Tagged: Lehe Pruulikoda

Viisi vihreää virolaista eli etelänaapurin ipoja rinnakkain

Viron olutskene on vireä ja laatukin on parantunut muutamassa vuodessa huimasti, sillä vielä pari vuotta sitten kohdalle sattui varsin usein keskenkäyneitä tai muuten makuvirheellisiä pullotteita.

Tällä kertaa matkalaukun kautta lasiin päätyi joukko ipoja, jotka Virossa tavataan näemmä merkitä enemmän tai vähemmän vihreällä etiketillä. Jotain maan skenestä kertoo sekin, että viiden enemmän tai vähemmän satunnaisesti valikoituneen ipan joukkoon ei mitenkään mahdu maan koko tarjonta vaan esimerkiksi Tanker ja Õllenaut eivät mahtuneet tällä kertaa mukaan.

Virolainen vihreä viisikko:

  • Õllekörs India Pale Ale (5,2%)
  • Saku Humal & Oder India Pale Ale (6,0%)
  • Muddis IPA (6,5%)
  • Pohjala Virmalised IPA (6,5%)
  • Lehe Suur India (7,0%)

Aloitetaan ulkoasusta. Kaikkien vaahto nousee ja laskee nopeasti jättäen ohuen hunnun, joten tällä saralla oluista ei eroja löydy. Itse oluen ulkoasun puolesta Muddis on väriltään tummin ja Pohjala samein, Saku on näillä mittareilla toisessa ääripäässä eli vaalein ja kirkkain.

Tuoksun osalta yksikään ei säväytä, Saku on oikeastaan paras, vaikkakin vähän pistävä. Tässä on varmasti paljon kyse tuoreudesta. Õllekörsillä ja Lehellä on parasta ennen -päiväykseen aikaa vielä seitsemän kuukautta. Sakulla on viisi, Põhjalalla kolme ja  Muddisilla vain kaksi ja puoli.

Maun osalta ensimmäisenä maistettava Õllekörs on maultaan melko vaatimaton ja yllättävän belgialainen eikä ipamaisella vaan enemmän golden alen mieleentuovalla tavalla. Jälkituntuma suussa on saippuainen.

Saku on oikeastaan melko hyvä, samanlaista suoraviivaisuutta kuin Olvin Iisalmi Pale Alessa, mutta ilman muuta hyvä ja maukas olut. Valovuosia parempi kuin Nikolai India Pale Ale.

Muddis on erilainen, mukana on häivähdys karamellimaisuutta, joka osoittautuu tarkemmassa maistelussa voitoffeevirheeksi. Joka tapauksessa Muddisin kanssa ollaan muutenkin astetta lähempänä amberia.

Põhjala räjäyttää pankin huikealla humalatykityksellä, jälkimaku on pitkä ja hieman kireä, esimerkiksi Saku on astetta helpommin juotava olut. Lehe on myös maukas, mutta hieman turhan raaka ja karkea.

Kaikki ovat teknisesti hyviä oluita: Pohjala on sekä ipana että oluena selvästi paras. Öllekörs ei ole huono sekään, mutta tämän joukon vaatimattomin.

Oikeinkirjoitukseen liittyvä huomio: Kumpi on muuten mielestänne luontevampi kirjoitusasu india pale alelle: IPA vai ipa. Olen aiemmin itse puhunut IPA:sta, mutta tässä teksissä päädyin kirjoittamaan ipoista. Itselleni on opetettu, että jos lyhenteet sanotaan sanoina (”ipa”) eikä kirjaimittain (”ii-pee-aa”), kirjoitetaan ne pienin kirjaimin. Paitsi tietysti erillisnimet isolla.

Mallaskosken Black IPA vs. Lehe Lõbus Njuufa

Mallakoski esitteli keväällä kaksi mustaa versiota perinteisesti vaaleista tyyleistä. Black IPA, eli ”musta Intia kalpea ale”, on ristiriitaisesta määritelmästään huolimatta vakiinnuttanut paikkansa oluttyylien joukossa. Black Pils sen sijaan tuntui ajatuksena kiehtovan omituiselta, mutta lopulta olut osoittautui melko perinteiseksi schwartzbieriksi, josta pilsin leikkaavan terävä raikkaus jäi puuttumaan.

Ja ettei Mallaskosken toinen uutuus pääsisi liian helpolla saa se vastustajan etelästä. Synkän kesän kunniaksi siis pikimusta maaottelu: Suomea edustaa Mallaskosken Black IPA ja Viroa Lehe Pruulikodan Lõbus Njuufa. Molemmissa alkoholia 6,5 prosenttia, joten ainakin siinä mielessä on edessä tasaväkinen kamppailu.

Molemmat ovat luonnollisesti väriltään mustia, mutta Mallaskosken oluen punaruskean värin saa helpommin valon kanssa esiin, sillä se on piirun vaaleampi kuin virolaisserkkunsa. Mallaskosken vaahto on lähes valkoinen ja katoaa nopeasti, kun Lehen vaahto on kauniin ruskea ja viipyy pidempään oluen pinnalla.

Mallaskosken tuoksu on paahteinen ja makean maltainen, kun taas Lehestä tulee suorastaan hyökkäävän terävät, yrttiset humala-aromit.

Sama linja jatkuu maussa, sillä Mallaskoski on melko maltillisesti humaloitu, lähempänä  modernia portteria kuin mustaa ipaa. Mutta ei Lehenkään maku ole täysin onnistunut: se on samaan aikaan sekä vetinen että kitkerä, jälkimaun paahteisuus pelastaa kuitenkin paljon.

Kumpi on sitten parempi olut? Kumman valitsen seuraavalla kerralla? Valinta on melko helppo ilman sinivalkoisia lasejakin: Mallaskoski on kaksikosta tasapainoisempi. Siinä missä Lehe on terävämpi ja rosoisampi, on Mallaskoskessa suunmukaista harmoniaa, vaikka Black IPA:ksi se onkin vähän vaisu.

Olennaisinta tässä kisassa ei kuitenkaan ole voittaja vaan ottelun laatu: kuka olisi muutama vuosi sitten uskonut, että tällaista (laadun ja tyylin puolesta) olutta saa molemmilta puolen Suomenlahtea.

Miedot keväteväät: Teerenpeli Kesähessu ja Lehe Väike India

Tässäpä pari vaikka retkievääksi sopivaa juomaa. Tosin Lehen Pikku-Intian alkoholipitoisuus (2,5%) on mielestäni näppärämpi tällaiseksi kevyeksi välipalaksi. Kesähessukaan nyt mitään erityisen vahvaa toki ole.

Kesähessu näyttää oikeastaan tismalleen Pommacilta. Vaahtoa ei nouse, kuplia sitäkin enemmän. Tuoksu hento ja kuohuviinimäinen. Kivan raikas ja kuivakka juoma, humala ei pahemmin pureksi, vaikka vähän tuntuukin. Valitettavasti myös perin lyhyt ja loppuun vetistyvä. Ihan jees.

Virolaisen Lehen pienpanimon tavoite on ollut värkätä matala-alkoholinen pikku-IPA. No, simalta tämä enemmän näyttää. Tässä kumminkin vaahtokin ja tuoksussa kevyttä humalaa paljon.

Reipas, kuiva ja erittäin havuhumalainen olut. Jälkimaussa makeahkoa sitruunaa. Raikasta humalamehua, sanoisinpa että sarjassaan erinomaista!