Tagged: Mikkeller

Three Floyds / Mikkeller Hvedegoop

Vaahtoa törkeästi ja pysyykin kivasti. Hieno oranssi väri, kirkas. Tuoksussa vaikeasti sijoitettava humalaa, alkoholia ja hiivameininkejä.

Aluksi vähän humalaa, vähän enemmän viinaa, luumua ja hasselpähkinää. Makeutta aika vähän. Ehkä lopuksi turhankin vähän, sillä suuhun jää vähän napsahteleva fiilis.

Hyväähän tämä toki on ja ehkä jonkun makean pähkinäisen jälkkärin kanssa mainiotakin. Tuskin  tähän pettyy jos maistaa.

Mutta toisaalta samalla rahalla enemmän ja parempaakin olutta.

Maitokauppamosaiikit

Mosaic on yksi trendikkäimmistä humalalajikkeista ja se alkaa näkyä jo kotimaisten markettien oluttarjonnassakin. Tällä kertaa rinnakkaistestiin valikoituivat brittiläisen Adnamsin Jack Brand Mosaic Pale Ale sekä Tanskan scenen kuumimpien craft-panimoiden (Mikkeller ja To Øl) Underall Mosaic Session IPA. Molemmissa sattui vielä olemaan parasta ennen -päiväys heinäkuulla 2016 ja hintakin taisi olla samoissa, noin neljän euron lukemissa, joten lähtökohdat kisailulle ovat tasaväkiset.

Molemmat oluet ovat enemmän tai vähemmän sen näköisiä kuin maitokauppa APA:lta tai IPA:lta voi odottaa: melko kirkkaita, vaaleita ja maltillisesti vaahtoavia. Tanskalaisten olut on tästä kaksikosta hieman punakampi, kirkkaampi ja vaahtoavampi, mutta kuten sanottua erot eivät ole suuria. Tasoissa mennään siis.

Tuoksussa tanskalaiset ovat vahvoilla, sillä brittiläinen olut on melko kireän yrttinen. Underall sen sijaan on mukavan hedelmäinen tai oikeastaan marjaisa.

Maun osalta pisteet menevät sitten päinvastoin: Adnamsin pale ale on elegantin kuivakka, kun taas tanskalaisten sessio-IPA on vähän turhan hiilihappoinen ja maultaan selvästi vaatimattomampi.

Lopulta tilanne kääntyy kuitenkin takaisin Underallin eduksi, sillä vetisesti päättyvän Jack Brandin rinnalla tuhdimpi katkerointi jättää suuhun onnistuneemman tunteen.

Olutkaupunki Kööpenhamina

Jalkapallo vie ja jalkapallo tuo. Tällä kertaa se vei Kööpenhaminaan ja toi paljon uusia olutkokemuksia. Koska kyseessä on vähintään Pohjois-Euroopan olutpääkaupunki, lähdin reissuun tavoitteenani selvittää, kuinka paljon Helsinki on tässä asiassa jäljessä.

Ja nyt voin ilokseni sanoa, että ei oikeastaan valtavan paljoa. Tietysti 36 tunnin kokemus ei ole kovinkaan kattava, mutta paremmin kaupunkia tuntevat voivat tulla täydentämään näkemyksiäni.

Helsingin olutravintolatarjonta paranee huimaa tahtia, joten sillä saralla ollaan jo lähellä. Hintatasossakaan tanskalaisilla ei ole etulyöntiasemaa, sillä hinnat ovat melko lähellä Suomen vastaavia. Eikä pienpanimobuumi näy katukuvassa tai keskimääräisessä ravintolassa sen enempää kuin Helsingissäkään vaan perusbulkit ovat hanojen kuninkaita.

Kahdessa asiassa löytyy eroja. Ensinnäkin edellämainittu pienpanimobuumi on Tanskassa pidemmällä. Suomella ei vielä ole Mikkellerin kaltaista superbrändiä eikä muutenkaan yhtää laajaa ja laadukasta panimovalikoimaa.

Ja jos keskitytään vain pääkaupunkeihin (kuten tässä tekstissä oli tarkoituksenakin), on ero vieläkin radikaalimpi. Stadin panimon, Suomenlinnan panimon ja Bryggerin vastineeksi kööpenhaminalaisilla on muun muassa To Øl, Nørrebro ja Amager. Sekä tietysti se Mikkeller.

Kuuluisuuden ja tuotantomäärien lisäksi kyse on myös ja oikeastaan erityisesti laadusta. Siinä missä tanskalaiset pienpanimot tuottavat paljon rohkeita ja silti huippulaadukkaita oluita, ovat suomalaiset useasti vain jompaa kumpaa.

Mutta uskon ja toivon, että tässä on kyse vain muutaman vuoden etumatkasta, sillä kotimaisessa pienpanimoskenessä tapahtuu nyt enemmän kuin kenties missään muualla maailmassa.

Toinen eroavaisuus onkin sitten huomattavasti hankalampaa sorttia. Saako Linnanmäellä kiertää tuoppi kädessä? Viekö helsikiläinen päiväkoti lapsia tutustumaan paikalliseen panimoon tai sen hevosiin? Onko kantakaupungissa yhtään olutkauppaa, jonne voisi mennä maistelemaan kiinnostavia oluita ennen ostopäätöksen tekemistä?

Ei, ei ja ei. Sen sijaan Kööpenhaminassa näin tällaista toimintaa (paikat järjestyksessä: Tivoli, Visit Carlsberg ja Istedgaden Ølbutikken) eikä se tietääkseni johtanut järjestyshäiriöihin tai lastensuojeluilmoituksiin. Sekä virallinen että kulttuurinen suhtautuminen olueen on Helsingissä ja Kööpenhaminassa kuin kahdelta eri planeetalta. Ja tämä asia tuskin muuttuu muutamassa vuodessa.

Tätä kirjoittaessani juon Skovlystin India Pale Alea, jonka ostin Kastrupin lentokentältä. Suomalaistenkin pienpanimoiden kannattaisi yrittää saada pullojaan Helsinki-Vantaan liikkeisiin myytäväksi. Tuskin siitä mitään valtavia tulovirtoja syntyisi, mutta olisipahan ainakin helppo tapa saada vähän omaa tuotetta ulkomaille.

Skovlystin IPA on väriltään kuparinen ja maultaan omalaatuinen. Brittityyliin humalointi ei ole mitenkään liioiteltu vaan hyvinkin maltillinen. Päällimäisenä on oikeastaan makeahko maltaisuus. Miellyttävä ja helposti juotava olut.

Lisää olutarvioita kuvateksteissä. Kuvaamatta jäivät Evil Twin Lowlife (haaleana pullosta: viinainen), To Øl Stalin Organ (haaleana pullosta: huumaavan humalainen) sekä Amager Black Nitro (vaahtomuovimukista: tuoksussa reippaasti humalaa, maussa selvästi vähemmän).

Oluthuoneiden IPA-festivaali 2014: Testissä koko kattaus

S-ryhmän Oluthuone-ravintoloissa alkoivat eilen maanantaina kuun loppuun asti jatkuvat IPA-festivaalit. Vähitellen voi puhua jo perinteestä, sillä kyseessä on jo kahdeksas peräkkäinen vuosi. Matkan varrella IPA:sta on tullut yleiskieltä muillekin kuin oluthörhöille ja paitsi tapahtuman myös suuremman yleisön painotus on siirtynyt perinteisistä hillityistä briteistä toinen toistaan räväkämpiin jenkkityylisiin oluisiin.

Seuraavassa on käyty läpi kaikki kolmetoista tapahtumaan osallistuvaa olutta. Katalogista löytyvä neljästoista olut, To Ølin Garden of Eden, on jäänyt viime metreillä pois. Kauniin humalan perinteitä kunnioittaen oluita ei ”reitata”, mutta tällä kertaa ne on järjestetty hinta-laatusuhteen mukaan. Eli meihin, tai tässä tapauksessa minuun luottava, aloittaa ylhäältä ja maistaa alimmaista vain, jos aika ja rahat riittävät.

CAP Exciter IPA. Festivaalin omaperäisin ja luonteikkain olut. Niin tuoksussa kuin maussakin paiskaavat kättä ruis, jota olueen on ohramaltaan lisäksi käytetty, ja savu, jonka alkuperä jäi mysteeriksi. Todella kiehtova ja hyvä olut.

Mikkeller Amass B&W IPA. Jännittävä tuoksu, jossa on ananasta ja yllättävän miellyttävällä tavalla jotain pesuainemaista. Maku on nautinnollisen pehmeä, painottuen appelsiiniseen sitrukseen.

Ballast Point Sculpin IPA. Mahtavan humalainen tuoksu, siis sellainen, josta ei tule ensimmäisenä mieleen mäntymetsä tai hedelmät vaan tuore humala. Maku jatkaa samaa hieman hillitymmällä linjalla.

Coronado Idiot IPA. Tämän sandiegolaispanimon tavoitteena on ollut tuhdit humalat hieman kevyemmällä rakenteella, mikä on saavutettu käyttämällä maltaan lisäksi sokeria. Lopputulos on hyvä ja tuoksuu bergamontille. Runko on kevyt, mutta itse joisin tätä mielummin ilman sokeria, eli alhaisemmalla alkoholiprosentilla. 8,5 prosenttia on liikaa tällaiseen kepeään sessiotyyliin.

Beer Hunter’s Mufloni Polaris Single Hop IPA. Tiukan aromikas tuoksu. Maku ei ole liian hedelmäinen vaan siinä on jotain hyvällä tavalla outoa, ikäänkuin kumimaista. Humalalajike on muuten vasta muutaman vuoden ikäinen ja sisältää aivan hemmetisti (jopa 23%) alfa-happoja. Kotimaisista paras ja muuten kärkikaartia.

Yo-Ho Indo No Aooni. Japanilaisoluen nimi tarkoittaa sinistä intialaista demonia ja kyseessä on joukon ainoa tölkkiolut. Erittäin juotava ja laadukas IPA on sopivan kevyt ja eksoottinen valinta IPA-hifistelevälle hipsterille.

Epic Armageddon IPA. Tuoksu hyökkää rajusti päälle. Maku jatkaa upean hedelmäisellä linjalla. Erittäin pätevä IPA, joka voi kovemmassa seurassa jäädä ääripäiden varjoon. (Aiemmassa arviossa mausta löytyi enemmän havumetsää.)

Riedenburger Brauhaus Dolden Sud. Kymmenellä luomulajikkeella ryyditetty jenkkityylinen luomu-IPA Baijerista. Omituiselta kalskahtava sekoitus on kuitenkin onnistunut ja eksottiikkaa lisäävät raikkaan kukkeat aromit.

Brouwerij ’t Ij IPA. Vanha tuttu vetää hyvin. Taistelee Mikkellerin kanssa vaahtokuninkuudesta. Kokonaisuudessa ei ole unohdettu kotiseutua vaan sekä tuoksussa että maussa on selvää belgifiilistä. (Ja tiedän kyllä, että ’t Ij on hollantilainen!)

Thwaites Crafty Dan 13 Guns American IPA. Nyt on etikettiä myöten niin paljon americanaa, että on ihan selvä homma, että tämä tulee jostain muualta. Niin kuin tuleekin, nimittäin Englannin Lancashiresta, jossa Thwaites-megapanimo on ryhtynyt tekemään kokeellisia pienpanimo-oluita Crafty Dan -tuotemerkillä. Amerikka-ambitioista huolimatta kyseessä on britti-IPA:lle tyypillisen mahonkinen olut, jossa on mukava mallasrunko ja maltillisesti humalaa. Selvää sukua sekä lähtökohtiensa että tyylinsä puolesta Fuller’sin Wild Riverille.

Shepherd Neame IPA. Jos edellämainittu ”Kätevä-Taneli” yritti kumarrella moderneille amerikkalaisille tuulille, tällä oluella täysin päinvastainen suunta. Iso brittiläinen takamus haistattaa nimittäin pitkät trendeille iskee pöytään IPA-reseptin vuodelta 1870. Täyteläinen ja perinteinen IPA, joka upposi nyt jopa paremmin kuin viimeksi. (Hinta-laatusuhteessa ei ole muuten huomioitu sitä, että tätä saa samalla rahalla hieman enemmän, koska pullo on muiden 0,33-0,355:stä poiketen 0,5.)

Stadin Panimo Pacific IPA ja West Coast Amber IPA. ”Stapa” petti tällä kertaa pahemman kerran. Molempia oluita vaivasi pistävän omituinen tuoksu ja tympeä makuprofiili. Kiva idea sinänsä tehdä samoilla spekseillä kaksi erilaisilla humalaprofiileilla varustettua olutta, mutta tällä kertaa se kompastui johonkin ongelmaan, joka peitti mahdolliset erot lähes täysin. South Pacific niukasti raikkaampi ja parempi.

Eli kaikkiaan miellyttävän monipuolinen setti, johon ehkä olisi muutaman vaisumman oluen sijaan voinut valita vähän rankempaa menoa. Oluthuoneiden seuraava olutkulttuuriteko on muuten Pivnice-pubien muuttaminen pohjoismaisia oluita myyviksi Ølhus-ravintoloiksi, joissa on tarjolla myös Foodlab-ravintolassa testattuja hodareita.

Mikkeller Green Gold

Vihreä kulta. Mitäpä muuta se kaltaiselleni hopheadille olisikaan kuin humalaa.

Väri on tumman punertava, hieman samea. Tuoksu on makea, lähes banaanimaisen imelä. Samalla siinä on kuitenkin mukana myös mukavan raikasta hedelmäisyyttä ja vähemmän mukavaa eltaantunutta hajua. Paksun vaahdon alta suuhun vyöryy varsin tiukat ibut, jotka jäävät kiristämään suuta pitkäksi aikaa. Ei siis niinkään jälkimakua vaan jälkituntua.

Vähitellen, kun humalan hampaat tylsyvät, nousee esiin muutakin trooppisia hedelmiä ja täyteläistä toffeeta. Todella hieno, todella humalainen olut.

Mikkeller Single Hopit Saaz ja Cluster

Brewdogilta tulee kerran vuodessa humalalajikkeiden vertailuun soveltuva IPA is Dead -setti, mutta Mikkeller on vetänyt tämänkin vähän pidemmälle. Kahdessa Single Hop -sarjassa vertaillaan humalalajikkeita hieman eri tavoin: 20 oluen sarjassa kaikissa on sama määrä humalaa, mikä on johtanut hyvin erilaisiin katkeromääriin. 15 oluen sarjassa on puolestaan käytetty humalaa aina sen verran, että lopputuotteessa päästään rapsakkaan 100 IBU:n lukemaan.

Nämä kaksi kuuluvat ensimmäiseen joukkoon, eli humalaa on laitettu identtiset määrät, minkä seurauksena Saaz-humaloinnilla on päädytty 30 ibuun ja Clusterilla 66 ibuun. Ulkoisesti oluissa ei juurikaan ole eroa. Tuoksukin on yllättävän samankaltainen, liekö hiivan aiheuttama hedelmäkarkkisuus, joka dominoi molemmissa.

Makunsa puolesta Saaz on tuttua pilsmäistä menoa. Tätä testiä kiinnostavampaa olisikin ollut maistaa tätä täysin sokkona: olisiko alen tunnistanut (India pale) aleksi vai olisiko tuttu Saaz viekoitellut veikkaamaan, että kyseessä on joku imperial pilsner -viritys.

Amerikkalaisessa Clusterissa tuntuu enemmän katkeruus kuin aromikkuus. Nykyään jenkkihumaloissa jyräävän greippisyyden sijasta tämä on huomattavasti hienovaraisempi, lähestulkoon kukkainen.

Hardcoret vastakkain

Nyt katsotaan, onko Mikkelleristä parantamaan Brewdogin jo täydellisyyttä hipovaa Hardcore IPA:a! Tuunaaminen on tehty panimojen yhteistyönä siten, että Hardcore IPA:a on sekoitettu Mikkellerin I Beat Youn kanssa, minkä jälkeen hybridi-IPA on vielä kuivahumaloitu.

Perinteinen Hardcore IPA on kaksikosta tummempi ja tunkkaisempi. Jenkkihumaloinnin paksun verhon takaa löytyy hunajaa, polttamatonta tupakkaa ja pikkusikaria. Alkoholi puskee paikoin läpi.

Trendikkäiden panimoiden rakkauslapsi I Hardcore You on selvästi parempi. Se on punertavampi ja sen maussa on enemmän hedelmää ja raikasta humalaa. Jos Hardcore IPA:sta tuli mieleen tupakka, tulee tästä mieleen appelsiinitoffee.

Vanha sanonta varoittaa useasta kokista, mutta tämän testin perusteella Mikkellerin panijat onnistuivat parantamaan jo erinomaista soppaa.

Jouluoluiden kunniataulu – Katso myös järkyttävä video!

No nyt on jouluolutvertailua! Ensin Lassen ja minun kouluarvosanoista laskettu keskiarvo niille Alkon jouluoluille, joita molemmat ovat maistaneet. Sitten vielä molempien listan kolmen kärki. Ja kaiken hyvän lisäksi nelihenkisen asiantuntijaraadin sokkomaistelu. Videona!

Todellakin joulu tuli ajoissa tähän blogiin. Jos joku muuten ei jaksa tuota aika pitkää, hitaasti etenevää ja surkealla koulupoikatason läpällä ryyditettyä videota katsoa, niin raadin arviot (kouluarvosanoina) löytyvät videon alapuolelta postin lopusta. Eroavat meidän listastamme aika paljon.

Kauniin humalan virallinen jouluolutranking (arvosteluasteikko 4 – 10):

1. Plevnan Siperia 9 +

2. Alesmith Yulesmith 9

3. Great Divide Hibernation Ale 9 –

4. Aecht Schlenkerla Eiche & Mikkeller Hoppy Lovin’ Christmas & Samuel Adams Winter Lager 8 1/2

7. Anchor Brekle’s Brown Ale 8

8. Ridgeway Criminally Bad Elf & Lervig Winter Ale 8 –

10. Kulmbacher Eisbock 7

Lassen kolmen kärki

1. Siperia

2. Hoppy Lovin’ Christmas

3. Hibernation Ale

Sammelin kolmen kärki

1. Yulesmith

2. Siperia

3. Eiche

Raadin näkemys

1. Hoppy Lovin’ Christmas 8 1/2

2. Yulesmith 8 +

3. Siperia 8

4. Kasteel Winter (Ei testattu sokkona, pisteetkin epäselvät!)

5. Lervig Winter Ale 7 1/2

6. Hibernation Ale 7 1/2

7. Samuel Adams Winter Lager & Jossain sanottiin APA (Kauniin humalan oma juoma, joka ujutettiin sokkotestiin mukaan) 7

9. Gouden Carolus Christmas 6 1/2

Mikkeller Hoppy Lovin’ Christmas

Näppärää punertavaa, vähän sameaa IPAa, johon pamahtaa melkoinen nopeasti putoava vaahto. Kukkaisan imelä mangoinen humalantuoksu, joka taipuu melkein epämiellyttäväksi hedelmäesanssiksi.

Alkuun suussakin makeaa, katkeroituu sitten. Humalan aromit aika lailla samat kuin tuoksussa, huomattavasti hintelämpinä vain. Happoja paljolti. Jälkimaussa kitkeryyttä ja vetisyyttäkin.

Keskitasoinen, aika suoraviivainen IPA. Olisiko yrityksenä belgialehybridi, kun happoja on paljon ja meininki muutenkin siihen suuntaan? No, ei paha, ei ihmeellinen. Ei hintansa väärtti.

(Mutta pärjäsi kyllä hyvin Kauniin humalan sokkotestissä, josta juttua ja toivon mukaan myös videota myöhemmin!)

Mikkeller Kiin Kiin

Mikkellerin tuotteliaisuudesta olen kirjoittanut ennenkin. Kuten myös siitä, että joukkoon mahtuu paitsi tyyliltään myös tasoltaan monenlaista litkua. Tällä kertaa kohdalle sattui vähän vaatimattomampi tapaus: sitruunaolut Kiin Kiin.

Värin ja tuoksun perusteella on vaikea arvata, että kyseessä pitäisi olla tavallista sitruksisempi viljatuote. Ainakin sokkotestissä olisi mennyt minulta täysin ohi. Maku on raikas ja hiilihappoinen, sitruunakin on tyylikkäästi taka-alalla.

Ihan kiva ruokajuoma jollekin texmex-sapuskalle, mutta niin on toisaalta joku Coronakin.