Tagged: Italia

Birrificio Settimo -kattaus

Miltä kuuloistaisi italialainen punaviini Belgiasta? Ei kovin uskottavalta. Entä belgialainen olut Italiasta? Tällaisia erikoisuuksia oli tarjolla maahantuoja Monditalyn maistelutilaisuudessa.

Pohjois-Italiassa, Milanon lähellä Carnagon kylässä aluksi oman ravintolansa tarpeeseen olutta valmistanut Birrificio Settimo on erikoistunut belgialaisiin oluttyyleihin, mikä on virkistävä poikkeus Italian vireässä, mutta – kansainvälisen trendin mukaisesti – kovin jenkkityylisessä käsityöläispanimobuumissa.

Wit-Flos: Erittäin hienovarainen, mutta nautinnollinen witbier. Tuoksu on erittäin herkullinen tuoden mieleen saisonille tyypillisen hevostallin. Maku on kuitenkin varsin vaisu, vaikka ajan ja vaivan kanssa samat aromit löytyvät siitäkin.

Aes: Mahonkinen belgiale on kiva, mutta varsin vaatimaton yhdistelmä maltaisuutta ja hienovaraista katkeroa.

Triskell: Stout poikkeaa onnistuneesti belgilinjalta. Tuoksu on tumman maltainen ja maku hienostuneen paahteinen, tuoden mieleen jopa tupakkamaista savuisuutta. Kevyt runko tekee tästä helposti uppoavan ruokajuoman.

Prius eXXtra: Kauniin siiderimäinen ulkoasu: punertavan kultainen väri ja suuret kuplat. Muuten belgialaisia hiiva-aromeja esittelevä olut pettää juurensa olemalla varsin vaatimattomasti hiilihapotettu. Mukavaa katkeruutta jälkimaussa.

Nuce: Panimon dubbel tuoksuu herkullisen makealta maltaalta ja antaa tuoksulle vastinetta myös maun puolella. Häivähdys lakritsaa tekee tästä yhden joukon parhaista oluista.

Quis Hoc: Tripelissä on samaa saisonmaista tuoksua kuin Wit-Flosissa. Nyt on reilusti hiilihappoa sekä mukavan tuntuvaa happamuutta. Hyvä tripel, joka ei kuitenkaan yllä belgialaisten esikuviensa monipuolisuuteen.

Think Positive: Erittäin kiva, mutta varsin tavanomainen red ale.

Rusca: Mausteinen jouluolut, jossa luumut ja rusinat paiskaavat kättä kanelin, fenkolin ja muiden mausteiden kanssa. Kyllä tätä kerran vuodessa joisi, mutta ei sen useammin.

Kokonaisuutena panimosta jäi laadukas, mutta hieman vaatimaton kuva. Nämä oluet varmasti toimivat hyvin valittuina ruokajuomina laadukkaiden annosten kanssa. Ehkä aivan erityisesti, jos niitä pääsee juomaan paikan päällä. Suomeen virtaa nykyisellään niin paljon hyvää olutta kaikkialta maailmasta, että nämä jäävät siinä leikissä jalkoihin.

Amiata / Kallio Brewery Lura

Katajainen, suorastaan mäntysuopainen tuoksu. Kivasti vaahtoa. Samea ja oranssi.

Hapan, muttei aggressiivisesti. Sitruksinen, loppua kohti katajainen. Kuusenkerkkä tästä tulee mieleen.

Aika hyvä! Juotava ja raikas. Ei juurikaan tule sahti mieleen. Mikä ehkä on hyvä…

Melko rasvaisen pitsan kanssa miellyttävää juotavaa, mutta ruoan alle jää suuri osa mausta.

Ratsiassa Bier-Bierin saison-kattaus

 

Aika montaa oluttyyliä on väitetty seuraavaksi ipaksi, mutta kaikki ennustukset ovat osoittautuneet vääriksi tai ainakin ennenaikaisiksi. Nykysuosikki seuraavaksi ipaksi on maalaisolut saison. Niiden tunnuspiisteitä ovat hento happamuus, sameus sekä maanläheiset, jopa tallimaiset aromit.

Helsinkiläinen Bier-Bier nostaa tänä kesänä saisonia eturiviin, mikä on paitsi ilahduttava epäilemättä myös haastava veto, sillä siinä missä maahantuojilta ja kotimaisilta pienpanimoilta on helppo löytää monenlaisia ipa-kattauksia, on saatavilla olevien saisonien kirjo huomattavasti vaatimattomampi.

Tarjolla oleva setti on niin poikkeuksellinen ja houkutteleva, ettei kesän hienoinkaan päivä saanut pidettyä meitä pois Bier-Bierin järjestämästä tastingista. Päätimme laittaa 16 saisonin (tai saisonhybridin) kattauksen kylmästi paremmuusjärjestykseen, jonka saa haastaa ja kyseenalaistaa, vaikka se onkin lopullinen ja korkein totuus. Olueille on annettu kouluarvosanat oluina, ei saisoneina. Tyylin rajojen rikkomisesta ei siis ole sakotettu.

Ensin Lassen, sitten Sammelin arvosana ja lopuksi yhteisarvostelu. Lasse kirjoitti arvostelut, Sammeli on lisännyt sikäli kun näkemys on eronnut.

  1. Nøgne Ø: Saison Reserve 9- / 9½ = 9+
    Norjalaisten saison flirttailee rohkeasti hapanoluiden kanssa. Erittäin rohkea ja maukas.
  2. Bad Attitude: Mad Saison 9- / 8½ = 9-
    Viinimäisiin vahvuuksiin kohoava saison-dipa-hybridi on todella herkullinen tapaus. Tuoksu on houkuttelevan pehmeä ja humalan ja happamuuden kiva tasapaino kätkee maussa jokaisen oluen kahdestatoista alkoholiprosentista.
  3. Hiisi Broken Bones 7½ / 9 = 8+
    Joukon paras suomalainen: rohkealla ja onnistuneella tavalla erilainen. Sammeli lisää: Erittäin onnistunut. Jännästi tässä saatu sorachi ace toimimaan, yleensä en siitä välitä.
  4. Amager: Wait Until Spring, Bandini 8+ / 8+ = 8+
    Voimakas passionhedelmän tuoksu ja makukin on raikkaan hedelmäinen. Nyt ollaan melko kaukana perinteisestä hevostallifiiliksestä.
  5. Prairie Artisan Ales: Birra Farmhouse Ale 8½ / 8 = 8+
    Herkullisen hikinen tuoksu, hento happamuus ja miellyttävä mausteisuus hyvässä tasapainossa.
  6. Hibu: Tony Solo 8½ / 7 = 8-
    Ehkä kattauksen erikoisin olut. Maanläheisessä tuoksussa omenasiideriä ja maku yllättää valkoviinimäisillä aromeilla ja raikkaalla happamuudella. Pieni viinaisuus puskee läpi.
  7. Sesma, Parking Beer ja Mateo y Bernabe: La Cabana 7+ / 7½ = 7½
    Pistävä, villihiivan käyttämille hapanoluille tyypillinen tuoksu lupaa paljon. Maku on pieni pettymys, sillä se on vähän yksioikoinen vaikkakin raikkaan sitruksinen.
  8. St Feuillien: Saison 7 / 8- = 7½
    Yksi kattauksen tiukimmin hiilihapotetuista oluista, mikä vähän peittää muuten hyvää makua. Vaikka reilut hiilihapot kuuluvat tyyliin, huomasi tässä vertailussa, että matalammat hapot tuottavat maukkaampia oluita.
  9. Modernist: Savant Saison 7+ / 7½ = 7½
    Napakasti humaloitu saison menisi ipasta. Erinomainen tapa tutustua Mosaic-humalan aromiin, sillä juuri muuta ei tästä maista.
  10. Maku: Saison (barrel sample) 6+ / 8+ = 7+
    Hiivaisemmassa ja hieman keskenkäyneessä versiossa Makun saisonista on samaa vetisyyttä, mutta kokonaisuus on kiinnostavampi. Sammelin eriävä: Tämä oli hillitty mutta kiinnostava. Hyvät navettafiilikset!
  11. Ruosniemen Panimo: Lomittaja Saison 6½ / 7½ = 7   
    Jos Maku oli vähän liian tylsä, on tämä vähän liian erikoinen. Täyteläisen rungon ja mukavan happamuuden tasapaino on hyvä, mutta maussa on jotain kurpitsaolueen viittavaa hieman ällöttävää vivahdetta. Sammelin eriävä mielipide: Mukavasti raippaava suora perussaison.
  12. Nomada Estepa 7- / 6½ = 7-
    Joukon ainoa tumma olut on hyvässä tasapainossa. Pieni paahteisuus pelastaa tämän saman panimon Tundraa vaivaavalta tylsyydeltä.
  13. La Baladin: Wayan Saison 8- / 5 = 6½
    Todella paljon kaikkea eikä pelkästään hyvällä tai huonolla tavalla. Onneksi tätä myydään isossa pullossa, koska tuntuu, että jokainen suullinen vetää eri suuntaan kuin edellinen. Sammelin eriävä mielipide: Kattauksen tuopinpohjimmainen. Tuoksuu fairyltä, maistuu sitruunapippurilta. Yh.
  14. Maku: Saison 6- / 6 = 6
    Perusvarma suoritus, mutta tässä kattauksessa seura on liian kova.
  15. Brewdog Electric India 6½ / 6- = 6
    Skotit tekevät yleensä perusvarmoja laatusuorituksia. Tämäkin on raikkaassa hedelmäisyydessään ihan kiva olut, mutta räväkkyys ja saisonmaisuus jäävät kauas. Sammelin mielipide: Humalapöhinää ja hiilihappoa. Ei tästä saa irti mitään
  16. Nomada Tundra 6 / 5½ = 6-
    Hyvin kevyt ja tässä joukossa suorastaan mauton. Sopii ensimmäiseksi saisoniksi sellaiselle, joka välttelee riskejä.

Lasien maistelua sekä siksari uusia tuttavuuksia HBF:ssä

Helsinki Beer Festival on jälleen käynnissä. Koska oma viisiittini jäi muutaman tunnin mittaiseksi ja niistäkin toinen kului Spiegelaun järjestämässä lasi-tastingissa, on tässä vain muutama pikainen huomio valikoimasta, joka vaikutti erittäin kattavalta ja kiinnostavalta.

Ensin kuitenkin sananen Spiegelaun uudesta craft beer -lasisetistä. Viinilaseilla mainetta niittänyt saksalaisyhtiö alkoi muutama vuosi sitten valmistaa myös olutlaseja.

”Olutta alettiin tarjoilla viinilaseissa, kun parempaa ei ollut tarjolla”, Spiegelan Kornel Dura sanoi tilaisuudessa.

Hänen mukaansa oluelle on tapahtumassa nyt sama, mikä tapahtui viineille jo vuosikymmeniä sitten: se on pääsemässä irti arkisen maataloustuotteen asemasta. Hänen mukaansa Spiegelaun lasit erottautuvat sillä, että ne ovat ohuempia, sileämpiä ja kirkkaampia. Lisäksi niiden muoto tuo tuoksun paremmin esiin.

”Olutta ei voi haistaa vaan ainoastaan siitä nousevat kaasut. Ja jos lasin yläosa on avoin, nämä kaasut pääsevät karkuun”, Dura sanoi.

Kirkkaus liittyy lähinnä visualisuuteen, jonka Dura myönsi koskevan oluen sijaan enemmänkin hennon värisiä valkoviinejä, jossa pieni vivahde lasissa voi johtaa väärään väriarvioon. Lasin tasaisuus puolestaan vähentää kuplien syntymistä ja hidastaa väljähtymistä. Viimeisimpänä lasin paksuus vaikuttaa siihen, miten olut kaatuu suuhun. Lisäksi olut lämpenee nopeammin, jos se kaadetaan paksuun huoneenlämpöiseen lasiin.

Spiegelaun klassisille oluttyyleille tarkkoittaman setin rinnalle on nyt lanseerattu craft beer -setti, johon kuuluvat jo muutaman vuoden ikäinen ipa-lasi, viime vuonna esitelty stout-lasi sekä uusi wit-lasi.

Tastingin tavoitteena oli osoittaa, että nämä kolme lasia, paitsi peittoavat perinteisen pint-lasin, eroavat myös toisistaan. Ja tottahan eroja syntyy, varsinkin, kun lasiyhtiön tyyppi vetää esittelyn ja kertoo jo valmiiksi, että millaisia aromeja mistäkin lasista irtoaa. Itse havaitsin erot erityisesti siinä, miten tuoksu tuli esiin.

”Sillä juotteko IPA:a stout-lasista tai päin vastoin ei ole suurtakaan merkitystä verrattuna siihen, että käyttäisitte huonoa lasia. Mutta jos mahdollista käyttäkää aina oikeaa lasia”, Dura sanoi.

Ennen Spiegelau-ripitystä mukavalta tuntuneesta festarilasista tuli maistettua seuraavat oluet:

  • Mordue Workie Ticket: Pehmeän maltainen bitter, jossa miellyttävän tasapainoinen humalakatkero. Erittäin laadukas ja tyylikäs real ale.
  • Crak Guerilla Subversive IPA: Kaikkien kehujen veroinen, tiukasti aromihumaloitu italialainen IPA.
  • Maku Saison: Vaikka tuusulalainen Maku on varsin tuore tulokas kotimaisella pienpanimokartalla, huokuu sen laadukkaista tuotteista kokemus ja varmuus. Saison oli myös hyvä, vaikka omaan makuuni istuisi vähän kevyempi ja mausteisempi versio. Tämä oli suorastaan täyteläinen.
  • Beer Hunter’s Mufloni Mosaic Vehnäipa: Porilainen vehnäipa ei paljon vehnää kunnioita vaan täräyttää lasiin sellaiset aromit ja katkerot Mosaic-humalasta, että mallaspohjan koostumus jää melko yhdentekeväksi. Uppoaa kaltaiselleni IPA-intoilijalle.
  • Saimaan juomatehdas Miss Clementine of New Orleans: Belgityylinen ja hieman savuinen tupla-IPA oli oikein maukas tuttavuus. Saimaan tuotteiden monipuolisuus yllättää aina.
  • Del Ducato Beersel Morning: Belgialaisen 3 Fonteinen lambicin kanssa tehty sekoite tuoksui omituisen herkullisella tavalla levälle ja sinapille. Maku raikkaan sitruksinen.

Vain kuusi olutta. Säälittävää, eikö totta? Vuosi sitten blogiin saatiin ”vajaa mäyräkoirallinen” ja kaksi vuotta sitten peräti ”korillinen”. Ehkä ensi vuonna sitten taas isommalla kädellä…

PS: Festarin ruokatarjonta, josta olen joskus aiemmin valitellut, vaikutti olevan paremmalla tolalla kuin koskaan aiemmin. Kiitos siitä!

MM-ennakossa Italia ja Peroni Nastro Azzurro

Itselläni on ollut aina hyvin kaksijakoinen suhtautuminen Italiaan ja italialaiseen jalkapalloon. Kaunis maa, josta saa erinomaista ruokaa ja viiniä, joutuu silmissäni kantamaan rikollisuuden, kehitysmaiden tasolle jääneen poliittisen järjestelmän sekä koppavuudeksi kääntyvän ylpeyden taakkaa.

Ehkä kyseessä on saman kolikon kahdet puolet: kauneudesta on helppo olla ylpeä ja pienet hallinnolliset hankaluudet on helppo unohtaa, kun on antipastit, primot, secondot ja dolcet huuhdottu hyvällä viinillä vatsaan.

Jalkapallossa vastakkainasettelu on kääntynyt ylösalaisin: toimivuus jyrää kauneuden kaipuun. Ruma 1-0 on parempi kuin viihdyttävä 4-4. Olen tästä täsmälleen samaa mieltä, vaikka katsojana valitsisinkin yhdeksässä ottelussa kymmenestä mieluummin sen 4-4:n. Italialaisen jalkapallon rumuutta korostaa sen pitkä perinne likaisen politiikan petikumppanina aina Mussolinin MM-kisoista (1938) Berlusconin Milaniin.

Lähes 170-vuotias Peroni, varsinkin sen Nastro Azzurro eli sininen nauha, sopii hyvin Azzurrin otteiden seuraamiseen. Se on kevyt, raikas ja tehokas juoma, joka hoitaa homman ilman turhaa kikkailua.

Tilanne 20.6. ennen päivän pelejä:

  1. Fuller’s ESB, ENG 4,3 (3 ääntä)
  2. Brooklyn Lager, USA 4,0 (1 ääni)
  3. Coopers Pale Ale 2,0 (2 ääntä)
  4. Estrella Damm, SPA 2,0 (2 ääntä)
  5. Xingu, BRA 2,0 (1 ääni)
  6. Mythos, GRE 1,5 (2 ääntä)
  7. Corona, MEX 1 (2 ääntä)

Maisteluisku Black Dooriin

Kaunis humala kävi syksyn loppumetreillä tarkastamassa vuoden olutravintolaksi valitun Black Doorin Helsingin Iso-Robertinkadulla. Jo ennestään tutussa pubissa on peräti 26 hanaa ja pulloja reippaasti enemmän, mutta silti ei liene liioiteltua sanoa, että valikoimassa on keskitytty määrän sijasta laatuun. Mielenkiintoista olutta nimittäin riittää useamman pitkän ja kostean visiitin tarpeisiin.

Talvioluihin painottuneen kimaran aloitti brittiläisen Summer Winen Barista Espresso Stout, joka varsin viileässä tarjoilulämpötilassaan tuntui todella omituiselta kylmän raikkauden ja tiukan paahteisuuden yhdistelmältä. Alkoholiprosentin jäädessä alle viiteen on paahteisuus aina vähän onttoa sorttia, mutta pieni lämpeäminen paransi tätä olutta selvästi.

Seuraavana oli vuorossa amerikkalaisen Andersson Valleyn Winter Solstice, joka oli aromiensa puolesta niin lähellä perinteistä luumusoppaa kuin olut vaan voi olla. Ei taatusti jokaiseen makuun sopiva olut, mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoinen.

Kokeilemisen arvoinen on myös Stadin Panimon sour ale, joka on saanut nimekseen MIWtFY. Erittäin raikas ja mehukas happamuus peittää alleen korkeahkon alkoholiprosentin. Kokemukset tästä tyylistä ovat aika rajalliset, mutta tämä kasvatti mielenkiintoa happamia oluita kohtaan. Erikoisena havaintona se, että happamuuden ja hiilihappojen yhdistelmä toi vahvasti mieleen halvan mutta kuivan kuohuviinin.

Stadin Panimolta oli hanassa myös uutta Tripeliä. Trappistimeinikiä odottaneelle suulle tämä oli yllättävän kuivaa ja hapanta. Toki myös poksuvan hapokasta. Tuoksussa vahvana pöllähtäneen humalan (centennial?) aromi ei noussut maussa erityisen vahvasti, mutta katkeruutta oli etenkin jälkimaussa. Lämmetessä myös hiukka belgimakeutta. Aika jees, ehkä vähän tasapainoton.

Brewfistin X-RAY Porterin nimen takana on varmasti joku tarina, mutta oman kokemuksen perusteella se voisi hyvinkin liittyä siihen, että tästä oluesta ei mene läpi kuin röntgensäde. Niin tummaa olutta nimittäin ovat menneet Italiassa tekemään. Maku on pehmeä, pitkä ja paahteinen. Itse asiassa paahteisuus tuntui välillä ulottuvan savuisuuteen asti, mutta tähän saattoivat olla osasyyllisenä samassa pöydässä juodut Eichet.

Real alena oli tarjolla muun muassa Thornbridgen Ashford, joka olikin perin maukasta juotavaa. Hyvinkin tummanruskea olut vaahtosikin aika kivasti, tuoksua voisi sanoa raikkaaksi mutta hahmottomaksi. Maku vaikutti aluksi hillityltä sekin, mutta selkiintyi kuivakan karvaaksi, hieman kahviseksi ja pähkinäiseksi. Voisi kuvitella, että jos saataisiin tehtyä äärimmäisen tumma, mutta silti melko mieto suklaa, niin tälle se maistuisi. Aivan loistavaa.