Tagged: Muddis Brewery

Viisi vihreää virolaista eli etelänaapurin ipoja rinnakkain

Viron olutskene on vireä ja laatukin on parantunut muutamassa vuodessa huimasti, sillä vielä pari vuotta sitten kohdalle sattui varsin usein keskenkäyneitä tai muuten makuvirheellisiä pullotteita.

Tällä kertaa matkalaukun kautta lasiin päätyi joukko ipoja, jotka Virossa tavataan näemmä merkitä enemmän tai vähemmän vihreällä etiketillä. Jotain maan skenestä kertoo sekin, että viiden enemmän tai vähemmän satunnaisesti valikoituneen ipan joukkoon ei mitenkään mahdu maan koko tarjonta vaan esimerkiksi Tanker ja Õllenaut eivät mahtuneet tällä kertaa mukaan.

Virolainen vihreä viisikko:

  • Õllekörs India Pale Ale (5,2%)
  • Saku Humal & Oder India Pale Ale (6,0%)
  • Muddis IPA (6,5%)
  • Pohjala Virmalised IPA (6,5%)
  • Lehe Suur India (7,0%)

Aloitetaan ulkoasusta. Kaikkien vaahto nousee ja laskee nopeasti jättäen ohuen hunnun, joten tällä saralla oluista ei eroja löydy. Itse oluen ulkoasun puolesta Muddis on väriltään tummin ja Pohjala samein, Saku on näillä mittareilla toisessa ääripäässä eli vaalein ja kirkkain.

Tuoksun osalta yksikään ei säväytä, Saku on oikeastaan paras, vaikkakin vähän pistävä. Tässä on varmasti paljon kyse tuoreudesta. Õllekörsillä ja Lehellä on parasta ennen -päiväykseen aikaa vielä seitsemän kuukautta. Sakulla on viisi, Põhjalalla kolme ja  Muddisilla vain kaksi ja puoli.

Maun osalta ensimmäisenä maistettava Õllekörs on maultaan melko vaatimaton ja yllättävän belgialainen eikä ipamaisella vaan enemmän golden alen mieleentuovalla tavalla. Jälkituntuma suussa on saippuainen.

Saku on oikeastaan melko hyvä, samanlaista suoraviivaisuutta kuin Olvin Iisalmi Pale Alessa, mutta ilman muuta hyvä ja maukas olut. Valovuosia parempi kuin Nikolai India Pale Ale.

Muddis on erilainen, mukana on häivähdys karamellimaisuutta, joka osoittautuu tarkemmassa maistelussa voitoffeevirheeksi. Joka tapauksessa Muddisin kanssa ollaan muutenkin astetta lähempänä amberia.

Põhjala räjäyttää pankin huikealla humalatykityksellä, jälkimaku on pitkä ja hieman kireä, esimerkiksi Saku on astetta helpommin juotava olut. Lehe on myös maukas, mutta hieman turhan raaka ja karkea.

Kaikki ovat teknisesti hyviä oluita: Pohjala on sekä ipana että oluena selvästi paras. Öllekörs ei ole huono sekään, mutta tämän joukon vaatimattomin.

Oikeinkirjoitukseen liittyvä huomio: Kumpi on muuten mielestänne luontevampi kirjoitusasu india pale alelle: IPA vai ipa. Olen aiemmin itse puhunut IPA:sta, mutta tässä teksissä päädyin kirjoittamaan ipoista. Itselleni on opetettu, että jos lyhenteet sanotaan sanoina (”ipa”) eikä kirjaimittain (”ii-pee-aa”), kirjoitetaan ne pienin kirjaimin. Paitsi tietysti erillisnimet isolla.

Pullot jotka join – Tallinnan kymppikassi-tiiseri

Tallinna on olutturistille kiitollinen käyntikohde. Kehitys on sen verran nopeaa, että sen huomaa muutamassa kuukaudessakin.

Sen vuoksi julkaisemme vielä tällä viikolla pienen matkaoppaan Tallinnaan, semminkin kun molemmat satuimme siellä juhannuksen tienoissa käymään, tosin enimmäkseen epäsynkronoidusti.

Pienenä esinäytöksenä nopeat arviot paikallisista bisseistä, jotka tuli kulautettua kämpilla. Kuvassa tyhjät putelit vasemmalta oikealle.

  1. Hampelmann: Mooramees Peksab Setukat. Kaunis, maukas ja tasapainoinen brown ale. Ehkä vähempikin hapotus riittäisi.
  2. Lükati: Opia. Etiketin mukaan 100+ ibuinen citra-sinkku. Siihen nähden yllättävän rauhallinen ja maistuva. Katkera toki.
  3. Põhjala: Ulg 2. Ruis-ipa reippaalla humaloinnilla voi olla raaka. Tämä on. Kuitenkin toimivasti. Ehkei kuitenkaan yhtä pulloa enemmän per ilta.
  4. Pöide: Kaamos. Imperial brown ale on käytännössä melkein musta, kropaltaan robustia portteria kevyempi tapaus. Aivan hyvää juotavaa.
  5. Põhjala: Tour d’Öö. Tallinnan polkupyöräviikon spessu on wit, joka on ihan ok. Suht raikas ja mukavan helppo juotava.
  6. Muddis: Golden Ale. Ihan jees, vaikkei iskenytkään samalla tavalla kuin edellisreissulla hanasta. Liekö syynä erä vai juomaolosuhde.
  7. Õllenaut: Muruniitja. Samaa vikaa kuin monissa Õllenautin vaaleissa oluissa: sameanpuoleista ja vähän keskentekoisen oloista.
  8. Kalamaja: Miss Haizon. Staili puteli, heikko sisältö. Kummallinen ja asettumaton maku, vähän virheellisen tai keskenjääneen panemisen meininkiä.
  9. Uba ja Humal: 1. Ämber. Olutkaupan ensimmäinen (?) oma bisse on Õllenautin panema. Samaa ongelmaa kuin panimon omissa, pahempana vain…
  10. Õllevolur: Magus Jutt. Vehnää Saksan-malliin. Valitettavasti ylimakeana ja kummalista virhemakua pukkaavana. Jäi juomatta loppuun.

Muddis Golden Ale & Hell Hunt

Syystä tai muusta jäänyt käymättä tämä Tallinnan perinteinen olutkapakka. No nyt sattui sade ja pubi sopivasti toisiinsa ja Hell Hunt tuli lyhyesti testattua.

Perinteinen brittisuuntaan kallistuva pubi. Viihtyisä, tilava, sopivasti valaistu. Talon ”omat” oluet (ei tietoa mistä tulevat) 3,20 euroa per puoli litraa, muut enemmmän. Hanavalikoima aika vaatimaton, pulloja taas mukavasti.
Hanasti minulle lorautettiin Muddis Golden Ale, jonka Hell Hunt sanoo olevan Muddis Breweryn tekele, Ratebeer taas Lehen panema.

No, kuinka vaan, tällaista se on:
Kirkas, mahonkinen. Matala tiivis vaahto. Tuoksu herkullinen mango.

Lähtee aika kipakalla humalapotkulla. Katkero pysyy, mutta putoaa sen verran, että mango tulee maussakin esiin. Perin kuiva.

Mainiota. Joku tosin voisi odottaa golden alelta enemmän aromihumalan hallintaa ja vähän vähemmän katkeroa. Minulle kyllä maistui näin.