Tagged: Fuller’s

12 askelta olutharrastajaksi

Miten minusta tuli minä? Miksi olen tällainen enkä toisenlainen? Tulin miettineeksi tätä viime viikolla oluen näkökulmasta, kun olin menossa puhumaan olutblogeista Kippis!-ohjelmaan. Omaa oluthistoriaa koskevan pohdinnan lopputulemana syntyi tusinan askeleen portaikko, joka on vienyt minut vähitellen syvemmälle ja syvemmälle hämyisiin olutkellareihin ja vaaleista lagereista outoihin oluttyyleihin.

Tämä on siis tarina, joka kerrotaan 12 erilaisen tuotteen kautta. Jokainen on tavalla tai toisella muuttanut pysyvästi omaa suhtautumistani olueen. Enimmäkseen kyseessä eivät ole mitkään kovin ihmeelliset oluet, joten kyseessä ei todellakaan ole mikään suosituslista. Tosin se on myönnettävä, että kaikki eniten juomani oluet ovat tällä listalla listalla.

Koff III

Tarinan alku on käsittääkseni melko tyypillinen. Ehkä joskus 16-vuotiaana piti väkisin opetella juomaan olutta, koska selvästi helpommin silloiseen suuhuni sopinut siideri (Fizz Dry Apple) oli paitsi kalliimpaa myös vähän turhan tyttömäistä nummelalaisissa kotibileissä juotavaksi.

En tiedä, miksi se oli juuri Koffin kolmonen, jonka useimmin valitsin. Se ei muistaakseni ollut halvin, mutta ehkä mielsin sen jollain kaupunkilaisella tavalla trendikkäämmäksi kuin Lapin Kullan, Olvin tai Karjalan. Karhu oli myös melko suosittu meidän porukoissamme, mutta oma suosikkini oli Koff.

Victoria Bitter

Vietin suuren osan talvesta 2001-2002 uintileirillä Australian Fremantlessa. Harjoituksia oli kuutena päivänä viikossa aamuin illoin, joten oluelle ei jäänyt paljoa aikaa. Mutta viikon ainoaa vapaapäivää edeltänyt ilta käytettiin mahdollisimman tehokkaasti tähän tarkoitukseen ja oluena oli poikkeuksetta Victoria Bitter eli ”viibii”.

Meidän vuokrakämppämme naapurissa oli jonkinlainen hippikommuuni. He opettivat meitä soittamaan didgeridoota ja johdattivat meidät yksiin todella hämäriin hiekkakuoppabileisiin keskelle aavikkoa. Kerran yritimme tarjota heille omaa suosikkioluttamme, mutta se ei kelvannut. Oli kuulemma teollista moskaa, jota ei pitäisi kutsua olueksi lainkaan. Tämä kommentti jäi kummittelemaan mieleeni, vaikken vielä moneen vuoteen aivan ymmärtänyt, mistä siinä oli kyse.

Newcastle Brown Ale

”Broon” on taatusti yksi ensimmäisiä juomiani tummempia tai pintahiivalla käytettyjä oluita. Kuten Koffin kolmosen kohdalla, myös tässä brändin imagolla oli aivan keskeinen vaikutuksensa. Newcastle Brown Alen sinitähti oranssissa soikiossa oli nimittäin 1990-luvun Newcastle Unitedin pelipaidassa kuin toinen logo.

Kun tämä olut sitten joskus – ehkä Helsingin Sports Academyssä – tuli vastaan, sen pehmeä makeus teki minuun sittemmin väljähtyneen vaikutuksen. Pian Brown Alesta tulikin vakiojuomani Newcastlen pelejä katsoessani.

Erityisesti mieleeni on jäänyt kotipeli Liverpoolille vastaan joulukuulta 2008. Liverpool oli täysin ylivoimainen ja Newcastlen oli nyrkkeilytermein köysissä alkuminuuteista lähtien. Irlannin maajoukkueen maalivahti Shay Given taisteli kuitenkin urhoollisesti pitäen maalinsa puhtaana aina 31 peliminuutille asti. Tauolle mentiin lukemissa 1-2 ja totesin, että olin tyhjentänyt hermostuksissani ensimmäisen 45 minuutin aikana peräti viisi pulloa. Se oli ehkä onni, sillä toisella puoliskolla Givenin taistelukaan ei enää auttanut vaan Newcastle romahti lopullisesti ja ottelu päättyi lopulta 1-5.

Olen kirjoittanut Newcastle Brown Alesta tässä blogissa aiemminkin.

London Pride

Newcastle Brown Alen myötä aloin katsella kaupoissa vähitellen myös muita oluita. Olut oli tässä vaiheessa elämääni kuitenkin marginaalissa, kun viinit ja viskit veivät kaiken alkoholijuomiin liittyneen mielenkiinnon.

Juuri viinien ja viskien myötä itsessäni heräsi uudenlainen, analyyttisempi kiinnostus alkoholijuomia kohtaan. Juominen muuttui enemmän maisteluksi ja mielenkiinto juomien historiaa, valmistusprosesseja ja tyylejä kohtaan alkoi kasvaa. Tosin olut pysyi vielä tässä vaiheessa pelkkänä juomana.

Fuller’sin London Pride oli yksi niistä oluista, jotka löysin näinä aikoina. Toinen oli Shepherd’s Neamen Spitfire. Nämä ja muutamat muut tarjosivat vaihtelua Newcastle Brown Alelle vaihtelua tilanteessa, jossa en ollut vielä kunnolla hahmottanut, että oluissa on muitakin vaihtoehtoja kuin kotimainen vaalea bulkkilager ja mahonkinen brittiale.

Sekä London Pride että Spitfire ovat näyttäytyneet blogissa aiemminkin.

Koff Porter

Ensimmäinen oikeasti hyvänä pitämäni kotimainen olut. Joku kehotti joskus hankkimaan Alkosta – ja sehän kannatti! Maailma avautui kahdella tavalla: Ensinnäkin, olut oli laatuunsa nähden huikaisevan halpaa. Ja toisekseen se osoitti minulle, että Suomessakin on joku jota kiinnostaa valmistaa hyvää olutta.

Koff Porterin käsittelimme blogissa osana suomalaisten olutblogaajien uudenvuoden tempausta vuonna 2015.

Kona Fire Rock Pale Ale

Menin naimisiin keväällä 2010 ja seuraavana kesänä lensimme häämatkalle Havaijille. En muista olinko vielä Oahulla kovinkaan kiinnostunut paikallisista oluista, mutta ensimmäisenä iltana Big Islandilla söin Lulu’silla ahi pokea ja join samassa kylässä valmistettua Kona Fire Rock Pale Alea. (Matkaopas muuten kutsui Lulun terassilta näkyvää maailman kauneimmaksi, jos ei anna paksujen sähköjohtonippujen häiritä.)

Kyseessä oli todennäköisesti ensimmäinen juomani amerikkalainen ”craft beer”. Napakka humalointi, jota tuskin tuolloin vielä osasin humaloinniksi tunnistaa, teki vaikutuksen. Toki olen myöhemmin huomannut, että hienot hetket, paikat ja tunnelmat voivat nostaa keskinkertaisenkin oluen yllättäviin sfääreihin.

Suomeen palattuamme kyselin Alkosta, olisiko Konan tuotteita mahdollista saada tilattua sitä kautta. Asiaa kuulemma selvitettiin, mutta se ei kuitenkaan lopulta onnistunut. Vuosia myöhemmin (kuulemma Oregonissa valmistettavat) Kona-oluet rantautuivat näyttävästi Suomen ruokakauppoihin. Lopulta Fire Rock Pale Alekin löysi tiensä Suomeen, tosin vain ravintolamyyntiin eikä vieläkään sinne Alkoon. Olen maistanut sitä kertaalleen ja huomannut ajan kullanneen muistot.

Markettivahvuiset Konat käsiteltiin blogissa syksyllä 2013.

Brooklyn Lager

Kun Konan oluita ei vielä 2010 ollut Suomessa saatavilla, aloin etsimään hyvää korviketta. Yrityksen ja erehdyksen kautta päädyin Brooklyn Lageriin, joka on kieltämättä aika lähellä Konan Fire Rockia. Molemmat ovat amerikkalaisiksi melko hillittyjä ja humaloinnin tasapainoksi on tanakka maltainen selkäranka.

Punk IPA

En tiedä miten ja miksi aikanaan kohtasin Punk IPA:n, mutta se oli pitkän humalaisen romanssin alku. Sittemmin suhteemme on tosin normalisoitunut.

Punk IPA:n myötä minusta kuitenkin tuli ensimmäistä kertaa jonkun panimon fani: hankin käsiini kaiken mahdollisen, ostin osakkeen ja kiersin brändipubeja ulkomailla. Myös tässä suhteessa tunteet ovat myöhemmin viilenneet, mutta Brewdogin ansiosta upposin syvälle oluen ja oluttyylien maailmaan.

Tätä suhdetta ja sen kuihtumista pohdin viime keväänä.

Keisari 66

Keisari 66 oli keväällä 2013 valtava shokki. Yhtäkkiä melkein jokaisessa suomalaisessa ruokakaupassa oli saatavilla maukkaasti humaloitu ja kohtuuhintainen ale-olut. Sen laatu alkoi kuitenkin heitellä melko pian, mikä katkaisi oman mielenkiintoni. Onneksi kuitenkin moni muu panimo seurasi perässä paremmalla menestyksellä.

Totta puhuen ”kuuskutonen” muutti ehkä enemmän maailmaa ympärilläni kuin minua itseäni, mutta jotenkin olisi tuntunut väärältä jättää se tältä listalta pois.

Jossain sanottiin APA

Syksyllä 2013 päätimme Sammelin kanssa kokeilla oluen valmistamista. Tästä prosessista syntyi paitsi heikkotasoinen olut myös juttu Vihreään Lankaan sekä Youtube-video.

Olut sai nimensä siitä, että yleisin suunnittelu- ja valmistusprosessissa toistettu fraasi oli ”jossain sanottiin”. Sillä aloitimme aina, kun muistelimme milloin mitäkin jostain lukemaamme tai kuulemaamme vinkkiä.

Jossain sanottiin APA:ssa oli paljon tietämättömyydestä aiheutuneita vikoja, mutta kumpikaan meistä ei lannistunut vaan panemisesta on tullut meille molemmille pysyvä harrastus. Laatukin on parantunut muutamassa vuodessa huomattavasti.

Laitila Mississippi

Laitila Mississippi ja nimenomaan kyseisen oluen niin sanottu maitokauppaversio on omissa kirjoissani ollut jonkin aikaan paras kotimainen yleiskäyttöolut. Alkossa myytävä versio on turhan raskas, mutta hopeakylkinen maitokauppaversio on juuri sopivan raikas eikä sitä ole pilattu ylenpalttisella katkerolla, joka tuntuu olevat suomalaisten panimoiden perussynti jenkkityylisissä vaaleissa aleissa.

Laitila Mississippi on kiittäminen myös yhdestä eksoottisimmista makukokemuksistani. Kyseistä olutta on minulla melkein aina jääkaapissa ja usein se valikoituu simppelin arkiruuan kaveriksi. Samaan tapaan yritän pitää kotona aina Granny Smith -omenoita jälkiruuaksi, koska ”omena päivässä pitää lääkärin loitolla” siinä missä bisse päivässä tekee jotain muuta.

No, kävipä kerran niin, että Mississippiä oli huomaamattani jäänyt ehkä desin verran tuopin pohjalle, kun aloin syömään omenaa. Tästä seurasi luonnollisesti ja väistämättä omena-olut -tasting. Moni varmasti kuvailisi Granny Smithin jälkeen juotavan Mississippin makua kammottavan metalliseksi tai jotain vastaavaa, mutta itse pidin yhdistelmää kiinnostavalla tavalla onnistuneena. Ei ehkä jokapäiväiseen käyttöön, mutta ainakin joskus vielä uudestaan.

To Øl Sur Simcoe

Tältä listalta puuttuvat oikeasti suuret oluet, koska ne enimmäkseen tulevat ja menevät. Ne ovat uniikkeja nautintoja, joihin ei välttämättä kasva vahvaa tunnesidettä. Ei ainakaan sellaisella arkisella tavalla vahvaa, että tietää aina, että toinen on tarvittaessa läsnä.

No tanskalaisen To Ølin Sur Simcoe tuntuu onneksi olevan melkein aina läsnä. Viimeisen vuoden aikana tämä hapanolut on löytänyt tiensä monen suuremman marketin vakiovalikoimaan ja poikkeuksetta vielä laatuun nähden erittäin edullisella hinnalla.

Maistoin tätä ensimmäisen kerran Keski-Euroopasta tilattuna ja nyt voin koska vain hakea sitä lähikaupasta huomattavasti halvempaan hintaan. Ei tämä harrastus vuosien varrella ainakaan vaikeammaksi ole muuttunut.

Maailmanmestari: Fuller’s ESB

Olisihan se pitänyt arvata, kun etiketissä lukee ”Champion Ale”. Lontoolaisen Fuller’sin ylpeyden edessä taipuivat Kauniin humalan MM-kisojen pudotuspeleissä niin Italian Peroni kuin Hollannin La Trappe Dubbelkin. Viihdyttävässä finaalissa kaatui vielä Saksan ylpeys, Schneider Weissen TAP 4 numeroin 5-2.

Ja kyllähän ESB, Fuller’sin mukaan ”Our most awarded ale”, ansaiseet kaikki voitot ja hehkutukset, mitä sille on annettu. Maltainen runko kohtaa klassisen brittihumalan kuivakkaan hedelmäisellä tavalla, josta ei ole enää varaa parantaa. Klassikko! Voittaja!

Kauniin humalan vuoden 2014 MM-kisojen kärkinelikko

  1. Fuller’s ESB (Englanti)
  2. Schneider Weisse TAP 4 (Saksa)
  3. Duvel (Belgia)
  4. La Trappe Dubbel (Hollanti)

Oluiden MM 2014: Alkusarjan tulokset ja turnauskaavio

Kauniin humalan MM-kisaspektaakkeli on saavuttanut pudotuspelivaiheen. Tästä eteenpäin kisa näkyy ainoastaan Facebookissa, sillä ennakkopaketteja ei enää julkaista blogissa päivän otteluiden alla.

Pudotuspeleissä maistellaan oluita kunkin päivän ensimmäisen ottelun yhteydessä. Ideana on ratkaista huutoäänestyksellä Facebookissa kumpi päivän oluista on parempi. Voittaja jatkaa kohti finaalia ja häviäjä unohdetaan.

Pudotuspelit alkavat 28. ja 29. päivän otteluilla, joissa Baltika 4, Cooper’s Pale Ale, Peroni ja Estrella kisaavat kahdesta viimeisestä paikasta pudotuspeleissä.

Alkusarjan tulokset:

Järjestykseen vaikuttaneet kriteerit painoarvojärjestyksessä: keskiarvo, äänimäärä, korkein annettu ääni ja aakkosjärjestys. Kymmenen parasta selvisi jatkoon.

  1. Fuller’s ESB, ENG 4,3 (3 ääntä)
  2. Schneider-Weisse TAP 4, GER 4,3 (3 ääntä)
  3. Duvel, BEL 4,0 (2 ääntä)
  4. Keisari 66, FIN 4,0 (2 ääntä)
  5. La Trappe Dubbel, NED 4,0 (2 ääntä)
  6. Brooklyn Lager, USA 4,0 (1 ääni)
  7. Baltika 4, RUS 2,5 (2 ääntä)
  8. Peroni Nastro Azurro, ITA 2,5 (2 ääntä)
  9. Coopers Pale Ale, AUS 2,0 (2 ääntä)
  10. Estrella Damm, SPA 2,0 (2 ääntä)
  11. Sapporo, JPN 2,0 (2 ääntä)
  12. Xingu, BRA 2,0 (1 ääni)
  13. Hite, KOR 1,5 (2 ääntä)
  14. Mythos, GRE 1,5 (2 ääntä)
  15. Corona, MEX 1,0 (2 ääntä)

Pudotuspelien aikataulu

28.6. klo 19: Baltika 4 vs. Estrella Damm

29.6. klo 19: Peroni vs. Cooper’s Pale Ale

***

30.6. klo 19: Fuller’s ESB vs. Peroni/Cooper’s

1.7. klo 19: Schneider-Weisse TAP 4 vs. Baltika/Sapporo

4.7. klo 19: Duvel vs. Brooklyn Lager

5.7. klo 19: Keisari 66 vs. La Trappe Dubbel

***

8.7. klo 23: Fuller’s/Peroni/Cooper’s vs. Keisari/La Trappe

9.7. klo 23: TAP 4/Baltika/Sapporo vs. Duvel/Brooklyn

***

12.7. klo 23: Pronssiottelu

13.7. klo 22: Finaali

MM-ennakossa Englanti ja Fuller’s ESB

Kaksi vuotta sitten Englanti putosi pilkuilla Italialle, joka eteni aina finaaliin saakka. Neljä vuotta sitten Englanti putosi lopulta pronssia voittaneelle Saksalle, kun heiltä vietiin tasoitusmaali. Kahdeksan ja kymmenen vuotta sitten Englanti putosi pilkuilla Portugalille.

Kaksitoista vuotta sitten kohtaloksi koitui mestaruuteen asti matkanneen Brasilian tuurimaali. Kuusitoista vuotta sitten Englannilta vietiin ratkaisuottelussa viime hetken voittomaali. Katkeruudelle voi kaivaa syytä kauempaakin: vuosien 1996 ja 1990 välierätappiot pilkuilla tai vuoden 1986 tappio maalilla, joka tehtiin kädellä.

Välissä on toki ollut todellisia floppivuosia, kuten 1992, 1994, 2002 ja 2008, mutta vastaavia synkkiä hetkiä löytyy oikeastaan kaikkien muidenkin perinteisten kisamaiden historioista. Näissä kisoissa oli ainakin Espanjan vuoro.

Harva ehkä muistaa kymmenen vuoden päähän menneisyyteen. Silloin Espanja oli nyky-Englannin tapaan arvokisoja koluava perinteisen jalkapallomaan maajoukkue, joka ei kovista odotuksista ja maailmantähtien täyttämästä kokoonpanostaan huolimatta voittanut koskaan mitään. Ainoa täysosuma oli, Englannin tapaan, niinkin kaukaa kuin 1960-luvulta. Sen jälkeen oli tullut vain täydellisiä floppeja ja karvaita pettymyksiä.

Joskus onni voi kuitenkin kääntyä. Sillä vuoden 2006 neljännesvälierätappion jälkeen kaikki muuttui. Sen jälkeen Espanja on marssinut kolmen arvoturnauksen voittoon. Sen jälkeen muille ei ole kultaa annettu. Ennen kuin näissä kisoissa.

Siitä, miksei Englanti pärjää, on kirjoitettu kirjoja yhden hyllyn verran ja lehtiartikkeleita vähintään kirjahyllyllisen verran. Selityksiä on paljon ja niitä on helppo keksiä lisää, mutta aika vaikea on sivuuttaa sitä tosiseikkaa, että Espanjan La Ligan mestaruuden voittavissa joukkueissa tyypilisesti vähintään puolet pelaajista ovat espanjalaisia tai, oman maajoukkueen puuttuessa, Espanjan käytössä olevia baskeja tai katalaaneja.

Englannissa mestaruuteen yltävässä joukkueessa on nykyään tyypillisesti vain pari britti ja usein lähes saman verran espanjalaisia. 22 vuoden aikana Valioliigan on voittanut 190 pelaajaa, joista englantilaisia on ollut vain 68. Siinä missä espanjalaiset pelaajat voittavat pyttyjä Englannin ja Espanjan lisäksi myös muualla Euroopassa, pysyvät englantilaiset tiukasti omalla saarellaan.

Arvokisoissa Englannista voisi sanoa kuten Venäjästä maailmanpolitiiassa: se ei ole koskaa niin vahva tai heikko miltä se näyttää. Aina ennen arvokisoja saarivaltakunnan ja brittifutiksen seuraajat halki maailman täyttävät itsensä erikoisella optimismin ja pessimismin sekoituksella. Joukkue tuntuu vahvemmalta kuin koskaan, mutta samalla tiedostetaan, että jossain vaiheessa tulee vastaa rankkarit tai joku muu epäoikeudenmukaisuus. Ja silti: ”This time we can go all the way!”

Ilman ESB:n kaltaista vahvaa bitteriä ei ole mahdollista päästä sisään siihen mielenmaisemaan, jossa voidaan lähes samassa lauseessa kirota oma joukkue suohon toistaitoisina diivoina ja nostaa heidät vähintään Saksan veroiseksi suosikiksi.

Tällä kertaa odotukset olivat ehkä jopa ennätyksellisen alhaalla, mutta vahva esitys Italiaa vastaan osoitti, että Roy Hodgsonin organisoima puolustus ja enimmäkseen Liverpoolin nuorten hyökkäävien pelaajien yhdistelmä voi olla Englannin vahvin joukkue 2000-luvulla.

Tämän illan jälkeen ollaan tämän asian suhteen huomattavasti viisaampia. Uruguay-Englanti Fuller’s ESB:n kera kello 22 alkaen Facebookissa.

Tilanne 19.6. ennen päivän pelejä:

  1. Brooklyn Lager, USA 4,0 (1 ääni)
  2. Coopers Pale Ale 2,0 (2 ääntä)
  3. Estrella Damm, SPA 2,0 (2 ääntä)
  4. Xingu, BRA 2,0 (1 ääni)
  5. Mythos, GRE 1,5 (2 ääntä)
  6. Corona, MEX 1 (2 ääntä)

Kaunis humala julkisti MM-kisajoukkueensa – äänestä edustaja Suomelle!

Kaunis Humala kutsuu kaikki oluen ja jalkapallon ystävät virtuaaliseen kisakatsomoon, jossa käydään oluiden MM-kisat 15 eri maata edustavien oluiden kesken. Mukaan on valittu oluita, joiden saatavuus pitäisi olla vähintään kohtuullinen ympäri maan. Samalla tarjoutuu tilaisuus maistaa oluita, joita ei ehkä muuten tulisi ostettua.

Kirjavan joukon täydentää yleisöäänestyksessä valittu suomalainen olut, Keisari 66 APA.

MM-kisojen avauspäivänä käynnistyvässä alkulohkovaiheessa olemme valinneet lähes jokaiselle illalle jalkapallo-ottelun, jonka aikana Facebookissa maistellaan yksi olut, joka useimmiten tulee jommasta kummasta otteluun osallistuvasta maasta. Facebook-kommenteissa sana on vapaa ja kuka tahansa voi antaa kunkin päivän oluelle nollasta viiteen maalia. Samalla tietysti voi kommentoida myös matsia. Alkulohkon päätteeksi oluet laitetaan keskimääräisen maalimäärän mukaiseen paremmuusjärjestykseen.

Pudotuspeleihin pääsee kymmenen parasta olutta, joista kuusi parasta menee suoraan puolivälieriin. Pudotuspeleissä oluita arvioidaan rinnakkain, kaksi kerrallaan. Ja aivan kuten jalkapalloturnauksessa, vain parempi jatkaa kohti finaalia. (Tästä poikkeuksena toki välierät, joiden häviäjät pääsevät vielä pronssiotteluun.)

Sekä olutta että ottelua käsittelevä ennakkopaketti julkaistaan aina kyseisenä aamuna näillä sivuilla.

Kisaoluet

  • Baltika 4 Original (Venäjä, Alkon vakiovalikoima)
  • Brooklyn Lager (Yhdysvallat, Alkon vakiovalikoima)
  • Coopers Pale Ale (Australia, ruokakaupat)
  • Corona Extra (Meksiko, ruokakaupat)
  • Duvel (Belgia, Alkon vakiovalikoima)
  • Estrella Damm (Espanja, ruokakaupat)
  • Fuller’s ESB (Englanti, Alkon vakiovalikoima)
  • Hite (Etelä-Korea, ruokakaupat)
  • Mythos (Kreikka, ruokakaupat)
  • Peroni Nastro (Italia, ruokakaupat)
  • Sapporo (Japani, ruokakaupat)
  • Schneider Weisse TAP4 (Saksa, Alkon vakiovalikoima)
  • La Trappe Dubbel (Hollanti, Alkon vakiovalikoima)
  • Xingu (Brasilia, ruokakaupat)

Alkulohko

12.6. klo 23: Brasilia-Kroatia (Xingu)

13.6. klo 22: Espanja-Hollanti (Estrella Damm)

14.6. klo 19: Kolumbia-Kreikka (Mythos)

17.6. klo 01: Ghana-Yhdysvallat (Brooklyn Lager)

17.6. klo 22: Brasilia-Meksiko (Corona)

18.6. klo 19: Australia-Hollanti (Coopers Pale Ale)

19.6. klo 22: Uruguay-Englanti (ESB)

20.6. klo 19: Italia-Costa Rica (Peroni Nastro)

21.6. klo 22: Saksa-Ghana (Schneider TAP4)

22.6. klo 19: Belgia-Venäjä (Baltika 4)

22.6. klo 22: Etelä-Korea-Algeria (Hite)

23.6. klo 19: Hollanti-Chile (La Trappe)

24.6. klo 23: Japani-Kolumbia (Sapporo)

25.6. klo 19: Nigeria-Argentiina (yleisöäänestyksen voittanut kotimainen: Keisari 66 APA)

26.6. klo 23: Etelä-Korea-Belgia (Duvel)

Pudotuspelit

28.6. klo 19: Olut 7 vs. Olut 10

29.6. klo 19: Olut 8 vs. Olut 9

***

30.6. klo 19: Olut 1 vs. Olut 8/9

1.7. klo 19: Olut 2 vs. Olut 7/10

4.7. klo 19: Olut 3 vs. Olut 6

5.7. klo 19: Olut 4 vs. Olut 5

***

8.7. klo 23: Olut 1/8/9 vs. Olut 4/5

9.7. klo 23: Olut 2/7/10 vs. Olut 3/6

***

12.7. klo 23: Pronssiottelu

13.7. klo 22: Finaali

(Kirjoitukseen on 10.6. päivitetty yleisöäänestyksen tulos.)

Ensimmäisen vuoden parhaat

Kaunis humala aloitti vuosi sitten. Nyt on aika katsoa, mitkä olivat ensimmäisen vuotemme kohokohdat. Jutun kuvituksena Varangin vuonon yöttömässä yössä kuvattu – sinällään vaatimaton – Frydenlund Fatøl. Tämä siis valittiin Vuoden kuva -äänestyksen parhaaksi.

Mutta seuraavaksi meidän suosikkimme ensimmäisen vuoden aikana blogissa arvostelluista oluista.

Lasse

Paras kotimainen: Plevna Siperia Imperial Stout (”Tuoksu antaa ymmärtää ja maku ymmärtää antaa.”)

Paras maitokaupasta: Fuller’s Wild River (”…raikas ja tasapainoinen olut, joka ei kaikesta trenditietoisuudestaan huolimatta ole unohtanut juuriaan…”)

Paras ulkomainen: Mohawk Extra IPA (”Vaatimattoman etiketin takaa kuoriutuu todellinen oluthelmi…”)

Sammeli

Paras kotimainen: Saimaan juomatehdas Marsalkka vaalea luomu (”…varsin nautinnollinen ja reippaasti – joskin hyvin kuivasti – humaloitu olut.”)

Paras maitokaupasta: Mufloni Saison de Randonneur (”Retkimukissa vaahtoa kuohahti reippaasti ja vaalea kerros juoman pinnalla hetken viipyilikin. Tuoksu oli happaman belgihumalainen.”)

Paras ulkomainen: Dugges Hopblack (”Suoraviivainen ja raisu, mutta eittämättä loistelias olut.”)

Fuller’s Wild River

Karhu popsii kalaa villinä virtaavasta koskesta ja alla lukee ”Double hopped pale ale”. Ei ole helppoa Länsi-Lontoossa; perinteinen brittipanimo on joutunut kumartamaan trendeille. Wild River nimittäin yrittää häpeilemättä ratsastaa jenkkilähtöisellä craft beer -aallon harjalla. Humalina ei ole Fugglesia, Goldingsia tai Brewer’s Goldia vaan Cascadea, Chinookia, Libertyä ja Willametteä.

Lähtökohdista huolimatta Wild Riverissä on aito meno. Se on maukas, raikas ja tasapainoinen olut, joka ei kaikesta trenditietoisuudestaan huolimatta ole unohtanut juuriaan, sillä humalointi painottuu brittityyliin katkeroihin hedelmäisten aromien sijaan. Jatkoon, ehdottomasti.

Tölkki vastaan pullo

Olen tämän talven aikana pyrkinyt maistelemaan muutamia suosikkioluitani tölkistä ja pullosta, rinnakkain. Tölkki versus pullo -keskustelua pohdiskelin jo eilisen Dale’s Pale Ale -arvion yhteydessä, mutta nyt on aika testata, löytyykö eroja ja jos löytyy, onko syyllinen pakkaus vai jokin muu.

Ensimmänä testissä Saimaan Marsalkka Golden Ale, joka on pakkaustavasta riippumatta kevyt mutta mukavan humalainen olut. Visuaalisesti suurin ero on vaahdon määrässä, joka on selvästi suurempi tölkistä täytetyssä lasissa. Väri on identtinen. Tölkistä kaadettu olut myös tuoksuu paremmalta, humalaisemmalta.

Voisiko tämä johtua siitä, että olut valuu lasiin tölkistä niin eri tavalla kuin pullosta, että se vaikuttaa ratkaisevasti olemukseen? Kai korkeamman vaahdon nouseminen voi nostaa myös enemmän humala-aromeita nesteestä. Maussa ei ole juurikaan eroa, mutta pullosta kaadetussa oluessa on enemmän hiilihappoja jäljellä. Tämä erä menee pienellä varauksella tölkin eduksi, mutta se on selvää, että myös pullossa kyse on loistavasta oluesta.

Sierra Nevada Pale Ale ei juuri vaahtoa. Tölkistä kaadettu olut tuoksuu makeammalta, pullosta humalat erottuvat paremmin. Maku ja hiilihapot hyvin lähellä toisiaan. Hieno ja tasapainoinen olut, jota ei tunnu olevan juurikaan apua tämän dilemman ratkaisemisessa. Varmuuden vuoksi otetaan vielä toinen kierros ja vähän ronskimmat kaadot: tällä kertaa tölkkiin nousee parempi vaahto, mutta se hajoaa yllättävän nopeasti. Maussa ei eroa.

Kolmas olut ja jälleen tölkki vaahtoaa enemmän. Nyt siis vuorossa Fuller’sin London Pride. Myös tuoksu tulee tölkistä paremmin: tutusta brittibitterin maanläheisestä maltaisuudesta erottuu paremmin myös hedelmäisiä sitrusaromeja. Maussa ei tälläkään kertaa ole juurikaan eroa; tölkki ehkä hieman metallisempi ja hiilihappoisempi, pullo täyteläisempi. Ero on kuitenkin häviävän pieni.

Sitten mennään henkilökohtaiselle epämukavuusalueelle. Edessä on nimittäin pullo ja tölkki, joissa molemmissa on tuttuakin tutumpi punainen etiketti. Vaikka tässä blogissa ollaan yleensä ihmisiksi ja juodaan oluet laseista, on tämä testi aloitettava seisten tölkkiä ja pulloa huulille vieden.

Koff III ei juurikaan tuoksu, sillä onpa kyseessä sitten pullo tai tölkki ainoa erottuva tuoksu on häivähdys kananmunaista rikkiä. Ja eikun juomaan! Tölkistä suuhun kaadettu olut on huomattavasti parempaa kuin pullosta juotu. Liiallisen hiilihapon sijaan tölkistä saa irti vähän maltaisuuttakin. Toinen kierros vahvistaa havainnon, mutta on syytä korostaa, että makua on joka tapauksessa hyvin vähän.

Finaalin paikka ja oluena vakisuosikkini Brewdogin Punk IPA. Jo tuttuun tapaan tölkistä tulee hieman enemmän vaahtoa. Simcoe-humala tuoksuu molemmissa, tölkissä hieman enemmän. Makutesti ei jätä tilaa epäilykselle: tölkki on aivan valtavasti parempi. Sen olut on raikkaampaa ja monipuolisempaa, jälkimaku paljon pidempi. Pakkaus ei ehkä kuitenkaan ole se merkittävin ero näiden kahden oluen välillä. Tölkki oluen parasta ennen -päivämäärään on nimittäin aikaa viisi kertaa enemmän kuin pullon vastaavaan.

Nämä testit, kuten omat aistini, ovat varsin rajalliset. Silti kaikki pienet ero, syystä tai toisesta, osoittavat samaan suuntaan; tölkki on parempi. Tähän on ehkä kuitenkin syytä vielä joskus palata.

Fuller’s Past Masters Old Burton Extra

Fuller’sin Past Masters -sarjassa sukelletaan lontoolaispanimon panimomestarien muistikirjoihin. Old Burton Extra on sarjan kolmas olut, joka perustuu reseptiin vuodelta 1931.

Väri on tumman mahonkinen kuin liian vahva tee. Tuoksu makean maltainen. Maltaisuus ja humalat tekevät mausta täyteläisen hedelmäisen, joka taittuu raikkaihin yrtteihin. Jotenkin kokonaisuus on kuitenkin vähän turhan yksioikoinen: hyvää mutta tylsää.

Eläköön kehitys, joka jättää tilaa muistoille, muttei takerru niihin!

Englantiko olutmaa?

Tämä kirjoitus on syytä aloittaa varoituksella, sillä kyseessä ei ole raportti olutmatkasta Englantiin vaan pikemminkin kertomus siitä, minkälaisen käsityksen Englannista saa olutmaana, jos siellä ei juokse oluen perässä. Tarkoituksena ei siis ole vastata kysymykseen, millaista on harrastaa oluita Englannissa vaan kysymykseen siitä, näyttäytyykö Englanti satunnaiselle kävijälle sellaisena olutmaana kuin olen sitä ainakin itse tottunut pitämään.

Yksittäisistä oluista kiinnostuneen kannattaa katsella kuvatekstejä, sillä tässä kirjoituksessa on lähinnä yleisempää pohdintaa aiheesta. Varsinkin kuvat seuraavat matkan reittiä Brighton-Newcastle-Lontoo, kun taas tekstissä ammennetaan myös aiempien reissujen ja muiden kaupunkien synnyttämistä muistoista.

Sitkeiden mielikuvien mukaan Englanti on olutmaa, jossa syödään umpisurkeaa ruokaa. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Pikemminkin Englanti on sekä juoma- että ruokakulttuurinsa puolesta globalisaation uhri, mikä on ruokien osalta ollut kaikkea muuta kuin katastrofi. Kansainvälinen kanssakäyminen, jota britit ovat harrastaneet nyky-yhteiskunnista eniten ja pisimpään, on tuonut maahan rikkaan kirjon eri kulttuurien edustajia.

Tämän seurauksena Englanti on täynnä erinomaisia ravintoloita, joissa valmistetaan kiinnostavia ruokia maailman joka kolkasta. Viikon kestäneen matkan aikana söimme muun muassa italialaista, espanjalaista, pohjoisafrikkalaista, turkkilaista, thaimaalaista ja vietnamilaista ruokaa. Epäilemättä tämä kehitys on pakottanut myös perinteistä brittiruokaa tarjoavat paikat kiinnittämään aiempaa enemmän huomiota laatuun, tämä näkyy muun muassa gastropub-skenen nousussa. Tokihan Englannista yhä saa myös huonoa ruokaa, mutta niin saa mistä tahansa muualtakin.

Oluen suhteen kehitys ei ole ollut yhtä riemastuttavaa. Maahan ei ole rantautunut kiinnostavia oluita kaikkialta maailmasta vaan lähinnä muutamaa lageria Manner-Euroopasta sekä yhtä stouttia Irlannista. Siinä missä Saksassa voi olla varma, että mistä tahansa saa paikallista (tai vähintäänkin saksalaista) pilsneriä tai vehnäolutta, Englannissa voi olla varma vain siitä, että tarjolla on jotain ei-brittiläistä lageria. British Airwaysin lennoillakin olutvalinta on tehtävä Heinekenin ja Tigerin väliltä.

Onneksi on kuitenkin olemassa yksi piristävä poikkeus. Wetherspoons-pubiketjua vihataan Briteissä samaan tapaan kuin ABC-huoltamoita Suomessa ja syykin on jokseenkin sama: hajuton ja mauton ketju jyrää altaan kaikki alku- ja omaperäiset yrittäjät. Mutta, toisin kuin ABC-huoltamoissa, Wetherspoonsissa on jotain hyvääkin. Niissä on nimittäin aina tarjolla perinteisiä real aleja. Tosin ruokien puolesta Wetherspoons noudattaa ”meidän” ABC-huoltamoiltamme tuttua ”kaikille kaikkea” -linjaa, mutta tekee sen sentään hieman korkeammalla kunnianhimolla.

Wetherspoons ei ehkä ole ideaalinen kehityssuunta, muttei myöskään pahin mahdollinen. Pienenä plussana, varsinkin ABC:hen verrattuna, voi pitää sitä, että Wetherspoons-pubeilla on aina oma nimensä, joten kliinisestä sisustuksestaan huolimatta ne eivät terrorisoi katukuvaa samaan tapaan kuin greggsit, bootsit ja pret-a-mangerit.

Ja palatakseni alun varoitukseen on vielä todettava, että toki Englanti takaa aivan mahtavat mahdollisuudet oluiden harrastamiseen. Maasta löytyy paitsi hienoja perinteisiä panimoita myös vireä pienpanimokulttuuri sekä kattava valikoima tuontioluita. Mutta aivan kuten Suomessa, näitä on lähdettävä erikseen etsimään. Se olkoon seuraavan reissun tarkoitus!