Tagged: savuolut

HBF 2016: Reilu mäyräkorillinen oluita

Kaunis humala sai alkunsa kolmisen vuotta sitten, kun suuntasimme Sammelin kanssa Kaapelitehtaalle. Silloin juotiin noin korillinen. Vuotta myöhemmin tyydyttiin noin tusinaan ja vuosi sitten vain kuusi. Tänä vuonna kurssi kääntyi ja oluita tuli maisteltua ainakin 15 kappaletta (vaikkei Sammeli ollut edes apuna!).

Täällähän ei ole perinteisesti ollut tapana ”reittailla”, mutta pistetään nyt päivän maistot järjestykseen herkullisimmasta vaatimattomimpaan:

  1. Stone Pataskala Red X Ipa: länsirannikon ipojen osaajan punainen oli odotetun kova tuoreen jenkkihumalan jyllätessä.
  2. Little Bichos/Dount Island/Hiisi Bicho in my Beer Black Saison: puolukkaa, yuzu-hedelmää ja sitruunaruohoa sekä tummaa mallasta ja saison-hiivaa, lienee parempi olla sanomatta enää mitään muuta.
  3. Bryggeri Wee Heavy: tyylille uskollinen ja laadukas skottiale. Näitä ei Suomessa juurikaan tehdä.
  4. Fat Lizard Blacktop Porter: laadukas perusportteri, jossa sopiva mutta tyylin rajoissa pysyvä humalapuraisu.
  5. Stallhagen Rasberry Stout: ”Suomen huonoimmaksi pienpanimoksi” kutsumani panimon helmi, vadelman ja tumman suklaan onnistunut liitto, vaikkei olekaan niin musta kuin stoutin pitäisi.
  6. Hiisi Pecko Brett IPA: todella erikoinen, brettin kuivaksi käyttämä hapanolut, jossa siiderimäistä lantaisuutta.
  7. Mathildedal Pirske: belgityylinen ale vakuutti monet jo Alkon käsityöläisviikoilla, itse maistoin vasta nyt.
  8. Fat Lizard Jesus Lizard IPA: vakuutti nyt enemmän kuin Punavuori Pub Crawlilla, mutta onhan tämä enemmän hedelmä- kuin humalaolut – hyvässä ja pahassa.
  9. Mufloni DIPA: ysiprossainen tupla-ipa, joka on niin kepeä, että menisi ipasta. Humalointi odotetusti kunnossa, mutta kokonaisuus prosentteihin nähden hieman vaatimaton.
  10. Radbrew New Style Hefeweizen Mirage: kevyt ja raikas vehnäolut, joka maistuu kaltaiselleni, joka ei erityisemmin arvosta banaanisia vehnäoluita.
  11. Hiisi Black Bretty Black IPA: leivinhiivalle tuoksuva ja mukavan tasapainoinen tumma olut, joka ei täysin lunasta katalogin lupausta ”erikoisuudesta”
  12. Bryggeri ADA: Ameriikan tumma ale, jossa kivat aromit, laiskat katkerot ja vähän laiska jälkimaku.
  13. Teerenpeli Panimon Erikoinen Nro. 3: viskitynnyrissä kypsytetty savuportteri yrittää kovasti ja pysyy laadukkaana, mutta on panimon tyylille uskollisena vähän vaatimattoman makuinen.
  14. Brewcats/Laitila Tiki Lager: kovasti tyypillisen Laitilan oluen makuinen lager, jossa reippaasti katkeroa ja vaatimattomasti aromia. Tämä olisi ollut tosi kova maitokaupassa kolme vuotta sitten, mutta nyt…
  15. Plevna Mount Evans Saison: herkullisesti saisonille tuoksuva, mutta mautaan omaan makuuni aivan liian banaanivehnäoluinen.

Mutta korostettakoon vielä, että kaikki olivat aika hyviä ja sen enempää asiaa ajattelematta 15 oluen joukkoon päätyi vain yksi täysin ulkomaalainen. Eteenpäin on menty, sanoisi Muurisen Antti.

Kotimainen pienpanimo-olut: joko alkaa kylllästyttää?

Viime vuosi oli mahtava. Tästä vuodesta tulee vielä parempi. Lähellä tuotettua pienpanimo-olutta on tarjolla enemmän kuin koskaan. Kotimaan matkailu on taas jännittävää, kun monella paikkakunnalla on tarjolla kiinnostavia oluita, joita ei saa mistään muualta.

Nopea kehitys pistää kuitenkin miettimään rajoja. Panimoiden määrä kasvaa nopeammin kuin jakelukanavien tai kysynnän, joten missä tulee seinä vastaan ensimmäisenä. Milloin markkinoista tulee kylläiset? Milloin kaupat ja kuppilat alkavat painaa jarrua? Mikä on ensimmäinen kaatuva pienpanimo?

Katselin viikko sitten paikallisessa Prismassa huolestuneena kotimaisten pienpanimo-oluiden parasta ennen -päivämääriä. Maku Golden Alessa päivämäärä oli juuri se päivä, Stadin Panimon American Lagerilla oli aikaa muutama viikko. Molempia oli jäljellä kymmeniä pulloja. Haluaako ketju pitää hyllyt täynnä, vaikka se lisää hävikkiä, vai tilataanko jatkossa pienempiä määriä? Vastaus on helppo arvata.

Ravintoloiden hanapaikkojen suhteen tilanne on toisella tapaa hankala. Rajallinen hanamäärä tarkoittaa, että jotain jää väistämättä tarjoamatta. Jos kaikki mahdollinen kotimainen laitetaan myyntiin, pääsee kiinnostavia (ja usein laadukkaampia) ulkomaisia oluita vähemmän tarjolle. Se ei ole kotimaisten panimoiden ongelma, mutta harmillinen kehityskulku harrastajalle.

Onneksi kyseessä on kuitenkin positiivinen ongelma, joka voidaan myös ratkaista. Toivotaan, että tarjonnan kasvu heijastuu myös kysyntää. Ainakin Alkon tilastot antavat syytä optimismiin: lähes jokainen tuoteryhmä jäi viime vuonna pakkaselle, mutta alet ja erikoisoluet kasvoivat enemmän kuin mikään toinen tuoteryhmä.

Ratsasimme tänä viikonloppuna kiinnostavia kotimaisia helsinkiläisen Black Doorin sekä Alkon valikoimista. Näistä seitsemästä oluesta lisää kuvateksteissä.

Anarchy Smoke Bomb

Aecht Schlenkerla on monelle se tutuin ja paras savuolut. Ja vaikeahan tuohon on mitään sanoa vastaan. Monet ovat yrittäneet tehdä saman toisten onnistuessa toisia paremmin.

Koillis-Englannin Morpethista kotoisin oleva Anarchy on onnistunut melko hyvin eivätkä he ole tyytyneet pelkään plagiointiin vaan tehneet oman, kevyemmän versionsa savuoluesta.

Vaahto on komea ja tuhti savuisuus pitää sekä tuoksussa että maussa huolta siitä, että kokonaisuus on hyvä, vaikka alkoholia varsin niukasti (3,9%). Kevyt runko ja paksu savu tekevät tästä kiintoisan oluen ruuan kaveriksi.

Hitto, meneehän tämä ihan nautiskeluoluenakin.

Rekolan panimo Tervahauta

Upea etiketti: mustaa ja pronssia. Kerrankin Rekolan perusleiska toimii.

No nyt on vaahtoa! Eihän tätä meinaa päästä juomaan lainkaan, kun vaahtoa tulee jo pienestä tilkasta lasin täydeltä. Tuoksu on makean savuinen. Hyvä, mutta ei niin ihmeellinen, että se jaksaisi viihdyttää vaahdon laskeutumiseen kuluvan ajan.

Maku on tuoksun jälkeen yllättävän kuiva ja ohut, mutta hyvä. Siinä on tupakkaista savua, mikä on mukavaa vaihtelua savuoluissa usein vastaantuleville pekoni- ja savukala-aromeille. Jälkimaussa vuorottelee ikävän metallinen ja upean täyteläinen savuisuus.

Hieman epätasainen kokonaisuus, mutta siltikin erittäin tervetullut laajennus kotimaisten maitokauppaoluiden valikoimaan.

Left Hand Smokejumper Imperial Porter

Etiketti on komea: pikkuinen hahmo hyppää laskuvarjolla leimuavaan infernoon. Smokejumper  –  joiden kunniaksi Left Hand kertoo oluen pannun – se siinä killuu.

Savuloikkarin homma ei ole oikeasti ilmeisesti ihan noin hurjaa, mutta sinne päin. Smokejumpereiksi kutsutaan Yhdysvaltain kansallispuistoista sun muista luonnonmaista huolehtivan Forest Servicen palomiehiä, jotka pudotetaan laskuvarjolla keskelle korpea sammutuspuuhiin. Tavoitteena on tietenkin havaita palonalku mahdollisimman nopeasti, jotta sammutustiimi saa roihun sammumaan mahdollisimman pian.

Eli äijäparkoja ei sentään pudotella yksin keskelle suurpaloa. Tosin toimintakertomuksen perusteella joissain tilanteissa savuhyppääjät ovat olleet tuollaisilla vähän päälle kymmenen hengen porukoilla olleet sammuttamassa kymmenien, jopa satojen hehtaarien paloja. Apuna on toki silloin sammutuskonetta ja maastoon pudotettua kalustoa.

Wikipedian mukaan smokejumpereita on eniten Venäjällä, mutta näistä hepuista en tähän hätään mitään tietoa löytänyt. Voisi kuvitella, että Suomessakin tarvetta jokuselle hyppääjälle voisi olla, mutta toisaalta metsäautotieverkko on kai sen verran tiheä, että autollakin pääsee pitkälle ja mönkkärillä loppumatkan.

No joo, oma savusukelluskokemukseni rajoittuu tuuleen nuotiosta silmille puhaltamaan savuun ja vedottoman pirtinuunin lämmittämiseen, joten kaadetaanpas lupaavan suuresta putelista maistiaiset.

Hiilenmustaa, suorastaan soijamaista. Ruskea, suklaavanukasmainen mahtava vaahto, joka pysyy pitkään. Tuoksu hiukka makea, maltainen ja paahteinen. Ai jai kun lupaa!

Jo vain pitääkin. Rujosti runkoa, humala hillittyä kihelmöintiä, mallas suklaata tai toffeeta, sopivasti hiukan makeana. Savu pölähtää miedosti vasta loppumaussa ja pysyy jälkimaussa, jossa makeuskin hieman nostaa päätään.

Savu ei minun suuhuni paljon tuntunut. Syynä voi olla säätila – kainuulainen kaunis maaliskuun alkuilta – joka saneli oluen lämmöksi melkoisen viileyden. Kymmenasteisena olisi luultavasti avautunut hiukka toisin.

Jännästi putelista ei löydy alkoholipitoisuusmerkintää lainkaan, mutta 21 Plato -teksti viittaa tuollaiseen kymmenen pinnan huiteilla huojuvaan juomaan.

Herkkuva.

Pulled pork ja Prykmestarin savuoluet

Pulled pork on ollut jo niin monta vuotta trendiruokaa, että vähitellen tuon trendi-sanan voi jättää jo pois. Keski-ikäistyneen herkun valmistuksessa on kaksi koulukuntaa: keittäjät ja paistajat. Itse olen suosinut keittämistä Hesarin ohjeen mukaan, sillä lopputulos on ollut tuolloin mehevämpi kuin uunissa. Tosin itse hukutan ”pepeni” nykyään kastikkeeseen, joten paistaminen voisi ansaita uuden mahdollisuuden.

Yleensä rakennan kastikkeen Coca-Colan ympärille, mutta koska tämä on olutblogi laitan kastikkeeseen tällä kertaa pullollisen Prykmestar Savukatajaa. Olut siis kattilaan ja liesi tulille.

Tästä ei muuten ruuanlaittaminen parane. Kylmä olut tuopissa ja hiljalleen syntyvä BBQ-kastike kuplii kattilassa. Valmistan sen yleensä siten, että laitan aluksi joukkoon vähän kaikkea, jonka jälkeen maistelen ja korjaan makua vähitellen. Prosessiin voi fiiliksestä ja vaatimustasosta riippuen käyttää vaikka kuinka monta tuntia.

Tällä kertaa tuhti savuolut sai seurakseen vihreän Tabascon kaltaista lime-jalapeno-kastiketta, savupaprikajauhetta, soijakastiketta, muscovado-sokeria ja omenaviinietikkaa. Kastikkeen vierellä, toisessa kattilassa kaksi reilun puolen kilon kasslerpalaa keittyivät hiljalleen.

Kun liha alkaa parin kolmen tunnin jälkeen hajota, nostetaan se pois ja revitään silpuksi esimerkiksi kahdella haarukalla. Sitten kaadetaan kastike päälle ja pistetään vielä puoleksi tunniksi uuniin folion alle uuniin hautumaan.

Pulled porkkia voi syödä lukemattomilla eri tavoilla (viimeiset rippeet pitsaan!), mutta oma suosikkini on simppeli vehnäpatonki, jonka päälle laitetaan majoneesia, possua ja cheddaria. Ruokajuomina Prykmestar Joulu ja kastikkeesta tuttu Savukataja.

Possusta tuli Savukatajan kanssa selvästi parempaa kuin Coca-Colalla. Olut tuo makusekoitukseen puumaista syvyyttä. Savukataja ei kuitenkaan toimi ruokajuomana kovinkaan hyvin, sillä se on turhan makea ja tuhti. Jouluolut toimii paremmin, mutta senkin savuisuus on niin hyökkäävää sorttia, että possun (tai tarkemmin sanottuna kastikkeen) hieman hento savu jää täysin jalkoihin. Joku savuton olut toimisi varmaan paremmin.

Erillisinä nautintoina kaikki kolme ovat kuitenkin eliittiä.

Jouluolutta maitokaupasta

Joulun kiinnostavimmat ja parhaat oluet löytyvät yleensä Alkon hyllyiltä, mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö maitokauppapuolella olisi myös hyvää yritystä. Seuraavassa koko joukko 4,7 prosenttia tai vähemmän alkoholia sisältäviä jouluoluita. Muista myös blogissa aiemmin esitellyt: Mufloni Huurupukki, Malmgård Jouluolut, Brewdog Santa Paws, Kievari Tuomas sekä Koffin, Lapparin ja Olvin jouluoluet yhdessä paketissa.

Vakka-Suomen Prykmestar Talvi ja Joulu

Prykmestarin tämän talven tarjonnassa on kaksi hyvin erilaista olutta: Talvi on tumma lager ja Joulu puolestaan savuinen pils. Ensimmäinen on väriltään vaalean mahonkinen ja jälkimmäinen puhdasta kultaa. Molemmissa vaahdot jäävät melko niukiksi.

Talvi valuu suuhun hieman vetisenä, mutta pian esiin nousee kuivakan maltainen runko, joka muuttuu vähitellen yllättävän pitkään ja hunajaiseen jälkimakuun. Ei tässä mitään vikaa ole, mutta vähän tylsää.

Jos Talvi on melko tyypillinen ja yllätyksetön vuodenaikaolut, on Joulu suorastaan ainutlaatuinen tapaus. Se on raikas pils, jossa on tuhtia savuisuutta. Ja tämä erikoiselta kuulostava yhdistelmä toimii todella hyvin.

Ridgeway Bad Elf ja Greene King Rocking Rudolph

Tämä kaksikko edustaa ruokakauppojen jouluolut hyllyissä perinteistä brittipanemista.

Rudolph on näistä kahdesta väriltään tummempi. Siinä on myös sitä samaa tunkkaisuutta, joka itseäni usein tympii perinteisissä bittereissä ja tällä kertaa pääsin vihdoin jyvälle, mistä tässä on kyse. Olut on melko tiukasti katkerohumaloitu, mutta aromipuolella nousee lähinnä mallasta. Ja jostain syystä tämä yhdistelmä ei minulle oikein maistu.

Bad Elf on rapeasti ja myös aromipuolelta humaloitu ja siten omaan makuuni miellyttävämpi olut. Oljen värisen oluen maku on hedelmäinen ja pitkä. Hyvää muttei millään tavalla poikkeuksellista.

Nøgne Ø Julesnadder

Tämä olut vaahtoaa estoitta vaalean vaahdon alle hautautuu tumman kokiksen värinen olut, joka on maultaan hienostuneen kuiva ja pähkinäisen maukas. Nøgne Ø osoittaa jälleen taitonsa vääntää laatua ja monipuolisuutta matalilla prosenteilla. Jos humaltuminen ei ole jouluaterian tavoite, on tässä oiva valinta janoiselle juhlijalle.

Slottskällan Winter Eko

Winter Eko on niin sakeaa ja sameaa, että siitä tulee väistämättä mieleen ihan kotikutoinen tunnelma. Maku on kaikkea muuta kuin sakea, sillä se on heleän hedelmäinen. Häilyvä paahteisuus jää tämän raikkauden taustalle.

Kokonaisuus on jotenkin jännittävän kiero, hieman kuin toffee jogurtissa, jossa toffee kyllä maistuu, mutta jogurtin raikkaus jyrää sille ominaisen makeuden. Tämä ei varmaan hirveästi auta ymmärtämään, millaista olutta pullosta voi lasiinsa kaataan, mutta sehän on vain hyvä syy hankkia oma pullo testiin!

Lervig Juleøl

Jouluoluiden sekalaisessa joukossa tämä Lervig kulkee turvallista keskitietä: tummaa, paahteista ja maltaista olutta hyvässä tasapainossa. Vuorenvarma joskin hieman yllätyksetön valinta jokaiseen joulupöytään jo pelkästään yksinkertaisen kauniin etikettinsä ansiosta.

Kannattaako vaivautua Alkoon asti?

Maitokauppojen valikoima on parhaimmillaan monipuolinen, mutta kohokohdat jäävät vähiin. Esimerkiksi Muflonin, Lervigin, Brewdogin ja Malmgårdin oluet pesevät kotimaisten jättipanimoiden jouluoluet mennen tullen. Jos haluaa panostaa enemmän, valitsee joulupöydän yleisolueksi Julesnadderin.

Prykmestarin Joulu sen sijaan voisi olla nappivalinta esimerkiksi rasvaisen lämminsavulohen kaveriksi: voisi ainakin kuvitella, että savut leikkivät keskenään ja pilsin rapsakka humala leikkaa rasvan alta pois. Harmi vaan, että Joulu on tässä esitellyistä oluista kaikkein vaikeimmin löydettävä. Itse olen bongannut sitä vain Helsingin Stockmannilta ja sieltäkin se oli jo loppu. Eli vinkkejä kehiin, jos näette tätä vielä jossain!

Joulupöydän ruokajuomat saa siis niin sanotuista maitokaupoistakin, mutta oikeasti huikeita nautiskeluoluita joutuu hakemaan Alkosta, ulkomailta tai netistä.

Brauerei Heller Aecht Schlenkerla Eiche Doppelbock

Vielä toinen Alkon jouluvalikoimasta pukin pussista ulos viikonlopun puolella. Arkadian Alkosta oli perjantain Siperia luonnollisesti lopussa, mutta yllättäen myös tämä. Bambergin porukoilta löytynee kumminkin tarvittaessa jokusen kertaluokan suurempi panovoima.

Asiaan. Yllättävän heleän punaisenruskeaa. Vaahto ohut ja putoaa nopsaa millin kanneksi juoman päälle. Tuoksu savua ja savua, hiukka mallasta ehkä alla.

Ja lähtö aika timakka, melkein raikas: rapeahko. Mallas ja humalointi tulevat tasapainoisena iskuna, joka kääntyy nopeasti avokämmeneksi ja sitten silittelyksi. Olisiko järjestys ensi-iskun jälkeen jotain: savu, joku homma ja pikkuisen makea jälkimaku?

Joo, kyllä tämä on yllättävän lyhyt ja ärhäkkä, ei tätä kai hulluna ole humaloitu, mutta niin että tuntuu. Oikein mukavasti maltaiden makeus pysyy tasapainossa sillä. Savu tulee nopeasti mukaan ja sitten homma putoaa makeammaksi. En ihan tunnista tätä makua: sokeroitu pekoni tai jotain? Hyvin toimii sekin joka tapauksessa. Loppumaku kuivuu, mutta suuhun jää tahmea fiilis ja vähän mähkeä makeus.

Kokonaisuudessaan kyllä mainiota joulujuomaa. Varmasti tätä ilokseen kolpakosta kippaa, kun kinkunsiivua väliin tunkee. Näin iltaseuranakin oikein mukavaa ja letkeää, ei nyt mitään järjettömän jännää ja monimutkaista. Mutta pakkoko ollakaan.

Viileänä toimii paremmin kuin lämpimänä, jolloin makeus voimistuu varsinkin loppumaussa liikaa.

Brauerei Heller Aecht Schlenkerla Rauchbier Märzen

Viime kuukausina on tullut tätä savuolutta ostettua Alkosta muutamakin pullo. Hinta aika hyvin kohdallaan, laatu vielä paremmin ja kun sianlihakin on kaivannut kaveria. Tai sianlihan valmistaja.

Mustaa, aavistus punaista. Ohut vaalea ja sitkeä vaahto. Savulta tämä tietenkin tuoksuu ja vähän maltaaltakin.

Maku yllättää ensin kuivuudellaan. Makeutta ei juuri ole, enemmänkin tässä on jotain kahvimaista. Savu pöllähtää nopeasti ja oikein kivasti. Jälkimaussa hieman maltaan makeutta, mutta enemmän kahvimaista karvautta kuitenkin.

Mainio savuolut, kerrassaan.