Tagged: Mikkeller

Mikkeller Årh Hvad?

Tiesittekö, että Mikkeller ei oikeastaan ole panimo, sillä se ei omista oluen tekemiseen tarvittavia tiloja tai välineitä? Esimerkiksi Wikipediassa se määritellään aavepanimoksi. Omien tilojen sijaan Mikkeller lainaa/vuokraa muiden panimoiden tiloja ja laitteita. Yleisimmin heidän käytössään on belgialaisen De Proefbrouwerij’n laitteista. Siellä on tämäkin ”tai siis mitä” -olut syntynyt.

Olut on sameaa, lähes mahonkisen punaruskeaa. Vaahto jää ohueksi, mutta on sitäkin tihempi ja viipyilevämpi. Tuoksu on belgimäisen imelä, onpa siinä vähän gueuzemaista happamuuttakin. Maku on todella kaunis. Happamuus, hedelmäisyys, maltaisuus ja hiilihappoisuus hienossa tasapainossa. Hunajamelonisessa makeudessaan sopii hyvin tuhdin tai tulisenkin aterian jälkiruuaksi.

Mikkeller 20

Taas on muistiinpanojärjestelmä pettänyt. Maistoin nimittäin taannoin Mikkellerin 19-olutta ja olisi ollut tässä yhteydessä kiva peilata sitä tähän. Mutta eipä löydy enää mistään tietoa siitä, miltä 19 maistui. Mennään siis pelkän 20:n varassa.

Tuoksu on hyvin raikas. Maussa humalat jyräävät nopeasti maltaisen ja makeahkon rungon jättäen suuhun hedelmäisen ja hieman happamankin fiiliksen. Vähitellen tämä upea olut paljastaa monipuolisen sielunsa, josta löytyy muun muassa salmiakkia sekä greippiä siemenineen. Jälleen yksi upea olut tanskalaisilta!

Pils-klassikko nimeltään Urquell ja sen modernit haastajat

Pilsner ei tarkoita ykkösolutta, vaikka se Suomessa usein niin mielletäänkin. Pilsner on Pilsenin kaupungista vuonna 1842 alkunsa saanut tuntuvasti (usein Saazilla) humaloitu pintahiivaolut. Alkuperäinen ja monelle se tutuin esimerkki tästä tyylistä on juurikin se alkuperäinen pilsner eli Urquell.

Viime vuosina tunnetuimpien kansainvälisten pienpanimoiden joukkoon itsensä ujuttaneet Brewdog ja Mikkeller ovat tehneet omat versionsa tästä nykyaikaisen panemisen klassikosta. Skotlantilaisen Brewdogin ”böömiläistä pilsneriä” kutsutaan nimellä Fake Lager ja tanskalaisen Mikkellerin vastaavaa nimellä Czechet Pilsner. Molempia voi hyvällä tuurilla löytää kotimaisesta marketista.

Kaadoin näitä kahta laseihin legendaarisen Urquellin molemmin puolin ja katsoin, kuka kukin on.

Ulkonäkönsä puolesta yksikään ei erityisemmin erotu joukosta, ehkä Fake Lager on hieman tummempaa ja vähemmän vaahtoavaa. Samainen skotti erottuu myös tuoksunsa puolesta, sillä siinä on joukossa häivähdys makeutta, kun taas Urquell kirpeän humalainen ja Czechet Pilsner samansuuntainen mutta selvästi miedompi.

Maun puolesta Urquell on ykkönen. Se on raikas ja perinteinen pilsner. Hyvällä tapaa ohut, kliininen, maukas ja huoleton, eli juuri sitä mitä olen tottunut pilssiltä odottamaan. Mikkellerin Czechet on rinnalla maistettuna hyvin samankaltainen, mutta selvästi miedompi tapaus. Fake Lager on sen sijaan mennyt imitointiyrityksessään pahasti metsään: ihan hyvää olutta, mutta täyteläisempi ja maltaisempi kuin alkuperäinen pilsner.

Mikkeller P1

Kirjoitin tässä blogissa viime keväänä, että pilsnerit ovat vähän kuin hotellit: ”Hotelleista puuttuu aina aidon elämän tuntu, koska kukaan ei viivy niissä muutamaa yötä pidempää. Samaa pinnallisuutta on myös pilsnerissä.”

Olen yhä samaa mieltä, mutta nyt olen löytänyt myös poikkeuksen joka vahvistaa säännön. Se on Mikkellerin P1.

Se on olkimaisen vaalea, kuten pilssit tapaavat olla, mutta siinä on häivähdys jostain poikkeuksellisesta kielivää punerrusta. Tuoksu on hyvin mieto, eikä se anna viitteitä mausta. Mausta sen sijaan löytyy paljon hyvää. Pilssille tyypillisen yrttisen humaloinnin rinnalla on amerikkalaisista humalista tuttua sitrusta ja mäntyä.

Erittäin hyvä ja erilainen pils. Mikä olisi hotellimaailman vastine tälle?

Mikkeller Jackie Brown

No huhhuh! Vaahtoa tulee ja se myös jää vaaleanruskeiksi tuntureiksi kahvinmustan juoman päälle. Pitsiäkin! Tuoksussa humalaa ja makeaa tummaa mallasta.

Runsas, pehmeähkö, melkoisella humalalla särmitetty ja hedelmöitetty herkku, jossa lopussa pientä alkoholin lämpöäkin. Pientä natinaa siitä, että vielä rotevampikin saisi tämä leidi olla ja etenkin jälkimaussa on pientä vetisyyttä.

Vähän jymäkämpänä tämä olisi suurin piirtein ideaaliolutta. Siis minulle. Nykyisellään vain erittäin hyvää olutta.

Helsingin Arkadian Alkoon tätä on tilattu 840 pullon satsi. Hinta on räyhäkkäät 5,70 euroa, mutta jos rahatilanne antaa myöten ja vahvasti humaloitu ruskea ale kiinnostaa, niin suosittelen testaamaan.

Mikkeller Beer Hop Breakfast

Aamupalaksi en tohtinut lähteä tätä stouttia juomaan, mutta päivän ensimmäisenä oluena sentään. Koska pullo on iso ja olut tyylinsä puolesta rauhalliseen nautiskeluun soveltuva, avaan pullon hyvin kylmänä, liiankin kylmänä.

Vaahto on herkullisen tummaa ja tiheää. Juoman kylmyyden vuoksi tuoksusta ei irtoa aluksi juuri mitään. Suussa ensimmäisenä tuntuvat vahvat hiilihapot ja niiden perässä tulee vahvalle stoutille tyypillinen kahvimaisuus. Tässä vaiheessa neste on kurkussa matkalla alas, mutta makujuhlat vasta aluillaan.

Kahvi ja voimakas humalointi tanssivat keskenään tasavahvoina muodostaen todella pitkän ja viihdyttävän jälkimaun. Tämä olut tarjoaa juomarille suuren ja pitkän nautinnon.

Mikkeller 1000 IBU

Tämä olut ei ole mitään diipa-daapaa vaan silkkaa diipaa, eli double imperial indian pale alea. Mikkellerin 1000 IBU on paksua ja sameaa olutta. Väri on mahonkinen, mikä on yleensä hyvä merkki.

Se lienee sanomattakin selvää, että nyt on lasissa olutta, jossa on niin paljon humalaa, että vannotuneimmankin humalanystävän usko on koetuksella. Maku on yllättävän hyvä ja monipuolisen hedelmäinen. Jälkimakua ei varsinaisesti ole vaan suuhun jää huumaava tunne aivan kuin liian vahvan teen juomisesta.

Kokeelliseksi ääriolueksi 1000 IBU on yllättävän hyvää, ei pelkkä kuriositeetti vaan maukasta ja nautinnollista olutta. Tosin pohjan lähestyessä olut sakenee entisestään ja katkerot alkavat käydä liiankin voimakkaiksi.

Saatoin käyttää hieman liian pientä lasia, sillä nyt olut ei ehkä sekoittunut tarpeeksi, kun ”pohjat” jäivät pulloon. Tosin nyt pääsin nauttimaan alupään maltillisemmasta oluesta, joka oli oikeasti hyvää. Viimeiset kulaukset jäivät ottamatta.

Pakko se on myöntää: tuhat ibua oli itselleni liikaa.

Mikkeller & To Øl Sleep Over Coffee IIPA

Jaa-ha. Lähdetty sitten keulimaan sille polulle, että tekaistaan tuollainen päälle kymmenprosenttinen IPA ja siihen kahvia sekaan. Tai siis kai tuo ylimääräinen ii tarkoittaa imperialia, mikä on kaiketi ainoa tapa merkata joku oluthommeli monarkeille sopivan vahvaksi. Kyllä mahtaa kuninkaita ketuttaa.

Asiaan. Paksulti hennosti rusehtavaa vaaleaa tiiviin puoleista vaahtoa. Hyvin kaunis kuparin tai mahonginpunainen, hehkuva väri. Yllättävän kirkasta, pientä sameutta toki. Varmasti yksi kauneimmista lasiin kaatamistani oluista. Tuoksussa jenkkihumalaa, ei tosin mitenkään pöllähtelevästi. Ja lisäksi joku pieni sivujuonne, joka tuo ehkä mieleen käytetyt kahvinpurut tai vetisen tumman suklaan. Jaa-ha…

Onpa outoa. Humalaa aivan alkuun, makeutta ja sitten tulee se kahvi aika oudosti hiippaamalla laihanoloisesta kaakaonsuuntaan luistamalla ja jälkimaussa hivenen epämiellyttävästi vanhalta toimistoskeidalta häivähtävänä. Samalla kielessä pientä poltetta, joka monesti komppaa näitä vahvasti humaloituja ja alkoholissa voimakkaita oluita. Muuten alkoholi ei tunnu.

Tämä vaatii nyt lisämaistelua.

Eipä auta. Palaset eivät loksahda, päärlyportit eivät aukea, pasuunat pysyvät vaiti ja niin edelleen. Kahvi ei toimi tässä, vaan maistuu muutaman tunnin vanhoilta pannunpohjilta ja työntää loppu- ja jälkimakua metallin suuntaan. Joskus kyllä ihmetyttää, että onko sitä pakko yrittää olla niin perkeleen erikoinen?

No, onhan To Ølillä toki aika eksoottiselta kuulostava tyrnimarja-IPA (Baltic Frontier), joka kyllä toimii kuin Dannebrog kesäistä sinitaivasta vasten.

Mikkeller Tiger Baby: Open Windows Open Hills

Haikeaa ja teknistä. Sellaista on Tiger Babyn musiikki levyllä Open Windows Open Hills. Samaa voi halutessaan sanoa Mikkellerin tuolle levylle omistamasta oluesta.

Teknistä siksi, että olut on maltaan, vehnän, humalan, hiivaa sekä trooppisten hedelmien epäpyhä liitto. Haikeaa siksi, että lopputuloksessa on aavistus jostain ihanaisesta, joka kuitenkin jää vain haaveeksi.

Juoman punaruskea väritys muodostaa hienon kontrastin etiketin (ja levyn kannen) mustavalkoisuuden kanssa. Tuoksusta löytäisi jenkkihumalaa, jos tietoisuus passionin ja mangon läsnäolosta ei uskottelisi aivoille, että kyse on pelkästään niistä. Tuoksun pyöreä pehmeys sopii hyvin Tiger Babyn raukean hunajaiseen soundiin.

Maku on ihan kelvollinen, mutta ilmeisesti hedelmistä tulee olueen epämiellyttävää happamuutta – samanlaista kuin esimerkiksi kriek-oluissa. Tälläistä epämiellyttävää yllätystä ei musiikillisesta vastinparista onneksi löydy.

Yhden kerran jälkeen tuntuukin siltä, että voisin joskus palata Open Windows Open Hills -levyn pariin. Oluesta ei valitettavasti voi sanoa samaa.

Mikkeller Stateside IPA

Nyt on oluen nimi kohdallaan: Stateside IPA. Luvassa siis amerikkalaistyylistä humalointia ja reilusti. Mutta mutta… Maku ei vastaakaan lupaavaa tuoksua, sillä valtavat hiilihapot jylläävät (muut) maut alleen.

Syy (tai ainakin näin miellän) paljastuu etikestistä: tanskalaiset ovat jälleen matkanneet Belgiaan tekemään oluttaan. Aivan kuten aiemmin esitellyssä tämän kevään K:rlekissä myös tässä on omaan makuuni liikaa hiilihappoja.

Kun hiilihapoista pääsee yli, on selvää, että Stateside IPA:ssa on enemmän itärannikon tasapainoista maltaisuutta kuin länsirannikon yksineuvoista humalatykitystä. Väri on upean punertavaa.

Stateside IPA ei kuitenkaan ole tyylilajinsa huippuja, vaikka ihan kelvollinen olut onkin.