Tagged: Panimo Hiisi

HBF 2016: Reilu mäyräkorillinen oluita

Kaunis humala sai alkunsa kolmisen vuotta sitten, kun suuntasimme Sammelin kanssa Kaapelitehtaalle. Silloin juotiin noin korillinen. Vuotta myöhemmin tyydyttiin noin tusinaan ja vuosi sitten vain kuusi. Tänä vuonna kurssi kääntyi ja oluita tuli maisteltua ainakin 15 kappaletta (vaikkei Sammeli ollut edes apuna!).

Täällähän ei ole perinteisesti ollut tapana ”reittailla”, mutta pistetään nyt päivän maistot järjestykseen herkullisimmasta vaatimattomimpaan:

  1. Stone Pataskala Red X Ipa: länsirannikon ipojen osaajan punainen oli odotetun kova tuoreen jenkkihumalan jyllätessä.
  2. Little Bichos/Dount Island/Hiisi Bicho in my Beer Black Saison: puolukkaa, yuzu-hedelmää ja sitruunaruohoa sekä tummaa mallasta ja saison-hiivaa, lienee parempi olla sanomatta enää mitään muuta.
  3. Bryggeri Wee Heavy: tyylille uskollinen ja laadukas skottiale. Näitä ei Suomessa juurikaan tehdä.
  4. Fat Lizard Blacktop Porter: laadukas perusportteri, jossa sopiva mutta tyylin rajoissa pysyvä humalapuraisu.
  5. Stallhagen Rasberry Stout: ”Suomen huonoimmaksi pienpanimoksi” kutsumani panimon helmi, vadelman ja tumman suklaan onnistunut liitto, vaikkei olekaan niin musta kuin stoutin pitäisi.
  6. Hiisi Pecko Brett IPA: todella erikoinen, brettin kuivaksi käyttämä hapanolut, jossa siiderimäistä lantaisuutta.
  7. Mathildedal Pirske: belgityylinen ale vakuutti monet jo Alkon käsityöläisviikoilla, itse maistoin vasta nyt.
  8. Fat Lizard Jesus Lizard IPA: vakuutti nyt enemmän kuin Punavuori Pub Crawlilla, mutta onhan tämä enemmän hedelmä- kuin humalaolut – hyvässä ja pahassa.
  9. Mufloni DIPA: ysiprossainen tupla-ipa, joka on niin kepeä, että menisi ipasta. Humalointi odotetusti kunnossa, mutta kokonaisuus prosentteihin nähden hieman vaatimaton.
  10. Radbrew New Style Hefeweizen Mirage: kevyt ja raikas vehnäolut, joka maistuu kaltaiselleni, joka ei erityisemmin arvosta banaanisia vehnäoluita.
  11. Hiisi Black Bretty Black IPA: leivinhiivalle tuoksuva ja mukavan tasapainoinen tumma olut, joka ei täysin lunasta katalogin lupausta ”erikoisuudesta”
  12. Bryggeri ADA: Ameriikan tumma ale, jossa kivat aromit, laiskat katkerot ja vähän laiska jälkimaku.
  13. Teerenpeli Panimon Erikoinen Nro. 3: viskitynnyrissä kypsytetty savuportteri yrittää kovasti ja pysyy laadukkaana, mutta on panimon tyylille uskollisena vähän vaatimattoman makuinen.
  14. Brewcats/Laitila Tiki Lager: kovasti tyypillisen Laitilan oluen makuinen lager, jossa reippaasti katkeroa ja vaatimattomasti aromia. Tämä olisi ollut tosi kova maitokaupassa kolme vuotta sitten, mutta nyt…
  15. Plevna Mount Evans Saison: herkullisesti saisonille tuoksuva, mutta mautaan omaan makuuni aivan liian banaanivehnäoluinen.

Mutta korostettakoon vielä, että kaikki olivat aika hyviä ja sen enempää asiaa ajattelematta 15 oluen joukkoon päätyi vain yksi täysin ulkomaalainen. Eteenpäin on menty, sanoisi Muurisen Antti.

Lakua ja mehukeittoa pitkäripaisesta

Alko on jo muutaman vuoden ajan päästänyt alkuvuodesta joukon kotimaisia käsityöläisoluita laajaan levitykseen. Panimot lähestyvät tätä mahdollisuutta useimmiten kahdella vaihtoehtoisella tavalla: joko yritetään hillitty ja hallittu koko kansaa kosiskeleva laadukas perussuoritus (usein tämä tarkoittaa ipaa) tai sitten tehdään jotain täysin päätöntä, jolla taatusti erottuu joukosta. Nämä kaksi kuuluvat kiistatta jälkimmäiseen ryhmään.

Laitilan Lakritsi Portteri on niin perusteellisesti nestemäistä lakritsia, että sitä juodessa alkaa pohtia, voiko tämä olla lainkaan olutta. Makeutusaineena käytettävän lakritsijuuren ohuen öljyinen makeus jää ikävästi pyörimään suuhun, mutta niinhän käy myös lakritsijuuresta keitetyn teen kanssa. Tästä ei taatusti tule pitkäikäistä hittiä, mutta kertaostoksena se on helposti hintansa arvoinen, jos on muutenkin lakun ystävä.

Hiisi Loviatar on puolestaan tuhti ”ruisviini”, joka on niin paksua, että se tuo mieleen lapsuudesta tutun mehukeiton. Makean liköörinen, herkullisen monipuolinen ja maukkaan humalainen maku jää hieman omalaatuisen ja itseäni ikävästi häiritsevän koostumuksen varjoon. Kertaostoksena kiinnostava tämäkin, mutta vain sitä.

Hiisi / Donut Island Ich bin ein Berner

Tällainen jännyys tuli vastaan Ølhus Stockholmissa. Julmahuvifanille ja vähitellen gose-uskovaiseksi kääntyvälle aika lailla ohittamaton homma…

Samea, kellanoranssi. Kiva tiivis vaahto. Tuoksuna greipinkuori ja saisoninen pippuri.

Raikas, hapan, greippinen, hapokas. Gose-suolaisuutta en oikein tavoita, greippimehu ja happamuus jyrää… Hetki, kylläpä sittenkin jää suuhun ajan mittaan ihan mukava pieni suolaveden fiilis.

Melkomoisen mainio bisse.

Ratsiassa Bier-Bierin saison-kattaus

 

Aika montaa oluttyyliä on väitetty seuraavaksi ipaksi, mutta kaikki ennustukset ovat osoittautuneet vääriksi tai ainakin ennenaikaisiksi. Nykysuosikki seuraavaksi ipaksi on maalaisolut saison. Niiden tunnuspiisteitä ovat hento happamuus, sameus sekä maanläheiset, jopa tallimaiset aromit.

Helsinkiläinen Bier-Bier nostaa tänä kesänä saisonia eturiviin, mikä on paitsi ilahduttava epäilemättä myös haastava veto, sillä siinä missä maahantuojilta ja kotimaisilta pienpanimoilta on helppo löytää monenlaisia ipa-kattauksia, on saatavilla olevien saisonien kirjo huomattavasti vaatimattomampi.

Tarjolla oleva setti on niin poikkeuksellinen ja houkutteleva, ettei kesän hienoinkaan päivä saanut pidettyä meitä pois Bier-Bierin järjestämästä tastingista. Päätimme laittaa 16 saisonin (tai saisonhybridin) kattauksen kylmästi paremmuusjärjestykseen, jonka saa haastaa ja kyseenalaistaa, vaikka se onkin lopullinen ja korkein totuus. Olueille on annettu kouluarvosanat oluina, ei saisoneina. Tyylin rajojen rikkomisesta ei siis ole sakotettu.

Ensin Lassen, sitten Sammelin arvosana ja lopuksi yhteisarvostelu. Lasse kirjoitti arvostelut, Sammeli on lisännyt sikäli kun näkemys on eronnut.

  1. Nøgne Ø: Saison Reserve 9- / 9½ = 9+
    Norjalaisten saison flirttailee rohkeasti hapanoluiden kanssa. Erittäin rohkea ja maukas.
  2. Bad Attitude: Mad Saison 9- / 8½ = 9-
    Viinimäisiin vahvuuksiin kohoava saison-dipa-hybridi on todella herkullinen tapaus. Tuoksu on houkuttelevan pehmeä ja humalan ja happamuuden kiva tasapaino kätkee maussa jokaisen oluen kahdestatoista alkoholiprosentista.
  3. Hiisi Broken Bones 7½ / 9 = 8+
    Joukon paras suomalainen: rohkealla ja onnistuneella tavalla erilainen. Sammeli lisää: Erittäin onnistunut. Jännästi tässä saatu sorachi ace toimimaan, yleensä en siitä välitä.
  4. Amager: Wait Until Spring, Bandini 8+ / 8+ = 8+
    Voimakas passionhedelmän tuoksu ja makukin on raikkaan hedelmäinen. Nyt ollaan melko kaukana perinteisestä hevostallifiiliksestä.
  5. Prairie Artisan Ales: Birra Farmhouse Ale 8½ / 8 = 8+
    Herkullisen hikinen tuoksu, hento happamuus ja miellyttävä mausteisuus hyvässä tasapainossa.
  6. Hibu: Tony Solo 8½ / 7 = 8-
    Ehkä kattauksen erikoisin olut. Maanläheisessä tuoksussa omenasiideriä ja maku yllättää valkoviinimäisillä aromeilla ja raikkaalla happamuudella. Pieni viinaisuus puskee läpi.
  7. Sesma, Parking Beer ja Mateo y Bernabe: La Cabana 7+ / 7½ = 7½
    Pistävä, villihiivan käyttämille hapanoluille tyypillinen tuoksu lupaa paljon. Maku on pieni pettymys, sillä se on vähän yksioikoinen vaikkakin raikkaan sitruksinen.
  8. St Feuillien: Saison 7 / 8- = 7½
    Yksi kattauksen tiukimmin hiilihapotetuista oluista, mikä vähän peittää muuten hyvää makua. Vaikka reilut hiilihapot kuuluvat tyyliin, huomasi tässä vertailussa, että matalammat hapot tuottavat maukkaampia oluita.
  9. Modernist: Savant Saison 7+ / 7½ = 7½
    Napakasti humaloitu saison menisi ipasta. Erinomainen tapa tutustua Mosaic-humalan aromiin, sillä juuri muuta ei tästä maista.
  10. Maku: Saison (barrel sample) 6+ / 8+ = 7+
    Hiivaisemmassa ja hieman keskenkäyneessä versiossa Makun saisonista on samaa vetisyyttä, mutta kokonaisuus on kiinnostavampi. Sammelin eriävä: Tämä oli hillitty mutta kiinnostava. Hyvät navettafiilikset!
  11. Ruosniemen Panimo: Lomittaja Saison 6½ / 7½ = 7   
    Jos Maku oli vähän liian tylsä, on tämä vähän liian erikoinen. Täyteläisen rungon ja mukavan happamuuden tasapaino on hyvä, mutta maussa on jotain kurpitsaolueen viittavaa hieman ällöttävää vivahdetta. Sammelin eriävä mielipide: Mukavasti raippaava suora perussaison.
  12. Nomada Estepa 7- / 6½ = 7-
    Joukon ainoa tumma olut on hyvässä tasapainossa. Pieni paahteisuus pelastaa tämän saman panimon Tundraa vaivaavalta tylsyydeltä.
  13. La Baladin: Wayan Saison 8- / 5 = 6½
    Todella paljon kaikkea eikä pelkästään hyvällä tai huonolla tavalla. Onneksi tätä myydään isossa pullossa, koska tuntuu, että jokainen suullinen vetää eri suuntaan kuin edellinen. Sammelin eriävä mielipide: Kattauksen tuopinpohjimmainen. Tuoksuu fairyltä, maistuu sitruunapippurilta. Yh.
  14. Maku: Saison 6- / 6 = 6
    Perusvarma suoritus, mutta tässä kattauksessa seura on liian kova.
  15. Brewdog Electric India 6½ / 6- = 6
    Skotit tekevät yleensä perusvarmoja laatusuorituksia. Tämäkin on raikkaassa hedelmäisyydessään ihan kiva olut, mutta räväkkyys ja saisonmaisuus jäävät kauas. Sammelin mielipide: Humalapöhinää ja hiilihappoa. Ei tästä saa irti mitään
  16. Nomada Tundra 6 / 5½ = 6-
    Hyvin kevyt ja tässä joukossa suorastaan mauton. Sopii ensimmäiseksi saisoniksi sellaiselle, joka välttelee riskejä.

Oluthuoneiden IPA-festivaali 2015

 

Noin yhdeksättä kertaa järjestettävillä Oluthuoneiden IPA-festivaaleilla on tällä kertaa tarjolla 14 lajityyppiänsä hyvin tai vähemmän hyvin noudattavaa edustajaa. Kaunis humala sai kunnian maistella kattauksen läpi ja kokosi pikaoppaan festivaalitarjontaan.

Laadukasta IPA:a ilman kikkailua:

  • Bryggeri Supernova DIPA: Tuoksu ehkä vähän vaatimaton, mutta maku räjäyttää potin. Perusvarma jenkkityylin IPA, joka on tuplaksi vähän turhan kepeä.
  • Atom IPA: Tasapainoinen yhdistelmä trooppista hedelmäisyyttä ja asianmukaista katkeroa.
  • Edge Brewing Hoptimista: Barcelonalainen olut on festareiden helmi. Se ei kikkaile erikoisuuksilla vaan on erittäin tyylipuhdas länsirannikon IPA, jonka humalointi on on tuore ja katkera.
  • Oppigårds Indian Tribute: Tasapainoinen ja pitkä IPA. Jälkimaku on tämä oluen rikkain ominaisuus.
  • Beavertown Brewery 8 Ball: Tuoksussa on tuhdisti humalaa, mutta maku jää siihen nähden vähän vaatimattomaksi. Hipsterien suosikiksi veikkailtu olut on kuitenkin yksi festarin parhaista.

Jos kaipaa jotain erikoisempaa:

  • Rocket Brewing Zero Gravity Brett IPA: Brettanomyces-hiivalla käytetyn IPA:n tuoksu on jotain aivan huikeaa humalat ja hapan hiiva muodostaa hedelmäisen raikkaan kokonaisuuden, jota voi kuvata vain sanalla ”ihq”. Maku ei ole tuoksun veroinen vaan tasapainoinen, kuiva ilman happamuutta. Hieno olut.
  • Stadin Panimo Mosaic Single Hop IPA: Erittäin hyvä IPA, jossa on niin paljon Mosaic-humalan tuomaa mustikkaisuutta, että heikompia hirvittää. Yhden mielestä ällöttävä, toisen mielestä piristävän poikkeuksellinen.
  • Kinn Bryggeri Svarthumle: Festareiden ainoa musta IPA täyttää paikkansa kivasti. Lakritsaisessa oluessa painiskelevat tasavahvasti myös paahteiset ja humalaiset aromit.

Jos maistoit jo muut:

  • Panimo Hiisi Leimaus: Mangoa, habaneroa ja humalaa pursuava olut on yllättävän vaatimaton kokonaisuus. Kivoja aromeja, mutta ne jäävät turhan hienovaraisiksi. Kaipaisi enemmän kaikkea.
  • Rekolan Panimo Luomu IPA: Mukavan pyöreän pehmeä IPA, jonka ainut erityinen ominaisuus on miellyttävä limearomi ilman hyökkäävää katkeruutta tai sitruksisuutta,
  • Pyynikin käsityöläispanimo Pirun polkka: Britti-IPA Tampereelta jää tässä joukossa vähän vaatimattomaksi. Jälkimaussa hiven ikävän kitkerää vihannesaromia.
  • De Dochter van de Korenaar Crime Passionnel: Belgialainen nimihirviö yrittää aivan liikaa. Se ei ole IPA, ei vehnäolut eikä belgiale, vaan jotain mitäänsanomatonta näiden välimaastosta.
  • Wold Top Scarborough Fair: Gluteeniton IPA on oikein kiva ja raikas, mutta oikeastaan tyyliltään enemmänkin Golden Ale kuin IPA.
  • Thornbridge Jaipur X: Festareiden pääesiintyjä on myös suurin pettymys. Jumalaisen Jaipur IPA:n imperial-versio ei onnistu erottumaan edeltäjästään muulla kuin hävyttömän korkealla alkoholiprosentilla (10%), jonka piilottaminen maltaiseen runkoon on tämän oluen ainoa ansio.

Hiisi Aarni Ruis IPA

Kansainvälinen klassikkotrendi kohtaa perisuomalaisen rukiin. Jyväskyläläisen Hiisi-panimon Aarni IPA oli jo etukäteen kiinnostavin ja halutuin olut Alkon tämän vuoden käsityöläisoluiden joukossa.

Eikä suotta!

Upean syvä punertava väri ja runsas sitkeästi pysyvä vaahto antavat ymmärtää. Ja kyllähän tämä olut ymmärtää antaa: mäntyisät humala-aromit paiskaavat kättä rukiin vahvistaman maltaan kanssa.

Lopulta kuitenkin kyseessä on pieni pettymys. Sillä vaikka Aarni on hyvä olut, se ei ole kotimaansa tai tyylinsä kirkkinta kärkeä. Humala saisi olla kirkkaampi ja runko vahvempi.

Kotimainen pienpanimo-olut: joko alkaa kylllästyttää?

Viime vuosi oli mahtava. Tästä vuodesta tulee vielä parempi. Lähellä tuotettua pienpanimo-olutta on tarjolla enemmän kuin koskaan. Kotimaan matkailu on taas jännittävää, kun monella paikkakunnalla on tarjolla kiinnostavia oluita, joita ei saa mistään muualta.

Nopea kehitys pistää kuitenkin miettimään rajoja. Panimoiden määrä kasvaa nopeammin kuin jakelukanavien tai kysynnän, joten missä tulee seinä vastaan ensimmäisenä. Milloin markkinoista tulee kylläiset? Milloin kaupat ja kuppilat alkavat painaa jarrua? Mikä on ensimmäinen kaatuva pienpanimo?

Katselin viikko sitten paikallisessa Prismassa huolestuneena kotimaisten pienpanimo-oluiden parasta ennen -päivämääriä. Maku Golden Alessa päivämäärä oli juuri se päivä, Stadin Panimon American Lagerilla oli aikaa muutama viikko. Molempia oli jäljellä kymmeniä pulloja. Haluaako ketju pitää hyllyt täynnä, vaikka se lisää hävikkiä, vai tilataanko jatkossa pienempiä määriä? Vastaus on helppo arvata.

Ravintoloiden hanapaikkojen suhteen tilanne on toisella tapaa hankala. Rajallinen hanamäärä tarkoittaa, että jotain jää väistämättä tarjoamatta. Jos kaikki mahdollinen kotimainen laitetaan myyntiin, pääsee kiinnostavia (ja usein laadukkaampia) ulkomaisia oluita vähemmän tarjolle. Se ei ole kotimaisten panimoiden ongelma, mutta harmillinen kehityskulku harrastajalle.

Onneksi kyseessä on kuitenkin positiivinen ongelma, joka voidaan myös ratkaista. Toivotaan, että tarjonnan kasvu heijastuu myös kysyntää. Ainakin Alkon tilastot antavat syytä optimismiin: lähes jokainen tuoteryhmä jäi viime vuonna pakkaselle, mutta alet ja erikoisoluet kasvoivat enemmän kuin mikään toinen tuoteryhmä.

Ratsasimme tänä viikonloppuna kiinnostavia kotimaisia helsinkiläisen Black Doorin sekä Alkon valikoimista. Näistä seitsemästä oluesta lisää kuvateksteissä.

Brewdog, Helsinki

Brewdogin baaria on odotettu Suomeen pitkään ja hartaasti. Kaiken odotuksen ja ennakkohypen valossa olikin melko selvää, että edessä on pettymys. Ei paikassa sinänsä ole mitään vikaa, mutta se jää Helsingin nykyisessä kilpailutilanteessa aivan liikaa skottipanimon (kieltämättä vahvan) brändin varaan.

Ensinnäkin sijainti on vähän syrjässä. Viiskulma oli ehkä joskus muinoin Helsingin vilkkainta keskustaa, mutta nykyisin vain harva eksyy sinne sattumalta. Siten myös Brewdogin baariin on lähdettävä varta vasten. Ja kun matkan varrelle sattuu todennäköisesti Black Doorin tai Angleterren kaltaisia klassikkoja, on vaarana ettei pääse perille lainkaan.

Toisekseen olutvalikoima ei ole mitenkään poikkeuksellisen hyvä. Hanalistalla on lähinnä samoja oluita kuin kymmenessä muussakin kantakaupungin olutravintolassa. Pelastusta ei löydy myöskään pullosta, sillä tarjolla ei ole edes koko Brewdogin valikoimaa ja vierasoluiden lista on selvästi lyhyin, mitä olen missään Brewdog-baarissa nähnyt. Hintataso on melko korkea.

Sisustus on ihan kiva ja perjantaina alkuillasta tilaakin oli riittävästi, joten ensivaikutelman perusteella paikka on kyllä ihan viihtyisä. Jotenkin kokonaisuudesta jäi kuitenkin sellainen fiilis, että Helsingin kohdalla on tyydytty minimisuoritukseen yrittämättä mitään erityistä.

Toisella nimellä tämä baari tuskin näkisi kesää.

Mutka kapakkaan: Emmer IPA, Kyyttö, Shogun JIPA

Joo hei ei tietty mutka taskussa kapakkaan kuitenkaan. Vaan lompakko, josta löytyvän muovikortin avulla ammennettiin rahaa kapakoitsijan – tässä tapauksessa
Ølhus-ketjun Tukholma-sivukonttorin – tilille ja vastaavasti kapakoitsijan edustaja lorotteli keittoa lasiin.

Malmgårdin Emmer IPA: Oikein nättiä, vaahtokin kiva. Tuoksu melkoisen hedelmäinen humalanpuhina.

Maussa humala yllättäen jopa piiskaavaa havua. Melko ohut, kuiva, happoja aika lailla. Oikein rapea. Lämmetessä mallasta esiin ja vähän makeuttakin. Hyvä näinkin, mutta vielä enemmän miun maun mukkaan olisi tuhdimpana jöötinä, siis noin niinkuin täyteläisempänä.

Kyyttö on musta, ohut vaahto jää peitteeksi. Tuoksu vähän epämääräinen. Paahdetta juu, muttei kamalasti. Happoja on, makeutta on, ihan hyvää on. Mutta pikkuisen turhankin pirskahtelevaa.

Pullosta löytynyt Gotlands Bryggerin Japani-IPA eli Shogun JIPA oli jännittävä tapaus. IPA:ksi sen tunnisti ja niin myös itämaiseksi. Olut oli nimittäin jännittävän hedelmäinen pakkaus, jonka makumaailmasta löyty sitruunaruohoa, vihreää teetä ja aprikoosia. Pöytäseurue irvaili Sorachi Ace -humalle tyypillisestä tillistä, mutta itseäni se ei häirinnyt.

Helsinki Beer Festival 2014: Vajaa mäyräkoirallinen uusia tuttavuuksia

Täältä se kaikki alkoi. Tai oikeastaan ”tämä”, Helsinki Beer Festival, oli paitsi yleisesti myös minun elämässäni jo paljon ennen kuin ”se”, olutharrastukseni, varsinaisesti alkoi. Kuitenkin koin Helsingin Kaapelitehtaan valot tälläkin kertaa eräänlaisena paluuna alkulähteelle.

Ensimmäinen kertani HBF:ssä oli vuonna 2007. Se taisi olla juuri sellainen visiitti kuin HBF liian monelle on: liikaa liian vahvoja oluita rumin seurauksin. Jotain ehkä jäi sisälleni kytemään, vaikka seuraavat vuodet menivätkin enemmän viinien parissa.

Muutama, ehkä neljä, vuotta sitten kiinnostukseni oluita kohtaan oli lopulta heräämässä. Visiitti HBF:n lehdistötilaisuuteen ja sitä seuranneille ammattilaistunneille jäi kuitenkin hieman laihaksi: humaltuminen ei kiinnostanut enkä oikein osannut vielä valikoida itseäni kiinnostavia oluita kattavasta valikoimasta.

Viime vuonna, kolmannella yrityksellä sain vihdoin jotain irti HBF:stä. Paljon uusia ja paljon hyviä oluita. Ankarasta maistelusta huolimatta päihtymystilakin pysyi kohtuullisena. Ehkä merkittävimpänä ja pysyvimpänä seurauksena noista messuista on tämä blogi ja sen ensimmäinen kattavampi kirjoitus. (Koska HBF oli viime vuonna vasta huhtikuun lopulla, vietetään blogin synttäreitä vasta muutaman viikon päästä.)

Tänä vuonna tein lyhyen ja tehokkaan iskun perjantai-iltapäivään. Oluista lisää kuvien yhteydessä, mutta tähän loppuun vielä vähän yleistä pohdintaa siitä, mikä HBF:ssä toimii ja mikä ei. Vaikka vuodet ovat muuttaneet minua, on festivaali säilynyt enemmän tai vähemmän ennallaan.

Ensin ruusut: valikoima on hyvä ja paikalla on suuri joukko kotimaan kiinnostavimpia toimijoita. Hintataso on sopiva ja sijainti hyvä, joten perusasiat ovat kunnossa. Myös lasihomma toimii hyvin, vaikkei suoraseinäinen ”pintti” olekaan paras mahdollinen maisteluastia.

Neutraalille sektorille menee ruokatarjoilu, joka lienee juuri niin hyvä kuin on taloudellisesti järkevää, mutta ainahan saa toivoa vähän fiinimpää ja monipuolisempaa valikoimaa. Miten olisi vaikka kunnon pop-up-ravintola Berthan ja Murun tämänvuotisen Viiniexpo-virityksen tyyliin?

Lopuksi risut: tapahtuma on luonteeltaan liikaa päihtymiskeskeinen. Puolikas tuoppi on ensinnäkin pienimmäksi annokseksi aivan liian suuri, jos haluaa harrastaa monipuolista maistelua. Myös elävä musiikki on sellainen elementti, joka vahvistaa mielikuvaa koko kansan dokailufestarista vakavan harrastajatapahtuman sijaan.

Tämä oli ehkä tarpeettomankin jyrkkä kärjistys, mutta omaan makuuni osuu paremmin Olutexpon kaltainen tapahtuma. Onneksi meillä on molemmat! Ja Suuret oluet, pienet panimot. Kaikissa kannattaa käydä aina kuin mahdollista!