Tagged: pils

Matuška Speciální Světlé 13° ja olutkauppa Base Camp

Liki kirkas, hennon kullankeltainen. Tuoksu miedon ruohoinen pienellä sitruunavivahteella. Vaahto aika normaali pilsvaahto.

Pitkä, voimakas humalatyöntö. Maltaisuus ja täyteläisyyskin löytyvät ja hitunen diasetyyliä. Mutta humala pysyy koko pitkän maun pääosassa, paitsi katkerona, myös kevyenä pippurisuutena, kohtuuannoksena greippiä ja sillä tavalla jännästi ruohoisana, että mieleen tulee avomaankurkku.

Niin on kiintoisa tapaus, että olisiko tässä käsillä se Paras Pils? Hyvin erittäin mainion maistuva ainakin. Tällainen paikalliseen olutperinteeseen nojaava uudistuminen on kyllä mainiota kulauttaa ruokatorveen.

Tsekissäkin alkaa olla Matuškan kaltaisia uudistajia kohtuullinen joukko. Prahasta paikallista spesiaalikeittoa ei parin kokeilun perusteella perusmarketista noin vain löydy.

Onneksi Ratebeer neuvoi muutaman olutkaupan. Itse kipaisin lasissa olevan ja repullisen muita Böömin ihmeitä Base Campista.

Base Camp sijaitsee Prahan 7. kaupunginosassa Vanhankaupungin pohjoispuolella, toispuol Vltavaa.

Näin tammikuisena sunnuntaina katu oli hämärä ja liike aika lailla tyhjä. Paikka on tiskillä ja parilla pöydällä varustettu pullokauppa. Kaikki putelit olivat kylmässä, joten paikan päälläkin olutta voi lipitellä.

Paikalliset herkut olivat eurosta pariin puolen litran puteleilta, nollaseiskavitoset noin kolmesta neljään. Hauskasti ihan laadukkaita oluita myydään myös muovipulloissa, puolentoista litran lötköön saakka.
Kuutisen litraan kiinnostavia tsekkiliemiä maksoi 700 korunaa, noin 25 euroa.

Suosittelen.

Kuohu Valioluokka Pils, suodattamaton

Black Doorin juomanlaskija uhosi, että on hyvää ja myöskin selvästi Kuohun normipilsiä humaloidumpaa tämä suodattamaton versio. Johan toki kiinnosti, kun suodatettukin aika mukavaa juotavaa on.

No, tuoksussa on sitrusta. Ja sameahkoa myös. Vaahto ei mikään valtavan korkea, mutta tiivis ja kestävä.

Humala pamahtaa siemaistessa vahvasti: Tiukkuvan kirvelevänä, havuisena ja hiukka ruohoisena. Melko hapokastakin. Mallas jää aavistuksen jyrän alle, mutta kroppaa kumminkin on riittävästi.

Aika lailla nappisuoritus. Jos jostain pitää kitistä, niin jälkimaku vähän raaka, mutta se on pientä se.

Olutkaupunki Kööpenhamina

Jalkapallo vie ja jalkapallo tuo. Tällä kertaa se vei Kööpenhaminaan ja toi paljon uusia olutkokemuksia. Koska kyseessä on vähintään Pohjois-Euroopan olutpääkaupunki, lähdin reissuun tavoitteenani selvittää, kuinka paljon Helsinki on tässä asiassa jäljessä.

Ja nyt voin ilokseni sanoa, että ei oikeastaan valtavan paljoa. Tietysti 36 tunnin kokemus ei ole kovinkaan kattava, mutta paremmin kaupunkia tuntevat voivat tulla täydentämään näkemyksiäni.

Helsingin olutravintolatarjonta paranee huimaa tahtia, joten sillä saralla ollaan jo lähellä. Hintatasossakaan tanskalaisilla ei ole etulyöntiasemaa, sillä hinnat ovat melko lähellä Suomen vastaavia. Eikä pienpanimobuumi näy katukuvassa tai keskimääräisessä ravintolassa sen enempää kuin Helsingissäkään vaan perusbulkit ovat hanojen kuninkaita.

Kahdessa asiassa löytyy eroja. Ensinnäkin edellämainittu pienpanimobuumi on Tanskassa pidemmällä. Suomella ei vielä ole Mikkellerin kaltaista superbrändiä eikä muutenkaan yhtää laajaa ja laadukasta panimovalikoimaa.

Ja jos keskitytään vain pääkaupunkeihin (kuten tässä tekstissä oli tarkoituksenakin), on ero vieläkin radikaalimpi. Stadin panimon, Suomenlinnan panimon ja Bryggerin vastineeksi kööpenhaminalaisilla on muun muassa To Øl, Nørrebro ja Amager. Sekä tietysti se Mikkeller.

Kuuluisuuden ja tuotantomäärien lisäksi kyse on myös ja oikeastaan erityisesti laadusta. Siinä missä tanskalaiset pienpanimot tuottavat paljon rohkeita ja silti huippulaadukkaita oluita, ovat suomalaiset useasti vain jompaa kumpaa.

Mutta uskon ja toivon, että tässä on kyse vain muutaman vuoden etumatkasta, sillä kotimaisessa pienpanimoskenessä tapahtuu nyt enemmän kuin kenties missään muualla maailmassa.

Toinen eroavaisuus onkin sitten huomattavasti hankalampaa sorttia. Saako Linnanmäellä kiertää tuoppi kädessä? Viekö helsikiläinen päiväkoti lapsia tutustumaan paikalliseen panimoon tai sen hevosiin? Onko kantakaupungissa yhtään olutkauppaa, jonne voisi mennä maistelemaan kiinnostavia oluita ennen ostopäätöksen tekemistä?

Ei, ei ja ei. Sen sijaan Kööpenhaminassa näin tällaista toimintaa (paikat järjestyksessä: Tivoli, Visit Carlsberg ja Istedgaden Ølbutikken) eikä se tietääkseni johtanut järjestyshäiriöihin tai lastensuojeluilmoituksiin. Sekä virallinen että kulttuurinen suhtautuminen olueen on Helsingissä ja Kööpenhaminassa kuin kahdelta eri planeetalta. Ja tämä asia tuskin muuttuu muutamassa vuodessa.

Tätä kirjoittaessani juon Skovlystin India Pale Alea, jonka ostin Kastrupin lentokentältä. Suomalaistenkin pienpanimoiden kannattaisi yrittää saada pullojaan Helsinki-Vantaan liikkeisiin myytäväksi. Tuskin siitä mitään valtavia tulovirtoja syntyisi, mutta olisipahan ainakin helppo tapa saada vähän omaa tuotetta ulkomaille.

Skovlystin IPA on väriltään kuparinen ja maultaan omalaatuinen. Brittityyliin humalointi ei ole mitenkään liioiteltu vaan hyvinkin maltillinen. Päällimäisenä on oikeastaan makeahko maltaisuus. Miellyttävä ja helposti juotava olut.

Lisää olutarvioita kuvateksteissä. Kuvaamatta jäivät Evil Twin Lowlife (haaleana pullosta: viinainen), To Øl Stalin Organ (haaleana pullosta: huumaavan humalainen) sekä Amager Black Nitro (vaahtomuovimukista: tuoksussa reippaasti humalaa, maussa selvästi vähemmän).

Stiegl Pils

Itiksen Alkossa huomasin tämän tulokkaan. Nappasin mukaan, kun etiketti on hieno ja itävaltalaisuus mietoa eksotiikkaa.

Hiukka terävä mallas, tuleentuneen viljan keltainen.

Humalapotku jää antamatta lähdössä, yllättävän makeaa. Tunkkainen meininki, metalliakin. Öljyinen suussa.

Jälkimaku menettelee, mutta pettymys tämä oli. Itse asiassa aika pahaa. Olisiko jotenkin pilalla, kun Ratebeerissa ihan keskitason pilsiksi arvioitu.

”Arvostelussa” Pilsner Urquell -boksi

No joo, ei kai tämä ole mikään arvostelu. Tai ei ainakaan oluen. Kaikki kai suurin piirtein tietävän Pilsner Urquellin. Sehän on kelpo olutta ja saatavilla vähän joka paikassa. Mutta saatiinpa sitten ihan ilmaisnäytteenä tällainen laatikko, jossa on viisi nollakolmekolmosta pulloa, ihan hieno mutta hyödytön pikku vihkonen – jossa on lähinnä kuvia punakoista tsekeistä – ja sitten lasi.

Kun tätä olutta saa kuitenkin joka niemestä ja notkosta, niin ainoa arvosteltava asia lienee lasi. Koko boksin hinta on kuulemma noin 14 euroa. Olutta sillä saa 1,65 litraa. Normaaliin 5,50 – 6 euron Urgu-litrahintaan siis ekstraa on noin 4-5 euroa, joka on siis myös lasin hinta.

Kannattaako tästä sitten maksaa sen verran? Vähän riippuu. Laatu on mielestäni hyvä, böömiläistä kristallia tahi ei, jalka on painava ja reunat mukavan ohuet. Jopa firman logo on vedetty pieteetillä värittömänä painokuviona lasin kylkeen. Ainoa kullattu juttu on se kaupunginporttimerkki, sekin armeliaan pienenä.

Mutta. Toisessa kyljessä lasia on tökerö valkoinen leima, jossa lukee helvetin isolla että seitsemän astetta. Se nimittäin on Urquellin insinöörien mukaan optimaalinen juomislämpötila. Teoreettisesti leima muuttaa väriään juurikin seitsemässä asteessa, minkä perusteella osaamme nauttia tsekin ihmejuoman oikeassa vaiheessa.

Harmi vain, että leima muuttuu ikävän marjapuuronpunaiseksi kunhan neste on vähän haaleaa kylmempää. Ja pysyy sellaisena varmaan pitkälle pakkasen puolelle. Eli seitsemän-schmeitsemän.

Mutta jos höhlän leiman kanssa voi elää, niin ehkä lasi on muutaman euron arvoinen.

Bryggeri Pils: Suodatettu vastaan suodattamaton

Bryggeri kertoi Twitterissä, että pian on kaupan hyllyllä suodatettua pilsiä. Panimoravintolan yhteydessä olevasta pienestä kiskasta löytyi jo nyt. Ja löytyipä myös suodattamaton versio. Pitihän nämä testata rinnakkain.

Erinäköisiä. Ei paljon, mutta kuitenkin. Suodattamaton on oljenkeltaista, suodatettu taittuu hailakan oranssiin. Suodattamaton on melkolailla kirkasta, pikkuisen utuista vain. Tuoksussakin yllättävästi eroa: Suodattamaton on maltaisempi, tukevampi. Suodatetussa vain pikkuinen sitrus ja humala.

Suodattamaton: Ärhäkkä, terävä katkero, jopa mausteinen. Jälkimaku vähän kuin havunneulasta tai nurmea olisi pureskellut. Melko hapokas ja raikas. Mallaspuoli ei paljon nouse, mitä nyt tuo aika kivaa täyteläisyyttä. Loppumaku vähän karkean katkera, muttei epämiellyttävä.

Suodatettu: Yllättävän erilainen. Tässäkin humalointi pukkaa, mutta sitruksisempana ja vähän enemmän takapotkulla. Lievästi polttava mausteisuus tai yrttisyys on tässäkin selvä. Lyhyempi, hapokkaampi ja kevyempi. Jälkimaku hillitympi, jättää suun kuivaksi.

Vaikea sanoa, kumpi on parempaa. Suodatettu on hieman tasapainoisempi, suodattamaton monipuolisempi ja täyteläisempi. Kenties suodattamattomalle sydämeni hiukka kiivaammin sykkii. Molemmat ovat kyllä kelpo pilsejä: raikkaita ja napakoita janonsammuttajia. Kannattaa kokeilla, jos hollille osuu!

Lervig Pilsner

Oljenkeltainen, kirkas, vaahtoa vähänpuoleisesti. Eipä paljon tuoksahtelekaan: mallasta, terävänpuoleisena.

Ihan kivasti lurahtaa suuhun: humalanäpäys, aika katkera kaikkiaan, ei kumminkaan ohuimmasta päästä. Aika hapokas, vähän hapankin. Raikas ja mukava. Loppua kohti jotenkin karkeutuu tympeäksi, ruohoisen öljyiseksi tai jotain. Jättää suun aika kuivaksi, mutta jälkimaussa tunkka pysyy ja tuo ikävästi mieleen salkkutolkulla myytävät punaiset ja siniset purkit.

Ok pils, jonka jälkimaku jättää toivomisen varaa. Aivan kohtuuttoman hintainen (neljä euroa pikkupullosta). Hiukka halvemmalla saa esimerkiksi mainioita Suokin Höpken Pilsiä puoli litraa. Ja vielä edullisemmin vaikka Urquellia, joka myös hakkaa tämän selvästi.

Litovel Svátecni Speciál

Tsekin näköinen ja tuoksuinen: Vaahto lähtee äkkiä, kirkasta on ja tuoksussa aika heikkona humalaa.

Maku nopea jotenkin neutraali. Katkero voimakas, aromia vähän. Voita pikku siivu. Salakavalaa makeutta. Vähän menee raudan puolelle, muuten ihan jees.

Alkuholipitoisuutensa ja helpon juotavuutensa puolesta vähän kuin kuiva oktoberfest-olut.

Jever Fun

Jever on yksi suosikkipilsnereistäni, joten logon bongaaminen (vaikkakin alkoholittomien oluiden hyllystä) piristää aina, kun on oluita ostamassa. En tiedä, miten ”hauskaa voi olla ilman viinaa” kääntyy saksaksi, mutta tuntuu siltä, että joku vastaava sanonta on ollut Jeverin markkinointimiehillä ja -naisilla mielessään, kun alkoholittomalle pilssille on annettu nimeksi Fun.

Hauska on ehkä vähän liioittelua, mutta ei Fun mitään huonoa olutta ole. Jos kriteerinä on pelkkä maku, päihittää Fun kotimaisen (alkoholillisen) keskikuran kevyesti. Kokonaisuus on hieman vetinen, mutta onnistunut humalointi tekee kokonaisuudesta raikkaan. Arkilounaan valinta.