Tagged: Pyynikin käsityöläispanimo

Pyynikin kuusi kaadossa: Maistelusiksarin testi

Joskus ties milloin, ainakin pari vuotta sitten kuitenkin, ihmettelin miksei Suomessa tehdä kuin Virossa ja turauteta tietyn panimon maistelupaketteja kauppoihin.

Nytpä Pyyninkin ihmiset näin tekivät ja pistivät kohtuullisella volyymilla maistelusiksarin joulumarkkinoille. Ilmeisen hyvällä menestyksellä, sillä monessa paikassa kai meni hyvinkin nopeasti. Omani ostin Varustelekasta, jossa myyjä kertoi ekan erän hulahtaneen kolmessa tunnissa…

No, sainpas kuitenkin. Hintana vajaa 18 euroa ei ollut halpa, muttei mahdottoman kalliskaan (ja Itiksen Prismasta olisi irronnut 16,50 eurolla).

Yleisesti: Nätti paketti ja oikeasti aivan mainio homma, että tällainen on tehty. Muina havaintoina: Hyvä ja tasapainoinen setti, aivan huiput ehkä puuttuvat, vaan puuttuvatpa huditkin. Kyllä tällä saa kuvan oluiden monimuotoisuudesta. Toki itse olisin vielä enemmän tykännyt, jos paketissa olisi ollut pari pohjahiivahommeliakin, nyt kippaa vähän humalapainotteiseksi mallas- ja hiivameininkien kustannuksella. Ja ehkä joku pieni nautintaopas aloittelijalle: missä järjestyksessä kannattaa vaikka porukalla maistaa ja mitä on syytä odottaa.

Mutta kaikkiaan hieno juttu, arvosana joku 8,5 / 10. Alla vielä keitot tarkemmin, nimet vähän sinnepäin.

Vehnä.

Nätti, sameankeltainen. Tuoksu aavistuksen hedelmäinen.

Vehnäksi suht reipas lähtö: katkero happojen kanssa tuntuu. Ei kaadu liian teräväksi, vaan kroppa on täyteläinen. Aika lailla makuni mukainen hyvä vehnä. Vehnäbissen suhteen toki täytyy sanoa, että olen aika fiksoitunut puolen litran lekoihin, joten pikkuputeli tuntuu melko… no pieneltä.

Stout

Musta, kirkas, vähän punertava. Kiva vaahto. Rauhallisen paahteinen tuoksu.

Todella tasapainoinen stout, täyteläisyyttä riittävästi eikä hapotus mene yli. Hiukka särmätön ehkä, mutta hyvä tämäkin.

Bitter

Kirkas ja kaunis, ihan bitteriltä näyttää! Tuoksu miedohko.

Maku kiva, tasapainoinen ja raikas. Muttei kyllä maistu siltä, mitä bitteriltä odottaisin. Tietty maltaisuus ja ehkä brittihiivan tai -humalan kierre jää puuttumaan. Hyvä pale ale kumminkin.

Red Ale

Nyt osuu. Vaahto, väri, tuoksu nappiin.

Maku rapsakka ja raikas, kuivakka muttei överihumaloitu. Aromia kohtuullisesti. Happoja voisi olla vähän vähemmän, jos jostain pitää naukua.

White IPA

Oljenkeltainen, hiukka samea (mukaan lurahti hiukka hiivaa, jota oli pullon pohjalla melkoinen ja melko irtonainen kakku). Mukava vaahto. Tuoksussa hiivaa ja humalaa vähän.

Mukava, rennon tuttavallisesti puraiseva, suht vankkakroppainen keitto. Aromihumalointi tuntuu vähän omituisesti pippurisen katajaisena, kitalakea kutkuttavana mietona suopana. Jännää, muttei epämiellyttävää. Hyvää tämäkin, tiedä sitten miten hyvä esimerkki tästä ainakin itselleni epämääräiseksi jääneestä oluttyypistä lienee.

American IPA

Kivan kuparinpunainen, kirkas, näppärästi vaahtoava. Tuoksussa miedohkosti humalaa.

Ihan kiva humalanpuraisu, mutta hiukan terävä. Humala-aromi vähän hukassa. Jälkimaku kitkeränpuoleinen. Ihan jees APA/IPA, mutta tällaisia on Suomessakin kauppavalikoimissa hyvinkin paljon.

Ruokapuoti Lumo Testowit

Pitäähän se tarjoukseen tarttua, kun varta vasten meitä varten (tai ainakin melkein) tuodaan olutta Raumalta pääkaupunkiseudulle. Reittausblogin ja Ruokapuoti Lumon yhteinen, Pyynikin panimolla syntynyt lapsi on tyyliltään humaloimaton wit. Poikkeuksellisesti tarjoamme tästä erikoisuudesta molempien mielipiteet.

Sammeli:

Oikein heleännätti, oranssinkeltainen ja samea. Kaataessa poreilee limsamaisesti, vaahto häviää suurin piirtein heti. Tuoksu on… jännä: Yrttinen ja raikas, hallitsevana jokin jota en osaa määritellä.

Maku yllättää. Todella reippaan sitruksinen, hapan ja raikas. Pitkäkin, pysyy intensiivisenä kihelmöintinä. Olisiko appelsiininkuori tässä kumminkin sitten hallitseva? Pakuriteetä olen joskus pari kuppia kumonnut, mutta siihen muistaakseni kuulunutta karvautta en erota. Vai pelaisiko tee tässä sitten jotenkin happamuutta ja sitrusta vahvistavasti?

Kaikkinensa virkistävä, raikas ja tiukka. Jotain samaa tässä on kuin raa’an sitruunan pureskelussa… Maistellessa muutkin mausteet alkavat nousta esiin, mutten niitä osaa sen kummemmin toisistaan erottaa.

Tykkäsin.

Lasse:

Tykkäsin minäkin. Todella kiva, gueuzemainen hapanolut, joka on aromivalikoimaltaan todella monipuolinen, leipämäisestä tuoksusta raikkaan hedelmäiseen makuun. Tällaista saa Suomessa aivan liian harvoin. Ehdottomasti laajempaan jakeluun ja tuotantoon!

Oluthuoneiden IPA-festivaali 2015

 

Noin yhdeksättä kertaa järjestettävillä Oluthuoneiden IPA-festivaaleilla on tällä kertaa tarjolla 14 lajityyppiänsä hyvin tai vähemmän hyvin noudattavaa edustajaa. Kaunis humala sai kunnian maistella kattauksen läpi ja kokosi pikaoppaan festivaalitarjontaan.

Laadukasta IPA:a ilman kikkailua:

  • Bryggeri Supernova DIPA: Tuoksu ehkä vähän vaatimaton, mutta maku räjäyttää potin. Perusvarma jenkkityylin IPA, joka on tuplaksi vähän turhan kepeä.
  • Atom IPA: Tasapainoinen yhdistelmä trooppista hedelmäisyyttä ja asianmukaista katkeroa.
  • Edge Brewing Hoptimista: Barcelonalainen olut on festareiden helmi. Se ei kikkaile erikoisuuksilla vaan on erittäin tyylipuhdas länsirannikon IPA, jonka humalointi on on tuore ja katkera.
  • Oppigårds Indian Tribute: Tasapainoinen ja pitkä IPA. Jälkimaku on tämä oluen rikkain ominaisuus.
  • Beavertown Brewery 8 Ball: Tuoksussa on tuhdisti humalaa, mutta maku jää siihen nähden vähän vaatimattomaksi. Hipsterien suosikiksi veikkailtu olut on kuitenkin yksi festarin parhaista.

Jos kaipaa jotain erikoisempaa:

  • Rocket Brewing Zero Gravity Brett IPA: Brettanomyces-hiivalla käytetyn IPA:n tuoksu on jotain aivan huikeaa humalat ja hapan hiiva muodostaa hedelmäisen raikkaan kokonaisuuden, jota voi kuvata vain sanalla ”ihq”. Maku ei ole tuoksun veroinen vaan tasapainoinen, kuiva ilman happamuutta. Hieno olut.
  • Stadin Panimo Mosaic Single Hop IPA: Erittäin hyvä IPA, jossa on niin paljon Mosaic-humalan tuomaa mustikkaisuutta, että heikompia hirvittää. Yhden mielestä ällöttävä, toisen mielestä piristävän poikkeuksellinen.
  • Kinn Bryggeri Svarthumle: Festareiden ainoa musta IPA täyttää paikkansa kivasti. Lakritsaisessa oluessa painiskelevat tasavahvasti myös paahteiset ja humalaiset aromit.

Jos maistoit jo muut:

  • Panimo Hiisi Leimaus: Mangoa, habaneroa ja humalaa pursuava olut on yllättävän vaatimaton kokonaisuus. Kivoja aromeja, mutta ne jäävät turhan hienovaraisiksi. Kaipaisi enemmän kaikkea.
  • Rekolan Panimo Luomu IPA: Mukavan pyöreän pehmeä IPA, jonka ainut erityinen ominaisuus on miellyttävä limearomi ilman hyökkäävää katkeruutta tai sitruksisuutta,
  • Pyynikin käsityöläispanimo Pirun polkka: Britti-IPA Tampereelta jää tässä joukossa vähän vaatimattomaksi. Jälkimaussa hiven ikävän kitkerää vihannesaromia.
  • De Dochter van de Korenaar Crime Passionnel: Belgialainen nimihirviö yrittää aivan liikaa. Se ei ole IPA, ei vehnäolut eikä belgiale, vaan jotain mitäänsanomatonta näiden välimaastosta.
  • Wold Top Scarborough Fair: Gluteeniton IPA on oikein kiva ja raikas, mutta oikeastaan tyyliltään enemmänkin Golden Ale kuin IPA.
  • Thornbridge Jaipur X: Festareiden pääesiintyjä on myös suurin pettymys. Jumalaisen Jaipur IPA:n imperial-versio ei onnistu erottumaan edeltäjästään muulla kuin hävyttömän korkealla alkoholiprosentilla (10%), jonka piilottaminen maltaiseen runkoon on tämän oluen ainoa ansio.

Pyynikin käsityöläispanimo Pirun polkka

Vanha vihtahousu tanssi tiensä jääkaappiini Papabeersin toimittamana, eli siis Tampereelta Tallinnan kautta Järvenpäähän.

Tuossa tilauksessa tulleiden oluiden laatukirjo oli melko lavea, varsinkin Papabeers-etiketillä varustetut oluet tuntuivat keskinkertaisilta tai Elisabeth-bitterin kohdalla suorastaan epäonnistuneelta. On ihan ymmärrettävää, ettei huonoja keittoja kannata myydä laatubrändin nimissä, mutta tuntuu jotenkin alhaiselta dumpata niitä viemärin sijaan alentamattomalla hinnalla erikoisuuksina harrastajille.

Pirun polkka oli sen sijaan valikoiman helmi – sellaista mitä Pyynikiltä on lupa odottaa. Vaikka nimi ja saatanallinen alkoholiprosentti (6,66%) viittavat rajuun meininkiin, oli olut yllättävän pehmeä, tasapainoinen ja helposti lähestyttävä. Siinä missä liian moni ipa on suoraviivaista humalatykitystä yliampuvilla aromi- tai katkerohumalilla, oli tämä Pirun polkka muistanut, että mallas pitää myös ipan kasassa.

Pirun polkkaa ja muita Pyynikin herkkuja on muuten luvassa tulevaisuudessa yhä useampaan suuhun, sillä Pyynikin panimo aikoo päivän uutisten mukaan kymmenkertaistaa tuotantonsa.

Suuri vaalea testi: Haussa Suomen paras marketale

Pitkään muhineelle hankkeelle sopivan toteutussauman tarjosi duunin virkistyspäivä: Oli aika panna suomalaiset kauppavahvuiset pale alet sokkotestiin! Tai ainakin ne, jotka kohtuullisen helposti – muutaman eri kaupan valikoimista – löysimme.

Mukana oli yhdeksän eri olutta, joita kutsun aluksi vain numeroilla. Tämä siksi, että testin lopputulos pysyy pimennossa mahdollisimman kauan. Halutessaan sen voi toki luntata lopusta.

Maistelijoina toimi neljä henkilöä, joiden oluenjuonti vaihtelee satunnaisesta säännölliseen uusien mallasjuomien maisteluun. Päätimme jättää omat arviomme pois, sillä emme onnistuneet tällä kertaa maistelemaan sokkona.

Muut kuitenkin menivät kuvainnolliset silmät sidottuna ja saivat tietää maistetut oluet vasta testin jälkeen. Pisteitä jaettiin asteikolla 1-5, joten maksimipistemäärä oli 20.

Olivatko tulokset yllätyksellisiä? Kyllä vain!

 

Olut numero 1 kaadetaan laseihin elegantisti cittarin muovipussiin verhotusta tölkistä. Ja näin sitä arvioidaan:

”Raikas, sopivan humalainen.” 4 p.

”Kuiva, sitruunainen maku.” 2 p.

”Sitruunainen maku, pehmeä. Laaja, mutta kevyt jälkimaku.” 4 p.

”Tuoksu hyvä. Hiilihappoinen. Raikas, ohuehko kokonaisuus. ” 3,5 p.

Sitten numero 2:

”Vetinen, sävytön. Humalan maku peittää muut maut.” 2,5 p.

”Hyvin humalaa ja jälkimakua.” 3 p.

”Terävä, pistävä alkumaku.” 2 p.

”Laimeahko, väärällä tavalla hedelmäinen. Tuoksu tympeä.” 2,5 p.

Ja kakkosta seuraa 3:

”Vaatimaton makumaailma, metallinen jälkimaku. Pliisu.” 2 p.

”Ei mitään erityistä. Ok.” 2 p.

”Mieto tuoksu. Lievästi vetinen, metallinen.” 3 p.

”Tuoksu: vain rusinat puuttuu! Lattea maku, metallinen jälkimaku.” 1,5 p.

Olut numero 4

”Pahaa, jälkimaku vielä pahempi.” 1,5 p.

”Lyhyt metallinen maku.” 1 p.

”Karvasmantelinen.” 1 p.

”Haisee pahalta, ei maistu miltään.” 1 p.

Sitten lasiin numero 5:

”Suhteellisen makea, vähän mitäänsanomaton. Hyvä jälkimaku.” 3 p.

”Makeahko.” 3 p.

”Makea. Miellyttävä maku koko matkan.” 4 p.

”Tasapainoinen homma!” 3,5 p.

Olut 6:

”Pehmeä. Runsaasti aromeja. Vähän kitkerä.” 3 p.

”Sopivan rapsakka, hyvä jälkimaku.” 3 p.

”Lantamainen aromi. Pehmeän hapokas.” 3 p.

”Tuoksu ei hyvä. Raikas.” 3 p.

Sitten 7:

”Maltainen, syvä. Kaunis väri!” 3,5 p.

”Upea väri ja tuoksu. Maussa inasen paahteisuutta. Humalaa vähän.” 3 p.

”Kaunis väri, täyteläinen pehmeä tuoksu. Maku hyvä, mutta liian nopea.” 3 p.

”Paahteinen.” 2 p.

Olut numero 8:

”Hedelmäinen, monipuolinen, kevyehkö. Parfyyminen?” 4 p.

(Kommentti hukkui) 3 p.

”Kevyt, hedelmäinen tuoksu. Sitruksinen maku, jossa saippuainen sivumaku.” 4 p.

” – ” 3,5 p.

Ja viimeisenä numero 9:

”Laiha maku. Hapan ja tunkkainen jälkimaku.” 2 p.

(Kommentti hävisi) 3 p.

”Maukas.” 3 p.

”Hyvä ’pilsner’!” 3 p.

 

Ja numeroiden taakse kätkeytyivät seuraavat juomat:

1 = Saimaan Marsalkka Golden Ale

2 = Stadin Panimo American Pale Ale

3 = Laitilan Kievari Ameriikan ale

4 = Nokian Keisari 66

5 = Laitilan Kievari Humalainen

6 = Malmgårdin Huvila Pale Ale

7 = Bryggeri E.S.P.A

8 = Pyynikin käsityöläispanimo Kauppa-IPA

9 = Mallaskosken Valioluokka Pale Ale

 

Pisteet ynnäämällä testin kunniataulu on siten tämä:

1. Pyynikin Kauppa-IPA 14,5 / 20 pistettä.
2. Marsalkka Golden Ale ja Kievari Humalainen 13,5 / 20 p.
4. Huvila Pale Ale 12 / 20 p.
5. E.S.P.A. 11,5/20 p.
6. Valioluokka Pale Ale 11/20 p.
7. Stapan American Pale Ale. 10/20 p.
8. Ameriikan Ale 8,5/20 p.
9. Keisari 66 4,5/20 p.

Pyynikin voitto ei yllätä, hyvää kamaa on Tampereelta nimittäin tullut. Kärkiviisikossa ehkä itselleni pieni yllätys on vanhan sotaratsun, Kievarin humalaisen, menestys. Mutta hyvältähän se tässä porukassa maistui. Omaan suuhuni näistä sopi kaikista parhaiten Huvilan ale, mutta kärkipäässä kaikki olivat kelpo tavaraa.

Testin suurin yllätys on kumminkin hännässä. Keisari 66 ruoskittiin totaalisesti ja jäi jumboksi melkein surkeimmalla mahdollisella pistemäärällä. Myös maistajat hämmästyivät, kolme neljästä kun oli oluesta ainakin aiemmin pitänyt.

Karu totuus oli, ettei 66 tässä porukassa yksinkertaisesti pärjännyt. Vanhassa suosikissa ei ole kaikki kohdallaan… Stapan ale oli omaan makuuni hieman enemmän maistuva kuin raadin, muttei kyllä sijaa tai paria enempää.

Testi oli kevyt ja vapaamuotoisesti tehty, eikä tietenkään kattava. Mufloni-edustus olisi esimerkiksi ollut kiva. Mutta niillä mentiin mitä saatiin.

Kaunis humala kiittää testaajia!

Pyynikin käsityöläispanimo Simo (5,2%)

Tässäpä on osunut keulakuvavalinta aivan nappiin! Simo Frangén (ja Alivaltiosihteeri yleisemminkin) on juuri sopivan nautinnollinen ja turvallinen valinta Simo-vehnäoluen kylkeen. Aika on hionut särmät pois, mutta huumori toimii edelleen.

Tätä olutta ei aika ole vielä ehtinyt hioa, mutta turvallisen särmätöntä ja toimivaa se on. Vaahtoa nousee reippaasti, mutta se laskee pian. Tuoksu on pistävä (tässä ehkä se terävin särmä) ja imälän banaanikakkuinen, jopa banaanikakkutaikinainen. Suussa imelyys meinaa hyökätä päälle, mutta se tasoittuu miellyttävän pehmeäksi jälkimauksi.

Ei suuren suuri juoma, mutta erittäin kelvollinen vehnäolut.

Pyynikin käsityöläispanimo Pikkuportteri ja Vahvaportteri

Vastakkain kaksi kovaa peetä: vahvempi ja pienempi portteri, siis. Molemma ovat sysimustia, mutta ainoastaan Pikkuportteri jaksaa nostaa vaahdon ylleen.

Tuoksut ovat yllättävän erilaisia. Pikkuportterissa liikutaan paahteisten kahvipapujen maailmassa, kun taas Vahvaportteri on imelä, jopa liköörimäisen viinainen.

Pikkuportterin maku on hieman tylsä: tuoksusta tuttu paahteisuus jää vähän hiilihappojen jalkoihin. Vahvaportteri on tuoksua parempi, tumma ja tupakkainen, mutta myös jotenkin raikkaan marjaisa. Pikkuportterin paahteisuutta jää kuitenkin kaipaamaan.

Hienoa, että pelkän laimennuksen sijaan kyseessä ovat aidosti erilaiset tuotteet. Tosin se tarkoittaa, että molemmilla on omat heikkoutensa. Ehkä vahvuudet yhdistämällä saataisiin uusi tähti synkkien suomalaisoluiden taivaalle?

Pyynikin käsityöläispanimo Nuoret vihaiset miehet Patasydän

Jääkiekkoa ja Suomi-rockia Porista. Tämä oluen kanssa ei siis todellakaan olla mukavuusalueellani.

Vaikka Porista löytyy omakin pienpanimo, on tämä olut tehty Tampereella, Pyynikin käsityöläispanimossa. Ja mikä virkistävää, toisin kuin moni vastaava teema- tai bändiolut, tämä taitaa olla aidosti uusi ja muusta valikoimasta poikkeava tuote.

Ja kelvollinen onkin. Vaahto on olematon, väri tumma kokis ja tuoksu paahteisen kahvinen. Huulet tahmaava jäännössokeri sopii tähän tummasuklaiseen olueen todella hyvin.

Iso positiivinen yllätys! Olisikohan Porikin? Tai jääkiekko?

Pyynikin käsityöläispanimo Presidenttisahti

Taas on tunnustettava, että edessä on vaellus vieraalla maaperällä. Sahti, niin häpeällistä kuin se suomalaiselle olutharrastajalle onkin, on minulle melko tuntematonta tavaraa. Olen ennen Presidenttisahtia maistanut sitä ehkä kolmasti ja muistikuvani tiivistyvät yhteen yhdyssanaan: banaanipirtelö.

Ja kyllä vain paksua, imelää ja makean banaanista se on tämäkin. Mutta se ei onneksi jää siihen, vaan tämä on selvästi aiempia kokemuksiani (tai ainakin muistikuviani) monipuolisempaa. Tuoksu on herkullisen maltainen ja maku maukkaan katajainen. Savuvivahteen kautta maku jatkuu miellyttävän pitkänä.

Hieman omituista tavaraa tämä sahti edelleen on, mutta ainakin tästä versiosta voisi oppia tykkäämään.

Pyynikin Käsityöläispanimo Jouluolut

No niin, löytyipä kaupasta sopivasti ennen joulua myös Pyynikin oluita. Ajankohdan vuoksi eniten kiinnostaa tietenkin tämä erittäin nastalla etiketillä varustettu Jouluolut.

Näkö on odotettua, hyvin tummanruskeaa, juuri juuri läpinäkyvää. Mutta tuoksu sitten muuta: imakkaa glögimeininkiä. Neilikkaa ja kanelia, luulisin, jotenkin ehkä katajanmarjaista meininkiä myös.

Maku yllättää myös, kun on hapan ja melko kuiva. Humalaa käy, ei ihan älyttömän rajuna, sitten hapanta marjaisuutta ja lopuksi ehkä ihan tosikuivaa suklaisuutta jälkimaussa pikkuripe. Jättää suun laksuvan kuivaksi.

Tampereen tyypeillä on hauskasti poikkeava tapa vääntää nämä oluet. Harmittavan harvoin on saatavilla täällä pääkaupungissa. Mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoinen, jos sattuu saamaan. Jännästi marjaisan kuivaa juomaa, joka on yllättävän tiukkaa ruokakauppavahvuiseksi.