Tagged: Nokian Panimo

12 askelta olutharrastajaksi

Miten minusta tuli minä? Miksi olen tällainen enkä toisenlainen? Tulin miettineeksi tätä viime viikolla oluen näkökulmasta, kun olin menossa puhumaan olutblogeista Kippis!-ohjelmaan. Omaa oluthistoriaa koskevan pohdinnan lopputulemana syntyi tusinan askeleen portaikko, joka on vienyt minut vähitellen syvemmälle ja syvemmälle hämyisiin olutkellareihin ja vaaleista lagereista outoihin oluttyyleihin.

Tämä on siis tarina, joka kerrotaan 12 erilaisen tuotteen kautta. Jokainen on tavalla tai toisella muuttanut pysyvästi omaa suhtautumistani olueen. Enimmäkseen kyseessä eivät ole mitkään kovin ihmeelliset oluet, joten kyseessä ei todellakaan ole mikään suosituslista. Tosin se on myönnettävä, että kaikki eniten juomani oluet ovat tällä listalla listalla.

Koff III

Tarinan alku on käsittääkseni melko tyypillinen. Ehkä joskus 16-vuotiaana piti väkisin opetella juomaan olutta, koska selvästi helpommin silloiseen suuhuni sopinut siideri (Fizz Dry Apple) oli paitsi kalliimpaa myös vähän turhan tyttömäistä nummelalaisissa kotibileissä juotavaksi.

En tiedä, miksi se oli juuri Koffin kolmonen, jonka useimmin valitsin. Se ei muistaakseni ollut halvin, mutta ehkä mielsin sen jollain kaupunkilaisella tavalla trendikkäämmäksi kuin Lapin Kullan, Olvin tai Karjalan. Karhu oli myös melko suosittu meidän porukoissamme, mutta oma suosikkini oli Koff.

Victoria Bitter

Vietin suuren osan talvesta 2001-2002 uintileirillä Australian Fremantlessa. Harjoituksia oli kuutena päivänä viikossa aamuin illoin, joten oluelle ei jäänyt paljoa aikaa. Mutta viikon ainoaa vapaapäivää edeltänyt ilta käytettiin mahdollisimman tehokkaasti tähän tarkoitukseen ja oluena oli poikkeuksetta Victoria Bitter eli ”viibii”.

Meidän vuokrakämppämme naapurissa oli jonkinlainen hippikommuuni. He opettivat meitä soittamaan didgeridoota ja johdattivat meidät yksiin todella hämäriin hiekkakuoppabileisiin keskelle aavikkoa. Kerran yritimme tarjota heille omaa suosikkioluttamme, mutta se ei kelvannut. Oli kuulemma teollista moskaa, jota ei pitäisi kutsua olueksi lainkaan. Tämä kommentti jäi kummittelemaan mieleeni, vaikken vielä moneen vuoteen aivan ymmärtänyt, mistä siinä oli kyse.

Newcastle Brown Ale

”Broon” on taatusti yksi ensimmäisiä juomiani tummempia tai pintahiivalla käytettyjä oluita. Kuten Koffin kolmosen kohdalla, myös tässä brändin imagolla oli aivan keskeinen vaikutuksensa. Newcastle Brown Alen sinitähti oranssissa soikiossa oli nimittäin 1990-luvun Newcastle Unitedin pelipaidassa kuin toinen logo.

Kun tämä olut sitten joskus – ehkä Helsingin Sports Academyssä – tuli vastaan, sen pehmeä makeus teki minuun sittemmin väljähtyneen vaikutuksen. Pian Brown Alesta tulikin vakiojuomani Newcastlen pelejä katsoessani.

Erityisesti mieleeni on jäänyt kotipeli Liverpoolille vastaan joulukuulta 2008. Liverpool oli täysin ylivoimainen ja Newcastlen oli nyrkkeilytermein köysissä alkuminuuteista lähtien. Irlannin maajoukkueen maalivahti Shay Given taisteli kuitenkin urhoollisesti pitäen maalinsa puhtaana aina 31 peliminuutille asti. Tauolle mentiin lukemissa 1-2 ja totesin, että olin tyhjentänyt hermostuksissani ensimmäisen 45 minuutin aikana peräti viisi pulloa. Se oli ehkä onni, sillä toisella puoliskolla Givenin taistelukaan ei enää auttanut vaan Newcastle romahti lopullisesti ja ottelu päättyi lopulta 1-5.

Olen kirjoittanut Newcastle Brown Alesta tässä blogissa aiemminkin.

London Pride

Newcastle Brown Alen myötä aloin katsella kaupoissa vähitellen myös muita oluita. Olut oli tässä vaiheessa elämääni kuitenkin marginaalissa, kun viinit ja viskit veivät kaiken alkoholijuomiin liittyneen mielenkiinnon.

Juuri viinien ja viskien myötä itsessäni heräsi uudenlainen, analyyttisempi kiinnostus alkoholijuomia kohtaan. Juominen muuttui enemmän maisteluksi ja mielenkiinto juomien historiaa, valmistusprosesseja ja tyylejä kohtaan alkoi kasvaa. Tosin olut pysyi vielä tässä vaiheessa pelkkänä juomana.

Fuller’sin London Pride oli yksi niistä oluista, jotka löysin näinä aikoina. Toinen oli Shepherd’s Neamen Spitfire. Nämä ja muutamat muut tarjosivat vaihtelua Newcastle Brown Alelle vaihtelua tilanteessa, jossa en ollut vielä kunnolla hahmottanut, että oluissa on muitakin vaihtoehtoja kuin kotimainen vaalea bulkkilager ja mahonkinen brittiale.

Sekä London Pride että Spitfire ovat näyttäytyneet blogissa aiemminkin.

Koff Porter

Ensimmäinen oikeasti hyvänä pitämäni kotimainen olut. Joku kehotti joskus hankkimaan Alkosta – ja sehän kannatti! Maailma avautui kahdella tavalla: Ensinnäkin, olut oli laatuunsa nähden huikaisevan halpaa. Ja toisekseen se osoitti minulle, että Suomessakin on joku jota kiinnostaa valmistaa hyvää olutta.

Koff Porterin käsittelimme blogissa osana suomalaisten olutblogaajien uudenvuoden tempausta vuonna 2015.

Kona Fire Rock Pale Ale

Menin naimisiin keväällä 2010 ja seuraavana kesänä lensimme häämatkalle Havaijille. En muista olinko vielä Oahulla kovinkaan kiinnostunut paikallisista oluista, mutta ensimmäisenä iltana Big Islandilla söin Lulu’silla ahi pokea ja join samassa kylässä valmistettua Kona Fire Rock Pale Alea. (Matkaopas muuten kutsui Lulun terassilta näkyvää maailman kauneimmaksi, jos ei anna paksujen sähköjohtonippujen häiritä.)

Kyseessä oli todennäköisesti ensimmäinen juomani amerikkalainen ”craft beer”. Napakka humalointi, jota tuskin tuolloin vielä osasin humaloinniksi tunnistaa, teki vaikutuksen. Toki olen myöhemmin huomannut, että hienot hetket, paikat ja tunnelmat voivat nostaa keskinkertaisenkin oluen yllättäviin sfääreihin.

Suomeen palattuamme kyselin Alkosta, olisiko Konan tuotteita mahdollista saada tilattua sitä kautta. Asiaa kuulemma selvitettiin, mutta se ei kuitenkaan lopulta onnistunut. Vuosia myöhemmin (kuulemma Oregonissa valmistettavat) Kona-oluet rantautuivat näyttävästi Suomen ruokakauppoihin. Lopulta Fire Rock Pale Alekin löysi tiensä Suomeen, tosin vain ravintolamyyntiin eikä vieläkään sinne Alkoon. Olen maistanut sitä kertaalleen ja huomannut ajan kullanneen muistot.

Markettivahvuiset Konat käsiteltiin blogissa syksyllä 2013.

Brooklyn Lager

Kun Konan oluita ei vielä 2010 ollut Suomessa saatavilla, aloin etsimään hyvää korviketta. Yrityksen ja erehdyksen kautta päädyin Brooklyn Lageriin, joka on kieltämättä aika lähellä Konan Fire Rockia. Molemmat ovat amerikkalaisiksi melko hillittyjä ja humaloinnin tasapainoksi on tanakka maltainen selkäranka.

Punk IPA

En tiedä miten ja miksi aikanaan kohtasin Punk IPA:n, mutta se oli pitkän humalaisen romanssin alku. Sittemmin suhteemme on tosin normalisoitunut.

Punk IPA:n myötä minusta kuitenkin tuli ensimmäistä kertaa jonkun panimon fani: hankin käsiini kaiken mahdollisen, ostin osakkeen ja kiersin brändipubeja ulkomailla. Myös tässä suhteessa tunteet ovat myöhemmin viilenneet, mutta Brewdogin ansiosta upposin syvälle oluen ja oluttyylien maailmaan.

Tätä suhdetta ja sen kuihtumista pohdin viime keväänä.

Keisari 66

Keisari 66 oli keväällä 2013 valtava shokki. Yhtäkkiä melkein jokaisessa suomalaisessa ruokakaupassa oli saatavilla maukkaasti humaloitu ja kohtuuhintainen ale-olut. Sen laatu alkoi kuitenkin heitellä melko pian, mikä katkaisi oman mielenkiintoni. Onneksi kuitenkin moni muu panimo seurasi perässä paremmalla menestyksellä.

Totta puhuen ”kuuskutonen” muutti ehkä enemmän maailmaa ympärilläni kuin minua itseäni, mutta jotenkin olisi tuntunut väärältä jättää se tältä listalta pois.

Jossain sanottiin APA

Syksyllä 2013 päätimme Sammelin kanssa kokeilla oluen valmistamista. Tästä prosessista syntyi paitsi heikkotasoinen olut myös juttu Vihreään Lankaan sekä Youtube-video.

Olut sai nimensä siitä, että yleisin suunnittelu- ja valmistusprosessissa toistettu fraasi oli ”jossain sanottiin”. Sillä aloitimme aina, kun muistelimme milloin mitäkin jostain lukemaamme tai kuulemaamme vinkkiä.

Jossain sanottiin APA:ssa oli paljon tietämättömyydestä aiheutuneita vikoja, mutta kumpikaan meistä ei lannistunut vaan panemisesta on tullut meille molemmille pysyvä harrastus. Laatukin on parantunut muutamassa vuodessa huomattavasti.

Laitila Mississippi

Laitila Mississippi ja nimenomaan kyseisen oluen niin sanottu maitokauppaversio on omissa kirjoissani ollut jonkin aikaan paras kotimainen yleiskäyttöolut. Alkossa myytävä versio on turhan raskas, mutta hopeakylkinen maitokauppaversio on juuri sopivan raikas eikä sitä ole pilattu ylenpalttisella katkerolla, joka tuntuu olevat suomalaisten panimoiden perussynti jenkkityylisissä vaaleissa aleissa.

Laitila Mississippi on kiittäminen myös yhdestä eksoottisimmista makukokemuksistani. Kyseistä olutta on minulla melkein aina jääkaapissa ja usein se valikoituu simppelin arkiruuan kaveriksi. Samaan tapaan yritän pitää kotona aina Granny Smith -omenoita jälkiruuaksi, koska ”omena päivässä pitää lääkärin loitolla” siinä missä bisse päivässä tekee jotain muuta.

No, kävipä kerran niin, että Mississippiä oli huomaamattani jäänyt ehkä desin verran tuopin pohjalle, kun aloin syömään omenaa. Tästä seurasi luonnollisesti ja väistämättä omena-olut -tasting. Moni varmasti kuvailisi Granny Smithin jälkeen juotavan Mississippin makua kammottavan metalliseksi tai jotain vastaavaa, mutta itse pidin yhdistelmää kiinnostavalla tavalla onnistuneena. Ei ehkä jokapäiväiseen käyttöön, mutta ainakin joskus vielä uudestaan.

To Øl Sur Simcoe

Tältä listalta puuttuvat oikeasti suuret oluet, koska ne enimmäkseen tulevat ja menevät. Ne ovat uniikkeja nautintoja, joihin ei välttämättä kasva vahvaa tunnesidettä. Ei ainakaan sellaisella arkisella tavalla vahvaa, että tietää aina, että toinen on tarvittaessa läsnä.

No tanskalaisen To Ølin Sur Simcoe tuntuu onneksi olevan melkein aina läsnä. Viimeisen vuoden aikana tämä hapanolut on löytänyt tiensä monen suuremman marketin vakiovalikoimaan ja poikkeuksetta vielä laatuun nähden erittäin edullisella hinnalla.

Maistoin tätä ensimmäisen kerran Keski-Euroopasta tilattuna ja nyt voin koska vain hakea sitä lähikaupasta huomattavasti halvempaan hintaan. Ei tämä harrastus vuosien varrella ainakaan vaikeammaksi ole muuttunut.

Suuri vaalea testi: Haussa Suomen paras marketale

Pitkään muhineelle hankkeelle sopivan toteutussauman tarjosi duunin virkistyspäivä: Oli aika panna suomalaiset kauppavahvuiset pale alet sokkotestiin! Tai ainakin ne, jotka kohtuullisen helposti – muutaman eri kaupan valikoimista – löysimme.

Mukana oli yhdeksän eri olutta, joita kutsun aluksi vain numeroilla. Tämä siksi, että testin lopputulos pysyy pimennossa mahdollisimman kauan. Halutessaan sen voi toki luntata lopusta.

Maistelijoina toimi neljä henkilöä, joiden oluenjuonti vaihtelee satunnaisesta säännölliseen uusien mallasjuomien maisteluun. Päätimme jättää omat arviomme pois, sillä emme onnistuneet tällä kertaa maistelemaan sokkona.

Muut kuitenkin menivät kuvainnolliset silmät sidottuna ja saivat tietää maistetut oluet vasta testin jälkeen. Pisteitä jaettiin asteikolla 1-5, joten maksimipistemäärä oli 20.

Olivatko tulokset yllätyksellisiä? Kyllä vain!

 

Olut numero 1 kaadetaan laseihin elegantisti cittarin muovipussiin verhotusta tölkistä. Ja näin sitä arvioidaan:

”Raikas, sopivan humalainen.” 4 p.

”Kuiva, sitruunainen maku.” 2 p.

”Sitruunainen maku, pehmeä. Laaja, mutta kevyt jälkimaku.” 4 p.

”Tuoksu hyvä. Hiilihappoinen. Raikas, ohuehko kokonaisuus. ” 3,5 p.

Sitten numero 2:

”Vetinen, sävytön. Humalan maku peittää muut maut.” 2,5 p.

”Hyvin humalaa ja jälkimakua.” 3 p.

”Terävä, pistävä alkumaku.” 2 p.

”Laimeahko, väärällä tavalla hedelmäinen. Tuoksu tympeä.” 2,5 p.

Ja kakkosta seuraa 3:

”Vaatimaton makumaailma, metallinen jälkimaku. Pliisu.” 2 p.

”Ei mitään erityistä. Ok.” 2 p.

”Mieto tuoksu. Lievästi vetinen, metallinen.” 3 p.

”Tuoksu: vain rusinat puuttuu! Lattea maku, metallinen jälkimaku.” 1,5 p.

Olut numero 4

”Pahaa, jälkimaku vielä pahempi.” 1,5 p.

”Lyhyt metallinen maku.” 1 p.

”Karvasmantelinen.” 1 p.

”Haisee pahalta, ei maistu miltään.” 1 p.

Sitten lasiin numero 5:

”Suhteellisen makea, vähän mitäänsanomaton. Hyvä jälkimaku.” 3 p.

”Makeahko.” 3 p.

”Makea. Miellyttävä maku koko matkan.” 4 p.

”Tasapainoinen homma!” 3,5 p.

Olut 6:

”Pehmeä. Runsaasti aromeja. Vähän kitkerä.” 3 p.

”Sopivan rapsakka, hyvä jälkimaku.” 3 p.

”Lantamainen aromi. Pehmeän hapokas.” 3 p.

”Tuoksu ei hyvä. Raikas.” 3 p.

Sitten 7:

”Maltainen, syvä. Kaunis väri!” 3,5 p.

”Upea väri ja tuoksu. Maussa inasen paahteisuutta. Humalaa vähän.” 3 p.

”Kaunis väri, täyteläinen pehmeä tuoksu. Maku hyvä, mutta liian nopea.” 3 p.

”Paahteinen.” 2 p.

Olut numero 8:

”Hedelmäinen, monipuolinen, kevyehkö. Parfyyminen?” 4 p.

(Kommentti hukkui) 3 p.

”Kevyt, hedelmäinen tuoksu. Sitruksinen maku, jossa saippuainen sivumaku.” 4 p.

” – ” 3,5 p.

Ja viimeisenä numero 9:

”Laiha maku. Hapan ja tunkkainen jälkimaku.” 2 p.

(Kommentti hävisi) 3 p.

”Maukas.” 3 p.

”Hyvä ’pilsner’!” 3 p.

 

Ja numeroiden taakse kätkeytyivät seuraavat juomat:

1 = Saimaan Marsalkka Golden Ale

2 = Stadin Panimo American Pale Ale

3 = Laitilan Kievari Ameriikan ale

4 = Nokian Keisari 66

5 = Laitilan Kievari Humalainen

6 = Malmgårdin Huvila Pale Ale

7 = Bryggeri E.S.P.A

8 = Pyynikin käsityöläispanimo Kauppa-IPA

9 = Mallaskosken Valioluokka Pale Ale

 

Pisteet ynnäämällä testin kunniataulu on siten tämä:

1. Pyynikin Kauppa-IPA 14,5 / 20 pistettä.
2. Marsalkka Golden Ale ja Kievari Humalainen 13,5 / 20 p.
4. Huvila Pale Ale 12 / 20 p.
5. E.S.P.A. 11,5/20 p.
6. Valioluokka Pale Ale 11/20 p.
7. Stapan American Pale Ale. 10/20 p.
8. Ameriikan Ale 8,5/20 p.
9. Keisari 66 4,5/20 p.

Pyynikin voitto ei yllätä, hyvää kamaa on Tampereelta nimittäin tullut. Kärkiviisikossa ehkä itselleni pieni yllätys on vanhan sotaratsun, Kievarin humalaisen, menestys. Mutta hyvältähän se tässä porukassa maistui. Omaan suuhuni näistä sopi kaikista parhaiten Huvilan ale, mutta kärkipäässä kaikki olivat kelpo tavaraa.

Testin suurin yllätys on kumminkin hännässä. Keisari 66 ruoskittiin totaalisesti ja jäi jumboksi melkein surkeimmalla mahdollisella pistemäärällä. Myös maistajat hämmästyivät, kolme neljästä kun oli oluesta ainakin aiemmin pitänyt.

Karu totuus oli, ettei 66 tässä porukassa yksinkertaisesti pärjännyt. Vanhassa suosikissa ei ole kaikki kohdallaan… Stapan ale oli omaan makuuni hieman enemmän maistuva kuin raadin, muttei kyllä sijaa tai paria enempää.

Testi oli kevyt ja vapaamuotoisesti tehty, eikä tietenkään kattava. Mufloni-edustus olisi esimerkiksi ollut kiva. Mutta niillä mentiin mitä saatiin.

Kaunis humala kiittää testaajia!

MM-ennakossa Keisari 66 ja Suomi

Keisarin 66 on tehnyt sen, mitä Suomen jalkapallomaajoukkue ei. Läpimurron.

Kuuskutonen ei ole ensimmäinen erinomainen suomalainen pale ale, Suomen markkinoilla vielä joku aika sitten kovin harvoin nähdyn oluttyypin edustaja. Mutta se on ensimmäinen erinomainen suomalainen pale ale, jota saa joka puolelta maata. Ja ennen kaikkea edullisesti.

Periaatteessa kuka tahansa voi korvata normibissensä – tai ainakin yhden niistä – kuuskutosella. Ja siitä se lähtee, maistamisesta. En tiedä, miten paljon 66 on avannut kansan makusilmuja oluen vivahteille, mutta veikkaan että ainakin vähän. Ja se on paljon.

Suomalaisesta jalkapallosta tällainen tasainen ja laadukas perussuorittaminen puuttuu. Kovia elämyksiä on jaettu: 3-3 päättynyt Suomi-Saksa-karsintamatsi vuonna 2008 oli ehkä hienoin jalkapallokokemukseni. Suomi pelasi tasapäisesti ja luovasti maailman huippua vastaan ja Olympiastadion eli mukana. Tai miksei myös Gijonin ihme.

Vaiko sittenkin Turkki-Suomi-karsinta 1998:

Mutta kun suoritusvarmuus puuttuu, eli pikkumailta ei viedä pisteitä aina ja isoilta ainakin toista himassa säännöllisesti, niin eipä päästä kisoihinkaan.

EM-kisakarsinnassa Suomi sai ”unelmalohkon”. Mikä meinaa sitä, että vähintään yksi kolmikosta Kreikka, Unkari ja Romania pitää jättää taa, mieluiten kaksi. Kreikka meni juuri MM-kisojen alkulohkosta jatkoon, Romania on Suomelle kova vastus, vaikka vähän konttaileekin, Unkari ehkä samaa tasoa kuin Suomi tai hiukka heikompi. Eikä Pohjois-Irlantikaan ainakaan kotonaan taida heittopussi olla.

Että ehkä ei kannata henkeä pidättää nytkään, vaikka sauma on olemassa.

Illan matseihin, tällä kertaa ilman aasinsiltaa, josta väistämättä tulisi niin pitkä ja hutera, ettei sille eläinparkaa arvaisi usuttaa kulkemaan.

Keisarin nimikkomatsiksi nimetty Argentiina-Nigeria on hyvä valinta, sillä panosta riittää: Tasurilla Nigeria varmistaisi jatkopaikan, voitolla lohkovoiton. Tappio taas avaisi ovet Iranille, jonka pitäisi kuitenkin voittaa kisoissa pahasti pettänyt Bosnia-Hertsegovina.

Myöhäisillan peleistä Sveitsin ja Ranskan pitäisi kaiken järjen mukaan selvitä suuremmin hikoilematta jatkopeleihin. Mutta yllätyksiähän tulee…

Argentiina-Nigeria Facessa klo 19.

Tilanne 25.6. ennen päivän pelejä:

  1. Fuller’s ESB, ENG 4,3 (3 ääntä)
  2. Schneider-Weisse TAP 4, GER 4,3 (3 ääntä)
  3. La Trappe Dubbel, NED 4,0 (2 ääntä)
  4. Brooklyn Lager, USA 4,0 (1 ääni)
  5. Baltika 4, RUS 2,5 (2 ääntä)
  6. Peroni Nastro Azurro, ITA 2,5 (2 ääntä)
  7. Coopers Pale Ale, AUS 2,0 (2 ääntä)
  8. Sapporo, JPN 2,0 (2 ääntä)
  9. Estrella Damm, SPA 2,0 (2 ääntä)
  10. Xingu, BRA 2,0 (1 ääni)
  11. Hite, KOR 1,5 (2 ääntä)
  12. Mythos, GRE 1,5 (2 ääntä)
  13. Corona, MEX 1,0 (2 ääntä)

Nokian Panimo Keisari Kellari

Oranssinpunaista, sameaa, kaunista. Nopeasti haihtuva vaahto. Mieto maltaan tuoksu.

Ensisiemauksella alussa terävyyttä, mutta tasoittuu nopeasti pehmeäksi ja kuivakaksi. Mietoa ja tasaista, sopivan hapokasta ja hapanta. Lopussa pientä katkeroakin.

Hyvä ja rauhallinen ruokajuoma etenkin grillatun (porsaan)lihan kaveriksi. Hinta-laatu aika lailla tapissa, sillä tämä on monesti sellaista 4,50 euron litrahinnalla myytävää olutta.