Tagged: Kalamaja Pruulikoda

Neljän oluen verran Tallinnaa

Sesoon ja Kalamaja Mister Yum

Kalamajan kaupunginosassa sijaitseva Sesoon on suosikkini Tallinnan lounaspaikoista. Rento, vähän kolkosti sisustettu ravintola tarjoilee huolella tehtyä ruokaa käsittämättömän halvalla hinnalla. Marokkolainen kalakeitto on niin halpa (3,9 euroa) ja niin hyvä (limeä ja korianteria), että harmittaa seuraavaan kertaan asti, jos sitä ei ota. Tällä kertaa keiton kaveriksi otettiin pöytäseurueen kanssa jaettavaksi oliivileipää, joka tarjoiltiin kelvollisen paprikasalsan ja erinomaisen peston kanssa.

Sesoonin olutvalikoima on Tallinnan mittapuulla perustasoa: noin kymmenen virolaista pullotetta sekä muutama ulkomaalainen, joista on syytä mainita Brussels Beer Projectin Dark Sister ja Delta. Tällä kertaa omaan lasiin valikoitui Kalamajan Mister Yum. Tyyliä ei menussa kerrottu, mutta ajattelin, että nimen perusteella voisi toimia aasialaisen (tai tässä tapauksessa melko aasialaistyylisen marokkolaisen) ruuan kanssa. Tyyli osoittautui dry stoutiksi, joka sopi mausteisen keiton kanssa yllättävänkin hyvin. Olut itsessään ei ollut mikään ihmeellinen.

Drink Baar ja Tanker Animal Instinct

Vanhan kaupungin ytimessä sijaitseva Drink Baar (sekä sen kyljessä oleva Drink Shop) oli olutharrastajan ykköskohde kaupungissa vielä muutama vuosi sitten. Sittemmin kilpailu niin olutpubien kuin olutkauppojen kohdalla on kiristynyt siinä määrin, että vanhalla sotaratsulla tekee tiukkaa päästä kummassakaan sarjassa kolmen tai edes viiden parhaan joukkoon.

Tällä kertaa hanassa oli kuitenkin tarjolla olut, jonka ansiosta visiitti oli vaivansa väärti. Tanker-panimon Animal Instinct oli hanalätkän mukaan tyyliltään brysseliläinen kolmois-ipa, mikä herätti monenlaisia mielikuvia, mutta ei mitään selkeää odotusta. No, hanasta laskettu olut oli rumaa ja sameaa, mutta maku räjäytti pankin todella tuhdilla jenkkihumaloinnilla. Alku oli huima, mutta vähitellen olut osoittautui valitettavan yksipuoliseksi.

Brewery Õlleklubin Pilsner

Matkalla Speakeasyyn kohdalleni sattui itselleni aiemmin tuntematon panimoravintola, joka mainosti vieläpä näyttävänsä Valioliigaa. Koska kello oli vähän yli viiden lauantaina, sai Speakeasy odottaa hetkisen.

Yläkerrassa pyöri Bundesliiga, mutta Valioliigaa kysyessäni sain ohjeeksi ostaa juoman ylhäältä ja edetä sen jälkeen alakertaan. Otin talon oman pilsnerin ja astelin portaat alakertaan, kellariin. Siellä ei ollut ketään muuta. Lukuisat telkkarit pyörittivät Valioliigaa kehnon elektropopin jumputtaessa taustalla. Istuin lähimmän pöydän ääreen ja pian minulle tuotiin kynttilä.

Pilsner oli kelvollinen, tsekkityylinen, mutta melko mitäänsanomaton. Hapot ja humalapuraisu olivat omaan makuuni turhan pehmeät.

Speakeasy ja Põhjala Friedrichchein

Speakeasy on Põhjala-panimon uudehko kuppila Kalamajan kaupunginosan laidalla, kivenheiton päässä rautatieasemasta. Pienen kapakan kaikki pinnat ovat lastulevyä, mikä tuo paikkaan erikoista työmaakoppifiilistä. Hanoja taisi olla vain neljä eikä niissä ollut mitään Must Kuldin kirsikkaversiota erikoisempaa.

Lasiini valikoituikin Põhjalan karviaismarjoilla maustettu berliner weisse. Ja voi pojat, kuinka hyvää se oli! Marjaisuus jäi taustalle, kun hapan raikkaus jylläsi. Jälkimaussa vehnän ja maltaan pehmeys toi suuhun helpottuneen, happohyökkäyksestä selvinneen tunteen. Nelikon ykkönen, helposti.

Pullot jotka join – Tallinnan kymppikassi-tiiseri

Tallinna on olutturistille kiitollinen käyntikohde. Kehitys on sen verran nopeaa, että sen huomaa muutamassa kuukaudessakin.

Sen vuoksi julkaisemme vielä tällä viikolla pienen matkaoppaan Tallinnaan, semminkin kun molemmat satuimme siellä juhannuksen tienoissa käymään, tosin enimmäkseen epäsynkronoidusti.

Pienenä esinäytöksenä nopeat arviot paikallisista bisseistä, jotka tuli kulautettua kämpilla. Kuvassa tyhjät putelit vasemmalta oikealle.

  1. Hampelmann: Mooramees Peksab Setukat. Kaunis, maukas ja tasapainoinen brown ale. Ehkä vähempikin hapotus riittäisi.
  2. Lükati: Opia. Etiketin mukaan 100+ ibuinen citra-sinkku. Siihen nähden yllättävän rauhallinen ja maistuva. Katkera toki.
  3. Põhjala: Ulg 2. Ruis-ipa reippaalla humaloinnilla voi olla raaka. Tämä on. Kuitenkin toimivasti. Ehkei kuitenkaan yhtä pulloa enemmän per ilta.
  4. Pöide: Kaamos. Imperial brown ale on käytännössä melkein musta, kropaltaan robustia portteria kevyempi tapaus. Aivan hyvää juotavaa.
  5. Põhjala: Tour d’Öö. Tallinnan polkupyöräviikon spessu on wit, joka on ihan ok. Suht raikas ja mukavan helppo juotava.
  6. Muddis: Golden Ale. Ihan jees, vaikkei iskenytkään samalla tavalla kuin edellisreissulla hanasta. Liekö syynä erä vai juomaolosuhde.
  7. Õllenaut: Muruniitja. Samaa vikaa kuin monissa Õllenautin vaaleissa oluissa: sameanpuoleista ja vähän keskentekoisen oloista.
  8. Kalamaja: Miss Haizon. Staili puteli, heikko sisältö. Kummallinen ja asettumaton maku, vähän virheellisen tai keskenjääneen panemisen meininkiä.
  9. Uba ja Humal: 1. Ämber. Olutkaupan ensimmäinen (?) oma bisse on Õllenautin panema. Samaa ongelmaa kuin panimon omissa, pahempana vain…
  10. Õllevolur: Magus Jutt. Vehnää Saksan-malliin. Valitettavasti ylimakeana ja kummalista virhemakua pukkaavana. Jäi juomatta loppuun.