Tagged: Mallaskosken panimo

Mallaskosken Black IPA vs. Lehe Lõbus Njuufa

Mallakoski esitteli keväällä kaksi mustaa versiota perinteisesti vaaleista tyyleistä. Black IPA, eli ”musta Intia kalpea ale”, on ristiriitaisesta määritelmästään huolimatta vakiinnuttanut paikkansa oluttyylien joukossa. Black Pils sen sijaan tuntui ajatuksena kiehtovan omituiselta, mutta lopulta olut osoittautui melko perinteiseksi schwartzbieriksi, josta pilsin leikkaavan terävä raikkaus jäi puuttumaan.

Ja ettei Mallaskosken toinen uutuus pääsisi liian helpolla saa se vastustajan etelästä. Synkän kesän kunniaksi siis pikimusta maaottelu: Suomea edustaa Mallaskosken Black IPA ja Viroa Lehe Pruulikodan Lõbus Njuufa. Molemmissa alkoholia 6,5 prosenttia, joten ainakin siinä mielessä on edessä tasaväkinen kamppailu.

Molemmat ovat luonnollisesti väriltään mustia, mutta Mallaskosken oluen punaruskean värin saa helpommin valon kanssa esiin, sillä se on piirun vaaleampi kuin virolaisserkkunsa. Mallaskosken vaahto on lähes valkoinen ja katoaa nopeasti, kun Lehen vaahto on kauniin ruskea ja viipyy pidempään oluen pinnalla.

Mallaskosken tuoksu on paahteinen ja makean maltainen, kun taas Lehestä tulee suorastaan hyökkäävän terävät, yrttiset humala-aromit.

Sama linja jatkuu maussa, sillä Mallaskoski on melko maltillisesti humaloitu, lähempänä  modernia portteria kuin mustaa ipaa. Mutta ei Lehenkään maku ole täysin onnistunut: se on samaan aikaan sekä vetinen että kitkerä, jälkimaun paahteisuus pelastaa kuitenkin paljon.

Kumpi on sitten parempi olut? Kumman valitsen seuraavalla kerralla? Valinta on melko helppo ilman sinivalkoisia lasejakin: Mallaskoski on kaksikosta tasapainoisempi. Siinä missä Lehe on terävämpi ja rosoisampi, on Mallaskoskessa suunmukaista harmoniaa, vaikka Black IPA:ksi se onkin vähän vaisu.

Olennaisinta tässä kisassa ei kuitenkaan ole voittaja vaan ottelun laatu: kuka olisi muutama vuosi sitten uskonut, että tällaista (laadun ja tyylin puolesta) olutta saa molemmilta puolen Suomenlahtea.

Mallaskosken Black Pils

 

Mallaskosken panimo lähetteli uutuuksiaan, mustia sellaisia. Minua näistä kahdesta kiinnostaa selvästi enemmän Black Pils, mustia ipoja kun kumminkin nykyään on kohtuullisen paljon.

Lähinnä siis se jännittää, että onko lopputulos vain uudelleen nimettyä tummaa lageria, vaiko jotain nimen mukaista: mustaa olutta pilssimeiningillä.

Väri on lupaavasti liki sysimusta, ihan hiukka valoa läpi reunoilla. Siihen nähden tuoksu on kevyt, tosin ehkä hieman maltaisen makea. Miellyttävä kyllä, muttei ehkä perinteiseen pilsiin viittaava. Vaahto vähän tylsä, mutta pysyy kumminkin sitkeästi.

Aika jänskä noin ekalla siemauksella! Kevyehkö, jotenkin terävän paahteinen ja kohtuullisen katkera. Hööhum… Otetaanpa toiselle jalalle. Kuiva tämä ainakin on, ei oikeastaan lainkaan makea, melko hoikkavartinen, happoja riittävästi. Paahdettakin juu, mutta melko lyhyenä, melkein lakritsaisena pyörähdyksenä.

Kyllä sanoisin, että mustaa pilsiä on tehty (vaikka ehkä tätä voisi yhtä hyvin sanoa myös schwartzbieriksi, tosin mielikuvissani – aika heikoissa sellaisissa – schwartz on hiukka tukevampaa). Oluena Black Pils on hyvää, rapeaa ja riittävän helposti juotavaa.

Makuasia sitten se, että tuoko tämä jotain niin uutta pilsmeininkiin, että luo jotain uutta trediä – kuten vaikka musta ipa. Luulisin, että pilsinjanossa valitsisin ennemmin jonkun perinteisen laatupilsin, mutta kyllähän tämä kannattaa testata jos eteen tulee.

Kuohu Valioluokka Pils, suodattamaton

Black Doorin juomanlaskija uhosi, että on hyvää ja myöskin selvästi Kuohun normipilsiä humaloidumpaa tämä suodattamaton versio. Johan toki kiinnosti, kun suodatettukin aika mukavaa juotavaa on.

No, tuoksussa on sitrusta. Ja sameahkoa myös. Vaahto ei mikään valtavan korkea, mutta tiivis ja kestävä.

Humala pamahtaa siemaistessa vahvasti: Tiukkuvan kirvelevänä, havuisena ja hiukka ruohoisena. Melko hapokastakin. Mallas jää aavistuksen jyrän alle, mutta kroppaa kumminkin on riittävästi.

Aika lailla nappisuoritus. Jos jostain pitää kitistä, niin jälkimaku vähän raaka, mutta se on pientä se.

Suuri vaalea testi: Haussa Suomen paras marketale

Pitkään muhineelle hankkeelle sopivan toteutussauman tarjosi duunin virkistyspäivä: Oli aika panna suomalaiset kauppavahvuiset pale alet sokkotestiin! Tai ainakin ne, jotka kohtuullisen helposti – muutaman eri kaupan valikoimista – löysimme.

Mukana oli yhdeksän eri olutta, joita kutsun aluksi vain numeroilla. Tämä siksi, että testin lopputulos pysyy pimennossa mahdollisimman kauan. Halutessaan sen voi toki luntata lopusta.

Maistelijoina toimi neljä henkilöä, joiden oluenjuonti vaihtelee satunnaisesta säännölliseen uusien mallasjuomien maisteluun. Päätimme jättää omat arviomme pois, sillä emme onnistuneet tällä kertaa maistelemaan sokkona.

Muut kuitenkin menivät kuvainnolliset silmät sidottuna ja saivat tietää maistetut oluet vasta testin jälkeen. Pisteitä jaettiin asteikolla 1-5, joten maksimipistemäärä oli 20.

Olivatko tulokset yllätyksellisiä? Kyllä vain!

 

Olut numero 1 kaadetaan laseihin elegantisti cittarin muovipussiin verhotusta tölkistä. Ja näin sitä arvioidaan:

”Raikas, sopivan humalainen.” 4 p.

”Kuiva, sitruunainen maku.” 2 p.

”Sitruunainen maku, pehmeä. Laaja, mutta kevyt jälkimaku.” 4 p.

”Tuoksu hyvä. Hiilihappoinen. Raikas, ohuehko kokonaisuus. ” 3,5 p.

Sitten numero 2:

”Vetinen, sävytön. Humalan maku peittää muut maut.” 2,5 p.

”Hyvin humalaa ja jälkimakua.” 3 p.

”Terävä, pistävä alkumaku.” 2 p.

”Laimeahko, väärällä tavalla hedelmäinen. Tuoksu tympeä.” 2,5 p.

Ja kakkosta seuraa 3:

”Vaatimaton makumaailma, metallinen jälkimaku. Pliisu.” 2 p.

”Ei mitään erityistä. Ok.” 2 p.

”Mieto tuoksu. Lievästi vetinen, metallinen.” 3 p.

”Tuoksu: vain rusinat puuttuu! Lattea maku, metallinen jälkimaku.” 1,5 p.

Olut numero 4

”Pahaa, jälkimaku vielä pahempi.” 1,5 p.

”Lyhyt metallinen maku.” 1 p.

”Karvasmantelinen.” 1 p.

”Haisee pahalta, ei maistu miltään.” 1 p.

Sitten lasiin numero 5:

”Suhteellisen makea, vähän mitäänsanomaton. Hyvä jälkimaku.” 3 p.

”Makeahko.” 3 p.

”Makea. Miellyttävä maku koko matkan.” 4 p.

”Tasapainoinen homma!” 3,5 p.

Olut 6:

”Pehmeä. Runsaasti aromeja. Vähän kitkerä.” 3 p.

”Sopivan rapsakka, hyvä jälkimaku.” 3 p.

”Lantamainen aromi. Pehmeän hapokas.” 3 p.

”Tuoksu ei hyvä. Raikas.” 3 p.

Sitten 7:

”Maltainen, syvä. Kaunis väri!” 3,5 p.

”Upea väri ja tuoksu. Maussa inasen paahteisuutta. Humalaa vähän.” 3 p.

”Kaunis väri, täyteläinen pehmeä tuoksu. Maku hyvä, mutta liian nopea.” 3 p.

”Paahteinen.” 2 p.

Olut numero 8:

”Hedelmäinen, monipuolinen, kevyehkö. Parfyyminen?” 4 p.

(Kommentti hukkui) 3 p.

”Kevyt, hedelmäinen tuoksu. Sitruksinen maku, jossa saippuainen sivumaku.” 4 p.

” – ” 3,5 p.

Ja viimeisenä numero 9:

”Laiha maku. Hapan ja tunkkainen jälkimaku.” 2 p.

(Kommentti hävisi) 3 p.

”Maukas.” 3 p.

”Hyvä ’pilsner’!” 3 p.

 

Ja numeroiden taakse kätkeytyivät seuraavat juomat:

1 = Saimaan Marsalkka Golden Ale

2 = Stadin Panimo American Pale Ale

3 = Laitilan Kievari Ameriikan ale

4 = Nokian Keisari 66

5 = Laitilan Kievari Humalainen

6 = Malmgårdin Huvila Pale Ale

7 = Bryggeri E.S.P.A

8 = Pyynikin käsityöläispanimo Kauppa-IPA

9 = Mallaskosken Valioluokka Pale Ale

 

Pisteet ynnäämällä testin kunniataulu on siten tämä:

1. Pyynikin Kauppa-IPA 14,5 / 20 pistettä.
2. Marsalkka Golden Ale ja Kievari Humalainen 13,5 / 20 p.
4. Huvila Pale Ale 12 / 20 p.
5. E.S.P.A. 11,5/20 p.
6. Valioluokka Pale Ale 11/20 p.
7. Stapan American Pale Ale. 10/20 p.
8. Ameriikan Ale 8,5/20 p.
9. Keisari 66 4,5/20 p.

Pyynikin voitto ei yllätä, hyvää kamaa on Tampereelta nimittäin tullut. Kärkiviisikossa ehkä itselleni pieni yllätys on vanhan sotaratsun, Kievarin humalaisen, menestys. Mutta hyvältähän se tässä porukassa maistui. Omaan suuhuni näistä sopi kaikista parhaiten Huvilan ale, mutta kärkipäässä kaikki olivat kelpo tavaraa.

Testin suurin yllätys on kumminkin hännässä. Keisari 66 ruoskittiin totaalisesti ja jäi jumboksi melkein surkeimmalla mahdollisella pistemäärällä. Myös maistajat hämmästyivät, kolme neljästä kun oli oluesta ainakin aiemmin pitänyt.

Karu totuus oli, ettei 66 tässä porukassa yksinkertaisesti pärjännyt. Vanhassa suosikissa ei ole kaikki kohdallaan… Stapan ale oli omaan makuuni hieman enemmän maistuva kuin raadin, muttei kyllä sijaa tai paria enempää.

Testi oli kevyt ja vapaamuotoisesti tehty, eikä tietenkään kattava. Mufloni-edustus olisi esimerkiksi ollut kiva. Mutta niillä mentiin mitä saatiin.

Kaunis humala kiittää testaajia!

Mallaskosken Kuohu Valioluokka Pils vs. Suomenlinnan Panimo Höpken Pils

Pils sopii mainiosti kesään(kin) ja suomalaista pilsiä on tarjolla jo ihan ilahduttavan monelta valmistajalta melko monessa kaupassakin. Tässä työnnetään vastakkain Mallaskosken ja Suomenlinnan tarjoomukset.

Valioluokka pils on kirkasta ja vaaleaa, nopeasti putoavaa vaahtoa aika reippaasti. Tuoksu melko maltainen, makeanpuoleinen. Makukin aluksi maltainen ja lievästi makea, humala kuivattaa loppua kohti ja jälkimaku onkin mukavan katkera. Aavistus sitrusta mukana.

Tasapainoinen olut, josta paras pilsraikkaus jää kuitenkin puuttumaan.

Höpken pils on hieman Valioluokkaa punaisempaa, vaahto aavistuksen isokuplaisempaa, mutta ihan pilsin näköistä sekin. Tuoksussa mallasta, mutta myös humalaa. Ja heti ensisiemaisun alussa humala lyökin saman tien ylävitosen, eikä irrota otettaan. Maku pysyy humalaisen kuivana koko matkan jälkimakua myöten.

Reipas ja raikas olut, jonka tietty yksiulotteisuuskin sopii tyyliin. Vie tämän kaksintaistelun voiton ja voipa olla parasta suomalaista pilsiä, jota on tullut maistettua. Hyvää!

Mallaskosken Kuohu Valioluokka Stout

Sunnuntaille viime hetken ruokajuomavinkki!

Valioluokka Stout on melkein mustaa, reunoilta vähän valo pääsee läpi. Vaahto on paksu ja violetinruskean sävyinen. Häviää ennen kuin hätäistä vähän hitaampi ehtii sitä viiksiinsä saada. Eli todella nopeasti.

Maltainen ja suklainen tuoksu. Maussa ensikättely oikein mukava: asiallisen kuivakan kahvimainen, niin kuin hyvässä stoutissa mielestäni saa ollakin. Mallaskoski kehuu, että tässä on tavallista stoutia vahvempi humalointi ja ehkäpä se vähän kielenkyljessä kihelmöikin. Yllättävää hapanta sitruksentuntua on jälkimaussa, jossa suklaa jää lopulta pintaan.

Hyvää ja monivivahteista. Markettivahvuisisen mämmin normiongelma vaivaa, eli jossain vaiheessa läpi pukkaa vetistä metallia, tosin hyvin vähän. Veikkaan ja väitän, että kuusi-seitsemänprosenttisena toimittaisiin kertaluokkaa korkeammissa sfääreissä.

Omassa sarjassaan mainiota juomaa. Tölkin ulkonäkö hillityn tyylikäs. Jotenkin tuntuu, että kaalikääryleiden kanssa tämä pitäisi naittaa. Jos projektista tulee totta, palataan asiaan.