Visit Carlsberg aukesi aamukymmeneltä ja oli päivän ensimmäinen ”rasti”. Perusversio ei sykähdyttänyt synnyinmaisemissaan juuri enempää kuin missään muuallakaan.
Carlsbergin alkuperäisissä panimotiloissa sijaitsevassa museossa on muun muassa maailman suurin kokoelma olutpulloja, yhteensä 16 841 kappaletta.
Kierros oli ihan kiinnostava, mutta melko lyhyt. Monet alkuaikojen tekniset ratkaisut, kuten tämä pullotuslaite, olivat kiinnostavia ainakin kotipanijan näkökulmasta.
Carlin erikoinen ei sekään ollut kovinkaan erikoinen, vähän perusversiota tummempi ja maltaisempi.
Kuinka sattuikaan sopivasti, että Visit Carlsbergin ja keskustan välillä oli Mikkellerin baari! Kaipasin jotain raikasta, joten otin Vesterbro Witin. Raikas se olikin, ehkä hitusen hapankin. Humalaa tai muuta maustetta saisi olla mielestäni enemmän, nyt jäi aika simppeliksi.
Reissun neljäs olut olikin sitten jo täysosuma. Spontanmandarin oli nimensä mukaisesti mandariinin värinen ja makuinen. Tuoksussa kuivattua hedelmää ja maku aivan upea: rutikuiva ja hapan. Kuin mandariini mutta parempi, koska ei lainkaan makea tai vetinen.
Hotellilla ei ollut tarjota styrox-kuppia parempaa astiaa, mutta ehkä tuollainen kertakäyttökahvikuppi sopiikin tällaiseen kahvilla maustettuun olueen. Brunch Weasel nimittäin vakuutti minut täysin: kevyt, kuiva, paahteinen, pähkinäinen. Upea olut!
Yet another Carlsberg at Parken.
Tanskan tunnetuimman oluen historiaan kuuluu myös taide. Ny Carlsberg Glyptotekissa on vaikuttava kokoelma muinaisia, antiikin sekä moderneja veistoksia. Nyt oli käynnissä näyttely, jossa muun muassa Caligula oli saanut väriä kasvoilleen.
Nørrebron panimo valikoitui lounaspaikaksi. Perjantaina noin kello kaksi olin paikan ainoa asiakas.
Tämä kattaus olisi kuulemma kuulunut juoda yksi per ruokalaji -tahtiin, mutta koska otin vain yhden ruoka-annoksen, pyysin myös oluet yhdellä kertaa. Oluet vasemmalta oikealle: Chili Porter, Red Ale, New York Lager ja Bombay Pale Ale. Kaikki hyviä, mutta ainoastaan portteri oli erinomainen. Aiemmin maistamissani chilioluissa tulisuus on mennyt joko yli tai jäänyt huomaamattomaksi, mutta tässä se oli juuri kohdallaan.
Kevyt lounasannokseni sisälsi kampasimpukkaa ja hernepyrettä. New York Lager oli tälle setille liian maltainen, mutta Red Ale ja varsinkin Bombay Pale Ale toimivat hyvin. Ja ruoka oli todella maukasta.
Jalkapallo vie ja jalkapallo tuo. Tällä kertaa se vei Kööpenhaminaan ja toi paljon uusia olutkokemuksia. Koska kyseessä on vähintään Pohjois-Euroopan olutpääkaupunki, lähdin reissuun tavoitteenani selvittää, kuinka paljon Helsinki on tässä asiassa jäljessä.
Ja nyt voin ilokseni sanoa, että ei oikeastaan valtavan paljoa. Tietysti 36 tunnin kokemus ei ole kovinkaan kattava, mutta paremmin kaupunkia tuntevat voivat tulla täydentämään näkemyksiäni.
Helsingin olutravintolatarjonta paranee huimaa tahtia, joten sillä saralla ollaan jo lähellä. Hintatasossakaan tanskalaisilla ei ole etulyöntiasemaa, sillä hinnat ovat melko lähellä Suomen vastaavia. Eikä pienpanimobuumi näy katukuvassa tai keskimääräisessä ravintolassa sen enempää kuin Helsingissäkään vaan perusbulkit ovat hanojen kuninkaita.
Kahdessa asiassa löytyy eroja. Ensinnäkin edellämainittu pienpanimobuumi on Tanskassa pidemmällä. Suomella ei vielä ole Mikkellerin kaltaista superbrändiä eikä muutenkaan yhtää laajaa ja laadukasta panimovalikoimaa.
Ja jos keskitytään vain pääkaupunkeihin (kuten tässä tekstissä oli tarkoituksenakin), on ero vieläkin radikaalimpi. Stadin panimon, Suomenlinnan panimon ja Bryggerin vastineeksi kööpenhaminalaisilla on muun muassa To Øl, Nørrebro ja Amager. Sekä tietysti se Mikkeller.
Kuuluisuuden ja tuotantomäärien lisäksi kyse on myös ja oikeastaan erityisesti laadusta. Siinä missä tanskalaiset pienpanimot tuottavat paljon rohkeita ja silti huippulaadukkaita oluita, ovat suomalaiset useasti vain jompaa kumpaa.
Mutta uskon ja toivon, että tässä on kyse vain muutaman vuoden etumatkasta, sillä kotimaisessa pienpanimoskenessä tapahtuu nyt enemmän kuin kenties missään muualla maailmassa.
Toinen eroavaisuus onkin sitten huomattavasti hankalampaa sorttia. Saako Linnanmäellä kiertää tuoppi kädessä? Viekö helsikiläinen päiväkoti lapsia tutustumaan paikalliseen panimoon tai sen hevosiin? Onko kantakaupungissa yhtään olutkauppaa, jonne voisi mennä maistelemaan kiinnostavia oluita ennen ostopäätöksen tekemistä?
Ei, ei ja ei. Sen sijaan Kööpenhaminassa näin tällaista toimintaa (paikat järjestyksessä: Tivoli, Visit Carlsberg ja Istedgaden Ølbutikken) eikä se tietääkseni johtanut järjestyshäiriöihin tai lastensuojeluilmoituksiin. Sekä virallinen että kulttuurinen suhtautuminen olueen on Helsingissä ja Kööpenhaminassa kuin kahdelta eri planeetalta. Ja tämä asia tuskin muuttuu muutamassa vuodessa.
Tätä kirjoittaessani juon Skovlystin India Pale Alea, jonka ostin Kastrupin lentokentältä. Suomalaistenkin pienpanimoiden kannattaisi yrittää saada pullojaan Helsinki-Vantaan liikkeisiin myytäväksi. Tuskin siitä mitään valtavia tulovirtoja syntyisi, mutta olisipahan ainakin helppo tapa saada vähän omaa tuotetta ulkomaille.
Skovlystin IPA on väriltään kuparinen ja maultaan omalaatuinen. Brittityyliin humalointi ei ole mitenkään liioiteltu vaan hyvinkin maltillinen. Päällimäisenä on oikeastaan makeahko maltaisuus. Miellyttävä ja helposti juotava olut.
Lisää olutarvioita kuvateksteissä. Kuvaamatta jäivät Evil Twin Lowlife (haaleana pullosta: viinainen), To Øl Stalin Organ (haaleana pullosta: huumaavan humalainen) sekä Amager Black Nitro (vaahtomuovimukista: tuoksussa reippaasti humalaa, maussa selvästi vähemmän).
