Tagged: Olvi

Isojen poikien alet: S-ryhmä vs. Olvi vs. Koff

Toisilla menee herneenpalko poskionteloon, toinen innostuu. Suurin osa tuijottelee tyhjyyteen, jos aiheesta vaahtoaa ja alkaa sitten pohtia mitä söisi lounaaksi.

Näin siis, jos aiheena on Suomessakin viime aikoina vahvistunut suuntaus, jossa isommat panimot ja muut massitahot haluavat napata siivunsa vähän paremmista oluista kiinnostuneiden rahoista. Ja kun tuollainen vähän enemmän dinosauruksinen toimija on kyseessä, niin silloin ei myydä hapanolutta puolet vuodesta ”Berskassa” hengailevalle etelähelsinkiläiselle graafiselle suunnittelijalle vaan ipaa tai apaa mäntsäläläiselle prosessi-insinöörille, jolla alkaa olla ikää, rahaa ja makua sen verran, että oluesta haetaan muutakin kuin päihtymystä.

Tämä tilannekuva manifestoitui lähi-Alepan hyllyyn sillä tavalla, että perjantaina löysin sieltä kolme uutta tuttavuutta: Olvin ja Koffin american pale alet sekä S-ryhmän oman Kotimaista-brändin ipan. Mukavasti Kotimaista ei lähde piilottelemaan alkuperäänsä, vaan ruman tölkin kyljessä kerrotaan, että keitto on Laitilan virvoitusjuomatehtaan sammioista.

No, tölkit folioon ja jääkaappiin odottamaan ja puoliso kaato- ja maistoavuksi. Näin saamme suorastaan pelottavan tarkan sokkotestin aikaiseksi. (Kalibraatiosaate: Asteikko 1-5, jossa esimerkiksi Olvi IPA asettuisi luultavasti 3-3,5 tienoille ja Foundersin All Day IPA jonnekin 4,5:een.)

 

Näyte 1

Perusnätti. Melkolailla kirkas, hiukka utua. Tuoksu karkea, leikattua ruohoa ja mutaa.

Maussa vähän samaa. Puraisu ihan ok, mutta jotenkin tyly. Sama kitkerä meininki jatkuu jälkimakuun. Jättää pienen öljyisyyden kitaan.

Voisiko tämä olla Laitilan pahamaineisen hernekeittomeiningin ilmentymä? Hyvää tämä ei ainakaan ole. Puolikin tölkillistä on liikaa ja kaadan viimeisen desin viemäriin.

1,5/5

 

Näyte 2

Ulkonäöltään ehkä vähän keltasävyisempi. Muuten aika sama. Tuoksussa hillitty kiva hedelmä.

Maussa kaikki aika kohdallaan. Katkero potkii sopivasti, pientä (passio?)hedelmää, joka loppuun kaatuu vähän havuiseksi. Sopiva jälkikatkeruus. Aikalailla näppärä. Vähän sellaista metallista vetisyyttä työntelee, mutta hyvin vähän.

Etenkin kun ilmat lämpenevät, niin tämä uppoaa kyllä hyvin. Veikkaan Olvin tekeleeksi.

3,5/5

 

Näyte 3

Ei näytä kovin erilaiselta tämäkään… Ehkä punertavin ja samein. Voisi sanoa, että nätein. Tuoksu samoilla seuduilla kuin edellisessä. Ehkä vähän selkeämmin kukkaishedelmäinen, mutta pienellä karkeudella…

Suussa vahvakroppaisempi ja ehkä vähän hapotetumpi kuin kaksi edellistä. Aika mukava suutuntuma. Kivasti hiukka kirveltevä puraisu, ehkä joukon paras. Humala-aromissa pientä epämääräisyyttä, siinä kakkosvaihtoehto päihittää. Jälkimaussa samaa aavistuksenomaista kitkeryyttä…

Ihan jees kyllä tämäkin, hiukan jää kakkoselle.

3/5

 

Folioiden alta varmistin, että näinhän tämä meni:

Näyte 1 = Kotimaista IPA (1,5/5)

Näyte 2 = Olvi APA (3,5/5)

Näyte 3 = Koff APA (3/5)

Vain S-ryhmän soppa oli suorastaan heikkoa (voihan sen halutessaan testata, mutta en suosittele), muut kaksi aivan kelpoja markettioluita. Olvi kuitenkin siis paras.

Olvi Iisalmi Pale Ale

En ole koskaan odottanut mitään Olvilta. Joskus elämäni ensimmäisten oluiden aikaan Olvi oli sitä, mitä ostettiin, jos Koffia, Karhua tai edes Lapin Kultaa ei ollut saatavilla. Sittemmin koffit ja karhut ovat painuneet samaan mitäänsanomattomuuksien joukkoon, johon olin aina Olvin hylännyt.

Siksi tämä olut oli niin suuri yllätys. Koffilla on sentään ”aina” ollut Porter sekä muita erikoisuuksia. Lapin Kultakin on tehnyt silloin tällöin kiinnostavia avauksia. Olvi sen sijaan on vaikuttanut täysin mielikuvituksettomalta.

Se, että markkinoille tulee panimojättiläisen pale ale, oli toki vain ajan kysymys. Erikoisoluet ovat kasvattaneet suosiotaan jo vuosia ja Keisarin 66 osoitti, että yhä suurempi joukko suomalaisista on valmis juomaan olutta, jossa on humalaa enemmän kuin nimeksi.

Iisalmi Pale Ale vaikuttaa todella harkitulta ja hallitulta tuotteelta. Nimestä saadaan trendikäs lyhenne IPA, mutta voidaan silti pysytellä massoihin helpommin uppoavassa pale ale -tyylissä. Ensi viikolla myyntiin tulevan oluen tyylikkääseen tölkkiin on merkitty asianmukaisesti tekniset tiedot. Hintaa puolen litran tölkillä on noin tai hieman alle kolme euroa, kaupasta riippuen.

Mutta onko tämä olut, jota Olvi ystävällisesti meille muutaman tölkin lähetti, mistään kotoisin?

Väri on ainakin kaunis: vaalea muttei kalpea. Tuoksu on jopa upea: tuoretta humalaa raikkaan hedelmäisessä muodossa. Vaahto on ipamaisen iso ja väljä.

Maku on tuoksuun nähden pikkaisen vaatimaton, mutta ihan hyvä kuitenkin. Ei vetinen vaan tasapainoinen. Katkeroa on sopivasti, ei varmasti liikaa kenellekään. Aromihumalointi ei ole maussa yhtä kirkas kuin tuoksussa. Jälkimaku taittuu pikkaisen kitkerään hedelmäisyyteen, humala-aromit palaava vasta röyhtäyksissä.

En tiedä oliko laadustaan sittemmin lipsunut Keisari 66 alussa näin hyvä tai jopa tätä parempi, mutta tänä keväänä Iisalmi Pale Ale erittäin vahvoilla markettisarjassa.

Olvi Sandels Vehnä

Olisipa kiva tykätä, kun Olvi pitkästä aikaa yrittää kunnolla, eikä vain tölkin maalausta tuunaamalla.

Sandelsin vaahto nousee komeasti, väri ei ole mikään ihmeellinen: Ohuen oljenkeltainen pienellä vihreällä vivahteella. Tuoksussa banaania, viljaa ja jotain vähän vähempi kivaa terävyyttä.

Mutta hitto. Maku ei ole kohdillaan. Hyvän vehnäsopan täyteläisyys puuttuu, kuten myös kunnon hefeen mielestäni kuuluva puraisu. Makeaa ei lainkaan, vaan enemmän hapanta. Vaisua, vähän kuin väljähtänyttä. Melkein jätin kesken.

Ei osunut nyt Olvilla, mutta toivottavasti yritys ei tähän lopu. Miten olisi vaikka timakka saksalaistyyppinen Adlercreutz-pils?

Suomen suosituimmat jouluoluet

Siitä voi olla montaa mieltä, meneekö otsikko pahasti metsään vai osuuko se täsmälleen oikeaan. Oman kokemukseni perusteella valtaosa suomalaisista ostaa kuitenkin joulupöytäänsä sitä, mitä on marketissa eniten tarjolla, eli jotain näistä kolmesta.

Jos siis valitsee ylipäätään olutta, sillä monelle joulu on viinijuhla, mikä on sivumennen sanoen vähän hölmöä. Ainakin jos aikoo tarjota perinteisiä jouluherkkuja, joissa imelä makeus ja etikka painivat. Tuollaisessa seurassa viini kuin viini on pahassa pulassa, kun taas olut olisi helppo ja varma valinta. Tietysti viini edellä edeten voi saada aivan huikeita jouluisia yhdistelmiä, mutta suurella osalla on pöydässä kuitenkin se etikkainen rosolli silleineen, siirappinen perunalaatikko ja ylikypsä suolakinkku.

Olutta siis!

Ensimmäisessä lasissa ja kuvassa oikealla on Sinebrychoffin Jouluolut. Sen takana lymyää Olvi Jouluolut. Ja viimeisessä lasisa Lapin Kulta Luomu Jouluolut. Ulkoisesti oluet on helppo tunnistaa: Olvissa on eniten vaahtoa ja vähiten väriä. Koff on molemmilla mittareilla toisessa ääripäässä ja Lappari melko keskellä siinä välissä.

Koffin tuoksu on imelä ja metallinen, maku vetinen ja kotikaljamainen. Olvi tuoksuu paremmalta, toffeiselta ja maussakin on vähän mukavampaa, humalaista fiilistä. Lapin Kulta on aisteille paras: tuoksu on kiehtovan yrttinen ja maku paahteinen.

Sitten: pipo päähän ja syvälle. Niin että silmät peittyvät, nenäkin. Samat oluet sokkona satunnaisessa järjestyksessä ja erot kapenevat olemattomiksi. Joko pipon sisälle jääneen nenä rooli on odottamattoman suuri tai sitten edellisessä kappaleessa löydetyt erot ovat enemmän pääni kuin lasien sisältä.

Yksi asia on kuitenkin selvä: nämä eivät ole kaksisia oluita. Ovat ne nyt sentään marginaalisesti parempia kuin vastaavien oluiden perusversiot, mutta sehän ei ole kovin paljoa se.

Tämä voi olla kuorolle saarnaamista, mutta panostakaa hyvät ihmiset edes pikkaisen joulupöydän oluisiin. Alkosta saa vaikka mitä ja monesta marketistakin esimerkiksi Mufloni Huurupukkia, Malmgårdin Jouluolutta tai Brewdogin Santa Pawsia. Tehkää hyvin, pliis!