Tagged: luostariolut

Oluessa marinoitua ankanrintaa ja La Trappe Dubbel

Täysin pyytämättä ja yllätyksenä Kaunis humala tunkee ruokablogien ruuhkaiselle reviirille. Ei ole kuitenkaan syytä huolestua, sillä pääpaino on yhä oluessa. Välillä sen rinnalle kuitenkin nostetaan ruokaa osoituksena siitä, että olut on paitsi erinomainen ruokajuoma myös kelpo raaka-aine kokkauksessa.

Olen alusta asti kokenut tämän olutblogin (ehkä loputtomana) opintomatkana oluiden maailmaan. Myös nämä ruokamaailmaa sivuavat kirjoitukset ovat osa opintoja, mutta se ei tarkoita sitä, että tarkoituksena olisi mennä siitä missä aita on matalin. Päinvastoin! Nyt kokataan huolettomasti ja ennakkoluulottomasti ilman reseptejä, tosin ehkä joskus vähän vinkkejä muualta hakien.

Koska tiedän ruuan valmistamisesta yhtä vähän kuin oluesta (ja vielä vähemmän kummankaan kuvaamisesta), toivon runsasta palautetta ja kommentointia. Tarkkoja reseptejä ei blogiin ole tulossa kahdesta syystä: Ensinnäkään en ole lainkaan varma, ovatko omat kypsennysajat, -tavat tai raaka-aineiden määrät edes lähelläkään parhaat mahdolliset, joten kenen tahansa oma arvaus on varmasti yhtä hyvä kuin omani. Toisekseen en käytä keittiössä juurikaan kelloa tai mittoja, joten en voisi kovin tarkkoja ohjeita antaa, vaikka haluaisin. Kysykää toki, jos jokin jää epäselväksi.

Ja sitten asiaan! Kun on ensin tuhannen merkin verran uhottu ennakkoluulottomasta asenteesta, on hyvä aloittaa klassikkoyhdistelmällä ankkaa ja trappistiolutta.

Pakastimesta sulatettu ankanrinta kylpi vuorokauden verran dubbelissa, johon lisäsin hieman suolaa ja pippuria. Olisin ottanut marinadin talteen ohrattoa varten, mutta marinadipussi oli hajonnut ja vuotanut herkullisen sisältönsä ympäri jääkaappia. Niinpä suunnitelmat muuttuivat heti alkuunsa.

Ankan valmistin perinteisin menoin: viillot rasvaan, rasvapuoli alaspäin pannulle, pannu kuumaksi, odotetaan viisi minuuttia ja käännetään, toiset viisi minuuttia ja sitten rasvapuoli ylöspäin vartiksi uuniin. Lisukkeiksi tein keitettyjä ruusukaaleja sekä yrttistä ohrattoa, johon tuli sattuneesta syystä dubbelin sijaan (koska toisen pullon halusin juoda itse ruuan kanssa) tuorepuristettua appelsiinimehua.

La Trappen Dubbel ei ole, kuten ei mikään muukaan belgiolut, suurta suosikkiani, mutta tässä se toimi. Siis ruokajuomana. Ankasta sen sävyjä olikin sitten hankalampi löytää. Kokonaisuutena annos ja yhdistelmä toimi kuitenkin todella hyvin, vaikka ankka ja kaalit menivätkin vähän yli. Jännittävästi ohratton appelsiinisuus jäi jotenkin kielen päälle pyörimään vielä ruuan jälkeen ja La Trappen viimeiset kulaukset vahvistivat tätä fiilistä.