Tagged: imperial stout

Kolme irlantilaista tuli Suomeen…

…eikä tämä ole mikään vitsi vaan Kaunis Humala todellakin yrittää palata aktiivisempaan tahtiin. Ette ehkä muista, mutta vuosi sitten tässä blogissa käytiin läpi seitsemän irlantilaista olutta. Nyt olisi luvassa kolmen oluen verran täydennystä Kauniin humalan Irlanti-arkistoon.

Jack Cody’s Duxie Grapefruit Tea Pale Ale

Väri on vaalean kuparinen ja vaahtoa tulee tuhdisti. Tuoksu on miedon greippinen, ei humalatyyliin vaan ihan sen oikean hedelmän tavalla. Maku on melko jännän kuivakka, osittain brittibitterin tyyliin, mutta elegantilla tavalla tulee läpi myös oluessa käytetty Earl Grey -tee.

Eight Degrees Amber Ella American Amber Ale

Mahongin punaruskea väri, nopeasti laskeva vaahto ja miellyttävän raikas humalatuoksu. Maku on ennen kaikkea katkera, hyvin katkera. Mutta myös hyvä, pihkainen. Paras tapa kuvailla tätä olutta on ehkä sanoa, että tämä on kuin Saimaan Brewer’s Special American Red Ale, mutta vähän enemmän kaikkea. Etiketissä on muuten tiedot myös suomeksi, joten tätä ehkä saattaa tulla toistekin vastaan.

The White Hag Black Boar Imperial Oatmeal Stout

No nyt on. Mustaa. Ja vahvaa. Vaahtokin ottaa kivasti väriä, se on herkullisen vaaleanruskea. Tuoksu on herkkulisen toffeemainen. Ja maku täyttää hienosti tuoksun antaman lupauksen: ei espressomaisen tiukkaa paahteisuutta vaan paksua, lähes siirappimaista makeutta, jossa pientä kivaa hiilihappojen tuomaa kirpulointia.

Brewfist X-Ray Imperial Porter

Mainio vaaleanpunaruskea vaahto. Muuten kuin tummaa kokista. Tuoksu mieto.

Maku ei: Paahdetta, vähän makeutta, kivasti humalaa (taas minun suuhuni jotenkin mustaviinimarjaisena, kuten monesti näissä tummissa imperiaaleissa) ja loppuun melkein liikaa kuivuutta ja kahvisuutta.

Aika kova. Tosin tyylilajin parhaiden upottava syvyys ja rauhoittava tasapaino jäävät uupumaan.

Great Divide Yeti Imperial Stout

Great Divide, joka tarkoittaa käsittääkseni myös muun muassa elämän ja kuoleman välistä rajaa, on läntisen Pohjois-Amerikan halkaiseva sisäinen valuma-alue, eli alue, jolle satava vesi ei koskaan valu mereen vaan jää maahan tai haihtuu takaisin taivaalle.

Tuolla alueella sijaitsee myös Denverin kaupunki, jossa vuonna 1994 perustettu Great Divide Brewing Company tekee upeita oluitaan. Panimoa pidetään yhtenä Yhdysvaltain parhaista eikä suotta. Nyt lasissa oleva Yeti, tyyliltään imperial stout, on yksi sen (ja samalla siis koko Yhdysvaltojen) parhaista oluista.

Olut on niin mustaa, että sen vaahtokin on kuin suklaamoussea. Ja maku on muhkea, täyteläinen. Miellyttävästi lämmittävä alkoholi on kääritty paksuun suklaavaippaan, joka tekee oluesta todella pehmeän ja miellyttävän. Näillä katkeroilla (IBU 75) olisin odottanut jotain kompleksisempaa humalakikkailua, mutta ei se olisi tehnyt tästä yhtään parempaa.

Pohdimme eräänä päivänä töissä, miten lohturuuan voisi määritellä. Emme päätyneet oikein mihinkään järkevään lopputulokseen, mutta oman käsitykseni mukaan tämä olisi aika hyvää lohtujuomaa.

Laitilan Kievari Imperiaali Stout

Soijamaista, mustaa. EBC:n viereen ei turhaan ole etiketissä sijoitettu mahalleen kaatunutta kasia… Jämäkkä ja pitkään pysyvä maitokahvin värinen vaahto. Paahteisen makea tuoksu, humalaakin.

Todella voimakas potku ensisiemauksessa: ei mitään jakoa saada tolkkua roteviin makuihin. No okei, jälkimaku paljastuu kahvin ja greippihumaloinnin hitaasti voipuvaksi katkera-karvas-painiksi. Toisella vahvistuu mielikuva: maussa on paahdetta ja juurikin greipinmakuista humalaa, makeutta ja pikkuisen viinaa. Ei mikään kovin roteva, mutta voimakas.

Antaapa ottaa vähän lämpöä: Maku asettuu tasaisemmaksi, makeutuu hiukan ja alkoholi pomppaa selvemmin esiin, vaikkei mitenkään pahasti. Hiukka suolaisuutta tai ehkä ennemmin sitä ulkonäön soijaa.

Hyvää imperialia. Ei aivan mestariluokkaa, mutta hyvää.

Brewdog Paradox Isle of Arran

Jo kauan ennen kuin olutkärpäset purivat minua, olin viskimies. Sitä olen edelleen ja minun täytyy sanoa, ettei Arran ole koskaan ollut mielestäni mikään kaksinen tislaamo. Siitä puuttui hatarien muistikuvieni mukaan Islay-saariviskien ronski savuisuus ja toisaalta highlandereiden herkkä monipuolisuus. Ehkä se juuri siksi sopii hyvin tällaiseen kieroutuneen skotlantilaiseen kokeiluun.

Paradox Isle of Arran on Brewdogin viskitynnyrissä kypsytetty imperial stout, joka on kypsytetty Arranin tislaamon viskitynnyreissä (jotka eivät kyllä käsittääkseni ole Islaylta vaikka esimerkiksi Ratebeer niin väittää).

Viski tulee heti vastaan niin kuin pitääkin, sitähän tällaiselta oluelta halutaan. Pian sen takaa löytyy kuitenkin suklaata, toffeeta ja lakritsia. Väri on piirua vaille pikimusta, ja se piiru on punaruskea.

Maussa tulee aluksi vastaan ikäänkuin raikas marjaisuus ja sitten tälle tyylille tyypillinen paahdetun kahvin ja kaakaon seinämä. Seinän takaa löytyy viipyilevä ja monipuolinen jälkimaku: lakritsaa, luumuhilloa ja ties mitä. Onhan tämä ihan hyvää, mutta ei nyt ehkä kuitenkaan hintansa väärtiä.

Jouluoluiden kunniataulu – Katso myös järkyttävä video!

No nyt on jouluolutvertailua! Ensin Lassen ja minun kouluarvosanoista laskettu keskiarvo niille Alkon jouluoluille, joita molemmat ovat maistaneet. Sitten vielä molempien listan kolmen kärki. Ja kaiken hyvän lisäksi nelihenkisen asiantuntijaraadin sokkomaistelu. Videona!

Todellakin joulu tuli ajoissa tähän blogiin. Jos joku muuten ei jaksa tuota aika pitkää, hitaasti etenevää ja surkealla koulupoikatason läpällä ryyditettyä videota katsoa, niin raadin arviot (kouluarvosanoina) löytyvät videon alapuolelta postin lopusta. Eroavat meidän listastamme aika paljon.

Kauniin humalan virallinen jouluolutranking (arvosteluasteikko 4 – 10):

1. Plevnan Siperia 9 +

2. Alesmith Yulesmith 9

3. Great Divide Hibernation Ale 9 –

4. Aecht Schlenkerla Eiche & Mikkeller Hoppy Lovin’ Christmas & Samuel Adams Winter Lager 8 1/2

7. Anchor Brekle’s Brown Ale 8

8. Ridgeway Criminally Bad Elf & Lervig Winter Ale 8 –

10. Kulmbacher Eisbock 7

Lassen kolmen kärki

1. Siperia

2. Hoppy Lovin’ Christmas

3. Hibernation Ale

Sammelin kolmen kärki

1. Yulesmith

2. Siperia

3. Eiche

Raadin näkemys

1. Hoppy Lovin’ Christmas 8 1/2

2. Yulesmith 8 +

3. Siperia 8

4. Kasteel Winter (Ei testattu sokkona, pisteetkin epäselvät!)

5. Lervig Winter Ale 7 1/2

6. Hibernation Ale 7 1/2

7. Samuel Adams Winter Lager & Jossain sanottiin APA (Kauniin humalan oma juoma, joka ujutettiin sokkotestiin mukaan) 7

9. Gouden Carolus Christmas 6 1/2

Plevna Siperia Imperial Stout

Ei taida olla epäselvyyttä siitä, mikä on tänä vuonna Alkon kuumin jouluolut. Tamperelaisen Plevnan Siperia Imperial Stout tuli hyllyihin viime viikon lopulla ja on jo nyt myyty ilmeisesti lähes loppuun. Kyseessä on jo parikymppisen Plevnan maineikkain ja kehutuin tuote, jota on pitkän odotuksen jälkeen saatavilla myös omaan lasiin.

Ja kyllä, kyseessä on minunkin mielestäni kaiken hypetyksen, ja monien kohdalla Alkosta toiseen syöksyilyn, arvoinen tuote, joka nousee Suomen pirteässä pienpanimoskenessä aivan omaan luokkaansa.

Väri on valoaläpäisemättömän musta ja vaahto herkullisen tummaa. Tuoksusta nauttiakseen ei tarvitse työntää nenää lasiin vaan antoisana se päästää valloilleen aikamoisen sekamelskan: kahvia, salmiakkia sekä vaikeammin määriteltävää raikasta hedelmäisyyttä.

Tuoksu antaa ymmärtää ja maku ymmärtää antaa. Mukavan runsaiden hiilihappojen mukana suuhun vyöryy paahteista kahvia, jossa on mukana sitä samaa ehkä sitruksista hedelmäisyyttä kuin tuoksussakin. Sitten maku lavenee erittäin miellyttävällä tavalla maitokahvimaisen pehmeäksi, ei sillä tavalla kitkeräksi kuin joillain tämän lajityypin edustajilla. Viimeisessä vaiheessa mukaan tulee huumaava, metsäinen humalaisuus, joka jää pitkäksi aikaa suuhun painiskelemaan kahvisten aromien kanssa.

Kiitos tästä!

Amager Hr. Fredriksen

Odotetun mustaa, ihan kahvinväristä. Nätti punaruskea vaahto, joka putoaa nopeasti, hitu jää pinnalle ja tarraa lasin reunoihin. Tuoksu aika hillitty, vaimea suklaakahvi.

No niin, maistetaanpa että onko tämä nyt sitä ihan parasta niin kuin pitäisi.

Aipperskule. Tymäkkää kamaa! Puoli suullista, eikä tästä oikein saa muuta selvää, kuin että kaikkea tässä on ja reippaasti. Katkeroiden jälkimaussa ja kahvinkarvaudessa vähän varovammin lisää: Karvasta, kirveltävää, hiukka kahvia, lopussa aavistus sitrusta. Tuhtia, pieni öljyinen tuntuma.

Rauhallisesti saa juoda, melkein kuin teräviä maistelisi. Aivan ylikäyvä karvas kahvimaisuus, makeutta vain hieman kaakaona tai toffeena. Humalointi tuntuu lopussa kielessä katkerona maltillisen hapokkuuden kanssa. Tasapaino löytyy paremmin, kun maistelee. Mukavan tuhtia, makeus pysyy kurissa, jälkimaussa oikein näppäriä sitrushumalan sointuja. Alkoholi lämmittää, muttei kuikuile läpi. Mutta karvaus hallinnoi kokemusta turhan paljon.

Melko nautinnollista ja maistuu sitä paremmalle, mitä enemmän juo. Silti, – kieltämättä hyvin kovat – odotukset eivät ihan täyttyneet.

De Molen Hel & Verdoemenis

Helvetti ja kadotus sentään! Tässä on pirullisen maukas olut Hollannista. De Molenin Hel &Verdoemenis on imperial stout joka on kaikessa mahtavuudessaan helppo tiivistää yhteen sanaan: paahteinen.

Maussa kahvia ja suklaata, mutta juuri tuon paahteisuuden ansiosta se ei ole lainkaan makea tai liian paksu vaan äärimmäisen nautinnollinen. Hieno tuote tämäkin, aivan kuten De Molenin oluet tuppaavat järjestäen olemaan.

Tuplat: Brewdog Cocoa Psycho

Vuorossa synkkääkin synkempi olut. Brewdog on lempipanimoni, koska he tekevät lennokkaan humaloituja oluita, kuten Punk IPA tai Dead Pony Club. Cocoa Psycho on täysin toista maata ja sen vuoksi tavallaan noita ipoja ja apoja parempaa. Tottahan Punk IPA on upea tuote, mutta sehän on oikeastaan itsestään selvää, että pidän siitä, koska se on IPA.

Stoutien suhteen ei voi sanoa samaa. Niiden suuruus ei vaan ole koskaan auennut minulle. Tavallisesti ihan hyviä oluita, mutta enimmäkseen kuin yhdestä puusta veistettyjä.

Cocoa Psycho on läpäisemättömän musta olut. Jopa vähäinen vaahtokin on syvän ja tumman ruskeaa – kuin hyvässä espressossa. Mausta tulee aluksi mieleen Koffin Porter, jota en tosin ole maistanut hävyttömän pitkään aikaan, joten ehkä maku ei ole mitään sinne päinkään viittaavaa. Valmistuksessa käytetty kahvi, kaakao ja valilja ovat läsnä, mutta vain hienovaraisesti.

Tuhtiin ja huumaavaan tuoksuun nähden maku on yllättävän raikas, jopa korkea alkoholiprosentti katoaa makujen sinfonian keskelle.

Sammelin lisäys 12.6. Annoin lämmetä luultavasti reilusti yli kymmenen asteen ja nyt jäljellejäänyt puolikas on entisestään lämmennyt. Minusta tämä ei ole erityisen hienovarainen: Maku on aika ätläkkä: Kuivahkoa kahvia tosin aluksi, mutta taittuu toffeeksi ja jälkimaku taas miellyttävän karvas kahvin ja kaakaonsekainen juttu.

Hyvää siis on, mutta aavistuksen makeaa oman suosikkilistani kärkeen (pitäisikö se muuten julkaista?). Jos tätä ja aiemmin maistelemaani Emelisseä vertaa, niin itse maussa himpun verran niskan päällä on Emelisse, mutta jälkimaussa Brew Dog puree selvästi kovempaa.