Tagged: Plevna

HBF 2016: Reilu mäyräkorillinen oluita

Kaunis humala sai alkunsa kolmisen vuotta sitten, kun suuntasimme Sammelin kanssa Kaapelitehtaalle. Silloin juotiin noin korillinen. Vuotta myöhemmin tyydyttiin noin tusinaan ja vuosi sitten vain kuusi. Tänä vuonna kurssi kääntyi ja oluita tuli maisteltua ainakin 15 kappaletta (vaikkei Sammeli ollut edes apuna!).

Täällähän ei ole perinteisesti ollut tapana ”reittailla”, mutta pistetään nyt päivän maistot järjestykseen herkullisimmasta vaatimattomimpaan:

  1. Stone Pataskala Red X Ipa: länsirannikon ipojen osaajan punainen oli odotetun kova tuoreen jenkkihumalan jyllätessä.
  2. Little Bichos/Dount Island/Hiisi Bicho in my Beer Black Saison: puolukkaa, yuzu-hedelmää ja sitruunaruohoa sekä tummaa mallasta ja saison-hiivaa, lienee parempi olla sanomatta enää mitään muuta.
  3. Bryggeri Wee Heavy: tyylille uskollinen ja laadukas skottiale. Näitä ei Suomessa juurikaan tehdä.
  4. Fat Lizard Blacktop Porter: laadukas perusportteri, jossa sopiva mutta tyylin rajoissa pysyvä humalapuraisu.
  5. Stallhagen Rasberry Stout: ”Suomen huonoimmaksi pienpanimoksi” kutsumani panimon helmi, vadelman ja tumman suklaan onnistunut liitto, vaikkei olekaan niin musta kuin stoutin pitäisi.
  6. Hiisi Pecko Brett IPA: todella erikoinen, brettin kuivaksi käyttämä hapanolut, jossa siiderimäistä lantaisuutta.
  7. Mathildedal Pirske: belgityylinen ale vakuutti monet jo Alkon käsityöläisviikoilla, itse maistoin vasta nyt.
  8. Fat Lizard Jesus Lizard IPA: vakuutti nyt enemmän kuin Punavuori Pub Crawlilla, mutta onhan tämä enemmän hedelmä- kuin humalaolut – hyvässä ja pahassa.
  9. Mufloni DIPA: ysiprossainen tupla-ipa, joka on niin kepeä, että menisi ipasta. Humalointi odotetusti kunnossa, mutta kokonaisuus prosentteihin nähden hieman vaatimaton.
  10. Radbrew New Style Hefeweizen Mirage: kevyt ja raikas vehnäolut, joka maistuu kaltaiselleni, joka ei erityisemmin arvosta banaanisia vehnäoluita.
  11. Hiisi Black Bretty Black IPA: leivinhiivalle tuoksuva ja mukavan tasapainoinen tumma olut, joka ei täysin lunasta katalogin lupausta ”erikoisuudesta”
  12. Bryggeri ADA: Ameriikan tumma ale, jossa kivat aromit, laiskat katkerot ja vähän laiska jälkimaku.
  13. Teerenpeli Panimon Erikoinen Nro. 3: viskitynnyrissä kypsytetty savuportteri yrittää kovasti ja pysyy laadukkaana, mutta on panimon tyylille uskollisena vähän vaatimattoman makuinen.
  14. Brewcats/Laitila Tiki Lager: kovasti tyypillisen Laitilan oluen makuinen lager, jossa reippaasti katkeroa ja vaatimattomasti aromia. Tämä olisi ollut tosi kova maitokaupassa kolme vuotta sitten, mutta nyt…
  15. Plevna Mount Evans Saison: herkullisesti saisonille tuoksuva, mutta mautaan omaan makuuni aivan liian banaanivehnäoluinen.

Mutta korostettakoon vielä, että kaikki olivat aika hyviä ja sen enempää asiaa ajattelematta 15 oluen joukkoon päätyi vain yksi täysin ulkomaalainen. Eteenpäin on menty, sanoisi Muurisen Antti.

Liverpool ja 26 olutta

Jalkapallo vei tällä kertaa Liverpooliin. Matkan joka ikinen olut on tunnollisesti kuvattu ja miniarvio kirjattu kuvateksteihin. Siispä tässä tekstissä muutamia yleishavaintoja reissun varrelta. Osa liittyy erityisesti Liverpooliin, osa yleisemmin Englantiin.

Kiitämme

Ibis Styles Dale Street. Uusi, siisti ja edullinen hotelli. Sijainti on erinomainen: muutamassa minuutissa kävelee Albert Dockille tai Liverpool Onen ostosalueelle, alle kymmenessä Rope Walksin baarialueelle ja tärkeimpänä Ship & Mitre on käytännössä vieressä. Huoneen hintaan kuuluu kelvollinen aamupala. Epäenglantilaiseen tapaan ainakaan neljännen kerroksen huoneissa ei ollut ammetta vaan pelkkä suihku. Jokaisen kerroksen huoneet ovat tosin erilaisia, joten tilanne saattaa olla toinen muissa kerroksissa. Erityishuomio vielä äänieristyksestä, sillä Dale Street on melko vilkas, mutta huoneeseen ei kuulunut neljän vuorokauden aikana käytännössä yhtään mitään kadulta, käytävältä tai naapurihuoneista. Se on harvinaista uusissakin halpishotelleissa.

Ship & Mitre. Helposti yksi parhaista koskaan kokemistani olutravintoloista. Nuhjuinen ja aito tunnelma ilman mitään skandinaavista muovisisustusta. Ruokaakin olisi saanut, mutta juomat veivät huomion. Hanoja on paljon ja niitä on pyhitetty myös aidoille siidereille, joita voi niin ikään suositella. Hanoissa on tietenkin myös kiinnostavia paikallisia oluita useammaksi illaksi ja pulloista löytyy lisää myös muualta maailmasta.

Tapas-ravintolat. Reissun parhaat ravintolat (Bacaro ja Maray) sekä hivenen ylihinnoiteltu Lunya eivät tarjonneet lainkaan kunnon annoksia vaan tarjoilija suositteli suoraan tilaamaan kahdesta kolmeen annosta per nuppi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että varsin kohtuullisella hinnalla pääsee maistelemaan koko joukon huikeita annoksia. Kaikki kolme kokeiltua ravintolaa olivat siis hyviä, Bacaro paras ja Lunya huonoin. Bacaro mennee omaan TOP10:een. (Ainakin Lunyassa on muuten hintatasoa kohtuullistava lounastarjous, mutta se jäi meiltä paikallisen äitienpäivän takia hyödyntämättä.)

Kazimier Garden. Berliiniläistä hipstertunnelmaa teollisuusalueen sisäpihalla. Ainutlaatuinen mesta, jossa voi kylmälläkin säällä juoda laatuoluita ulkona (tai hehkuviiniä, jos on liian kylmä). Omasta grillistä tuli herkullisia savutuoksuja, mutta nämäkin ruuat jäivät testaamatta.

Baltic Social ja The Grove. Burgereita ja muuta modernisoitua pubiruokaa sekä paikallisia ja eurooppalaisia oluita. Hyviä paikkoja vaikka lounaalle.

Mad Hatter Brewing Company. Rajallisen kokemuksen perusteella kaupungin ja ehkä jopa koko Englannin kiinnostavin panimo.

Ship in the Bottle. Kaupungin paras (ja ainoa?) olutkauppa. Vaatehuoneen kokoisesta kopista saa kiinnostavien kansainvälisten oluiden lisäksi myös melko hyvin paikallisten panimoiden tuotteita. Hinnat pääsääntöisesti 3 tai 3,5 puntaa per pullo tai kolme pulloa 8 tai 10 punnalla.

Ruokakauppojen valmisruuat. Menolennon myöhästymisen ja junamatkojen vuoksi tuli tukeuduttua jonkun verran M&S Foodin ja Sainsburyn valmisruokiin. Ne olivat samanhintaisia kuin suomalaiset vastineensa, mutta laadulta ja maultaan keskinkertaisen suomalaisen ravintolan tasoa.

Moitimme

Baltic Fleet. Kaupungin olutravintoloiden klassikko oli ankea, autio ja pahanhajuinen räkälä. Yhden oluen perusteella oman kellarin Wapping-olut on sen sijaan hyvää.

Everton Football Club. Goodison Park on ankea ja epämukava stadion, jolla pelataan luokattoman huonoa futista.

Ruokakauppojen olutvalikoimat. Kiinnostavia oluita ei käytännössä saa kaupoista. Lagereiden ja perusbitterien lisäksi tarjolla oli lähinnä Leffeä, Guinnesia sekä omia private label -virityksiä.

Futispubien oluttarjonta. Lager jyrää näissäkin. Vaihtoehtona lähinnä joku pehmeydellä myytävä bitter.

Mutka kapakkaan: Emmer IPA, Kyyttö, Shogun JIPA

Joo hei ei tietty mutka taskussa kapakkaan kuitenkaan. Vaan lompakko, josta löytyvän muovikortin avulla ammennettiin rahaa kapakoitsijan – tässä tapauksessa
Ølhus-ketjun Tukholma-sivukonttorin – tilille ja vastaavasti kapakoitsijan edustaja lorotteli keittoa lasiin.

Malmgårdin Emmer IPA: Oikein nättiä, vaahtokin kiva. Tuoksu melkoisen hedelmäinen humalanpuhina.

Maussa humala yllättäen jopa piiskaavaa havua. Melko ohut, kuiva, happoja aika lailla. Oikein rapea. Lämmetessä mallasta esiin ja vähän makeuttakin. Hyvä näinkin, mutta vielä enemmän miun maun mukkaan olisi tuhdimpana jöötinä, siis noin niinkuin täyteläisempänä.

Kyyttö on musta, ohut vaahto jää peitteeksi. Tuoksu vähän epämääräinen. Paahdetta juu, muttei kamalasti. Happoja on, makeutta on, ihan hyvää on. Mutta pikkuisen turhankin pirskahtelevaa.

Pullosta löytynyt Gotlands Bryggerin Japani-IPA eli Shogun JIPA oli jännittävä tapaus. IPA:ksi sen tunnisti ja niin myös itämaiseksi. Olut oli nimittäin jännittävän hedelmäinen pakkaus, jonka makumaailmasta löyty sitruunaruohoa, vihreää teetä ja aprikoosia. Pöytäseurue irvaili Sorachi Ace -humalle tyypillisestä tillistä, mutta itseäni se ei häirinnyt.

Plevna Mörkö Imperial IPA

Plevnan Mörkö ei ole pelkästään kaksinkertainen vaan peräti imperialistinen IPA. Se on tietysti aika paljon sanottu, kun prosentteja on vain seitsemän. (”Virallista” oluttyyppimäärittelyä ylläpitävä BJCP ei tunne DIPA:a lainkaan ja vetää tavallisen ja imperiaalin välisen rajan 7,5 prosenttiin.)

Jos ei alkoholipitoisuus ole ihan tyylinmukainen, mennään vähintäänkin rajoille myös värin suhteen. Kyseessä on nimittäin varsin tumma olut.

Mutta lajityyppisaivartelun voi jättää omaan arvoonsa, sillä kyseessä on todella maukas olut. Vaahdossa on kuplaa monenlaista: alla isompaa ja päällä pienempää. Tuoksu tuo mieleen mäntysuovan, joka ei ainakaan itseäni häiritse – päinvastoin!

Vähän rasvainen ja todella hiilihappoinen suutuntuma jättää makupuolen vähän vaatimattomaksi. Jälkimaussa on tuoksusta tuttua mäntyä ja katkerointi on todella onnistunut. Tummaa väritystä tukee myös pieni kiva paahteisuus, joka sai pohtimaan, menisikö tämä sokkona tai värjättynä maistettuna jopa portterista.

Ensimmäisen vuoden parhaat

Kaunis humala aloitti vuosi sitten. Nyt on aika katsoa, mitkä olivat ensimmäisen vuotemme kohokohdat. Jutun kuvituksena Varangin vuonon yöttömässä yössä kuvattu – sinällään vaatimaton – Frydenlund Fatøl. Tämä siis valittiin Vuoden kuva -äänestyksen parhaaksi.

Mutta seuraavaksi meidän suosikkimme ensimmäisen vuoden aikana blogissa arvostelluista oluista.

Lasse

Paras kotimainen: Plevna Siperia Imperial Stout (”Tuoksu antaa ymmärtää ja maku ymmärtää antaa.”)

Paras maitokaupasta: Fuller’s Wild River (”…raikas ja tasapainoinen olut, joka ei kaikesta trenditietoisuudestaan huolimatta ole unohtanut juuriaan…”)

Paras ulkomainen: Mohawk Extra IPA (”Vaatimattoman etiketin takaa kuoriutuu todellinen oluthelmi…”)

Sammeli

Paras kotimainen: Saimaan juomatehdas Marsalkka vaalea luomu (”…varsin nautinnollinen ja reippaasti – joskin hyvin kuivasti – humaloitu olut.”)

Paras maitokaupasta: Mufloni Saison de Randonneur (”Retkimukissa vaahtoa kuohahti reippaasti ja vaalea kerros juoman pinnalla hetken viipyilikin. Tuoksu oli happaman belgihumalainen.”)

Paras ulkomainen: Dugges Hopblack (”Suoraviivainen ja raisu, mutta eittämättä loistelias olut.”)

Helsinki Beer Festival 2014: Vajaa mäyräkoirallinen uusia tuttavuuksia

Täältä se kaikki alkoi. Tai oikeastaan ”tämä”, Helsinki Beer Festival, oli paitsi yleisesti myös minun elämässäni jo paljon ennen kuin ”se”, olutharrastukseni, varsinaisesti alkoi. Kuitenkin koin Helsingin Kaapelitehtaan valot tälläkin kertaa eräänlaisena paluuna alkulähteelle.

Ensimmäinen kertani HBF:ssä oli vuonna 2007. Se taisi olla juuri sellainen visiitti kuin HBF liian monelle on: liikaa liian vahvoja oluita rumin seurauksin. Jotain ehkä jäi sisälleni kytemään, vaikka seuraavat vuodet menivätkin enemmän viinien parissa.

Muutama, ehkä neljä, vuotta sitten kiinnostukseni oluita kohtaan oli lopulta heräämässä. Visiitti HBF:n lehdistötilaisuuteen ja sitä seuranneille ammattilaistunneille jäi kuitenkin hieman laihaksi: humaltuminen ei kiinnostanut enkä oikein osannut vielä valikoida itseäni kiinnostavia oluita kattavasta valikoimasta.

Viime vuonna, kolmannella yrityksellä sain vihdoin jotain irti HBF:stä. Paljon uusia ja paljon hyviä oluita. Ankarasta maistelusta huolimatta päihtymystilakin pysyi kohtuullisena. Ehkä merkittävimpänä ja pysyvimpänä seurauksena noista messuista on tämä blogi ja sen ensimmäinen kattavampi kirjoitus. (Koska HBF oli viime vuonna vasta huhtikuun lopulla, vietetään blogin synttäreitä vasta muutaman viikon päästä.)

Tänä vuonna tein lyhyen ja tehokkaan iskun perjantai-iltapäivään. Oluista lisää kuvien yhteydessä, mutta tähän loppuun vielä vähän yleistä pohdintaa siitä, mikä HBF:ssä toimii ja mikä ei. Vaikka vuodet ovat muuttaneet minua, on festivaali säilynyt enemmän tai vähemmän ennallaan.

Ensin ruusut: valikoima on hyvä ja paikalla on suuri joukko kotimaan kiinnostavimpia toimijoita. Hintataso on sopiva ja sijainti hyvä, joten perusasiat ovat kunnossa. Myös lasihomma toimii hyvin, vaikkei suoraseinäinen ”pintti” olekaan paras mahdollinen maisteluastia.

Neutraalille sektorille menee ruokatarjoilu, joka lienee juuri niin hyvä kuin on taloudellisesti järkevää, mutta ainahan saa toivoa vähän fiinimpää ja monipuolisempaa valikoimaa. Miten olisi vaikka kunnon pop-up-ravintola Berthan ja Murun tämänvuotisen Viiniexpo-virityksen tyyliin?

Lopuksi risut: tapahtuma on luonteeltaan liikaa päihtymiskeskeinen. Puolikas tuoppi on ensinnäkin pienimmäksi annokseksi aivan liian suuri, jos haluaa harrastaa monipuolista maistelua. Myös elävä musiikki on sellainen elementti, joka vahvistaa mielikuvaa koko kansan dokailufestarista vakavan harrastajatapahtuman sijaan.

Tämä oli ehkä tarpeettomankin jyrkkä kärjistys, mutta omaan makuuni osuu paremmin Olutexpon kaltainen tapahtuma. Onneksi meillä on molemmat! Ja Suuret oluet, pienet panimot. Kaikissa kannattaa käydä aina kuin mahdollista!

Jouluoluiden kunniataulu – Katso myös järkyttävä video!

No nyt on jouluolutvertailua! Ensin Lassen ja minun kouluarvosanoista laskettu keskiarvo niille Alkon jouluoluille, joita molemmat ovat maistaneet. Sitten vielä molempien listan kolmen kärki. Ja kaiken hyvän lisäksi nelihenkisen asiantuntijaraadin sokkomaistelu. Videona!

Todellakin joulu tuli ajoissa tähän blogiin. Jos joku muuten ei jaksa tuota aika pitkää, hitaasti etenevää ja surkealla koulupoikatason läpällä ryyditettyä videota katsoa, niin raadin arviot (kouluarvosanoina) löytyvät videon alapuolelta postin lopusta. Eroavat meidän listastamme aika paljon.

Kauniin humalan virallinen jouluolutranking (arvosteluasteikko 4 – 10):

1. Plevnan Siperia 9 +

2. Alesmith Yulesmith 9

3. Great Divide Hibernation Ale 9 –

4. Aecht Schlenkerla Eiche & Mikkeller Hoppy Lovin’ Christmas & Samuel Adams Winter Lager 8 1/2

7. Anchor Brekle’s Brown Ale 8

8. Ridgeway Criminally Bad Elf & Lervig Winter Ale 8 –

10. Kulmbacher Eisbock 7

Lassen kolmen kärki

1. Siperia

2. Hoppy Lovin’ Christmas

3. Hibernation Ale

Sammelin kolmen kärki

1. Yulesmith

2. Siperia

3. Eiche

Raadin näkemys

1. Hoppy Lovin’ Christmas 8 1/2

2. Yulesmith 8 +

3. Siperia 8

4. Kasteel Winter (Ei testattu sokkona, pisteetkin epäselvät!)

5. Lervig Winter Ale 7 1/2

6. Hibernation Ale 7 1/2

7. Samuel Adams Winter Lager & Jossain sanottiin APA (Kauniin humalan oma juoma, joka ujutettiin sokkotestiin mukaan) 7

9. Gouden Carolus Christmas 6 1/2

Plevna Siperia Imperial Stout

Ei taida olla epäselvyyttä siitä, mikä on tänä vuonna Alkon kuumin jouluolut. Tamperelaisen Plevnan Siperia Imperial Stout tuli hyllyihin viime viikon lopulla ja on jo nyt myyty ilmeisesti lähes loppuun. Kyseessä on jo parikymppisen Plevnan maineikkain ja kehutuin tuote, jota on pitkän odotuksen jälkeen saatavilla myös omaan lasiin.

Ja kyllä, kyseessä on minunkin mielestäni kaiken hypetyksen, ja monien kohdalla Alkosta toiseen syöksyilyn, arvoinen tuote, joka nousee Suomen pirteässä pienpanimoskenessä aivan omaan luokkaansa.

Väri on valoaläpäisemättömän musta ja vaahto herkullisen tummaa. Tuoksusta nauttiakseen ei tarvitse työntää nenää lasiin vaan antoisana se päästää valloilleen aikamoisen sekamelskan: kahvia, salmiakkia sekä vaikeammin määriteltävää raikasta hedelmäisyyttä.

Tuoksu antaa ymmärtää ja maku ymmärtää antaa. Mukavan runsaiden hiilihappojen mukana suuhun vyöryy paahteista kahvia, jossa on mukana sitä samaa ehkä sitruksista hedelmäisyyttä kuin tuoksussakin. Sitten maku lavenee erittäin miellyttävällä tavalla maitokahvimaisen pehmeäksi, ei sillä tavalla kitkeräksi kuin joillain tämän lajityypin edustajilla. Viimeisessä vaiheessa mukaan tulee huumaava, metsäinen humalaisuus, joka jää pitkäksi aikaa suuhun painiskelemaan kahvisten aromien kanssa.

Kiitos tästä!

Plevna Amarillo Weizen

Suurena humalan ystävänä ja varsin pienenä vehnäoluen ystävänä minulla oli varsin ristiriitaiset odotukset tämän oluen suhteen. Ja ehkä vehnäolutennakkoluuloni ottivat vallan, sillä en saanut tästä oikein mitään erityistä irti.

Ensifiilis oli, että tässäpä kepeän huoleton vehnäolut, johon voisi vaikka tottua. Mutta kun aika kului ja olut lämpeni, alkoi läpi puskea ällöttävän rajamailla liikuskeleva makeus. Vehnäolut on minulle edelleen, runsaalla humalallakin tuettuna, suuri tuntematon.