Tagged: Suomenlinnan Panimo

Suomenlinnan Panimo Foil Hat B Weisse

Aika kreisi väri: heleän punainen, aavistuksen samea, kirsikkamehu tai jotain. Ei vaahtoa. Tuoksu vaikeasti kuvailtava… Marjarahka?

Marjainen ja maitohapan. Happamuus jatkuu pitkään ja jättää hauskan jälkimaun. Aikas täyteläinen tai ei ainakaan ohut. Ei paljonkaan happoja.

Mainiota.

Helsinki Beer Festival 2014: Vajaa mäyräkoirallinen uusia tuttavuuksia

Täältä se kaikki alkoi. Tai oikeastaan ”tämä”, Helsinki Beer Festival, oli paitsi yleisesti myös minun elämässäni jo paljon ennen kuin ”se”, olutharrastukseni, varsinaisesti alkoi. Kuitenkin koin Helsingin Kaapelitehtaan valot tälläkin kertaa eräänlaisena paluuna alkulähteelle.

Ensimmäinen kertani HBF:ssä oli vuonna 2007. Se taisi olla juuri sellainen visiitti kuin HBF liian monelle on: liikaa liian vahvoja oluita rumin seurauksin. Jotain ehkä jäi sisälleni kytemään, vaikka seuraavat vuodet menivätkin enemmän viinien parissa.

Muutama, ehkä neljä, vuotta sitten kiinnostukseni oluita kohtaan oli lopulta heräämässä. Visiitti HBF:n lehdistötilaisuuteen ja sitä seuranneille ammattilaistunneille jäi kuitenkin hieman laihaksi: humaltuminen ei kiinnostanut enkä oikein osannut vielä valikoida itseäni kiinnostavia oluita kattavasta valikoimasta.

Viime vuonna, kolmannella yrityksellä sain vihdoin jotain irti HBF:stä. Paljon uusia ja paljon hyviä oluita. Ankarasta maistelusta huolimatta päihtymystilakin pysyi kohtuullisena. Ehkä merkittävimpänä ja pysyvimpänä seurauksena noista messuista on tämä blogi ja sen ensimmäinen kattavampi kirjoitus. (Koska HBF oli viime vuonna vasta huhtikuun lopulla, vietetään blogin synttäreitä vasta muutaman viikon päästä.)

Tänä vuonna tein lyhyen ja tehokkaan iskun perjantai-iltapäivään. Oluista lisää kuvien yhteydessä, mutta tähän loppuun vielä vähän yleistä pohdintaa siitä, mikä HBF:ssä toimii ja mikä ei. Vaikka vuodet ovat muuttaneet minua, on festivaali säilynyt enemmän tai vähemmän ennallaan.

Ensin ruusut: valikoima on hyvä ja paikalla on suuri joukko kotimaan kiinnostavimpia toimijoita. Hintataso on sopiva ja sijainti hyvä, joten perusasiat ovat kunnossa. Myös lasihomma toimii hyvin, vaikkei suoraseinäinen ”pintti” olekaan paras mahdollinen maisteluastia.

Neutraalille sektorille menee ruokatarjoilu, joka lienee juuri niin hyvä kuin on taloudellisesti järkevää, mutta ainahan saa toivoa vähän fiinimpää ja monipuolisempaa valikoimaa. Miten olisi vaikka kunnon pop-up-ravintola Berthan ja Murun tämänvuotisen Viiniexpo-virityksen tyyliin?

Lopuksi risut: tapahtuma on luonteeltaan liikaa päihtymiskeskeinen. Puolikas tuoppi on ensinnäkin pienimmäksi annokseksi aivan liian suuri, jos haluaa harrastaa monipuolista maistelua. Myös elävä musiikki on sellainen elementti, joka vahvistaa mielikuvaa koko kansan dokailufestarista vakavan harrastajatapahtuman sijaan.

Tämä oli ehkä tarpeettomankin jyrkkä kärjistys, mutta omaan makuuni osuu paremmin Olutexpon kaltainen tapahtuma. Onneksi meillä on molemmat! Ja Suuret oluet, pienet panimot. Kaikissa kannattaa käydä aina kuin mahdollista!

Suomenlinnan Panimo Thor Bock

Hyvin tummanpunaruskeaa, näkyy läpi kuitenkin. Mietoa kahvikaakaota tuoksussa. Nätti vaahto, joka jää katoksi oluelle.

Puree vähän, sitten makeutta peliin, vähän sitä suklaisuuttakin. Happoja sopivasti, kuivuu nopeasti ja jättää jälkeensä pitkän, katkeran, jopa kahvinomaisen jälkimaun.

Tuttuun tapaan Suokilta suhteellisen maltillinen tulkinta, tosin ryyditettynä perusbockia raikkaammalla humaloinnilla. Minulle maistuu mainiosti.

Suomenlinnan Panimo Hoppe IPA

Paksunlainen valkea vaahto, putoaa hätäisesti. Kaunis oranssinpuna, melkein kirkasta. Tuoksussa humalaa, mutta aika hintsusti.

Ensisiemaisu osuu. Humalointi pelissä alusta loppuun: Alussa purevaa, sitten vähän hedelmäisyytä mukaan hetkeksi. Loppua kohti suuta kuivattavaa katkeroa koko ajan enemmän. Lisää nautiskellessa pitkän humalan lumo hieman hiipuu. Tukena saisi olla hieman rotevammilla maltailla siunattu vartalo. Pientä vetisyyttä… Jälkimaku on siinä rajoilla, että ollaanko kitkerässä, mutta minun suuhuni mukanava katkerana kuivuutena pysyy.

Oikein hyvää, etenkin hiukka päälle neljän euron hintaiseksi IPAksi. Aivan ensiluokkaiseksi nautintoaineeksi vaadittaisiin ehkä vielä yksi kierros lisää.

Sikäli kun ei tämäkin ole Alkosta kroonisesti lopussa, varmasti hommaan toistekin.

Mallaskosken Kuohu Valioluokka Pils vs. Suomenlinnan Panimo Höpken Pils

Pils sopii mainiosti kesään(kin) ja suomalaista pilsiä on tarjolla jo ihan ilahduttavan monelta valmistajalta melko monessa kaupassakin. Tässä työnnetään vastakkain Mallaskosken ja Suomenlinnan tarjoomukset.

Valioluokka pils on kirkasta ja vaaleaa, nopeasti putoavaa vaahtoa aika reippaasti. Tuoksu melko maltainen, makeanpuoleinen. Makukin aluksi maltainen ja lievästi makea, humala kuivattaa loppua kohti ja jälkimaku onkin mukavan katkera. Aavistus sitrusta mukana.

Tasapainoinen olut, josta paras pilsraikkaus jää kuitenkin puuttumaan.

Höpken pils on hieman Valioluokkaa punaisempaa, vaahto aavistuksen isokuplaisempaa, mutta ihan pilsin näköistä sekin. Tuoksussa mallasta, mutta myös humalaa. Ja heti ensisiemaisun alussa humala lyökin saman tien ylävitosen, eikä irrota otettaan. Maku pysyy humalaisen kuivana koko matkan jälkimakua myöten.

Reipas ja raikas olut, jonka tietty yksiulotteisuuskin sopii tyyliin. Vie tämän kaksintaistelun voiton ja voipa olla parasta suomalaista pilsiä, jota on tullut maistettua. Hyvää!

Suomenlinnan panimo Coyet Ale

Oranssinpunaista, kirkasta. Paksu isokuplainen vaahto häviää äkkiä. Miedosti hedelmäinen ja humalainen tuoksu. Häivähdys rautaa?

Kuiva ja melko voimakas humalointi. Katkera maku ja jälkimaku, joka alkaa kääntymään vähän raudan (tai raa’an nokkosen) suuntaan.

Varsin ohut keitos, jonka hintelyyden vuoksi katkeran kuiva humala mellastaa alusta loppuun. Mutta toisaalta ihan maistuvaa juomaa, vaikkei tästä nyt minun mielestäni mitään moniulotteisuuden ilotulitusta aukea. Kesällä grillaillessa tai tsillaillessa uppoaa varmasti hyvin ja saatanpa aivan hyvin tätä omaan ruokatorveenikin vielä upottaa.

Suomenlinnan panimon sivujen mukaan Coyet Ale on saanut nimensä Henrik Gideon Coyetin mukaan. Tämä kaveri vaikuttaa olevan perin tuntematon suuruus, netistä ei löydy panimon sivujen ulkopuolelta montakaan mainintaa. Veijo Meren mainio Maassa taivaan saranat -teos ei toki myöskään Coyetia tunne. Meren kirjasarjaa Suomen historiasta voi suositella Coyet Alea voimakkaammin. Tietopuolisesti se saattaa osin olla jo vähän väljähtänyttä, mutta kyllä Meri kirjoittaa osaa.

Merikin mainitsee tietenkin Suomenlinnan viimeisen komendantin, Carl Olof Cronstedtin, joka antautui Suomen sodassa kovin helposti venäläisille. Milloinhan pannaan hänen nimikko-oluensa? Alkoholiton Olof?

Coyet Alen pullo on varsin tyylikäs, kuten Suomenlinnan panimolla tapana on.

Korjaamon Olutmarkkinat 2013

Tämä oli silkkaa huijausta! Viikonloppuna järjestetty Korjaamon Olutmarkkinat -tapahtuma oli valtaisa pettymys. Puitteissa ja säässä ei ollut mitään moitittavaa, mutta kaikki muu menikin sitten pieleen.

Tarjolla ollut olutvalikoima olisi ollut heikko suoritus mille tahansa baarille, mutta ainakin näennäisesti harrastajatapahtumaksi markkinoidulle tilaisuudelle se oli suorastaan hävettävän huono. Pientä lohtua tuli sentään siitä, että vähäisestä tarjonnasta suuri osa oli suomalaista.

Voi olla, että muistan väärin, mutta minulla oli sellainen mielikuva, että jossain oli myös luvattu olutta myytävän kätevissä maisteluannoksissa. Käytännössä tämä oli toteutettu paperilapulla, jossa luki, että järjestäjä suosittelee olutpullojen jakamista kavereiden kesken.

Ilmeisesti festivaaliohjelmastakin oli jäänyt jotain viime hetkellä pois, sillä se ei tuntunut vastaavan sitä, mitä oli luvattu.

Saihan sieltä sentään jotain olutta! Ainokaisekseni jäi Suomenlinnan Panimon Hoppe IPA. Se oli hyvä ja kiinnostava tuttavuus. Väri ei todellakaan ole ”pale” vaan pikemminkin mahonki. Yleensä IPA on joko amerikkalaisen sitruksista tai brittiläisen tunkkaista. Tämä kuului noin niin kuin muuten jälkimmäiseen leiriin, muttei ollut lainkaan tunkkainen vaan miellyttävän raikas.

Tämä yksi olut kuitenkin riitti tästä tapahtumasta enemmän kuin hyvin. En ymmärrä, miten järjestäjät kehtasivat pyytää kymmenen euroa tästä Olutmarkkinat-nimellä. Musiikkitarjontaakin oli ja siitä olisi ehkä saattanut saada juuri ja juuri kympille vastinetta, mutta silloinhan tapahtuman nimenä olisi pitänyt olla Musiikkimarkkinat!

Suomenlinnan Panimon Piper Wit

Piper Witista tulee joka välissä mieleen sitruuna.

Olut näyttää laimennetulta sitruunamehulta. Ilkeä ihminen voisi puhua kusenkeltaisesta. Mutta kun en ole ilkeä, niin puhutaan kevyen raikkaasta ulkonäöstä. Sameutta on hieman, vaahto on isokuplainen, melko paksu, mutta haipuu nopeasti olemattomiin.

Hörpätessä sitruksisuus tuntuu karvautena ja happamuutena. Maku on kuiva, kevyt ja hapokas. Sitruunan kuorta ehkä näin tarkasti pohtien. Jälkimaku hieman vetinen, siinä aivan aavistus makeutta.

Jännä tuttavuus. Nämä witit eli belgialaistyyliset vehnäoluet eivät ole kovin tuttuja. Joskus olen maistanut kehuttuakin Vedettiä, eikä ainakaan silloin iskenyt.

Ehkä olisi syytä kokeilla sitäkin uudelleen, sillä Piper Wit on miellyttävä olut. Sen voisi kuvitella olevan omiaan kuuman kelin juomaksi tai sitten vaikka vaalean kalan tai grillatun kanan kaveriksi. Valkoviinikin kun tästä tulee mieleen, jopa sima.

Muuten hauska juttu sinänsä, että Suomenlinnan panimon wit löytyi Rovaniemen Prisman hyllystä. Hyvä näin!

Helsinki Beer Festival 2013: Korillinen uusia tuttavuuksia

Tätä ei ole usein luvassa. Siis tässä blogissa. Suurin osa postauksista käsittelee yhtä olutta kerrallaan, joka on kuvattu kauniisti paitsi kameralla myös sanoin. Ainakin niin kauniisti kuin osaamme. Pidätämme vapauden myös muuhun sisältöön, esimerkiksi tällaisiin pidempiin raportteihin. Kenties kerromme silloin tällöin miellyttävästä kapakasta tai oluen kylkeen sopivasta syötävästä. Kenties emme.

Joka tapauksessa tässä raportissa on lyhyesti arvioituna pyöreästi korillinen oluita, osa vallan mainioita, osa ei niinkään. Ihan kelpo juomia olivat kaikki, vaikka yksi olikin suuri pettymys…