Tagged: Saku

Viisi vihreää virolaista eli etelänaapurin ipoja rinnakkain

Viron olutskene on vireä ja laatukin on parantunut muutamassa vuodessa huimasti, sillä vielä pari vuotta sitten kohdalle sattui varsin usein keskenkäyneitä tai muuten makuvirheellisiä pullotteita.

Tällä kertaa matkalaukun kautta lasiin päätyi joukko ipoja, jotka Virossa tavataan näemmä merkitä enemmän tai vähemmän vihreällä etiketillä. Jotain maan skenestä kertoo sekin, että viiden enemmän tai vähemmän satunnaisesti valikoituneen ipan joukkoon ei mitenkään mahdu maan koko tarjonta vaan esimerkiksi Tanker ja Õllenaut eivät mahtuneet tällä kertaa mukaan.

Virolainen vihreä viisikko:

  • Õllekörs India Pale Ale (5,2%)
  • Saku Humal & Oder India Pale Ale (6,0%)
  • Muddis IPA (6,5%)
  • Pohjala Virmalised IPA (6,5%)
  • Lehe Suur India (7,0%)

Aloitetaan ulkoasusta. Kaikkien vaahto nousee ja laskee nopeasti jättäen ohuen hunnun, joten tällä saralla oluista ei eroja löydy. Itse oluen ulkoasun puolesta Muddis on väriltään tummin ja Pohjala samein, Saku on näillä mittareilla toisessa ääripäässä eli vaalein ja kirkkain.

Tuoksun osalta yksikään ei säväytä, Saku on oikeastaan paras, vaikkakin vähän pistävä. Tässä on varmasti paljon kyse tuoreudesta. Õllekörsillä ja Lehellä on parasta ennen -päiväykseen aikaa vielä seitsemän kuukautta. Sakulla on viisi, Põhjalalla kolme ja  Muddisilla vain kaksi ja puoli.

Maun osalta ensimmäisenä maistettava Õllekörs on maultaan melko vaatimaton ja yllättävän belgialainen eikä ipamaisella vaan enemmän golden alen mieleentuovalla tavalla. Jälkituntuma suussa on saippuainen.

Saku on oikeastaan melko hyvä, samanlaista suoraviivaisuutta kuin Olvin Iisalmi Pale Alessa, mutta ilman muuta hyvä ja maukas olut. Valovuosia parempi kuin Nikolai India Pale Ale.

Muddis on erilainen, mukana on häivähdys karamellimaisuutta, joka osoittautuu tarkemmassa maistelussa voitoffeevirheeksi. Joka tapauksessa Muddisin kanssa ollaan muutenkin astetta lähempänä amberia.

Põhjala räjäyttää pankin huikealla humalatykityksellä, jälkimaku on pitkä ja hieman kireä, esimerkiksi Saku on astetta helpommin juotava olut. Lehe on myös maukas, mutta hieman turhan raaka ja karkea.

Kaikki ovat teknisesti hyviä oluita: Pohjala on sekä ipana että oluena selvästi paras. Öllekörs ei ole huono sekään, mutta tämän joukon vaatimattomin.

Oikeinkirjoitukseen liittyvä huomio: Kumpi on muuten mielestänne luontevampi kirjoitusasu india pale alelle: IPA vai ipa. Olen aiemmin itse puhunut IPA:sta, mutta tässä teksissä päädyin kirjoittamaan ipoista. Itselleni on opetettu, että jos lyhenteet sanotaan sanoina (”ipa”) eikä kirjaimittain (”ii-pee-aa”), kirjoitetaan ne pienin kirjaimin. Paitsi tietysti erillisnimet isolla.

Saku Koduõlu

Enpä paljonkaan tolkkua ottanut vironkielisestä etiketistä. Paitsi että juoman takana on peaõllemeister Tarmo Tappo. Ehkä vakuuttavin nimi ikinä!

Nimeltään kun tämä on kotiolut, niin sahdiksikin sitä näköjään on luokiteltu. En tiedä sahdista juuri mitään, muttei tämä ainakaan minun maistamiltani sahdeilta maistunut. Mutta näyttää hyvinkin nätiltä. Hunajanväristä, sameaa ja kaunista tiivistä vaahtoa runsaasti. Tuoksussa banaania, ei kovin makeana.

Hyvinkin täyteläiseltä tuntuu suussa ja maistuu vehnäoluelta. Enemmän makeaa kuin hapanta, pientä banaaniesanssisuutta. Aika hyvää. Valitettavasti banaaniesanssi tunkee entistä enemmän esiin juoman lämmetessä, joten kannattaa kipata kylmänä ja nopeasti.

Suosittelen kokeilemaan etelänaapurissa käydessä. Ei huippua, mutta hinta-laatusuhteeltaan ihan kelpoa.

Viro: Peruslagerien taistelu ja juttua olutpaikoista

Tässäpä juhannukseksi lukemista, eli luvattu syväluotaava raportti etelänaapurimme tilanteesta. Siis oluttilanteesta. Ja aika pinnallinen juttuhan tämä on, mutta täydentäkää ja korjatkaa, sikäli kun teillä parempaa tietoa asioista on.

Viro on mukava paikka. Asiat sujuvat, historiallista rakennuskantaa on säilynyt mukavasti, luonto on nättiä, hintataso vieläkin kohdallaan. Mikään olutmaa se ei tietenkään ole. Paitsi tietenkin kohtuullisemman alkoholilainsäädönnön suhteen. Sen vuoksi Tallinna on ollut etenkin pääkaupunkiseutulaiselle melkoisen helposti saavutettava oluenostopaikka.

Tietämiäni hyvin varustettuja oluen ostopaikkoja ovat olleet Drink Shop, Stockmann ja tiettyyn rajaan myös Kaubamajan elintarvikeosasto sekä rannan viinakaupat. Laajin valikoima on Drink Shopissa toiseksi laajin Stockalla. Tosin molemmissa ja vähän muissakin tuntuu olevan samoihin aikoihin melko lailla samoja juomia, joten liekö maahantuojia vain yksi?

Puolen vuoden takaiseen viime käyntiin verrattuna hinnat tuntuivat nousseen aika lailla kautta linjan. Pienen vertailun perusteella belgioluet kannattaa ostaa Stockalta tai Kaubamajasta, Brewdogin tuotteet ja Mikkellerit (joita muissa liikkeissä muutenkin on aika vähän) Drink Shopista. Hintaerot eivät enimmäkseen ole suuren suuria, mutta verrokkeina käyttämäni Duvel maksoi Drink Shopissa 60 senttiä enemmän kuin Stockalla, Tripel Karmeliet taas jopa yli euron.

Alkon valikoimissa olevien oluiden suhteen lähestytään vähitellen rajaa, jonka ylittämisen jälkeen oluen roudaamisessa ei ole paljon järkeä. Esim. Drink Shopin 3,60 euroa repussa raahattavasta Duvelista on aika paljon.

Paikalliset oluet ovat tietenkin edelleen edullisia ja onhan niissäkin ihan hyvääkin tavaraa. Esimerkiksi Sakun Portterista tykkään kovasti. Virolaiset peruslagerit varmaan suurin piirtein kaikki tuntevatkin. Eräänlaisena matkahupina vertailin ja kuvasin tavallisimmat. Erot eivät olleet suuria, mutta minusta Saku oli parasta. A. Le Coqin Special 1807 ja Pulsin Extra Lager jäivät selvästi muista ja olivat suoraan sanoen melkoista kusta. Tarkemmat arviot kuvien yhteydessä, jos ketä kiinnostaa enemmän.

Samalla maistelin A. Le Coqin Imperial Goldia ja Alea. Vaatimattomia esityksiä, ale aavistuksen parempaa, mutten sitäkään sokkotestissä peruslagerista varmaan erottaisi. Pikkuarvio kuvan yhteydessä myös Põrgu Kõrts -ravintolassa ruokajuomana nauttimastani Meantime IPAsta, joka ei sekään suurta vaikutusta tehnyt.

Põrgu sen sijaan teki. Tällä reissulla kävin siellä ensi kerran ja saman tien toisenkin saman päivän aikana. Ruoka oli hyvää ja kohtuullisesti hinnoiteltua, palvelu toimi. Ja ennen kaikkea olutlista on pitkä ja monipuolinen. Listalla olevia oluita tuntui myös olevan saatavilla.

Näin ei ollut entisessä suosikissani Drink Barissa, jossa valikoima tuntui jotenkin kuihtuneen, etenkin hanatavaran osalta. Ja listan voisi kyllä uusia, jos sillä mainittuja oluita ei ole saatavilla. Uutta Pudel Baaria siellä käynyt kaveri kehui kovastikin, mutta itse en sinne tällä kertaa ehtinyt.

Varsinainen matka tehtiin Haapsaluun. Oikein mukava pikkukaupunki, mutta oluen suhteen ei juuri kertomista. Peruslagereiden lisäksi kippasin tuopillisen A. Le Coqin Tõmmu Hiidiä, joka oli ihan ok tummaa lageria. Siitäkin kuvan yhteydessä enemmän.

Kiinnostavien olutravintoloiden ja -kauppojen puute koskee – Tallinnaa siis lukuunottamatta – oikeastaan kaikkia kaupunkeja, joissa olen Virossa käynyt. Siis Tarttoa, Pärnua ja Kuressaarta. Tartosta kyllä saattaa joku olutbaari löytyäkin, mene ja tiedä. Mutta näissä pienemmissä tarjolla on yleensä Saku tai A. Le Coqia.

Mutta kun elämä on niin paljon muutakin kuin olutta, niin suosittelen lämpimästi kaikkia aiemmin tekstissä mainittuja paikkoja. Tallinnasta pääsee suurimpaan osaan Viroa parissa tunnissa bussilla. Etenkin Seben autot ovat olleet hyviä ja lipunhinnat VR:n ja Matkahuollon riistokomentoon tottuneelle suomalaiselle mieltä lämmittäviä.

Eli ei muuta kuin katselemaan etelänaapuria! Kyllä se Sakukin maistuu mukavalla terassilla vaikkapa Pärnun puutalo- ja puisto-osassa.