Tagged: Suomi

Hiisi / Donut Island Ich bin ein Berner

Tällainen jännyys tuli vastaan Ølhus Stockholmissa. Julmahuvifanille ja vähitellen gose-uskovaiseksi kääntyvälle aika lailla ohittamaton homma…

Samea, kellanoranssi. Kiva tiivis vaahto. Tuoksuna greipinkuori ja saisoninen pippuri.

Raikas, hapan, greippinen, hapokas. Gose-suolaisuutta en oikein tavoita, greippimehu ja happamuus jyrää… Hetki, kylläpä sittenkin jää suuhun ajan mittaan ihan mukava pieni suolaveden fiilis.

Melkomoisen mainio bisse.

Maku ESB

ESB on todella v-mäinen oluttyyli. Ei tule ihan heti mieleen toista oluttyyliä, jonka jokaista edustajaa verrataan armottoman automaattisesti tyylin klassikkoon, eli ESB:n kohdalla Fuller’sin ikoniseen ESB:hen. Vertailu on tietysti siinä mielessä reilu, että Fuller’sia saa melkein mistä tahansa ja usein vieläpä kilpailukykyiseen hintaan. Suomessa Fuller’sin ESB on sekä Alkon että monen ravintolan vakiovalikoimassa.

Vertailua puolustaa tietenkin myös se, että Fuller’sin version myötä ESB:stä on tullut todella vahva käsite, lähes ipan veroinen lupaus tietynlaisesta oluesta. Niinpä panimot voivat hakea markkinointihyötyä käyttämällä näitä kolmea maagista kirjainta etiketissään. Ehkä tämän mielikuvanmarkkinoinnin vastapainoksi on luvallista nostaa odotukset korkealle.

Mutta siltikin tuntuu epäreilulta, että kelpo olut lytätään vain sen vuoksi, ettei se yllä majesteettisen esikuvansa tasolle. Missään muussa oluttyylissä yksi tuote ei määritä näin vahvasti koko kenttää.

No, millainen olut tuusulalaisen Maku-panimon Alkon käsityöolutviikoille tuoma ESB sitten on?

Kaunis. Todella kaunis. Ehkä hieman samea, mutta muuten kauniin mahonkinen. Sopivan tyylikäs vaahto. Tuoksu mieto ja makea. Maku on hyvä, kuivakan maltainen. Hiilihappoa on tosin vähän turhan paljon. Kokonaisuus on oikein kiva, mutta vähän ohuehko tai vetinen. Kiva janojuoma, mutta Alkon erikoisolutviikoille kaipaisi jotain erikoisempaa.

Mufloni Imperial Stout

Musta, soijamainen. Vaaleanruskea vaahto katoaa nopeasti. Tuhti tuoksu, jossa paahdetta ja humalaa, mikäs tämä lievästi makean pissan tuoksuinen jenkki olikaan, centennial?

Suussakin hieman öljyinen. Ärhäkkä. Reilu katkero ja alkoholi tekevät jopa tulisen vaikutelman. Kahvista paahdettakin, mutta kroppa jää tässä humaloinnin varjoon. Mukavan maltillisesti hapotettu.

On hyvä. Menee mustien imperiaalien humalapainotteiseen reunaan. Alkoon kolahtanut islantilaisen Borgin imperiaali taas on rauhallisempi ja mallaspainoisempi. Periaatteessa samassa luokassa mennään, mutta lasissa kovin erilaista kamaa.

Tosin lämmetessään päästää enemmän suutuntumaa ja alkoholiakin peliin. Omaan makuuni ehkä paremmin sopii niin. Kun hiljalleen särpii, saa pari-kolme erilaista bisseä samalla kertaa…

Saimaa Brewer’s Special Rye IPA

Perus-ipailuun kyllästyneelle alkaa olla ilahduttavasti tarjolla sopivan erilaisia mutta kuitenkin tutun katkeroisia vaihtoehtoja. Tällaiseen tarpeeseen soveltuvat erityisesti humalan aromipuolta korostavat apat sekä joukko reippaasti katkeroituja oluita, joissa annetaan kuitenkin reilusti tilaa myös maltaalle. Tähän joukkoon kuuluvat muun muassa modernit amber tai red alet, rye eli ruis-ipat, wheat eli vehnä-ipat sekä black ipa.

Saimaa onkin lähtenyt Alkon käsityöläisolutviikoille melko pienellä riskillä: ruis-ipa, joka menisi ilman tarkempaa maistelua tavallisesta ja trendikkään suositusta ipasta. Kuva antaa muuten tästä oluesta turhan tumman vaikutelman, sillä oikeasti tämä ruisolueksi todella vaalea.

Olut on teknisesti viaton, mutta samalla valitettavan vaatimaton. Hyvät katkerot ja häivähdys ruista toimivat kivasti yhteen, mutta vaatimaton humaloinnin aromipuoli jättää kokonaiskuvan hieman luonteettomaksi. Neljä ja puoli euroa on perussuorituksesta aivan liikaa, kun ottaa huomioon, että alle kahdella eurolla saa samalta panimolta jokseenkin yhtä hyvän markettivahvuisen red alen.

Me olemme Kaunis humala ja tämä tässä on Sinebrychoff Porter

Kaunis humala sai alkunsa lähes kolme vuotta sitten. Sammeli oli ottanut jo aiemmin tavakseen kuvata olutta ja Lasse puolestaan oli jo vuoden verran kirjannut juomisiaan Beerbuddy-sovellukseen. Nämä kaksi orastavaa harrastusta tuntuivat sopivan yhteen. Tältä pohjalta, ilman minkäänlaista asiantuntemusta, perustimme Kauniin humalan.

Tarkoituksenamme ei ole missään vaiheessa ollut oluiden arvosteleminen tarkan analyyttisesti tai niiden arvottaminen pisteillä. Olemme halunneet tehdä tätä blogia rennosti fiilispohjalta ilman mitään erityisiä tavoitteita tai velvoitteita. Se on tarkoittanut muun muassa sitä, että julkaisujen väli on voinut olla mitä tahansa muutamasta minuutista useaan viikkoon. Se on tarkoittanut myös sitä, että aiheiden kirjo on ollut melko laaja alkoholipolitiikasta matkustusvinkeihin.

Kaikki mitä juomme, teemme ja ajattelemme ei luonnollisestikaan päädy näille sivuille, joten kannattaa ottaa seurantaan myös (ja oikeastaan erityisesti) Facebook-sivumme. Sinne tulee tieto myös kaikista tämän blogin päivityksistä.

Asiantuntijoita emme vieläkään ole, vaikka paljon olemme oppineet – myös tekemään olutta itse. Se on hieno harrastus, jota jokaisen kannattaa kokeilla. Ja jos se tuntuu liian raskaalta, voi tyytyä juomiseen. Lystiä se on sekin!

***

Lasse:

Sen lisäksi, että kävin hakemassa paikallisesta pitkäripaisesta tuoreen (parasta ennen 15.9.2016, eränumero E52594P) pullon, kaivoin vaatekaapin pohjalta kaksi viime kesänä ”vanhentunutta” pulloa: tavallisen (7.8.2015, E42914K) ja Brooklyn Breweryn kanssa tehdyn Two Tree Porterin (20.6.2015, E33545L).

Yllättäen ensimmäinen ero tavallisten väliltä löytyi jo etiketeistä, sillä tuoreempi on väriltään vaaleampi. Erityisen hyvin tämä näkyy Sinebrychoff-tekstissä, joka on tuoreemmassa pullossa kellertävän oranssi, kun vanhemmassa pullossa sävy on huomattavasti punakampi.

Myös sisällön värissä on pieni ero, sillä vanhemman porterin (sekä Two Treen) vaahto on aavistuksen tummempaa kuin tuoreessa. Tuoreen tuoksu on myös joukon miedoin. Aromimaailma kolmikon tuoksuissa on lähes identtinen, Two Treen erottuessa joukosta hieman vaniljaisempana.

Tuore portteri erottuu joukosta muita kireämpänä, mikä tarkoittaa omassa suussani tervetullutta vastapainoa makeudelle, joka varsinkin Two Treen tapauksessa menee jopa ällöttävän puolelle. ”Vanhentuneen” portterin maku on astetta muita pidempi: hyvällä tavalla tupakkainen paahteisuus jää tanssimaan suuhun.

Perusversio tuntuu ikääntyvän hienosti: hiilihapot pehnevät ja maku pitenee entisestään. Ja on syytä muistaa, että tuoreenakin kyseessä on erinomaisen hieno olut, jossa lähes kepeä suutuntuma, mahtava paahteisuus, hento humalakatkero ja miellyttävä maltaisuus yhdistyvät hienosti.

”Koffin portteri” on hinta-laatusuhteeltaan aivan uskomaton olut, sillä pullo maksaa Alkossa vain 2,45 euroa. Se on (suomalaisittain) käsittämättömän vähän maailmanluokan nautiskeluoluesta. Itse aion jatkossa käyttää kympin vuodessa siihen, että kartutan kotiini kokoelmaa vuosikerroista, joista voi silloin tällöin irrottaa muutamia pulloja tällaisiin maisteluihin.

***

Sammeli:

Minulle pullo tuli postissa, Panimoliiton syystä tai toisesta lähettämässä lahjakassissa. Lahjaportteripullon suuhun ei katsella vaan sen kautta täytetään lasi.

Mustaa. Tuoksu aavistuksen mustaherukkainen, monesti sellaisen saan näistä tummista ja vahvoista vaikken tiedä miksi…

Maku tuttu: mukavan paahteinen ja rauhallinen. Ehkä jossain määrin öljyinen meininki ja jälkimaussa vähän vetisyyttä.

Hyväähän tämä on, vaikkei vaikka Põhjalan Öölle pärjääkään. Mutta eipä hetikään samaa maksakaan.

Vuosikertakeräilyyn voisi kyllä kuvitella sopivaksi, eikä vähiten hintansa puolesta…

***

Tämä päivitys on osa suomalaisten olutblogaajien yhteistempausta. Lue siis vastaavat jutut myös muista blogeista:

Finlandia Sahti Änkyrä

Suomen perinteisimmät pienpanimot, eli sahtitilat, laajentavat vähitellen tuotantoaan muihin oluisiin. Esimerkiksi Lammin Sahtihan on pannut jo pitkään muun muassa Pöllöä, Käkeä ja Puhtia. Ja nyt tulee Finlandia Sahdin Änkyrä!

Viisiprosenttista Änkyrää on aiemmin myyty ainakin yhtiön omassa baarissa, mutta ruokakauppavahvuisen version myötä saatavuus paranee jonkun verran. Yhtiön riemastuttavan perinteisten WWW-sivujen mukaan Änkyrää myydään K-Market Suodenniemessä, K-Market Penkkimäessä Kiikoisilla, Häijään Säästömarketissa sekä Huittisten Säästömarketissa.

Oman pulloni löysin listan ulkopuolelta, Lohjan ABC-huoltoasemalta, jonka olutvalikoimaa ei näkemättä usko todeksi. Tarjolla on runsaasti pienpanimotuotteita varsinkin Lounais-Suomen alueelta, esimerkiksi Mathildedalilta, Paloaseman panimolta ja Mustion panimolta. Kiinnostavia uusia panimoita, mutta suuri ostoskoriini päätyneistä pulloista oli laadultaan valitettavan keskinkertaisia tai jopa heikkoja.

Änkyrä sen sijaan on tyylikäs ja varmaotteinen tulokas maitokauppasarjaan. Olut on todella kaunista, sillä se on kirkasta ja väriltään tumman oranssia. Sen ylle nousee sopivan runsaasti vaahtoa. Tuoksu on lupaavan hapan ja yllättävän belgimäinen. Myös maku jatkaa belgialaisella tyylillä: hiilihappoa on runsaasti ja katkeroa sopivasti eikä makumaailmaa ole jyrätty aromihumaloinnilla.

Ainutlaatuinen ja tervetullut poikkeus jenkkihumalien ja brittiyritelmien hallitsemaan kotimaisten maitokauppaoluiden maitokauppavalikoimaan. Änkyrä on ylpeästi sitä, mitä se haluaa olla, eikä kosiskele juoksemalla trendien perässä.

Pyynikin kuusi kaadossa: Maistelusiksarin testi

Joskus ties milloin, ainakin pari vuotta sitten kuitenkin, ihmettelin miksei Suomessa tehdä kuin Virossa ja turauteta tietyn panimon maistelupaketteja kauppoihin.

Nytpä Pyyninkin ihmiset näin tekivät ja pistivät kohtuullisella volyymilla maistelusiksarin joulumarkkinoille. Ilmeisen hyvällä menestyksellä, sillä monessa paikassa kai meni hyvinkin nopeasti. Omani ostin Varustelekasta, jossa myyjä kertoi ekan erän hulahtaneen kolmessa tunnissa…

No, sainpas kuitenkin. Hintana vajaa 18 euroa ei ollut halpa, muttei mahdottoman kalliskaan (ja Itiksen Prismasta olisi irronnut 16,50 eurolla).

Yleisesti: Nätti paketti ja oikeasti aivan mainio homma, että tällainen on tehty. Muina havaintoina: Hyvä ja tasapainoinen setti, aivan huiput ehkä puuttuvat, vaan puuttuvatpa huditkin. Kyllä tällä saa kuvan oluiden monimuotoisuudesta. Toki itse olisin vielä enemmän tykännyt, jos paketissa olisi ollut pari pohjahiivahommeliakin, nyt kippaa vähän humalapainotteiseksi mallas- ja hiivameininkien kustannuksella. Ja ehkä joku pieni nautintaopas aloittelijalle: missä järjestyksessä kannattaa vaikka porukalla maistaa ja mitä on syytä odottaa.

Mutta kaikkiaan hieno juttu, arvosana joku 8,5 / 10. Alla vielä keitot tarkemmin, nimet vähän sinnepäin.

Vehnä.

Nätti, sameankeltainen. Tuoksu aavistuksen hedelmäinen.

Vehnäksi suht reipas lähtö: katkero happojen kanssa tuntuu. Ei kaadu liian teräväksi, vaan kroppa on täyteläinen. Aika lailla makuni mukainen hyvä vehnä. Vehnäbissen suhteen toki täytyy sanoa, että olen aika fiksoitunut puolen litran lekoihin, joten pikkuputeli tuntuu melko… no pieneltä.

Stout

Musta, kirkas, vähän punertava. Kiva vaahto. Rauhallisen paahteinen tuoksu.

Todella tasapainoinen stout, täyteläisyyttä riittävästi eikä hapotus mene yli. Hiukka särmätön ehkä, mutta hyvä tämäkin.

Bitter

Kirkas ja kaunis, ihan bitteriltä näyttää! Tuoksu miedohko.

Maku kiva, tasapainoinen ja raikas. Muttei kyllä maistu siltä, mitä bitteriltä odottaisin. Tietty maltaisuus ja ehkä brittihiivan tai -humalan kierre jää puuttumaan. Hyvä pale ale kumminkin.

Red Ale

Nyt osuu. Vaahto, väri, tuoksu nappiin.

Maku rapsakka ja raikas, kuivakka muttei överihumaloitu. Aromia kohtuullisesti. Happoja voisi olla vähän vähemmän, jos jostain pitää naukua.

White IPA

Oljenkeltainen, hiukka samea (mukaan lurahti hiukka hiivaa, jota oli pullon pohjalla melkoinen ja melko irtonainen kakku). Mukava vaahto. Tuoksussa hiivaa ja humalaa vähän.

Mukava, rennon tuttavallisesti puraiseva, suht vankkakroppainen keitto. Aromihumalointi tuntuu vähän omituisesti pippurisen katajaisena, kitalakea kutkuttavana mietona suopana. Jännää, muttei epämiellyttävää. Hyvää tämäkin, tiedä sitten miten hyvä esimerkki tästä ainakin itselleni epämääräiseksi jääneestä oluttyypistä lienee.

American IPA

Kivan kuparinpunainen, kirkas, näppärästi vaahtoava. Tuoksussa miedohkosti humalaa.

Ihan kiva humalanpuraisu, mutta hiukan terävä. Humala-aromi vähän hukassa. Jälkimaku kitkeränpuoleinen. Ihan jees APA/IPA, mutta tällaisia on Suomessakin kauppavalikoimissa hyvinkin paljon.

Saimaa Brewer’s Special Winter Special

Jouluoluita on karkeasti jaoteltuna kolmea sorttia: jotain tuttua ja turvallista uudella etiketillä ilman mitään varsinaisen jouluista, vaatimattomaksi joskin varmaksi valinnaksi jokaiseen jouluoöytään makeahko tumma lager tai ale sekä kolmantena joku enemmän tai vähemmän kokeellinen keitto, jonka jouluisuus voi olla mitä tahansa riisipuuron ja kaikissa sateenkaaren väreissä välkkyvän muoviporon väliltä.

Saimaan Brewer’s Special Winter Special ajaa punanenä iloisesti vilkkuen viimeiseen kategoriaan, onhan nimessäkin kahteen kertaan sana ”special”. Lähes musta ja kivan vaahdon nostattava olut tuoksuu nimittäin saippuaiselle (=anis) greipinkuorelle ja maistuu aluksi vähän samalta, mutta väläyttää sitten vähän savumaista paahteisuutta ja päätyy lopulta nautinnollisen pehmeään humalakatkeroon. Hyvä mutta ennenkaikkea todella outo.

Tämä oli niin outoa, että päätin parittaa sen rumanpuoleisen joulutortun kanssa. Greippisyys jää vähän vähemmälle, anis pitää pintansa ja tummahko maltaisuus pelaa kivasti luumuhillon kanssa. Katkerot korostuvat entisestään. Vähemmän outo kokonaisuus tämä on kuin tuo olut yksinään.

Joulunajan portermatsi: Tammiportteri vs. Talviporter

Jatketaan Alkon jouluoluiden parittamista: nyt vastakkain kaksi portteria ja lisähaastetta haetaan piparista.

Vastakkain siis kaksi suomalaista: Muflonin Talviporter ja Malmgårdin Tammiportteri. Ulkoisesti nämä erottaa lähinnä siitä, että kahdesta niukasta vaahdosta säälittävämpi yrittää nousta Muflonin ylle. Se, minkä Mufloni vaahdossa häviää, otetaan moninkertaisesti tuoksussa takaisin: kahvilikööriä ja hentoa savua. Oikein hyvä!

Makujen puolesta oluet ovat yllättävän kaukana toisistaan. Malmgårdin Tammiporter on huomattavasti hiilihappoisempi ja siksi miedompi. Tammi tuo melko yksiviivaiseen paahteisuuteen ehkä hieman turhaakin kireyttä. Mufloni loistaa tässä seurassa mietojen happojen ansiosta tuhti mallasrunko pääsee hyvin esille. Maku on nautinnollisen pitkä, espressomainen.

Kumpaakaan en suosittele piparin kaveriksi: nautinnollinen Mufloni kääntyy makeassa seurassa turhan kireäksi. Malmgård on piparin kanssa hieman parempi kuin ilman, nostaen piparin mausteisuutta kivasti esiin.

Mutta suositus on siis seuraava: jätä Tammiportteri kauppaan, kaada Talviporter lasiin ja jätä piparit toiseen kertaan.

Saimaa Pils vs. Marsalkka India Pale Lager

No niin. Kävipä taas kerran niin, että julkaisu viivästyi.

Nimittäin Saimaan Juomatehtaan tuoteboksihan tuli aikapäiviä sitten ja siitä maistoinkin nopeasti India Pale Lagerin ja Pilsin. Kuvat nappasin (IPL-kuvan vieläpä perin kesäisenä alkusyksyn päivänä grillauspuuhissa) ja muistiinpanot tein. Katsotaanpa ensin ne:

Saimaa Pils

Kirkas, enemmän punertavan tammen sävy kuin keltaista olkea. Tuoksu heikohko, pikkuisen tsekkinen.

Melko katkera, ei ihan kumminkaan sakupilsin sivallusta vaan lähempänä böömiläistä halausta. Nasta loppuveto, jossa ruohoista humalaa. Kuivuu kivasti.

Aika hyvä! Aivan mahdollisesti tulevaa perusleipää.

Marsalkka India Pale Lager

Kuparinen, aavistuksen samea. Vaahtoa paljon muovimukiin ainakin. Makeahko, epämääräisen humalainen tuoksu.

Nopea humala, samaan aikaan aromi ja katkero. Havuinen, vähän makea, marjainenkin. Reipas katkero, lagertäyteläisyys jää puuttumaan.

Hyvää, vähän epämääräistä mutta hyvää.

Jälkisanat

Näistä Pils oli selvästi kovempi juttu minulle. Olen jo pidempään kaipaillut kunnollista ja edullista kotimaista pilsiä perusjuomaksi ja tätäpä on tullut ostettua.

Ei ihan parasta pilsiä, mutta melkoisen hyvää kumminkin. Ja puoli litraa vähän päälle kahden euron. Toimii.

India Pale Lager oli ihan ok sekin, mutta maistiaisen jälkeen ei ole tullut napattua kaupan hyllystä messiin.