Tagged: erikoisuus

Amiata / Kallio Brewery Lura

Katajainen, suorastaan mäntysuopainen tuoksu. Kivasti vaahtoa. Samea ja oranssi.

Hapan, muttei aggressiivisesti. Sitruksinen, loppua kohti katajainen. Kuusenkerkkä tästä tulee mieleen.

Aika hyvä! Juotava ja raikas. Ei juurikaan tule sahti mieleen. Mikä ehkä on hyvä…

Melko rasvaisen pitsan kanssa miellyttävää juotavaa, mutta ruoan alle jää suuri osa mausta.

Bryggeri Rosé

Nyt on odotuksia. En ihan tarkkaan tiedä miksi tämä loikkasi etukäteislistauksesta vedet suuhun herauttavana tärppinä. Ehkä siksi, että Bryggeri on tehnyt käytännössä aina laatutavaraa ja toisaalta siksi, että jotenkin yhdistin tämän ajatuksen tasolla Rodenbachin mainioihin, jotenkin viinimäisiin lempeisiin hapanoluisiin.

Ehkä epäreilut ennakko-odotukset, ehkä ei.

Erittäin kaunis. Heleän punaruskea, nopeasti vaahdon yltään pudottava. Tuoksussa pientä hapanta mehuisuutta.

Ensisiemauksella raaka tai suorastaan karkea: Vissymäinen suutuntuma, kuivuus ja loppuun työntyvä kitkeryys. Kun osaa odottaa, ei iske niin puun takaa. Ja lämmetessään ja kuplia menettäessään vähän tasaantuu.

Selvä pettymys kuitenkin. Maultaan lyhyt ja ohut, jälkimaultaan epämiellyttävän rajoilla. Ei pahaa muttei hyvääkään.

Moni muu tästä on toki saanut esimerkiksi Olutoppaan arvioiden perusteella paljonkin enemmän irti.

Saimaa Brewer’s Special Winter Special

Jouluoluita on karkeasti jaoteltuna kolmea sorttia: jotain tuttua ja turvallista uudella etiketillä ilman mitään varsinaisen jouluista, vaatimattomaksi joskin varmaksi valinnaksi jokaiseen jouluoöytään makeahko tumma lager tai ale sekä kolmantena joku enemmän tai vähemmän kokeellinen keitto, jonka jouluisuus voi olla mitä tahansa riisipuuron ja kaikissa sateenkaaren väreissä välkkyvän muoviporon väliltä.

Saimaan Brewer’s Special Winter Special ajaa punanenä iloisesti vilkkuen viimeiseen kategoriaan, onhan nimessäkin kahteen kertaan sana ”special”. Lähes musta ja kivan vaahdon nostattava olut tuoksuu nimittäin saippuaiselle (=anis) greipinkuorelle ja maistuu aluksi vähän samalta, mutta väläyttää sitten vähän savumaista paahteisuutta ja päätyy lopulta nautinnollisen pehmeään humalakatkeroon. Hyvä mutta ennenkaikkea todella outo.

Tämä oli niin outoa, että päätin parittaa sen rumanpuoleisen joulutortun kanssa. Greippisyys jää vähän vähemmälle, anis pitää pintansa ja tummahko maltaisuus pelaa kivasti luumuhillon kanssa. Katkerot korostuvat entisestään. Vähemmän outo kokonaisuus tämä on kuin tuo olut yksinään.

Tap X Meine Porter Weisse

Hyvin tummanruskeaa, ei mustaa kumminkaan. Vaahtoa kinoksittain, hiukka rusehtavaa. Tuoksussa kaakaokahvia vedellä jatkettuna.

Silkkinen suussa. Maultaan kuin hiukan kaakaolla ja kahvilla maustettu Guinness, kovin vähin paahtein tosin. Loppuun ihan pieni alkoholisuus ja kuivuu hieman aprikoosiksi ja ties miksi sekahedelmäksi. Sopivan vähähappoinen.

Täyteläinen ja kevyt yhtä aikaa. Hyvinkin jännä ja perin ainutlaatuinen. Ei silti sellainen loisto-osuma kuin esimerkiksi perinteisempi Sommerweisse (joka tosin oli jo melkein toisesta maailmasta täydellisyydessään).

Sanoisin, että jos satut Systembolagetiin ja tämä pullo köllöttää hyllyssä, niin kannattaa ostaa, jos rahapuoli periksi antaa.

Ruokapuoti Lumo Testowit

Pitäähän se tarjoukseen tarttua, kun varta vasten meitä varten (tai ainakin melkein) tuodaan olutta Raumalta pääkaupunkiseudulle. Reittausblogin ja Ruokapuoti Lumon yhteinen, Pyynikin panimolla syntynyt lapsi on tyyliltään humaloimaton wit. Poikkeuksellisesti tarjoamme tästä erikoisuudesta molempien mielipiteet.

Sammeli:

Oikein heleännätti, oranssinkeltainen ja samea. Kaataessa poreilee limsamaisesti, vaahto häviää suurin piirtein heti. Tuoksu on… jännä: Yrttinen ja raikas, hallitsevana jokin jota en osaa määritellä.

Maku yllättää. Todella reippaan sitruksinen, hapan ja raikas. Pitkäkin, pysyy intensiivisenä kihelmöintinä. Olisiko appelsiininkuori tässä kumminkin sitten hallitseva? Pakuriteetä olen joskus pari kuppia kumonnut, mutta siihen muistaakseni kuulunutta karvautta en erota. Vai pelaisiko tee tässä sitten jotenkin happamuutta ja sitrusta vahvistavasti?

Kaikkinensa virkistävä, raikas ja tiukka. Jotain samaa tässä on kuin raa’an sitruunan pureskelussa… Maistellessa muutkin mausteet alkavat nousta esiin, mutten niitä osaa sen kummemmin toisistaan erottaa.

Tykkäsin.

Lasse:

Tykkäsin minäkin. Todella kiva, gueuzemainen hapanolut, joka on aromivalikoimaltaan todella monipuolinen, leipämäisestä tuoksusta raikkaan hedelmäiseen makuun. Tällaista saa Suomessa aivan liian harvoin. Ehdottomasti laajempaan jakeluun ja tuotantoon!

Stallhagen Historic Beer 1843

Suomalaisen oluen päivän kunniaksi paluu menneisyyteen! Eli Stallhagenin ja VTT:n ja ties keiden belgialaisten olutyliopistoihmisten värkkäämä rekonstruktio 1800-luvun alkupuolen oluesta. Tämähän siis on tehty joku vuosi sitten Ahvenanmaan edustalta löydetystä hylystä nostettujen olutpullojen sisällön pohjalta. Hylky on oluen nimen mukaisesti uponnut 1840-luvulla.

Okei, hienosta vihreästä putelista skumppakorkki pois ja liemet lasiin. Nättiä, oljenkeltaista, ehkä ihan himpun punertavaa. Tiheä, ohuehko vaahto. Hento maltainen, pikkuisen sitruksinen tuoksu.

Hapokas, jännästi paukahtava, vaikkei humalainen lainkaan… Belgiaan suu vie. Maussakin sitrusta, ehkä vähän ruohoa. Varsin hapan, loppua kohti melkein kuin sitruunamehun jälkisiemaisu.

Hyvin raikas ja kevyt, muttei silti mitenkään helppo. Aika mainiota olutta! Toivoa sopii, että tulisi vaikka vähän vähemmän fiinissä putelissa ja pari-kolme euroa halvempana eränä vielä jakoon.

Kuusi euroa on kumminkin tosi paljon näinkin hyvästä sopasta, vaikka osa tuotoista meneekin kaikennäköisen hyvän ja mukavan tutkimustyön rahoittamiseen.

Saimaan Juomatehdas Marsalkka Lemon Ice Luomu

Totta hitossa tämän suhteen on epäluuloja. Jääsitruunaa, justiinsa. Vielä kun Keikyblogi ehti dumatatämän täysin, niin… No, Alivaltiosihteeriä lainaten: Kaikkea on kokeiltava paitsi pomon vaimoa sormella. Etenkin kun monista Marsalkka-sarjalaisista kuitenkin ihan paljolti tykkäänkin.

Kirkas, hiukka kellertävä litku, vaahto ohut ja häipyy, kuplia kovasti. Tukkoiseen nenään lemahtaa lähinnä makeahko sitruunantapainen.

Jumalauta, aika kamalaa! Sori vaan, mutta tämä on ensivaikutelma. Eikä parane: kitkerää sitruunankuorta, eikä muuta. Jälkimaku sentään vääntyy enemmän tiskiaineen suuntaan.

No okei, makeaa tämä ei ole. Ja juominen helpottuu, kun tietää mitä odottaa. Muttei tämä ole hyvääkään.

Prykmestar Pääsiäisolut

Jaa jaa, kohta se on pääsiäinen taas. Tai ainakin aika kohta.

Korkataanpa siis Prykmestarin sesonkitarjokas. Väri on kovin hailakka, kuin laihaa kokista. Vaahto kuohuu pois nopeasti. Mutta tuoksu on hieno: Paksusti muhevaa suklaata!

Ja maussakin suklaa hetken pyörähtää, pienen katkeron ja maltaisuuden kera. Mutta kaikki loppuu kovin äkkiä. Jää vain vetinen jälkimaku.

Kovin on kevyttä. Jää tunne, että on tehty jymäkkä pääsiäisherkku, joka sitten on laimenneltu ruokakauppavahvuuteen. Ennemmin kannattaa napata mukaan herkullinen Schwarz, jos tummaa Prykmestaria haluaa.