Tagged: porter

Pyynikin käsityöläispanimo Nuoret vihaiset miehet Patasydän

Jääkiekkoa ja Suomi-rockia Porista. Tämä oluen kanssa ei siis todellakaan olla mukavuusalueellani.

Vaikka Porista löytyy omakin pienpanimo, on tämä olut tehty Tampereella, Pyynikin käsityöläispanimossa. Ja mikä virkistävää, toisin kuin moni vastaava teema- tai bändiolut, tämä taitaa olla aidosti uusi ja muusta valikoimasta poikkeava tuote.

Ja kelvollinen onkin. Vaahto on olematon, väri tumma kokis ja tuoksu paahteisen kahvinen. Huulet tahmaava jäännössokeri sopii tähän tummasuklaiseen olueen todella hyvin.

Iso positiivinen yllätys! Olisikohan Porikin? Tai jääkiekko?

Slottkällans Svart

Kun avasin pullon, harmaa alkukevään päivä oli kääntymässä hämärään. Iltapäivän jatkunut sade oli piiskannut järveä peittäneen tuoreen lumikerroksen harmaalaikkuiseksi. Tuuli ajoi edellään jotain; jääkylmiä vesipuhauksia vai jotenkin pöllyävänä pysynyttä räntää – en välittänyt ottaa selvää.

Nautiskelin juoman kylmän rantasaunan kuistilla. Toisin sanoen vähän helvetin kylmänä, minkä lukija ottakoon huomioon.

Melkein mustaahan tämä on, muhevan ja kauniin vaahdon peittävää, osin sitkeänkin. Tuoksu jännästi lähellä liköörikonvehtia.

Ja maku sitten kuitenkin hyvinkin kuiva. Hallitsevana rasakka kahvimainen paahde ja hapokkuus. Katkeroa ja hiukka kipakka sitruskuorihumalanmakua mukaan takapotkulla. Jälkimaku suuhuni oikein sopiva katkera ja karvaskin.Aika jättekiva!

 

Left Hand Smokejumper Imperial Porter

Etiketti on komea: pikkuinen hahmo hyppää laskuvarjolla leimuavaan infernoon. Smokejumper  –  joiden kunniaksi Left Hand kertoo oluen pannun – se siinä killuu.

Savuloikkarin homma ei ole oikeasti ilmeisesti ihan noin hurjaa, mutta sinne päin. Smokejumpereiksi kutsutaan Yhdysvaltain kansallispuistoista sun muista luonnonmaista huolehtivan Forest Servicen palomiehiä, jotka pudotetaan laskuvarjolla keskelle korpea sammutuspuuhiin. Tavoitteena on tietenkin havaita palonalku mahdollisimman nopeasti, jotta sammutustiimi saa roihun sammumaan mahdollisimman pian.

Eli äijäparkoja ei sentään pudotella yksin keskelle suurpaloa. Tosin toimintakertomuksen perusteella joissain tilanteissa savuhyppääjät ovat olleet tuollaisilla vähän päälle kymmenen hengen porukoilla olleet sammuttamassa kymmenien, jopa satojen hehtaarien paloja. Apuna on toki silloin sammutuskonetta ja maastoon pudotettua kalustoa.

Wikipedian mukaan smokejumpereita on eniten Venäjällä, mutta näistä hepuista en tähän hätään mitään tietoa löytänyt. Voisi kuvitella, että Suomessakin tarvetta jokuselle hyppääjälle voisi olla, mutta toisaalta metsäautotieverkko on kai sen verran tiheä, että autollakin pääsee pitkälle ja mönkkärillä loppumatkan.

No joo, oma savusukelluskokemukseni rajoittuu tuuleen nuotiosta silmille puhaltamaan savuun ja vedottoman pirtinuunin lämmittämiseen, joten kaadetaanpas lupaavan suuresta putelista maistiaiset.

Hiilenmustaa, suorastaan soijamaista. Ruskea, suklaavanukasmainen mahtava vaahto, joka pysyy pitkään. Tuoksu hiukka makea, maltainen ja paahteinen. Ai jai kun lupaa!

Jo vain pitääkin. Rujosti runkoa, humala hillittyä kihelmöintiä, mallas suklaata tai toffeeta, sopivasti hiukan makeana. Savu pölähtää miedosti vasta loppumaussa ja pysyy jälkimaussa, jossa makeuskin hieman nostaa päätään.

Savu ei minun suuhuni paljon tuntunut. Syynä voi olla säätila – kainuulainen kaunis maaliskuun alkuilta – joka saneli oluen lämmöksi melkoisen viileyden. Kymmenasteisena olisi luultavasti avautunut hiukka toisin.

Jännästi putelista ei löydy alkoholipitoisuusmerkintää lainkaan, mutta 21 Plato -teksti viittaa tuollaiseen kymmenen pinnan huiteilla huojuvaan juomaan.

Herkkuva.

Rooie Dop Daily Grind

Monenlaista kahviolutta on tullut vuosien varrella maistettua, mutta tämä on aivan omaa luokkaansa. Valtava vaahto toivottaa tervetulleeksi. Tuoksu on pistävän, kitkerän kahvinen.

Ja maku… Sanotaan vaikka näin: kuvittele puoli päivää pannun pohjalla seissyt sumppi, johon joku pirullinen panimomestari päättää lisätä reilusti hiilihappoa. Ei tästä siis olutta löydä hyvälläkään mielikuvituksella.

Eikä se kahvikaan oikein  iske. Pidän hyvän kahvin mausta, mutta tässä ei ole sellaista paahteisuutta vaan kitkeryyttä. Jäännössokeri olisi ehkä pelastanut jotain, mutta ei. Tämä on liian friikkiä kamaa allekirjoittaneelle.

Paahteinen laskiainen: Portteripulla ja Carnegie Stark Porter

Olen aika puhtaasti hillomies. Siis mitä laskiaispulliin tulee. Mutta Olutverkon pätkä porterilla maustetusta mantelimassasta sai lipsumaan periaatteista.

Porterina oli Tukholman-tuliainen, Carnegie Stark. Ohjeen mukaisessa suhteessa vähän päälle 50-grammaiseen massakönttiin olisi tullut ehkä juuri ja juuri puoli ruokalusikallista olutta. Laitoin siis kaksi. Enemmänkin olisi varmaan voinut käyttää.

Mantelimassasta kokemukseni ovat kovin rajatut, mutta ostamani Sallisen tökötti oli aivan törkeän makeaa paljaaltaan. Portteri jämäköitti kokonaisuutta mukavasti, nappasi liian makeuden pois ja ehkäpä siinä vähän paahdekin maistui. Itse pullassa ei porteria enää kyllä erottanut, mutta hyvää oli. Tosin verrokkina perään nauttimani hillottu pulla oli vielä parempi…

Sanoisin, että jos tällaista haluaa kokeilla, niin reippaasti porteria kehiin, välillä maistellen.

Carnegien vahva ei mitään kummoista vaikutusta tehnyt: Nätin musta, tuoksu tosi mieto, maku hyvin hillitty, toki nyt paahteinenkin. Valitettavan lyhyt ja lopusta vetinen. Mutta laskiaispullan kanssa meni ihan hyvin.

Gallows Birdin XVII Real Ale Festival

Keskellä autiota Espoota on rumannäköinen rakennus, jonka nurkasta löytyy yksin Suomen parhaista olutpubeista. Ja siitähän tulee tavanomaistakin parempi, kun isketään hanat täyteen houkuttelevia real aleja ja julistetaan festarit alkaneiksi. Kuvateksteistä löytyy Kauniin humalan mielipiteitä Gallows Birdin Real Ale Festival -tapahtumasta sekä sen kiinnostavimmista tuotteista.

Rogue Ales Mocha Porter

Voisiko olutta markkinoida teellä? Kahvia ja suklaata käytetään usein tummien oluiden maustamiseen tai markkinoimiseen, mutta teetä en muista kohdanneeni. Luulisi, että joku olisi jotain kokeiluja tehnyt, sillä ainakin omassa suussani amerikkalaiset humalat pyörivät usein hyvin lähellä sitruunaisen (vai bergamottisen?) Earl Gray -teen makumaailmaa.

Koska tällaista teeolutta ei kuitenkaan ole tullut vastaan, käsitellään jälleen yksi kahvinen tuttavuus.

Rogue Alesin Mocha Porterin vaahdossa on hauskasti hyvin monenkokoista kuplaa ja väri on erittäin tumma. Tuoksussa imelää kahvia tai jotain imelää ja jotain kahvista. Myös toffeeta ja mallasta. Maku onkin sitten jännempi…

Paljon hiilihappoa, raikasta jopa hieman hapanta hedelmäisyyttä. Myöhemmin tulee kahvia ja tupakkaa. Kahvisuus on edelleen jännää, sillä siihen ei liity tyypillistä paahteisuutta. Ainakaan paljoa. Ajan ja lämmön kanssa sekin nousee esiin. Alkoholiprosenttiaan suurempi tumma olut. Raikas ja maukas. Erittäin hyvä!

Maisteluisku Black Dooriin

Kaunis humala kävi syksyn loppumetreillä tarkastamassa vuoden olutravintolaksi valitun Black Doorin Helsingin Iso-Robertinkadulla. Jo ennestään tutussa pubissa on peräti 26 hanaa ja pulloja reippaasti enemmän, mutta silti ei liene liioiteltua sanoa, että valikoimassa on keskitytty määrän sijasta laatuun. Mielenkiintoista olutta nimittäin riittää useamman pitkän ja kostean visiitin tarpeisiin.

Talvioluihin painottuneen kimaran aloitti brittiläisen Summer Winen Barista Espresso Stout, joka varsin viileässä tarjoilulämpötilassaan tuntui todella omituiselta kylmän raikkauden ja tiukan paahteisuuden yhdistelmältä. Alkoholiprosentin jäädessä alle viiteen on paahteisuus aina vähän onttoa sorttia, mutta pieni lämpeäminen paransi tätä olutta selvästi.

Seuraavana oli vuorossa amerikkalaisen Andersson Valleyn Winter Solstice, joka oli aromiensa puolesta niin lähellä perinteistä luumusoppaa kuin olut vaan voi olla. Ei taatusti jokaiseen makuun sopiva olut, mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoinen.

Kokeilemisen arvoinen on myös Stadin Panimon sour ale, joka on saanut nimekseen MIWtFY. Erittäin raikas ja mehukas happamuus peittää alleen korkeahkon alkoholiprosentin. Kokemukset tästä tyylistä ovat aika rajalliset, mutta tämä kasvatti mielenkiintoa happamia oluita kohtaan. Erikoisena havaintona se, että happamuuden ja hiilihappojen yhdistelmä toi vahvasti mieleen halvan mutta kuivan kuohuviinin.

Stadin Panimolta oli hanassa myös uutta Tripeliä. Trappistimeinikiä odottaneelle suulle tämä oli yllättävän kuivaa ja hapanta. Toki myös poksuvan hapokasta. Tuoksussa vahvana pöllähtäneen humalan (centennial?) aromi ei noussut maussa erityisen vahvasti, mutta katkeruutta oli etenkin jälkimaussa. Lämmetessä myös hiukka belgimakeutta. Aika jees, ehkä vähän tasapainoton.

Brewfistin X-RAY Porterin nimen takana on varmasti joku tarina, mutta oman kokemuksen perusteella se voisi hyvinkin liittyä siihen, että tästä oluesta ei mene läpi kuin röntgensäde. Niin tummaa olutta nimittäin ovat menneet Italiassa tekemään. Maku on pehmeä, pitkä ja paahteinen. Itse asiassa paahteisuus tuntui välillä ulottuvan savuisuuteen asti, mutta tähän saattoivat olla osasyyllisenä samassa pöydässä juodut Eichet.

Real alena oli tarjolla muun muassa Thornbridgen Ashford, joka olikin perin maukasta juotavaa. Hyvinkin tummanruskea olut vaahtosikin aika kivasti, tuoksua voisi sanoa raikkaaksi mutta hahmottomaksi. Maku vaikutti aluksi hillityltä sekin, mutta selkiintyi kuivakan karvaaksi, hieman kahviseksi ja pähkinäiseksi. Voisi kuvitella, että jos saataisiin tehtyä äärimmäisen tumma, mutta silti melko mieto suklaa, niin tälle se maistuisi. Aivan loistavaa.

Beer Hunter’s Mufloni Huurupukki

Ihmeiden aika ei ole ohi! Lähi-Siwani on tähän asti keskittynyt myymään tyypillisimpiä kuraoluita ainoana poikkeuksena (ja sitä vain tuossa tyypillisyys-mielessä) Stallhagenin Coach Ice Beer. Mutta nyt hyllyyn on ilmestynyt kotimaisen pienpanimon uutuustuota. Eläköön Siwa, eläköön Mufloni!

Huurupukin tuoksu on makeahko ja varsin lupaava. Maku on miellyttävän maltainen, mutta myös vähän häiritsevällä tavalla imelä ja hieman köykäinen. Sen sijaan jälkimaku (savua ja paahteista kahvia) on huomattavasti pidempi ja parempi kuin Brewdogin Santa Paws -oluessa, joka oli minulla verrokkina rinnalla. Ei ehkä ihan joulupöydän arvoinen olut, mutta ehkä pikkujoulupöydän kevyemmäksi kunkuksi?

Zywiec Porter

Liki läpäisemättömän mustan oluen on puolalainen pannut, hiukka vuotaa punaruskeaa valoa läpi reunoista. Aika paksu, cappucinomainen vaaleanruskea vaahto, joka pysyykin aika tovin. Paahdetun kahvin ja vähän makean maltaan tuoksua.

Yllättävän pehmeä ja nopea maku ensimaistolla. Jälkimakuun sitten tuleekin alkoholin poltetta ja väittäisinpä, että vähän katkeroakin. Otetaanpa parille muullekin jalalle. Niin nopea on tuo varsinainen ensimaku, että vaikea saada kiinni. Siinä on sitä kahvia, mutta aika vähän. Enemmän makeutta ja ehkä pala pähkinää (sellaisena pähkinäkermalikööri-tyyppisenä häiveenä kenties). Erittäin helppoa juotavaa.

Mutta jos malttaa kulautella hätäilemättä, pääsee nauttimaan todella hitaasti putoavasta loppu- ja jälkimausta, jossa on sitä alkoholi- ja katkeropoltetta ynnä -kirvelyä aika kehräyttävästi.

Hallittu ja hillitty, yllättävän pienieleinen olut tällaiseksi alkoholiltaan väkivahvaksi porteriksi. Toimii marraskuun illassa siitä huolimatta tai sen vuoksi aika peijakkaan mainiosti.