Tagged: Green Flash Brewing

Green Flash Trippel

Kyllä kaikenlaista jännää voi monopolista löytää. Ainakin jos menee meren yli siihen parempaan monopoliin. Tukholman keskustan Passagenin myymälässä tämä iso ja komea leka osui hyllystä silmään ja tuli sitten repussa takaisin Suomeen.

Eli amerikkalaisen näkemys belgien leipälajista trippelistä menee näin:

Kaunista, hiukka sameaa. Vaahtoa ei juurikaan, makeassa tuoksussa rusinaa ja alkoholia.

Aika pehmeä lähtö, lämmittävä ja yllättävän raikas, vaikkei lainkaan laiha olekaan. Melko makeaa, mutta jaksaa kuivua loppua kohti. Vaikka tuoksussa oli viinaisuutta, maussa ei juurikaan, jos ei nyt ihan loppupuolella himppu.

Hyväähän tämä on, oikeinkin. Yllättävän helppoa juotavaa, mikä ei ole pelkkä kehu, sillä helppous on ehkä sellaisen todellisen suuruuden puutetta… Ja makeutta voisi olla vähän vähemmän, nyt tulee pikkuisen barleywine-fiilikset tästä. Trippeliltä odottelemani isku jää puuttumaan.

Mutta kokonaisuutena oikein hyvä, ilokseen tätä hörppii.

St-Feuillen & Green Flash Belgian Coast IPA

Sietämätöntä! Raivostuttavaa! Työnsin sormeni valtavaan vaahtoon, jonka tämä olut pinnalleen kehitti. Vein vaahtoa suuhuni ja se oli maukasta, todella maukasta. Mutta en millään saa päähäni, mille se maistui. Ja nyt vaahto on loppu eikä olut maistu lainkaan samalle.

Olut on kyllä ihan hyvää sekin, mutta jotenkin odotin paljon enemmän, kun etiketissä oli Green Flashin nimi. Tämä on kuitenkin todella belgialaista olutta: tiukat hiilihapot sekä ilmeisesti hiivan tuoma persoonallinen makeus, joka tuo mieleen vehnäoluen. Jälkimaussa on jopa  vähän savua.

Eipähän tätä ainakaan huonoksi tai tylsäksi voi sanoa, vaikka pettymys onkin.

Kesän 2013 muistoja

Heti alkuun on myönnettävä, että otsikko vähän valehtelee, sillä kyseessä on pikemminkin muistiinpanot kuin muistot, sillä monet näistä oluista olisin jo onnellisesti unohtanut ilman asianmukaisia muistiinpanoja. Päätin nyt laittaa nämä yhteen selittävän otsikon alle, sillä kesäiset kuvat tai kuvaukset näyttäisivät vähän oudoilta lehtien pudottua jo ajat sitten ja ensilumen jo moneen paikkaan saavuttua. Mutta tässä siis kokoelma sekalaisia oluita viime kesältä.

Brewdog #mashtag

Tämä olut on pantu twiittaamalla. Tyyli, maltaat ja humalat päätettiin kaikille avoimen Twitter-prosessin kautta, minkä vuoksi etiketissä olutta kutsutaan nimellä ”democratic brown ale”. Lopulta syntyi alkoholipitoisuudeltaan 7,5-prosenttinen olut, johon käytettiin muun muassa paahdettua ohraa, Caramalt-mallasta ja humalia Uudesta-Seelannista. Toki joukkoon piti heittää vielä vähän hasselpähkinää ja tammilastuja.

Lopputulos on upean monipuolinen ja paahteinen tumma nautiskeluolut, joka soveltunee hyvin esimerkiksi jälkiruuaksi. Itse miellän brown alen melko kevyeksi olueksi, mutta tämä on vähän tuhdimpaa laatua. Maku on niin monipuolinen, että sieltä on mahdollista löytää vaikka mitä. Ilmiselvimpinä nousevat pähkinäisyys, lakritsa, kahvi ja suklaa. Brewdogin tuotteista lähimpänä tätä taitavat olla Zeitgeist ja Libertine, jotka tosin ovat luonteiltaan hieman viileämpiä ja hillitympiä tapauksia.

Join tätä eräänä viime kesän viimeisistä hiostavista päivistä. Paremmin se olisi sopinut tällaiseen syys- tai talvisäähän.

Green Flash Hop Head Red

Tässä on yksi parhaista oluista ikinä, uskokaa pois! Rohkeasti IPA-valtavirran ulkopuolla sortumatta kuitenkaan mihinkään tarpeettomaan kikkailuun. Columbus, Nugget ja Amarillo tuovat makuun hedelmäisyyttä ja karamellimaltaat makeutta. Lopputuloksena on hedelmäpommi, jonka muisto viipyy suussa pitkään.

Todella hienoa, että Green Flashin tuotteita on alkanut löytyä Suomestakin, sillä kyseessä on yksi kiinnostavimmista ja laadukkaimmista jenkkipanimoista. Tämän pullon ostin Tampereen Hemingway’sista, mutta muistaakseni löytyy myös joistain muista ketjun ravintoloista. Ja Alkossakin (varsinkin Arkadiassa) on näitä Green Flashin pulloja näkynyt säännöllisesti.

Castello Lager

Tämä on juuri sellaista olutta, jota tehdään maailman jokaisessa kolkassa ilman sen suurempaa kunnianhimoa. Hajutonta, mautonta ja väritöntä lageria, joka jostain kumman syystä menee kuitenkin niin hyvin kaupaksi, että tällaisia oluita mahtuu maailmaan aivan järjetön määrä.

Järjetöntä on myös se, että joku on tällaista olutta rahdannut halki Euroopan Udinen maakunnasta Tallinnan Stockmannin hyllyyn. Ja vielä järjettömämpää on se, että Viroon matkustava suomalainen ostaa sitä ja kantaa repussa kotiinsa. Paljon turhaa työtä ja hukattuja resursseja.

Meantime Yakima Red

Nyt täytyy sanoa, ettei ole paljoa sanottavaa. Siitä on nimittäin jo jonkin verran aikaa, kun olen tämän kuvan ottanut ja muistiinpanoissa lukee ainoastaan ”Mukava ja maukas, ei suuri”. Se pitänee paikkansa…

Sunny Republic Beach Blonde

Raaka pettymys! Tämän piti olla kiva kesäjuoma kuumaan päivään, mutta ei! Taas voi vain arvailla, mitä ”pacific ale” Sunny Republicin mielestä tarkoittaa, mutta omasta mielestäni se olisi jotain Dead Pony Clubin tyylistä eikä tällaista hiilihapotonta litkua, joka oli lähempänä kirjaimellisesti vesitettyä brittibitteriä. Etiketissä luvataan greippisyyttä, mikä onkin hyvä, sillä etsimättä sellaista ominaisuutta ei kyllä olisi löytynyt.

Tämä oli oikeastaan niin huonoa, että on jätettävä varaus sille, että pullo oli mennyt jotenkin pilalle.

Brew Dogs (ja Green Flash Le Freak)

Brew Dogs on skotlantilaisen Brewdogin perustajien Martin Dickien ja James Wattin amerikkalaiselle Esquire-kanavalle tekemä seitsemänosainen televisiosarja, jossa käydään läpi amerikkalaista craft beer -skeneä seitsemässä kaupungissa.

Ohjelmaa voisi ehkä luonnehtia olutmaailman Top Geariksi, sillä sarjassa riittää vauhtia ja viihdettä niin paljon, että sisällön onttous saattaa jäädä jopa huomaamatta. No toisaalta, mitä muuta amerikkalaiselta tv-viihteeltä voisi odottaa? Sama vaivasi osittain myös Discovery-kanavan muutaman vuoden takaista Brew Masters sarjaa, jossa sentään keskityttiin yhteen asiaan per jakso ja koko sarjakin pyöri lähinnä Sam Calagionen ja Dogfish Head Breweryn ympärillä.

Brew Dogsissa ei sen sijaan keskitytyä mihinkään muuhun kuin olueen ja muuten mennään vauhdilla jokaiseen mahdolliseen suuntaan. Jokaisessa jaksossa vieraillaan panimossa, maistellaan paikallisia oluita sekä muita herkkuja ja yritetään käännyttää craft beer -neitsyitä oluen ystäviksi. Joka jaksossa pannaan myös yksi satsi jotain kyseiselle paikalle (ainakin Dickien ja Wattin mielestä) ominaista olutta.

Tämä erilaisten ja omituisten oluiden paneminen on sarjan parasta antia, mutta se esitellään yleensä vähän liian ylimalkaisesti, että esimerkiksi kotipanija saisi mitään erityistä irti.

Se on tietysti piristävää, ettei sarjassa (alkutunnaria lukuunottamatta) mainosteta Brewdogin omia tuotteita vaan esitellään ainakin näennäisen kattavasti Amerikan parhaimmistoa. Kuten sandiegolainen Green Flash Brewery, jonka Le Freak oli yksi monista sarjaa katsoessa juomistani oluista.

Kyseessä on poikkeuksellisen hyvin onnistunut trippelin ja ipan hybridi, jossa molemmat puoliskot ovat selvästi tunnistettavissa ja siksi niin hienossa tasapainossa. Olut on myös miellyttävän helposti juotavaa, sillä se ei mene niin makeaksi kuin yhdeksän prosenttiset yleensä.

Palataan vielä sen verran Brew Dogsiin, että edellähän tuli paljastettua ohjelman paras puoli: hyvä tekosyy juoda hienoja oluita ja mahtava tapa innostua entistäkin enemmän olutmatkasta Amerikkaan.

Green Flash West Coast IPA

Hyviä muistoja! Nautintahetkestä Pulmankijärven heinäkuisessa kirkkaassa yössä ja itse nautinta-aineesta, jota useissa Alkoissa ympäri maan näin kaupattavan.

Green Flash on suorastaan oranssia, IPAksi yllättävänkin kirkasta olutta. Vaahto paksu ja kestävä, viiksiä odottava. Tuoksu mainion hedelmäinen humala.

Maku katkera, melko mausteinen – kanelia kenties? – aavistuksen makea ja mukavan lämmittävä. Happaman katkera loppu. Vähän yksiulotteinen IPA näinkin alkoholivahvaksi, mutta vastapainoksi selkeä ja erittäin raikas.

Hyvää oli!