassa, pysyvät englantilaiset tiukasti omalla saarellaan.

Arvokisoissa Englannista voisi sanoa kuten Venäjästä maailmanpolitiiassa: se ei ole koskaa niin vahva tai heikko miltä se näyttää. Aina ennen arvokisoja saarivaltakunnan ja brittifutiksen seuraajat halki maailman täyttävät itsensä erikoisella optimismin ja pessimismin sekoituksella. Joukkue tuntuu vahvemmalta kuin koskaan, mutta samalla tiedostetaan, että jossain vaiheessa tulee vastaa rankkarit tai joku muu epäoikeudenmukaisuus. Ja silti: ”This time we can go all the way!”

Ilman ESB:n kaltaista vahvaa bitteriä ei ole mahdollista päästä sisään siihen mielenmaisemaan, jossa voidaan lähes samassa lauseessa kirota oma joukkue suohon toistaitoisina diivoina ja nostaa heidät vähintään Saksan veroiseksi suosikiksi.

Tällä kertaa odotukset olivat ehkä jopa ennätyksellisen alhaalla, mutta vahva esitys Italiaa vastaan osoitti, että Roy Hodgsonin organisoima puolustus ja enimmäkseen Liverpoolin nuorten hyökkäävien pelaajien yhdistelmä voi olla Englannin vahvin joukkue 2000-luvulla.

Tämän illan jälkeen ollaan tämän asian suhteen huomattavasti viisaampia. Uruguay-Englanti Fuller’s ESB:n kera kello 22 alkaen Facebookissa.

Tilanne 19.6. ennen päivän pelejä:

  1. Brooklyn Lager, USA 4,0 (1 ääni)
  2. Coopers Pale Ale 2,0 (2 ääntä)
  3. Estrella Damm, SPA 2,0 (2 ääntä)
  4. Xingu, BRA 2,0 (1 ääni)
  5. Mythos, GRE 1,5 (2 ääntä)
  6. Corona, MEX 1 (2 ääntä)

Hardknott Infra Red

Valtava vaahto ja houkuttelevan punakka väri. Tuoksukin on houkutteleva, erilainen: pistävää imelyyttä, joka on kuitenkin päivänselvästi humalaperäistä. Vaahto on kitkerää ja herkullista, paljon raakoja ja vihreitä aromeja.

Maussa on paljon samantyylistä meininkiä ja katkeruutta enemmän kuin tarpeeksi. Hop Head Redin lähisukulainen, vaikka etiketissä puhutaankin San Diegon sijaan Oregonista esikuva-alueena. Todella tiukat humalat eivät jätä juuri mitään epäilyksiä siitä, kenelle tämä on suunnattu.

Vähitellen suu tottuu (tai turtuu) ja humalan takaa löytyy ihan kiva, maltainen runko. Kyllä tätä kelpaa tutkiskella useammankin pullon verran.