Tagged: IPA

Pyynikin kuusi kaadossa: Maistelusiksarin testi

Joskus ties milloin, ainakin pari vuotta sitten kuitenkin, ihmettelin miksei Suomessa tehdä kuin Virossa ja turauteta tietyn panimon maistelupaketteja kauppoihin.

Nytpä Pyyninkin ihmiset näin tekivät ja pistivät kohtuullisella volyymilla maistelusiksarin joulumarkkinoille. Ilmeisen hyvällä menestyksellä, sillä monessa paikassa kai meni hyvinkin nopeasti. Omani ostin Varustelekasta, jossa myyjä kertoi ekan erän hulahtaneen kolmessa tunnissa…

No, sainpas kuitenkin. Hintana vajaa 18 euroa ei ollut halpa, muttei mahdottoman kalliskaan (ja Itiksen Prismasta olisi irronnut 16,50 eurolla).

Yleisesti: Nätti paketti ja oikeasti aivan mainio homma, että tällainen on tehty. Muina havaintoina: Hyvä ja tasapainoinen setti, aivan huiput ehkä puuttuvat, vaan puuttuvatpa huditkin. Kyllä tällä saa kuvan oluiden monimuotoisuudesta. Toki itse olisin vielä enemmän tykännyt, jos paketissa olisi ollut pari pohjahiivahommeliakin, nyt kippaa vähän humalapainotteiseksi mallas- ja hiivameininkien kustannuksella. Ja ehkä joku pieni nautintaopas aloittelijalle: missä järjestyksessä kannattaa vaikka porukalla maistaa ja mitä on syytä odottaa.

Mutta kaikkiaan hieno juttu, arvosana joku 8,5 / 10. Alla vielä keitot tarkemmin, nimet vähän sinnepäin.

Vehnä.

Nätti, sameankeltainen. Tuoksu aavistuksen hedelmäinen.

Vehnäksi suht reipas lähtö: katkero happojen kanssa tuntuu. Ei kaadu liian teräväksi, vaan kroppa on täyteläinen. Aika lailla makuni mukainen hyvä vehnä. Vehnäbissen suhteen toki täytyy sanoa, että olen aika fiksoitunut puolen litran lekoihin, joten pikkuputeli tuntuu melko… no pieneltä.

Stout

Musta, kirkas, vähän punertava. Kiva vaahto. Rauhallisen paahteinen tuoksu.

Todella tasapainoinen stout, täyteläisyyttä riittävästi eikä hapotus mene yli. Hiukka särmätön ehkä, mutta hyvä tämäkin.

Bitter

Kirkas ja kaunis, ihan bitteriltä näyttää! Tuoksu miedohko.

Maku kiva, tasapainoinen ja raikas. Muttei kyllä maistu siltä, mitä bitteriltä odottaisin. Tietty maltaisuus ja ehkä brittihiivan tai -humalan kierre jää puuttumaan. Hyvä pale ale kumminkin.

Red Ale

Nyt osuu. Vaahto, väri, tuoksu nappiin.

Maku rapsakka ja raikas, kuivakka muttei överihumaloitu. Aromia kohtuullisesti. Happoja voisi olla vähän vähemmän, jos jostain pitää naukua.

White IPA

Oljenkeltainen, hiukka samea (mukaan lurahti hiukka hiivaa, jota oli pullon pohjalla melkoinen ja melko irtonainen kakku). Mukava vaahto. Tuoksussa hiivaa ja humalaa vähän.

Mukava, rennon tuttavallisesti puraiseva, suht vankkakroppainen keitto. Aromihumalointi tuntuu vähän omituisesti pippurisen katajaisena, kitalakea kutkuttavana mietona suopana. Jännää, muttei epämiellyttävää. Hyvää tämäkin, tiedä sitten miten hyvä esimerkki tästä ainakin itselleni epämääräiseksi jääneestä oluttyypistä lienee.

American IPA

Kivan kuparinpunainen, kirkas, näppärästi vaahtoava. Tuoksussa miedohkosti humalaa.

Ihan kiva humalanpuraisu, mutta hiukan terävä. Humala-aromi vähän hukassa. Jälkimaku kitkeränpuoleinen. Ihan jees APA/IPA, mutta tällaisia on Suomessakin kauppavalikoimissa hyvinkin paljon.

Schoppe Holy Shit Ale

Ach so. Aivan tuiki tuntematon pienpanimo Berliinistä, tyylikäs voodohöpö-vaikutteinen etiketti ja kymmenen pinnaa alkoholia.

Kannattaa kuulkaa olla duunissa, jossa on hyviä duunikavereita, jotka ulkomailla käydessään muistavat vanhaa olutsieppoa.

Mutta asiaan kun mennään, niin vaahto on kohtuullinen mutta hillitty, väri ihan nätti, vaikkakin vähän vaalean mitäänsanomaton ja tuoksu makean humalainen, kohtuullisen mietonakin tymäkkää kamaa lupaava.

Ja kuulkaa. On aika raisua lientä. Heti alusta katkero rankaisee. Mutta toisin kuin monissa dipoissa, tässä humalaintensiteetti ei putoa makeuden (vaikka onhan sitäkin etenkin ihan siemauksen alkusekunnilla) taa tai pehmene paljonkaan kropasta, vaikka täyteläisyyttäkin löytyy.

Aika armotonta olutta siis, mutta kuitenkin sillä tavalla mukavan itseruoskinnallisesti eikä varsinaisesti epämiellyttävästi. Aromihumalointi ei ole mikään selvä mangoinen, sitruksinen tai edes havuinen jenkkivyöry. Okei, männyn tai jopa katajanneulasenkatkua toki jonkun verran löytyy, mutta sitten myös kirpakkaa sitruksenkuorta kuivana.

Dipa ei ole oma suosikkityylini, mutta tämä osui kyllä kivasti. Suosittelen.

Maitokauppamosaiikit

Mosaic on yksi trendikkäimmistä humalalajikkeista ja se alkaa näkyä jo kotimaisten markettien oluttarjonnassakin. Tällä kertaa rinnakkaistestiin valikoituivat brittiläisen Adnamsin Jack Brand Mosaic Pale Ale sekä Tanskan scenen kuumimpien craft-panimoiden (Mikkeller ja To Øl) Underall Mosaic Session IPA. Molemmissa sattui vielä olemaan parasta ennen -päiväys heinäkuulla 2016 ja hintakin taisi olla samoissa, noin neljän euron lukemissa, joten lähtökohdat kisailulle ovat tasaväkiset.

Molemmat oluet ovat enemmän tai vähemmän sen näköisiä kuin maitokauppa APA:lta tai IPA:lta voi odottaa: melko kirkkaita, vaaleita ja maltillisesti vaahtoavia. Tanskalaisten olut on tästä kaksikosta hieman punakampi, kirkkaampi ja vaahtoavampi, mutta kuten sanottua erot eivät ole suuria. Tasoissa mennään siis.

Tuoksussa tanskalaiset ovat vahvoilla, sillä brittiläinen olut on melko kireän yrttinen. Underall sen sijaan on mukavan hedelmäinen tai oikeastaan marjaisa.

Maun osalta pisteet menevät sitten päinvastoin: Adnamsin pale ale on elegantin kuivakka, kun taas tanskalaisten sessio-IPA on vähän turhan hiilihappoinen ja maultaan selvästi vaatimattomampi.

Lopulta tilanne kääntyy kuitenkin takaisin Underallin eduksi, sillä vetisesti päättyvän Jack Brandin rinnalla tuhdimpi katkerointi jättää suuhun onnistuneemman tunteen.

NYC ABC

New York kutsui jälleen syyskuun viimeisellä viikolla ja sehän tarkoitti monen muun hyvän asian lisäksi erinomaisia oluita – A:sta Z:aan. Tässä siis vähän väkisin väännetyt aakkoset kaupunkiin, joka ei nuku koskaan ja juo oluensa mieluummin hanasta kuin pullosta. IPA on yhä kingi, mutta monessa yhteydessä kävi selväksi, että inspiraatiota ja uusia tuulia haetaan nyt eurooppalaisista oluista ja tyyleistä. Tuttuun tapaan lisää sanailua ja vinkkejä kuvateksteissä.

Allagashin oluet saapuvat New Yorkiin muutaman sadan kilometrin päästä Mainen Portlandista. Tällä reissulla lasiin osui White, joka on melko perinteinen ja erittäin maukas witbier.

Beer Authority on mainettaan mukavamman, mutta silti varsin tympeän Port Authority Bus Terminalin naapurissa. Alimmassa kerroksessa on nuhjuinen pubi, jonka perusteella ei kannata vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Toisessa kerroksessa on nimittäin pätevä sporttibaari laajalla ja melko eurooppalaisella olutvalikoimalla. Kokonaisuuden kruunaa rento kattoterassi, jonne mennessä oluet joutuu tosin kaatamaan lasista muoviin. Harpoon IPA ei onneksi ollut niin erikoinen tuttavuus, että se olisi tästä barbarismista juurikaan kärsinyt. Muutenkin on sanottava, että tarjoiluastioiden osalta oluen arvostus oli keskimäärin melko vaatimatonta – ei siis ainoastaan Beer Authorityssa vaan kautta linjan.

Coney Islandilla on ranta, huvipuisto ja venäläisyhteisö. Sekä panimo, joka tosin Ratebeerin mukaan tekee oluensa Shmaltzin panimolla lähellä Albanyn kaupunkia New Yorkin osavaltion pohjoisosissa. Se, missä oluet syntyvät, on tietysti toisarvoista sen rinnalla, miltä ne maistuvat. Reissulla maisetut Mermaid Pilsner ja Overpass IPA olivat perushyviä, mutta eivät mitenkään erityisiä.

Dinosaur BBQ on kymmenen, lähinnä New Yorkin osavaltiossa sijaitsevan ravintolan ketju. Ruoka on suurin piirtein niin amerikkalaista kuin vain voi olla. Esimerkiksi paistettuja vihreitä tomaatteja tuli maistettua ensimmäistä kertaa ja olivathan ne herkullisia. Myös olutvalikoima oli ainakin Brooklynissä kelvollinen ja hanaoluita sai tilattua myös maistelusetteinä. Syracuselaisen Middle Agesin ketjulle panema Dino Ape Hanger APA oli tosin yksi reissun heikoimista oluista.

Evil Giant on Long Islandilla sijaitsevan Barrier-panimon herkullinen ruis-IPA. Kevyen maltainen suutuntuma antaa tilaa armottomalle katkerovyörytykselle, joka jatkuu ja jatkuu. Aromihumaloinnin greippisyys on poikkeuksellisen kirkas.

Flying Dog The Gourd Standard tulee Suomessakin varsin tunnetulta marylandilaispanimolta. Listalle se päätyi kuitenkin erikoisimman ainesosansa eli kurpitsan vuoksi. Joka syksy amerikkalaiset – eivätkä millään tapaa vähiten newyorkilaiset – sekoavat kurpitsaan ja alkavat tunkemaan sitä ja siihen sopivia mausteita kaikkeen mahdolliseen. Olut ei ole poikkeus ja ainakin omasta mielestäni kurpitsa toimii oluessa paremmin kuin esimerkiksi kahvissa tai siiderissä. Flying Dog on kuitenkin lisännyt kierroksia humaloimalla kurpitsaoluensa IPA:ksi. Lopputulos ei ole lainkaan huono, mutta jotenkin se tuntuu kierolla tavalla väärältä.

Great Harry on pimeä ja vähän nuhjuinen baari Smith Streetillä Brooklynissä. Juottola ei tuolla paikalla kuitenkaan pärjää ilman erinomaista olutlistaa. Tällä kertaa tuoppiin päätyivät paikallisen Other Halfin Southernhopalistic (huikea uusiseelantilaisten humalien tykitys, jossa tuoksui pomelo ja maistui mänty) sekä yksi reissun harvoista ei-yhdysvaltalaisista oluista, quebeciläisen Les Trois Mousquetairesin Saison Brett (hillitty ja maanläheinen laatusaison, jonka happamuus pysyy hyvin kurissa).

Hinnat alkavat olla New Yorkissa melko kovat euron heikon kurssin vuoksi. Baarissa ja ruokapaikoissa liikutaan pääsääntöisesti Suomi-hinnoissa, mutta kaupoista kotimainen craft beer -irtoaa parilla taalalla ja siksarin saa yleensä noin kympillä, bulkkia vielä tästä puolet halvemmalla. Hieman ärsyttävästi moni kauppa myy oluensa vain paketeissa lukuunottamatta suuria pulloja ja erikoisuuksia. Sekä kaupoissa että baareissa huomaa, että trendikkäintä olutta on nyt eurooppalainen ja erityisesti belgialainen keitto, josta saakin sitten maksaa enemmän kuin Suomessa. Kannattaa muuten kiinnittää huomiota parasta ennen -merkintöihin, sillä vaikka baareista saa tuoretta hanatavaraa, on kaupoissa tarjolla paljon vanhentuneita oluita.

Ithaca Flower Power valikoitui ruokajuomaksi Harlemin erikoisessa, skandinaavista ja afrikkalaista keittiötä yhdistelevässä Red Roosterissa. Ilman ruokaa olut oli vähän turhankin kireä ja yrttinen, mutta tulinen papukeitto sai sen kukkaisuuden esiin. Pääruuaksi tilatut lihapullat ja muusi (eivät olleet erityisen hyviä ja) olisivat kaivanneet jotain yksinkertaisempaa seurakseen.

Jää on amerikkalaisille siinä määrin pakkomielle, että sitä saa melkein mistä tahansa. Tästä on suurta hyötyä, jos on päätynyt ostamaan lämpimän pullon tai edellisenä päivänä hotellille ostetun siksarin jämät ovat lämmenneet.

Kengät ovat heikentyneestä kurssista huolimatta melko halpoja, mikä on sekin oluenystävän etu. Kenkälaatikot ovat nimittäin (yhdessä vaatteiden ja muovipussien kanssa) erittäin hyödyllisiä kotiinviemisten pakkaamisessa. Tällä kertaa kahdessa ruumalaukussa kulkeutui kotiin 33 pulloa tai tölkkiä yhdenkään särkymättä.

Lic Beer Project Equinox Saison on tuoreen, vasta muutaman kuukauden ikäisen panimon tuote. Equinox-humala toi tähän saisoniin kivaa pilsmäistä aromia, joka sopi tähän yhteyteen täydellisesti.

Manhattan on tunnetuin osa New Yorkia, mutta kaikki uusi, kiva ja jännittävä tapahtuu sen ympärillä: Brooklynissa, Bronxissa ja Queensissa. New Jerseystä ja Staten Islandista ei niin väliä.

Nights and Weekends on oiva murkinapaikka kehutun ja kuuluisan Tørst-juottolan vieressä. Ruoka on meksikolaista ja oluttakin on. Mutta tänne ei kannata jäädä juomaan vaan suunnata takaisin Tørstin hanojen äärelle.

Other Half on Brooklyniläinen panimo, joka tämän reissun kokemuksien perusteella nousi omalla kartallani varsin lupaavaksi tekijäksi. Sixpoint tekee ehkä maukkaimmat oluet ja vanha kunnon Brooklyn Brewery on laatunsa puolesta varmin, mutta Other Half odottaa vuoroaan heti niiden takana.

Port City Colossal IV valikoitui hetken mielijohteesta ruokajuomaksi Colicchio & Sonsilla. Erittäin hieno belgityylinen quadrupel oli kuitenkin hieman turhan makea brisketille, polentalle ja vihreille paprikoille. Vaikka yhdistelmä ei ollut paras mahdollinen olivat sekä ruoka että juoma lähes täydellisiä omilla tahoillaan.

Queensiläisen Singlecutin Kim oli aika yllätyksetön, mutta muuten mukava vattubisse.

RastafaRye on Blue Point -panimon olut, jonka tuoksu on jännittävän makea ja mausteinen. Humalointi on hyvässä balanssissa maltaisuuden kanssa ja maku jatkaa karkeloita suussa pitkään. Kammottavasta etiketistä huolimatta oikein oivallinen olut.

Snapperhead IPA tulee Butternutsin panimolta, joka sijaisee New Yorkin osavaltiossa, mutta lähempänä Kanadaa kuin Manhattania. Vaahto on todella hieno ja kaunis, mutta olut sen alla todella vaatimaton.

Threes Brewing on loistava paikka niin juomiseen kuin syömiseen. Brooklyniläisen panimon omassa ravintolassa on tarjolla taatusti tuoretta olutta, jotka maistettujen laatujen (pils, IPA ja brett) perusteella ovat laadukkaita, maukkaita ja helposti lähestyttäviä. Ruokapuoli elää jatkuvasti, sillä keittiössä vierailevat ravintolat vaihtuvat jatkuvasti. Tällä kertaa oli tarjolla Pies ’n’ Thighsin friteerattua kanaa, joka oli suorastaan jumalaista.

Uinta Baba tuli monesti vastaan, vaikkei se ole paikallinen vaan tulee Salt Lake Citystä saakka. Musta lager ei ole kovin trendikäs tyyli, mutta jokaisen tyylin laadukkaimmille oluille on aina tilausta. Tämä oli nimittäin erinomainen yhdistelmä paahteisuutta ja huoletonta juotavuutta.

Victory Hop Ticket Series 2015 #3: Rye IPA on pennsylvanialaisen panimon vaalea ruis-IPA. Ruis ja humalan katkero toimivat vain todella hienosti yhteen.

Whole Foods on astetta laadukkaampi ruokakauppaketju, mikä tarkoittaa luonnollisesti myös astetta parempaa olutvalikoimaa. Toisin kuin monessa muussa marketissa myös yksittäisiä pulloja ja tölkkejä on runsaasti tarjolla. Ja parempaa valikoimaa erikoisuuksia isoissa pulloissa saa hakea eikä välttämättä löydä sittenkään. Lähes koko valikoima oli vielä kylmässä, jotan amerikkalainen sanoisi ”two thumbs up”.

XX eli Dos Equis Amber on yksi niistä roskaoluista, jotka ovat jotenkin onnistuneet selviämään kaiken laadun keskellä. Ja mikä pahinta: kohdalle saattaa osua meksikolainen ravintola, jossa ei ole tarjolla tätä makeutettua Coronaa parempaa olutta.

Yella, eli koko nimeltään Oskar Blues Mama’s Little Yella, on oikein miellyttävä ja simppeli pils, joka tulee aina Coloradosta saakka.

Zonker Stout on wyomingilaisen Snake Riverin stout, jonka ostin vain sen takia, että saan tämän aakkoslistan täyteen. Olut oli kuitenkin positiivinen yllätys: kepeä ja paahteinen sekä erittäin maukas. Toi hyvällä tavalla mieleen trendikäät cold brew -kahvit.

Sori Brewing Out of Office Session IPA

Tuoreus. Tuoreus on yksi oluen huonoiten ymmärrettyjä ominaisuuksia. Ajatellaan, että eihän se nyt miksikään mene, kunhan ei nyt pulloa aivan auringonpaisteessa säilytä. Se, juodaanko olut viisi päivää, viisi kuukautta vai viisi vuotta pullotuksen jälkeen, on kuitenkin täysin ratkaiseva tekijä makukokemuksen kannalta. Tosin se, mikä edellisistä on optimaalinen ajankohta, riippuu tyylistä.

Aromihumalointi. Perinteisesti humalan rooli oluessa on liittynyt säilyvyyden parantamiseen sekä maun katkeroimiseen. Moderni käsityöläisoluttrendi on kuitenkin nostanut humalan aromin yhdeksi oluen keskeisistä ominaisuuksista. Tämä ominaisuus on kuitenkin herkesti katoavaa sorttia. Humala raaka-aineena hävittää parhaat arominsa hyvin nopeasti, jos sitä ei säilytetä oikein tai käytetä riittävän tuoreena. Samoin oluen valmistuksessa humala-aromit menevät hukkaan, jos humalaa lisätään vain keittovaiheen alkuvaiheessa, kuten perinteisessä katkerohakuisessa valmistuksessa on ollut tapana.

Parasta ennen. Humala-aromi ei ole tallessa oluessakaan vaan aromihumalointiin tukeutuvat oluttyylit, kuten modernit IPA:t ja APA:t, menettävät parhaan teränsä jo muutamassa kuukaudessa. Siksi kaupassa kannattaa aina katsoa, mikä päivämäärä on etikettiin, pulloon tai tölkkiin leimattu. Vertailua tosin vaikeuttaa se, että eri panimot antavat oluidensa kestävyydestä erilaisia lupauksia . Tavallisimmin parasta ennen -päivämäärä on kuusi, yhdeksän tai kaksitoista kuukautta pullotuksen jälkeen. Kun suosikkioluensa leimoja katselee tarpeeksi kauan, pystyy melko helposti arvaamaan, millaista aikaväliä sen kohdella käytetään. Joka tapauksessa on syytä jättää ainakin kolme kuukautta hajurakoa BBE tai PE -päivämäärään.

Esimerkki. Suomalaisten Virossa panema Sori Brewing Out of Office Session IPA on tyypillinen aromihumalointiin perustuva olut. Sessio-oluena se sisältää maltillisesti alkoholia, joten katkerohumalaa ei voi nostaa samanlaisiin lukemiin kuin IPA-oluissa yleensä. Kuvan pullon parasta ennen -päivämäärä on 28. heinäkuuta 2016, joten on helppo arvata, että todennäköisin pullotuspäivämäärä on sama päivä tänä vuonna. Olut on siis noin puolitoista kuukautta vanhaa. Yhtä helppo on arvata, että tämä olut maistuisi aivan erilaiselle kymmenen kuukauden päästä. Nyt se on mahtavan greippinen, maun taittuessa mäntymetsän katkeruuteen. Erittäin tasapainoinen olut ratsastaa tuoreudellaan maitokauppavalikoiman terävimpään kärkeen.

Toimintaohje. Ostakaa ja juokaa nämä nyt äkkiä pois, että saadaan taas tuorempaa tilalle!

Maalaistalon humalapommit

Kolme olutta, joissa yhdistyy kaksi kuuminta oluttrendiä: kestosuosikki IPA ja nouseva haastaja saison. Tai ainakin jotain sen suuntaista tavoittelee jokainen näistä hybrideistä. Samalta viivalta lähtevät siis To Ølin Yeastus Christus, Stonen, Magic Rockin ja Brewdogin kollaboraatio Magic Stone Dog sekä Lervigin ja Magic Rockin kollaboraatio Farmhouse IPA.

Ulkoisesti joukko on melko yhdenmukainen: Kaikissa nätti mutta nopeasti laskeva vaahto. Väreissäkään ei ole suurta eroa, sillä joukon vaalein (Brewdog/Magic Rock/Stone) ja tummin (To Øl) erottuvat tarkasti katsottuna toisistaan, mutta keskimmäiseen (Magic Rock/Lervig) verrattuna eroa ei huomaa.

Tuoksun puolesta Yeastus jää paitsioon. Magic Stone Dog on saisonmaisen tunkkainen, kun taas Farmhouse IPA tykittää rohkeasti jenkkihumalilla. Maun puolesta Magic Stone Dog ja Yeastus Christus ovat ihan kivoja, mutteivät mitenkään erityisiä saisoneita. Lervigin ja Magic Rockin yhteisoluessa ”farmhouse” jää lähinnä etikettiin, sillä lopputulos on myös makunsa puolesta hyvin ipamainen.

Varoittava esimerkki nimeltään Corfu Beer

Jotenkin sitä haluaisi ajatella, että kaikki pienpanimot ovat oluen ystävän ystäviä. Että kaikki käsityöläispanimot tekevät intohimolla omalaatuista ja maukasta juomaa kumartamatta (liikaa) kaupallisuuden alttarille.

Todellisuus ei tietenkään ole näin mustavalkoinen vaan kaikki pienpanimot toimivat oikeassa maailmassa ja painivat oikean maailman ongelmien kanssa. Mutta sitten on myös sellaisia pienpanimoita, jotka haistattavat pitkät kunnianhimolle ja omaleimaisuudelle. Tärkeintä on repiä mahdolliset voitot irti trendistä.

Aiemmin kuvaamanin matka Albaniaan kulki kreikkalaisen Korfun saaren kautta. Odotukset oluiden suhteen eivät olleet korkealla vaan odotin huuhtelevani fetat, moussakat ja souvlakit Mythoksella ja muilla vastaavilla. Siispä olikin aikamoinen yllätys, kun heti ensimmäisessä janonsammutukseen valikoituneessa kuppilassa myytiin paikallista Corfu Beer -olutta. Sen verran minäkin ymmärrän kreikkalaisia aakkosia, että ymmärsin Κερκυραϊκή Μικροζυθοποιία -kirjainjonon tarkoittavan kerkyralaista mikropanimoa.

Aika pian kävi ilmi, että tämän saman panimon tuotteita sai melkein jokaisesta ravintolasta ja baarista, sekä hana- että pullotavarana. Ja lähes poikkeuksetta tarjolla oli myös brändätty lasi. Harmi vaan, että Corfu Beerin oluet olivat järjestäen pettymyksiä. Eivät ne missään nimessä huonoja olleet, mutta täysin kunnianhimottomia ja paikoin mentiin pahasti ohi luvatusta tyylistä.

Pilsner: Vähän vetinen ja tunnettujen brändien bulkkikamaan verrattuna epätasapainoinen.

Red Ale Special: Jokseenkin virheetön ja lajityyppiinsä tunnistettavissa. Se ei ole paljoa, mutta Corfu Beerin kohdalla voidaan puhua täysosumasta.

Bitter Dark: Kaikkien reissun vaaleiden oluiden jälkeen tämä oli piristävä poikkeus. Hentoa makeutta ja tuhtia paahdetta.

IPA: Ei erityistä humalointia katkero- eikä varsinkaan aromipuolella. Menisi ehkä juuri ja juuri brittibitteristä, mutta IPA:sta ei kyllä pitäisi puhua. Kelvollinen.

Ionian Epos: Tämän on kai tarkoitus olla panimon suurin ja kaunein olut. 7,5-prosenttinen ”kaksoiskäytetty” hunajaolut, joka on oikeastaan melko dubbelmainen. Ihan kiva.

Syystober saa, minä en

Kuten Facebook-seuraajamme kenties havaitsivat, tuli käytyä Syystoberissa.

Ympäristö oli Helsingin Rautatientori eli taatun ankea. Jokunen ruokakoju kai sekä avoseinäinen iso teltta, jonka sisällä tiskit ja muutama pystypöytä.

Hyvää oli se, että sisään pääsi maksutta ja tilaa löytyi kohtuudella. Huonoa, että ruokamyynti ja juomapuoli olivat erikseen, toki osa syötävistä oli saatavilla anniskelualueellakin.

Mutta oluenystävän suurin valituksenaihe on, että olutvalikoima oli vaatimaton. Jokunen panimo rajatulla valikoimalla.

Eikä täysosumia omaan tuoppin muutamalla kokeilulla löytynyt. Muut olivat ok, Bryggerin Spezial-savuolut oikein maukasta.

Tuolla paikalla ja viikonloppuna myynti on toki taattu. Ja ehkäpä jokunen ihminen löytää myös hyvät kotimaiset oluet tuota kautta. Olihan hanoissa vaikkapa Bryggerin pilsiä, Plevnan Siperiaa ja Malmgårdin XX Porteria, jotka ovat maistetusti ihan maailmanluokan kamaa.

Mutta kun ottaa huomioon Stadin nykyisen olutkapakkatarjonnan, niin mitään syytä olutintoilijan ja Syystoberin kohtaamiselle toiste en keksi.

Kotimatkapyörämatkan varrella sijaitsevassa Stapan Panimoravintolassa kävin nappaamassa lohduksi herkullisen Hop Valleyn Citrus Mistressin.

Kun tällaisen juoman ja pari sivua muita voi yksittäinen baari tuoda maahan, niin mitä pitää oluttapahtuman tuoda Helsinkiin, jotta voi yrittää baarien ( kuten Stapan lisäksi Pikkulinnun, Bier-Beerin, Black Doorin, Brewdogin tai miksei vaikka Stone’sin ja Villi Wäinön) kanssa edes jotenkin tasaisella yrittää?

Sunny Republic Hop Dog Modern IPA

Jälleen kerran on, valitettavasti, aloitettava huomauttamalla, että oluen parasta ennen -päivämäärä on jo huolestuttavan lähellä. Ja tässä se myös maistuu. Ainakin jos on uskominen etikein lupauksia trooppisesta hedelmäisyydestä.

Olut on nimittäin todella ohut. Tuoksussa on humalahedelmien sijaan jotain levämäistä. Maussa on häivähdys trooppisia Tyynenmeren humalia, mutta vain häivähdys. Ei tämä pahaa ole, jos ei hyvääkään.

Merkittäköön kirjoihin, että tätä pitää maistaa joskus uudestaan.

Maisel & Friends Stefan’s Indian Ale

Tässä kohtaa minua onnistuttiin jymäyttämään. Iso pullo kollaboraatio-IPA:a ei ollutkaan mitään erityistä. Palinkamaisen hedelmäinen viinatuoksu, jonka rinnalla maku on onneksi varsin vaatimaton. Väri ja vaahtokauniit, mutta se ei liene suuri saavutus.