Tagged: Õllenaut

Pullot jotka join – Tallinnan kymppikassi-tiiseri

Tallinna on olutturistille kiitollinen käyntikohde. Kehitys on sen verran nopeaa, että sen huomaa muutamassa kuukaudessakin.

Sen vuoksi julkaisemme vielä tällä viikolla pienen matkaoppaan Tallinnaan, semminkin kun molemmat satuimme siellä juhannuksen tienoissa käymään, tosin enimmäkseen epäsynkronoidusti.

Pienenä esinäytöksenä nopeat arviot paikallisista bisseistä, jotka tuli kulautettua kämpilla. Kuvassa tyhjät putelit vasemmalta oikealle.

  1. Hampelmann: Mooramees Peksab Setukat. Kaunis, maukas ja tasapainoinen brown ale. Ehkä vähempikin hapotus riittäisi.
  2. Lükati: Opia. Etiketin mukaan 100+ ibuinen citra-sinkku. Siihen nähden yllättävän rauhallinen ja maistuva. Katkera toki.
  3. Põhjala: Ulg 2. Ruis-ipa reippaalla humaloinnilla voi olla raaka. Tämä on. Kuitenkin toimivasti. Ehkei kuitenkaan yhtä pulloa enemmän per ilta.
  4. Pöide: Kaamos. Imperial brown ale on käytännössä melkein musta, kropaltaan robustia portteria kevyempi tapaus. Aivan hyvää juotavaa.
  5. Põhjala: Tour d’Öö. Tallinnan polkupyöräviikon spessu on wit, joka on ihan ok. Suht raikas ja mukavan helppo juotava.
  6. Muddis: Golden Ale. Ihan jees, vaikkei iskenytkään samalla tavalla kuin edellisreissulla hanasta. Liekö syynä erä vai juomaolosuhde.
  7. Õllenaut: Muruniitja. Samaa vikaa kuin monissa Õllenautin vaaleissa oluissa: sameanpuoleista ja vähän keskentekoisen oloista.
  8. Kalamaja: Miss Haizon. Staili puteli, heikko sisältö. Kummallinen ja asettumaton maku, vähän virheellisen tai keskenjääneen panemisen meininkiä.
  9. Uba ja Humal: 1. Ämber. Olutkaupan ensimmäinen (?) oma bisse on Õllenautin panema. Samaa ongelmaa kuin panimon omissa, pahempana vain…
  10. Õllevolur: Magus Jutt. Vehnää Saksan-malliin. Valitettavasti ylimakeana ja kummalista virhemakua pukkaavana. Jäi juomatta loppuun.

Tanker Kylmale Maale

Taas ollaan jännän ja uuden äärellä. Ovat menneet Virossa maustamaan stouttia mintulla. Minttu ei aromina ole itselleni oluessa mitenkään vieras, olen sitä useasti ollut aistivani varsinkin havuisen raikkaista IPA-oluista. Stouteissa en sen sijaan muista sitä kohdanneeni.

Tankerin Õllenautilla panema Kylmale Maale kaatuu lasiin pikimustana ja nostaa päälleen runsaan ja herkullisen tumman vaahdon. Tuoksu on makean paahteinen, johon hento minttu (joka tuoksuu vielä kuvausrekvisiitan poistonkin jälkeen) sointuu hyvin.

Pehmeät hiilihapot antavat kivasti tilaa todella rikkaalle makumaailmalle. Imelähkö makeus huuhtoutuu oluen mukana alas kurkusta jättäen suuhun ensiksi kahvimaista paahteisuutta, joka vähittellen kuoriutuu tummaksi suklaaksi ja mintun raikkaudeksi.

Hyvä, erilainen stout.

Ruoka on vihdoin löytämässä oluen Helsingissä

Tätä on odotettu! Jo vuosia Helsingissä on ollut runsaasti hyviä ruokapaikkoja sekä monia hyviä olutpaikkoja, mutta aivan liian harvoin nämä ovat kohdanneet. Hyvän oluen kaveriksi on saanut parhaimmillaankin lähinnä keskinkertaisia hampurilaisia ja vastaavasti hyvän ruuan kaveriksi korkeintaan Brooklyn Lageria tai muuta vastaavaa mielikuvituksetonta laatuolutta.

Vuosi 2015 on kuitenkin alkanut lupaavasti: Juuri-ravintola ja Maku-panimo ovat yhdistäneet voimansa Juuri oikea Maku -maistelumenussa ja tänään torstaina Bryggerissä käynnistettiin Viro-viikot. Pienempänä mutta pysyvämpänä edistysaskeleena voi pitää belgibistro Rikhard von Trappen aukeamista, vaikka olutpuoli on siellä vain tyydyttävällä minimitasolla.

Samaa ei onneksi tarvitse sanoa Bryggerin Viro-viikkojen kattauksesta. Tarjolla on nimittäin maaliskuun puoliväliin saakka iso joukko etelänaapurin pienpanimoiden tuotantoa. Noin kolmenkymmenen huolella valitun oluen tuominen maahan pelkästään näitä viikkoja varten on ison kiitoksen arvoinen suoritus.

Viron käsityöläispanimot ovat nousseet häikäisevällä nopeudella. Noin puolessatoista vuodessa maahan on perustettu kymmenkunta pienpanimoa. Uusien markkinoille tulevien oluiden määrä on moninkertaistunut vuosittain ja tänä vuonna uutuuksia tullee jo yli sata. Nopean nousun taustalla on ollut kansainvälisen trendin lisäksi pienpanimotoimintaa helpottaneet lakiuudistukset.

Ja aivan kuin pelkissä Viro-viikkojen juomissa ei olisi jo tarpeeksi ihmeteltävää on Tallinnan parhaimmistoon kuuluvan Leib Resto ja Aed -ravintolan kanssa toteutettu maistelumenu, jonka oluet on valinnut Viron ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa olutsommelier Kristjan Peäske.

Yhteensä 51 euroa maksava menu sisältää alku-, pää- ja jälkiruuan sekä jokaiselle valitun oluen. Alkuruoka on virolaista ”fetaa”, jota on tähän asti saanut vain Leib Restosta. Se tarjotaan omenan, sipulin ja Hopsterin Pearu IPA:n kanssa. Melko maltainen IPA toimii hyvin hapokkaan annoksen kanssa, mutta kokonaisuus jättää kuitenkin ”tällaista teen kotona” -tasoisen vaikutelman.

Pääruuasta ei voi sanoa samaa, sillä se on todellinen helmi. Bryggerin portterissa haudutettu porsaanposki, selleripyree ja savustettu punajuuri saavat kaverikseen keskinkertaisen Õllenaut Vanamees -ruis-IPA:n, joka sopii kuitenkin annokseen täydellisesti. Vaatimatonkin olut voi näköjään nostaa herkullisen annoksen aivan uudelle tasolle.

Jälkiruoka on jälleen vähän epätasaisempi tapaus. Ensinnäkin sille varattu olut (Põhjala Pime Öö) on niin tuhti, että se olisi parhaimmillaan omillaan. Bryggerin portteri-suklaakakku on puolestaan melko tylsä ja tavanomainen. Sen sijaan tyrnisorbetti, joka on maustettu Amarillo-humalalla, on kiinnostava ja onnistunut makukokemus.

Pime Öö on helposti ruokamenun kiinnostavin ja paras olut. Se ei ole imperial stouteille tyypillisen paahteinen vaan enemmänkin täysin musta barley wine, jossa voimakkaimmin nousevat esiin kuivattujen hedelmien imelät aromit.

Ruokaoluiden ulkopuolelta teemaviikkojen olutlistan parhaimmistoa ovat ainakin Pühasten Nokturn Imperial Black Ipa (lakritsia ja mämmiä!), Põhjalan Topelt Nelson DIPA (täyteläinen ja suunmukainen) sekä Hampellmannin Armastuskiri Ladina-Eestist (suopursulla ja katajalla maustettu IPA, joka jättää suolaisen yrttisen suutuntuman jälkeen suuhun pitkän ja kuivan, jopa tupakkamaisen, maun, joka jatkuu ja jatkuu).

Ja ihan kuin tässä ei olisi kehuttu jo tarpeeksi on nostettava esiin vielä se, että oluet on helsinkiläisellä mittapuulla melko maltillisesti hinnoiteltuja. 0,33-litraisten pullojen hintahaarukka jakaantuu melko tasaisesti 5,5 euron Lehe Väike Indian ja 9,2 euron imperial stoutien välille.

Vahva suositus lukijoille ja iso kiitos tämän olutkulttuuriteon puuhamiehille!

Gotlands Bryggeri Sitting Bulldog IPA vs. Õllenaut Humala Padrun IPA

Pieleen meni. Tavoitteena oli etelä- ja länsinaapurin välinen reipas IPAilu, mutta ei mennyt kuin Pärnussa tämä. Mutta edetäänpä aikajärjestyksessä.

Eli ensin auki nätti koiraputeli ja olut lasiin. Heleän kuparisenkarvainen, kaunis. Vaahtoa maltillisesti, häviääkin aika äkkiä. Tuoksu epäilyttävän maltillinen, sanoisinko jopa maltainen. No on siinä humalaakin.

Aika rauhallinen makukin, muttei paha ollenkaan. Humala tulee pitkänä, aika lailla alusta loppuun ja jälkimakuun saakka. Katkeraa, vähemmän aromia, jotain sitrusmeininkiä. Aika tuhti, hiukka makeakin.

Mutta: Tässä on nyt – saatana sentään – jotain häikkää. Katkeruus menee öljyisen metallin puolelle. Aika pahasti kusee buldoggi suuhun.

Eestin kaverit taas eivät ole saaneet näköpuolta osumaan. Varovasti pullosta kaatelin, silti tuloksena sameahko, kuravetiseen taittuva olut. Vaahto on kyllä nätti tiivis kinos. Tuoksu ihan jees humalainen, tosin pientä outoa banaania työnnellään sieraimeen. Mikähän…

Humala puree, happo poreilee. Ja sitten hiiva tulee mukaan banaaniesanssisena makeutena. Loppuun kuivahtaa hiukan. Omituinen meininki. Etenkin, kun Tallinnassa pari tällaista kiskaisin ja mielestäni oli ihan kohtuullista keskitason IPAa.

Kenties jollakin tavoin onnistuin pullollisen sekoittamaan – hiivaa näissä kaikissa Õllenauteissa oli pullon pohjalla paljon. Tai sitten mukaan on tullut maanantaikappale. Jää seuraavaan Tallinnan-reissuun selvitettäväksi.

Pahasti mahalaskuisen tynkäkisan voittaa Õllenautin IPA, ihan sen vuoksi, että muistikuvissa tämä on ihan hyvää olutta. Bulldogia tuskin maistan uudelleen. Paitsi jos joku nyt alkaa inttämään, että onhan se maailman parasta, niin ehkä sitten. Humala Padrunin kanssa mahdollisesti katsotaan sitten uudemman kerran jossain välissä, että kuidas läheb.

Paska skaba.

Tallinna: Pudel Baar ja muutama paikallinen olut

Tallinnassa tuli käytyä perinteeksi muodostuvalla muutaman päivän reissulla vuodenvaihteessa.

Olutpuoli näytti vaihteeksi valoisammalta kuin edellisellä kerralla. Drink Bar oli piristynyt: olutlista ja valikoima näyttivät täsmäävän edelliskertaa paremmin. Põrgu Körts taas oli säilyttänyt mainion tasonsa ja nokitti vielä talon omalla kiinnostavalla ja maukkaalla oluella, josta hiukka tarkempi pika-arvio kuvien yhteydessä. Kuten myös parista muusta reissulla maistamistani paikallisesta oluesta.

Näistä toinen oli itselleni aivan uuden panimotuttavuuden Õllenautin Eesti Rukki Eil, joka ei vakuuttanut, kuten arviosta näkee. Tiedä sitten, olisiko Drink Barin baarittaren kannattanut jättää kippaamatta kaikki hiivat pullonpohjalta mukaan… No, saman firman IPA taas potkii aika kivasti, siitä arviota myöhemmin, kuten myös toisesta Stockan olutosastolla vielä jäljelläolleesta Õllenautista.

Stockan olutpuolta oli mielestäni sitten kesän uudistettu. Nyt olikin perin kovat valikoimat, kuten suuressa osassa tuontioluita toki myös hinnat. Sanoisin, että ainakin tietämistäni Tallinnan oluenostomestoista tällä haavaa selvästi paras.

Niin joo, se otsikossa luvattu Pudel Baar. Vihdoinkin pääsin sielläkin käymään, tosin vain tuopillisen ajan. Kapakka on hieman piilossa, ei aivan Telliskivi-tien varressa, vaan samalla takapihalla kuin ravintola F-Hoone.

Valikoima näytti hemmetin laajalta, hanassakin oli kaikkea mukavaa. Olutlistassa kolme neljä liuskaa valinnanvaraa. Hinnat olivat kovemmat kuin vaikkapa Põrgussa tai Drink Barissa, ehkä neljästä eurosta aina kympin huitteille.

Kaksikerroksinen baari on sisustukseltaan ns. ”modernisti staili” eli harkitusti karuksi jätetty ja muun muassa kirjavalla tuolivalikoimalla varustettu. Asiakaskuntana näytti olevan sellaista paikallista nuorta aikuista menestyjää. Minun makuuni turhan kaukana pubimeiningistä ja aidosta tunnelmasta – mitä se sitten liekään – mutta makuasioitahan nämä ovat. Kannattaa siellä varmaan muutama spessu käydä kippaamassa, jos saumaa on.

Olutbaareista oma suosikkini on kuitenki Põrgu, jossa valikoima on mainio ja ruokakin oikein hyvää ja kohtuuhintaista. Jokerisuosituksena ravintola Leib, joka ei ole aivan halvimpia, mutta jossa tehdään hemmetin hyvää sapuskaa paikallisista raaka-aineista, jossa on hyvä palvelu ja josta saa muutamaa vähän enemmän erikoisolutta, joista henkilökunta osaa kertoakin jotain.