Tagged: Stallhagen

HBF 2016: Reilu mäyräkorillinen oluita

Kaunis humala sai alkunsa kolmisen vuotta sitten, kun suuntasimme Sammelin kanssa Kaapelitehtaalle. Silloin juotiin noin korillinen. Vuotta myöhemmin tyydyttiin noin tusinaan ja vuosi sitten vain kuusi. Tänä vuonna kurssi kääntyi ja oluita tuli maisteltua ainakin 15 kappaletta (vaikkei Sammeli ollut edes apuna!).

Täällähän ei ole perinteisesti ollut tapana ”reittailla”, mutta pistetään nyt päivän maistot järjestykseen herkullisimmasta vaatimattomimpaan:

  1. Stone Pataskala Red X Ipa: länsirannikon ipojen osaajan punainen oli odotetun kova tuoreen jenkkihumalan jyllätessä.
  2. Little Bichos/Dount Island/Hiisi Bicho in my Beer Black Saison: puolukkaa, yuzu-hedelmää ja sitruunaruohoa sekä tummaa mallasta ja saison-hiivaa, lienee parempi olla sanomatta enää mitään muuta.
  3. Bryggeri Wee Heavy: tyylille uskollinen ja laadukas skottiale. Näitä ei Suomessa juurikaan tehdä.
  4. Fat Lizard Blacktop Porter: laadukas perusportteri, jossa sopiva mutta tyylin rajoissa pysyvä humalapuraisu.
  5. Stallhagen Rasberry Stout: ”Suomen huonoimmaksi pienpanimoksi” kutsumani panimon helmi, vadelman ja tumman suklaan onnistunut liitto, vaikkei olekaan niin musta kuin stoutin pitäisi.
  6. Hiisi Pecko Brett IPA: todella erikoinen, brettin kuivaksi käyttämä hapanolut, jossa siiderimäistä lantaisuutta.
  7. Mathildedal Pirske: belgityylinen ale vakuutti monet jo Alkon käsityöläisviikoilla, itse maistoin vasta nyt.
  8. Fat Lizard Jesus Lizard IPA: vakuutti nyt enemmän kuin Punavuori Pub Crawlilla, mutta onhan tämä enemmän hedelmä- kuin humalaolut – hyvässä ja pahassa.
  9. Mufloni DIPA: ysiprossainen tupla-ipa, joka on niin kepeä, että menisi ipasta. Humalointi odotetusti kunnossa, mutta kokonaisuus prosentteihin nähden hieman vaatimaton.
  10. Radbrew New Style Hefeweizen Mirage: kevyt ja raikas vehnäolut, joka maistuu kaltaiselleni, joka ei erityisemmin arvosta banaanisia vehnäoluita.
  11. Hiisi Black Bretty Black IPA: leivinhiivalle tuoksuva ja mukavan tasapainoinen tumma olut, joka ei täysin lunasta katalogin lupausta ”erikoisuudesta”
  12. Bryggeri ADA: Ameriikan tumma ale, jossa kivat aromit, laiskat katkerot ja vähän laiska jälkimaku.
  13. Teerenpeli Panimon Erikoinen Nro. 3: viskitynnyrissä kypsytetty savuportteri yrittää kovasti ja pysyy laadukkaana, mutta on panimon tyylille uskollisena vähän vaatimattoman makuinen.
  14. Brewcats/Laitila Tiki Lager: kovasti tyypillisen Laitilan oluen makuinen lager, jossa reippaasti katkeroa ja vaatimattomasti aromia. Tämä olisi ollut tosi kova maitokaupassa kolme vuotta sitten, mutta nyt…
  15. Plevna Mount Evans Saison: herkullisesti saisonille tuoksuva, mutta mautaan omaan makuuni aivan liian banaanivehnäoluinen.

Mutta korostettakoon vielä, että kaikki olivat aika hyviä ja sen enempää asiaa ajattelematta 15 oluen joukkoon päätyi vain yksi täysin ulkomaalainen. Eteenpäin on menty, sanoisi Muurisen Antti.

Stallhagen Historic Beer 1843

Suomalaisen oluen päivän kunniaksi paluu menneisyyteen! Eli Stallhagenin ja VTT:n ja ties keiden belgialaisten olutyliopistoihmisten värkkäämä rekonstruktio 1800-luvun alkupuolen oluesta. Tämähän siis on tehty joku vuosi sitten Ahvenanmaan edustalta löydetystä hylystä nostettujen olutpullojen sisällön pohjalta. Hylky on oluen nimen mukaisesti uponnut 1840-luvulla.

Okei, hienosta vihreästä putelista skumppakorkki pois ja liemet lasiin. Nättiä, oljenkeltaista, ehkä ihan himpun punertavaa. Tiheä, ohuehko vaahto. Hento maltainen, pikkuisen sitruksinen tuoksu.

Hapokas, jännästi paukahtava, vaikkei humalainen lainkaan… Belgiaan suu vie. Maussakin sitrusta, ehkä vähän ruohoa. Varsin hapan, loppua kohti melkein kuin sitruunamehun jälkisiemaisu.

Hyvin raikas ja kevyt, muttei silti mitenkään helppo. Aika mainiota olutta! Toivoa sopii, että tulisi vaikka vähän vähemmän fiinissä putelissa ja pari-kolme euroa halvempana eränä vielä jakoon.

Kuusi euroa on kumminkin tosi paljon näinkin hyvästä sopasta, vaikka osa tuotoista meneekin kaikennäköisen hyvän ja mukavan tutkimustyön rahoittamiseen.

Koko kattaus Stallhagenin tuotteita

Ahvenanmaan ylpeys, Stallhagen jää helposti täällä mantereen puolella monen muun kotimaisen pienpanimon varjoon. Toki muutamia Stallhagenin tuotteita on laajaltikin markettien valikoimissa, mutta varsinkin Alko-vahvuiset ovat harvinaisempaa herkkua. Vai ovatko? Siis herkkua.

Stallhagen on, kuten nokkelimmat jo ensimmäisestä kappaleesta saattoivat päätellä, minulle hieman tuntematon panimo. Ja sen vähän mitä olen päässyt maistelemaan, olen nopeasti unohtanut. Syystä tai toisesta (oikeasti molemmista!) on tänä syksynä jääkaappiini eksynyt joukko Stallhagenin tuotteita, minkä vuoksi on otollinen hetki arvioida, onko tästä panimosta mihinkään.

Yksi syy Stallhagen-kimaraan on vuoden kammottavimmalla etiketillä varustettu Coach Ice Beer, joka on panimon erityisesti Siwa ja Valintatalo -kauppojen valikoimaan kohdistama olut. Nämä kaksi ketjua eivät ole juuri olutvalikoimallaan erottautuneet, joten on aikamoinen yllätys, että niillä on edes tämän verran kiinnostusta oluisiin.

Ice Beer viittaa tässä johonkin prosessiin, joka etiketin mukaan (muistaakseni) takaa aivan huikean ja poikkeuksellisen raikkauden. No, markkinointimiesten raikkaus on aika usein, tai ainakin tässä tapauksessa, olutharrastajalle sama asia kuin mauttomuus. Mutta hei, siinä bulkkisarjassa, jossa tämä peruskura painii on melkein joka tuotteessa joku ikävä sivumaku. Mauttomuus, kai sekin voi olla joskus saavutus?

Honungsöl on samaa maata: umpitylsä. Hunajaa on eniten etiketissä.

US Red Ale lupaa ainakin nimensä puolesta jotain kotimaisesta valtavirrasta poikkeavaa. Vaahto on ohut ja tiheä, väri punertava. Maku on vaatimaton: maltaisuus ihan mukava mutta humalointi yksiulotteinen. Oma olutmakuni suosii katkeraa ja vieroksuu hapanta. Valitettavasti US Red Alen maku taittuu jälkimmäiseen suuntaan. Kokonaisuus on todella vaatimaton ja ohut, vaikka se ennakko-oletuksien mukaisesti onkin jotain hieman erilaista.

Pale Ale on tänä vuonna aika kovassa seurassa, sillä se tuntuu olevan kotimaisten pienpanimoiden trendituote 2013. Beer Hunter’s ja Nokian panimo ovat loistaneet Muflonilla ja Keisari 66:lla, mutta mitä tekee Stallhagen? Vaahto on ohut ja kuplat suuria, mikä antaa itselleni hieman halvan vaikutelman. Väri on hillitty ja se linja jatkuu hieman metallisessa maussa, jota runsaat hiilihapot dominoivat. Humalointi on ihan kiva, minkä ansiosta tämä on omaan makuuni tämän joukon paras olut. Se ei tosin ole vielä kovin paljoa se.

Näiden neljän oluen perusteella herää jo kysymys, onko Stallhagen Suomen huonoin pienpanimo? Toki OlutExpossa maistamani US Harvest Ale on ihan kelpo olut ja tällä hetkellä Alkosta löytyvä Julbock lähes erinomainen, mutta kokonaisuutena Stallhagenin valikoima tuntuu melko vaatimattomalta.

Suomen Olutexpo 2013: Brewdog, Sori Brewing ja parikymmentä olutta

Näinhän siinä kävi, että kauniin humalan jantterit ehtivät hankkia krapulan vasta maanantaiksi. Siis toissa maanantaiksi. Eli Suomen OlutExpo 2013 -tapahtumaan (ihan lievästi kulmikas nimi muuten) pääsimme viimeisenä päivänä, sunnuntaina.

Eikä siinä, pari esitystä, parikymmentä olutta ja jutustelua mm. Brewdogin panimomestarin (head brewer) Stuart Bowmanin ja Sori Brewingin kavereiden kanssa.

Olutmessujen pitopaikaksi oli valittu Vanha Satama. Järjestelyt pelasivat ja henkilökuntaa oli alkuillasta varmaan enemmän kuin asiakkaita. Tapahtuma keskittyi itse asiaan: panimoiden esitysten ja tasting-tapahtumien lisäksi varsinaista ohjelmaa ei sunnuntaina ainakaan ollut. Ja hyvä niin, olut riitti kyllä. Viskiäkin oli tiskikaupalla, mutta väkevät jätettiin tällä kertaa muille, mikä pelasti maanantain edes osittain.

Rahaa ei itse messualueella käytetty, tiskiltä sai poletteja – 0,5 e ja 1 e -merkinnöin maalattuja iskemättömiä kruunukorkkeja – rahalla. Mikäs siinä. Melkein kuin olisi pisteleviä ja epäkäytännöllisen suuria kolikoita käyttänyt.

Pienin olutannos oli 1,5 desiä, hinnaltaan 1,5 – 3 euroa. Joissain harvoissa tapauksissa hiukka enemmänkin. Annoskoko oli aika lailla sopiva, mitä nyt vahvempaa olutta olisi saattanut riittää desikin. No niin, se siitä. Harrastuksen varjopuoli on darrastu… Ei kun oikeasti se siitä.

Olutpuolta taas tarkemmin kuvissa. Lyhyesti sanottuna suomalaispanimoiden vahvat, tummat oluet toimivat erinomaisesta loistavaan. Muflonin Äkäpukki oli ehkä paras messuilla maistamani (Sammeli), eivätkä muutkaan kauas jääneet. Kuvaamatta jäi syystä tai toisesta Kuohu Bock, jota tarjottiin ensi kerran Olutexpossa. Toivottavasti ei viimeisen, sillä mainiota oli sekin.

Käyntimme aikaikkunaan sattuivat sekä Brewdogin että Sori Brewingin esitykset. Sorin tyypit seurasivat Brewdogia eturivistä ja omassa esityksessään esikuvan tunnustivatkin.

Brewdogin esitys oli todella viihdyttävä. Vaikka selvästi näki, että esitys oli vedetty samanlaisena kymmeniä ellei satoja kertoja, huokui Zarahista ja Stewartista se, että vaikka panimo on kasvanut valtavaksi brändiksi, on sen takana edelleen aitoja ja innostuneita ihmisiä eikä julkisuuteen marssiteta pelkkiä sliipattuja pukumiehiä tai jakkunaisia.

Esityksen sisältö rakentui yrityksen lyhyen mutta monivaiheisen historian ympärille. Eli muutamaa mehukasta juttua lukuunottamatta slidet olivat samaa kamaa kuin panimon sivuilla. Oli hauska myös nähdä, että Zarahilla ja Stewartilla riitti aikaa harrastajien kysymyksille ja kommenteille paitsi esityksen jälkeen myös messuilla aina valomerkkiin asti.

Muutama Brewdogin olut löytyy tuolta kuvien kautta, mutta kaksi eksoottisempaa tapausta jäi kuvaamatta. Blitz Apricot oli huikean raikas ja hedelmäinen Berliner Weisse, joka on pantu Brewdogin vanhalla panimolla, joka on nyttemmin pyhitetty erilaisiin kokeiluihin. Voodoo Doll on erityisesti Norjan ja Ruotsin markkinoille tehty single hop IPA, jossa on käytetty pelkkästään Simcoe-humalaa. Molemmat näistä oluista olivat aivan upeita (Lasse): Blitz kiehtovana kuriositeettina ja Voodoo Doll laadukkaana joskin hieman yllätyksettömänä perus-IPA:na.

Sori Brewingin takana on siis kolme suht nuorta jamppaa, kaksi kauppatieteistä juuri valmistunutta kaveria sekä yksi biokemisti. Ja oluenpanemisesta tarkoitus tehdä elämänura. Ja vielä aika isosti, se kävi selväksi, kun muutaman muun olutintoilijan kanssa juttelimme Samu Heinon, Heikki Uotilan ja Pyry Hurulan kanssa esityksen jälkeen.

Sorin idea on siis perustaa oma panimo Viroon, näillä näkymin johonkin Tallinnan hinta/sijaintisuhteeltaan sopivaan osaan. Tiloja ei ilmeisesti ole vielä löytynyt, mutta Suomen mittakaavalla ihan pientä isompaa panimoa ollaan perustamassa: Ensimmäisen vuoden tuottotavoite on 150 tonnia, toisen 300 tonnia ja niin edespäin… Ajatus on, että tilat ja laitteisto riittävät ainakin ensivaiheen laajentumiseen.

Laajentuminen nimittäin on tarkoituksena. Sen – tietenkin Suomen alkoholiverotuksen lisäksi – vuoksi Sori Brewing perustetaankin Viroon. Suomessa kun verohelpotusportaikko, jolla vähän avitetaan pienpanimoita, voi muuttua myös kasvun jarruksi: Jos tuotantoa kasvattaa yli tietyn määrän, menettää tietyn veroedun. Eli tuotantoa pitää kasvattaa kerralla kunnolla, jotta se kannattaa. Sinänsä Suomen markkinoille mahtuu Sorin käsityksen mukaan kyllä pienpanimo-olutta (tai Sori Brewingin perustajat puhuivat mielummin craft beerista), tuottajilla on enemmänkin ongelmana tarjontaan vastaaminen.

Joka tapauksessa: Tallinnan laitos voisi olla panovalmis ehkä vuoden päästä. Apua perustamiseen on tullut kuulemma kovastikin esimerkiksi Põhjalan panimon porukoilta. Sitä ennen Sori kerää rahaa ja tekee yhteistyöoluita. Panimo onkin onnistunut saamaan mainiosti julkisuutta, kun ottaa huomioon, ettei se ole vielä tuonut markkinoille litraakaan olutta…

Marraskuussa tämän pitäisi muuttua, Sori tekee yhteistyössä Hiisi-panimon kanssa Investor IPA -nimisen oluen, joka tulee myyntiin joihinkin olutravintoloihin. Mihin, se jää nähtäväksi. Luvassa on West Coast -tyyppinen jenkkisuunnan edustaja.

Atlantin taakse Sorin muuten tekee mieli myös myymään. Aluksi päämarkkina-alue on Suomi, mutta laajentumista haetaan ennen kaikkea Ruotsin, Britannian ja Yhdysvaltain markkinoilta. Viiden vuoden kuluttua Sori Brewingilla on Yhdysvalloissa oma panimoravintola, jos kaikki menee suunnitellusti. Hyvähän se on, että kunnianhimoa ja suuria suunnitelmia löytyy. Mutta siinä missä lähtöviivalta alkaen kansainvälisenä panimona toimiminen tuo hyötyjä, niin tuo se myös sitä, mitä nykyään nätisti haasteiksi kutsutaan.

Suomessa uusi pienpanimo-olut löytää kyllä ostajansa, kun kotimaisen hyvän jano on niin kova. Jo Ruotsissa tilanne on toinen, puhumattakaan Yhdysvalloista. Sorin pitäisi erottua jotenkin muista mainiota olutta tarjoavista yrittäjistä. Ainakaan minulle ei vielä selvinnyt, mikä tuo juttu on. Mutta toivottavasti se löytyy.