Tagged: Founders Brewing Company

Brewdog pop-up ja tulevan kapakan hinnat (sekä kolme olutta)

Tehtiinpä ihan pikainen isku Brewdogin pop-up-tiskille Helsinki Night Market -tapahtumaan. Samalla tuli kysyttyä tulevan kapakan hinnoittelusta tiskin takana hääränneeltä ja juomia laskeneelta kaverilta, jonka nimi jäi kysymättä. Osakas oli kuulemma kuitenkin.

No joo, siinä Clown Kingiä muovimukiin lorotellessa kertoi, että Viiskulman baarissa on tarkoitus tarjoilla aika monenkokoista annosta: Pinttiä ja puolta, schooneria (2/3 pintti) sun muuta.

Juomien hintoja ei ole lyöty lukkoon, mutta haarukointi on mennyt suurin piirtein niin, että esimerkiksi pintti Dead Pony Clubia saattaisi olla yhdeksän euron tietämillä ja schooner taas noin 6 – 6,50 euroa.

Vertailua hankaloittaa se, että kuollutta ponia ei juurikaan hanassa ole. Ja kun annoskootkin vaihtelevat… Mutta laskennallisesti pinttihintaan esimerkiksi 0,4 litran annos Dead Ponya maksaisi noin 6,20 euroa ja iso tuoppi 7,75.

Kiinnostavampaa tietenkin on, mihin kovempien aineiden hinnat sitten asettuvat.

Mutta Pellekuninkaaseen. Clown King -barley wine on näöltään vähän sahtimainen, hiukka heleämpi toki. Vaahtoa sentti tai pari. Tuoksu makea ja melko humalainenkin.

Melko kylmänä kipattu juoma tuli makunystyröille aika raisuna ja karkeana: Humalaa, hedelmäistä makeutta ja viinaisuutta. Loppuun taas katkeruutta. Brewdogin tyyliin aika kirveellä veistetty meininki. Ei pahaa ollenkaan, mutta alkoholi melkoisen hallitseva.

Sitten Founders Rybeaus. Raikas ja tasapainoinen vadelmalimonadi, jonka 5,7 alkoholiprosenttia loistavat suussa poissaolollaan. Hieno kesäjuoma. (Ja on siis kyllä ihan oikea olut, jos se nyt oli jäämässä jollekin epäselväksi.)

Ja vielä väylän toiselta puolen Stadin Panimon Red Ale. Stapan valtavaan valikoimaan mahtuu monenlaisia onnistumisia ja epäonnistumisia. Tämä menee selvästi ensimmäiseen kategoriaan: hyvä tummien mallasaromien ja tuntuvan humaloinnin balanssi. Ei mikään suuri taideteos, mutta kelpo sessio-olut.

Toivottavasti muutkin kotimaiset lähtevät kokeilemaan red aleja, sillä tyylissä on omasta mielestäni (Lassen mielestä siis, toim. huom.) ainesta uudeksi IPA:ksi.

Founders All Day IPA

Minulle tämä on ollut tänä vuonna tuontioluiden Keisari 66. Siis mahtavasti humaloitu, melko edullinen ja laajasti saatavilla oleva maitokauppaolut. Toki tämän litrahinta on melkein tuplat 66:een verrattuna, mutta eikö tuontioluen pitäisikin aina olla vähän kalliimpaa?

Keisarin 66:een, Muflonin Pale Alen ja Brewdogin Punk Pale Aleen verrattuna tämä  on hieman tuhdimpi, jolla tarkoitan lähinnä sitä, että humaloinnissa on pelkän raikkauden rinnalla kivasti myös tummempaa syvyyttä. Aivan yhtä syvälle ei kuitenkaan mennä kuin Muflonin maanläheisessä maitokauppa-IPA:ssa.

Loppuun vielä tiivistetty fiiliskuvaelma: heleän oranssia, sopivasti vaahtoa ja tuhdisti greippiä. Toimii!