Tagged: Teerenpeli

HBF 2016: Reilu mäyräkorillinen oluita

Kaunis humala sai alkunsa kolmisen vuotta sitten, kun suuntasimme Sammelin kanssa Kaapelitehtaalle. Silloin juotiin noin korillinen. Vuotta myöhemmin tyydyttiin noin tusinaan ja vuosi sitten vain kuusi. Tänä vuonna kurssi kääntyi ja oluita tuli maisteltua ainakin 15 kappaletta (vaikkei Sammeli ollut edes apuna!).

Täällähän ei ole perinteisesti ollut tapana ”reittailla”, mutta pistetään nyt päivän maistot järjestykseen herkullisimmasta vaatimattomimpaan:

  1. Stone Pataskala Red X Ipa: länsirannikon ipojen osaajan punainen oli odotetun kova tuoreen jenkkihumalan jyllätessä.
  2. Little Bichos/Dount Island/Hiisi Bicho in my Beer Black Saison: puolukkaa, yuzu-hedelmää ja sitruunaruohoa sekä tummaa mallasta ja saison-hiivaa, lienee parempi olla sanomatta enää mitään muuta.
  3. Bryggeri Wee Heavy: tyylille uskollinen ja laadukas skottiale. Näitä ei Suomessa juurikaan tehdä.
  4. Fat Lizard Blacktop Porter: laadukas perusportteri, jossa sopiva mutta tyylin rajoissa pysyvä humalapuraisu.
  5. Stallhagen Rasberry Stout: ”Suomen huonoimmaksi pienpanimoksi” kutsumani panimon helmi, vadelman ja tumman suklaan onnistunut liitto, vaikkei olekaan niin musta kuin stoutin pitäisi.
  6. Hiisi Pecko Brett IPA: todella erikoinen, brettin kuivaksi käyttämä hapanolut, jossa siiderimäistä lantaisuutta.
  7. Mathildedal Pirske: belgityylinen ale vakuutti monet jo Alkon käsityöläisviikoilla, itse maistoin vasta nyt.
  8. Fat Lizard Jesus Lizard IPA: vakuutti nyt enemmän kuin Punavuori Pub Crawlilla, mutta onhan tämä enemmän hedelmä- kuin humalaolut – hyvässä ja pahassa.
  9. Mufloni DIPA: ysiprossainen tupla-ipa, joka on niin kepeä, että menisi ipasta. Humalointi odotetusti kunnossa, mutta kokonaisuus prosentteihin nähden hieman vaatimaton.
  10. Radbrew New Style Hefeweizen Mirage: kevyt ja raikas vehnäolut, joka maistuu kaltaiselleni, joka ei erityisemmin arvosta banaanisia vehnäoluita.
  11. Hiisi Black Bretty Black IPA: leivinhiivalle tuoksuva ja mukavan tasapainoinen tumma olut, joka ei täysin lunasta katalogin lupausta ”erikoisuudesta”
  12. Bryggeri ADA: Ameriikan tumma ale, jossa kivat aromit, laiskat katkerot ja vähän laiska jälkimaku.
  13. Teerenpeli Panimon Erikoinen Nro. 3: viskitynnyrissä kypsytetty savuportteri yrittää kovasti ja pysyy laadukkaana, mutta on panimon tyylille uskollisena vähän vaatimattoman makuinen.
  14. Brewcats/Laitila Tiki Lager: kovasti tyypillisen Laitilan oluen makuinen lager, jossa reippaasti katkeroa ja vaatimattomasti aromia. Tämä olisi ollut tosi kova maitokaupassa kolme vuotta sitten, mutta nyt…
  15. Plevna Mount Evans Saison: herkullisesti saisonille tuoksuva, mutta mautaan omaan makuuni aivan liian banaanivehnäoluinen.

Mutta korostettakoon vielä, että kaikki olivat aika hyviä ja sen enempää asiaa ajattelematta 15 oluen joukkoon päätyi vain yksi täysin ulkomaalainen. Eteenpäin on menty, sanoisi Muurisen Antti.

Kotimainen pienpanimo-olut: joko alkaa kylllästyttää?

Viime vuosi oli mahtava. Tästä vuodesta tulee vielä parempi. Lähellä tuotettua pienpanimo-olutta on tarjolla enemmän kuin koskaan. Kotimaan matkailu on taas jännittävää, kun monella paikkakunnalla on tarjolla kiinnostavia oluita, joita ei saa mistään muualta.

Nopea kehitys pistää kuitenkin miettimään rajoja. Panimoiden määrä kasvaa nopeammin kuin jakelukanavien tai kysynnän, joten missä tulee seinä vastaan ensimmäisenä. Milloin markkinoista tulee kylläiset? Milloin kaupat ja kuppilat alkavat painaa jarrua? Mikä on ensimmäinen kaatuva pienpanimo?

Katselin viikko sitten paikallisessa Prismassa huolestuneena kotimaisten pienpanimo-oluiden parasta ennen -päivämääriä. Maku Golden Alessa päivämäärä oli juuri se päivä, Stadin Panimon American Lagerilla oli aikaa muutama viikko. Molempia oli jäljellä kymmeniä pulloja. Haluaako ketju pitää hyllyt täynnä, vaikka se lisää hävikkiä, vai tilataanko jatkossa pienempiä määriä? Vastaus on helppo arvata.

Ravintoloiden hanapaikkojen suhteen tilanne on toisella tapaa hankala. Rajallinen hanamäärä tarkoittaa, että jotain jää väistämättä tarjoamatta. Jos kaikki mahdollinen kotimainen laitetaan myyntiin, pääsee kiinnostavia (ja usein laadukkaampia) ulkomaisia oluita vähemmän tarjolle. Se ei ole kotimaisten panimoiden ongelma, mutta harmillinen kehityskulku harrastajalle.

Onneksi kyseessä on kuitenkin positiivinen ongelma, joka voidaan myös ratkaista. Toivotaan, että tarjonnan kasvu heijastuu myös kysyntää. Ainakin Alkon tilastot antavat syytä optimismiin: lähes jokainen tuoteryhmä jäi viime vuonna pakkaselle, mutta alet ja erikoisoluet kasvoivat enemmän kuin mikään toinen tuoteryhmä.

Ratsasimme tänä viikonloppuna kiinnostavia kotimaisia helsinkiläisen Black Doorin sekä Alkon valikoimista. Näistä seitsemästä oluesta lisää kuvateksteissä.

Miedot keväteväät: Teerenpeli Kesähessu ja Lehe Väike India

Tässäpä pari vaikka retkievääksi sopivaa juomaa. Tosin Lehen Pikku-Intian alkoholipitoisuus (2,5%) on mielestäni näppärämpi tällaiseksi kevyeksi välipalaksi. Kesähessukaan nyt mitään erityisen vahvaa toki ole.

Kesähessu näyttää oikeastaan tismalleen Pommacilta. Vaahtoa ei nouse, kuplia sitäkin enemmän. Tuoksu hento ja kuohuviinimäinen. Kivan raikas ja kuivakka juoma, humala ei pahemmin pureksi, vaikka vähän tuntuukin. Valitettavasti myös perin lyhyt ja loppuun vetistyvä. Ihan jees.

Virolaisen Lehen pienpanimon tavoite on ollut värkätä matala-alkoholinen pikku-IPA. No, simalta tämä enemmän näyttää. Tässä kumminkin vaahtokin ja tuoksussa kevyttä humalaa paljon.

Reipas, kuiva ja erittäin havuhumalainen olut. Jälkimaussa makeahkoa sitruunaa. Raikasta humalamehua, sanoisinpa että sarjassaan erinomaista!

Teerenpeli Mokkamattti

Päätin antaa tälle vielä uuden yrityksen, kun kerran menin julistamaan Mufloni Keripukin hinta-laatusuhteeltaan vuoden parhaaksi kotimaiseksi käsityöläisolueksi. Onhan Mokkamatti sentään kaksi senttiä Keripukkia edullisempaa.

Tähän pieni välihuomio: Mokkamatti ja Keripukki eivät tietenkään ole litrahinnaltaan edullisimpia oluita tuossa joukossa. Itselleni on kuitenkin olennaisempaa se, mitä oikeasti joutuu maksamaan. Omassa ihannemaailmassani kaikki oluet olisivat 0,33-litraisissa pulloissa. Se riittää erinomaisesti maisteluun ja jos haluaa enemmän, aina voi avata toisen.

Mutta sitten tämä Matti. Vaahto on ohut mutta sitkeä. Musta olut tuoksuu imelän kahviselta. Suuhun valuessaan tämä stout tuntuu vähän ohuelta, jopa metalliselta. Onneksi tämä vaihe on lyhyt ja sitä seuraa varsin miellyttävä ja pehmeä jälkimaku, jossa on toffeisen pehmeää ja makeaa kahvia.

Varmasti paras maistamani Teerenpeli, joka on kuitenkin enemmän kuin kaksi senttiä Keripukkia vaatimattomampaa. Lisäplussa Reilun kaupan kahvista.

Teerenpeli Vehnäväinö vs. Prykmestar Wehnäbock

Tämä ei ole mikään tasainen matsi, mutta näin tämä nyt menee.

Toisessa päädyssä Teerenpelin Vehnäväinö: Ruskeaa, sameaa, häipyvää vaahtoa. Tuoksu makeaa pukkia.

Toisessa Prykmestarin Wehnäbock: Kauniin tummanruskeanpunaista, vaahtoa paljon, osa pysyy. Hedelmäinen ja humalainenkin tuoksu.

Vehnäväinöä suuhun. Omituisen keveää, makeaa, hedelmäistä ja esanssista. Makea esanssi jää pyörimään suuhun jotenkin hammastahna-aromisena. Samaa kivaa jatkuu kitkerään jälkimakuun. Hiivojen kippaaminen tuo hapokkuutta ja hävittää onneksi suurimman osan aromien terästä. Huonoa olutta. Viimeinen myyntipäivä tosin lähellä, liekö vaikuttanut asiaan.

Ja sitten Wehnäbockin vuoro. Täyteläistä, mutta silti hallitun kuivakkaa ja hapokasta. Humalointi tulee sitruksisena, vahvistuu loppua kohti ja jää suuhun miellyttäväksi jälkimauksi. Hiivoinen vielä tuhdimpaa ja hapokkaampaa, humalakin jotenkin terhentyy selvemmäksi. Tosin hiiva maistuu sitten hieman jälkimaussa. Oikein kelpoa vehnäpukkia!

Mitään kamppailua ei tietenkään synny, kun Wehnäbock on mestaruussarjatasoa ja Vehnäväinö kolmosdivarin raakki. Prykmestarin tulkinnan voisi oikeastaan laittaa juoksemaan isojen koirien kanssa, kuten amerikkalainen sanoo. Miltähän maistusi vaikka Schneiderin Aventinuksen rinnalla?

Täytyy muuten sanoa, että Prykmestarin tuotteet ovat järkiään olleet mainiota kamaa, ainakin mitä tässä kesän aikana olen ehtinyt maistella. Etenkin Alko-vahvuiset. Lisää arvioita, jahka muistiinpanoja saa jalostettua tänne saakka.

SOPP 2013, Lahti

Kävimme viime viikon perjantaina katsastamassa Lahden satamassa järjestetyn Suuret oluet, pienet panimot -tapahtuman tarjontaa. Olutkuvauksia löytyy kuvateksteistä. Bryggerin Summer Ale jäi kuitenkin kuvaamatta, tai oikeastaan kyllä sekin kuvattiin, mutta koska ei ole varmuutta siitä, missä kuvassa sitä on, niin tässä arvio siitä:

Tuoksu jännittävän basilikainen. Maussa humala hallitsee. Tämäntyylinen olut toimisi hyvin miedommallakin alkoholiprosentilla, mutta Bryggeri on päätynyt maitokauppaskaalan ylärajoille, 4,6 prosenttiin. Mutta kelpo kesäolut kuitenkin. (LL)