Tagged: St. Eriks Bryggeri

St. Eriks IPA

On aina pieni mutta virkistyävä pettymys korkata pienpanimo-IPA ja huomata, ettei se olekaan hedelmäistä jenkkihumalatykitystä vaan peribrittiläinen kuivakkaan humalan ja maltaan liitto.

Tähän sarjaan kuuluu St. Erkisin IPA. Väriltään mahonkinen, vaahdoltaan ohut. Mallas ja humala hyvässä tasapainossa, joten kaikessa vaatimattomuudessaankin tämä on kelvollinen britti-IPA.

St. Eriks Pale Ale

Kirkas, keltainen, pilsmäinen. Vaahdossa isoakin kuplaa, mutta pysyy sitkeästi. Tuoksu ei ole täysin miellyttävä. Hienovaraista humalaa joo, mutta vähemmän hienovaraista pissaa myös joo.

Pureva, mutta lyhyt. Putoaa nopeasti vetisesti, loppumaussa jotain nousee… Mutta en osaa oikein määritellä mitä. Ehkä hiukka voihappoa? Tilliä? St. Eriksin nettisivu mainitsee raparperin. Kenties. En ole raparperisopasta ikinä juuri välittänyt.

Ihan jees, mutta vetinen ja – minusta – maun suhteen osin huti. Pyhän Eerikin olueksi oikeastaan pahakin pettymys.

St. Eriks Pilsner

Aika paksu vaahto, varsin ilmava, äkkihäipyväinen, pitsinjättäväinen. Tuoksu tavattoman kepeä greippihumala. Mutta ei yhtään mitään muuta. Pilsin näköistä, aivan aavistus kuparia.

Hyvää tämä on, se on selvä. Mutta vähemmän selvää, että miten. Ensisiemauksessa on sitä greippistä humalaa makuna, makeutta, happamuutta ja ties mitä. Otetaanpa vähän lisää.

Okei, alussa aika tymäkkä humala. Ei välttämättä mikään betoninraskas, mutta pilsin hennosta varresta tulee läpi. Happojakin on. Jossain maun keskivaiheilla häivähtää voita ja vaikeasti määriteltävä mukava pilstuntuma tässä on, vaikka humalapuoli makua viekin. Loppuun välillä hieman päätään nostanut makeus kuivuu. Suuhun jää mukavan katkera greipinmaku ja ihan hippu tahmeutta.

Onpa oikein hyvää olutta, vaikka vähän mennään sillä rajalla, että vieläkö voi pilsistä puhua. Toisaalta, väliäkö tuolla.

St. Eriks Oktober

On syyskuu, joten Oktoberfest on täällä! Näin on saksalainen loogisesti päättänyt. Itseasiassa itse bileet tuolla Münchenin nurkilla alkavat kai vasta loppukuusta, mutta Alkoon spessut jo tulivat.

Aiemmilta vuosilta lokajuhlien saksalaisista oluista on jäänyt vähän tylsä kuva: Aika lailla peruslageria, hiukka makeampana ja vahvempana vain. Voi olla, ettei vain ole sitä oikeaa sattunut lasiin.

Oli miten oli, ruotsalaisen St. Eriksin Oktober on aika kaukana raavaiden nahkahousuhansien kolpakonpaukuttelusta. Pullo on nätti kuin mikä ja pieni (0,33l). Enemmän tästä tulee mieleen rauhallinen siemailu luostarin takapihalla kuin hanurimusikiista jymisevä olutteltta.

Pyhän Erikin juoma on perin punaista, olisiko tummaa kirsikanpunaa. Vaahtoa vähän, mutta jää pitsiksi reunoille. Tuoksu maltainen.

Maku yllättää: Maltaisen täyteläinen, mutta myös humalaa on vahvasti mukana. Ei tosin mitenkään pinnassa tai selkeinä aromeina, mutta makeutta tasapainottavana kuivuutena ja jämäkkyytenä. Makeuttakin siis on, mutta hillitysti. Samalla myös tiettyä kahvimaisuutta.

Ja kun kaikki tämä on mainiossa tasapainossa, tuloksena on suorastaan loistava olut. Sopisi varmasti possunlihan tai makkaran kaveriksi kuin olutkuoha viikseen. Tämän pullollisen join saunajuomana ja siihenkin sopi oikein hyvin.

Seuraavaksi sitten juontivuorossa Prykmestarin näkemys Oktoberfest-oluesta.