Tagged: Thornbridge

Mies Thornbridgeltä

Thornbridge on yksi niistä panimoista, joiden näkyvyys Suomessa kasvaa kohisemalla. Muutama vuosi sitten panimon tuotteista näkyi Suomessa lähinnä Jaipur IPA:a, mutta nykyisin yhtiön tuotteita alkaa löytyä melko monipuolisesti olutravintoloista ja jopa Alkon tilausvalikoimasta löytyy viisi panimon tuotetta. Eikä kehitys ole jäämässä tähän, vaan maahantuoja Brew Seeker (ei siis Servaali kuten aluksi väitimme!) on puuhaamassa panimolle samantyylistä nimikkobaaria kuin mikä avattiin alkuvuodesta Tommyknockerille. Huhujen mukaan Kalliossa sijaitsevaa tarkastellaan ensi viikolla tarkemmin.

Kun kerran Thornbridgestä ollaan tekemässä Suomen markkinoille lähes Brewdogin vertaista brändiä, oli Olutexpon yhteydessä pakko tarttua tilaisuuteen ja kysellä yhtiön markkinointipäällikkö Alex Buchananilta, minkälainen panimo kymmenen vuotta sitten ensimmäiset oluensa tehnyt Thornbridge oikeastaan on.

Yhtiön tuotevalikoima on laaja ja monipuolinen ulottuen perinteisestä Lord Marples -bitteristä aina esimerkiksi maapähkinävoiolut Charlie Browniin tai kokoelmaan klassisia saksalaistyylejä (Bamberg-savubock, Tzara-kölsch ja Bayern-pilsner). Toki valikoimassa ovat myös modernit käsityöläispanimoiden hittituotteet, eli jenkkityyliset IPA:t ja APA:t.

Onko panimolla mitään linjaa omissa oluissaan?

”Meidän ei koskaan ollut tarkoitus ryhtyä epäbrittiläiseksi panimoksi, vaan se on tapahtunut vähän vahingossa emmekä ole sitä vastustelleet. Se, mistä pidämme tiukasti kiinni, on se, että oluidemme pitää olla tiukasti tyylin mukaisia. Johonkin maapähkinävoi-aleen ei tietenkään ole mitään kriteerejä, mutta niissä tyyleissä, joissa on, pidämme niistä kiinni”, Buchanan selittää.

Hän kuitenkin korostaa, että valtaosa tuotannosta myydään briteille, jotka haluavat brittityylistä olutta. Panimon kymmenessä Englantiin perustamassa baarissa myydäänkin eniten bitteriä (Lord Marples) ja golden alea (Brother Rabbit) sekä perjaisin Jaipur IPA:a, joka on yhtiön ykköstuote ja muodostaa noin 40 prosenttia tuotannosta.

Aiemmin yhtiön pubeissa on ollut tarjolla myös jonkun ulkopuolisen valmistamaa lageria, mutta sitä on vähitellen korvattu Thornbridgen omalla, useasti palkitulla Tzara-kölschillä.

”Emme kerro, että se on alea tai puhu mitään mistään kölschistä, vaan kehotamme ihmisiä kokeilemaan ja yleensä se kelpaa hyvin. Jos ei olisi lagereita ja helppoja bittereitä, ei olisi pubejakaan. Varsinkin Englannissa on vahva tuoppikulttuuri, johon kuuluvat miedot ja helpot oluet. Asun Sheffieldissä ja siellä juodaan tänään perjantaina selvästi eniten Carlingia (mieto lager).”

Buchanan pitääkin hieman huvittavana sitä, että ihmiset tulevat joskus pyytelemään häneltä anteeksi sitä, etteivät pidä kaikista yhtiön oluista.

”Meillä on monta kymmentä erilaista olutta. Siinä ihmisessä, joka pitää niistä kaikista, on jotain vialla.”

Brittiläinen olutkulttuuri on Buchanin mielestä murroksessa, sillä esimerkiksi perinteistä real ale -tyyliä puolustavan Camran tilaisuuksissa näkee vatsakkaiden setien lisäksi yhä enemmän naisia ja nuoria. Hän ei näe ristiriitaa Camran-tiukasti sääntelemän olutkulttuurin ja modernimman käsityöläispanimoliikkeen välillä.

”Puhun itse jatkuvasti käsityöläisoluesta, mutta minulle sillä ei ole mitään muuta määritelmää kuin, että kyseessä on hyvä olut. En ymmärrä, että jonkun mielestä Fuller’sin ESB ei voi olla käsityöläisolutta, koska kyseessä on niin vanha yhtiö. Ei joku lontoolaisessa rautatietunnellissa pantu olut ole käsityöläisolutta, jos se ei ole hyvää.”

Buchanan on tyytyväinen, että Thornbridge pääsi alkuu ennen pahinta buumia, sillä englantilaisten pienpanimoiden määrä on yli kaksinkertaistunut sen jälkeen, kun Thornbridge aloitti vuonna 2005.

”Tuntuu uskomattomalta olla täällä (Helsingissä), kun muutama vuosi sitten oluitamme oli vaikea saada kaupattua parin mailin päässä olleisiin pubeihin. Emme kuitenkaan aktiivisesti hae mitään Brewdog-tyylistä nopeaa kasvua. Esimerkiksi idea baarista Helsingissä oli lähtöisin maahantuojalta.”

Oluthuoneiden IPA-festivaali 2015

 

Noin yhdeksättä kertaa järjestettävillä Oluthuoneiden IPA-festivaaleilla on tällä kertaa tarjolla 14 lajityyppiänsä hyvin tai vähemmän hyvin noudattavaa edustajaa. Kaunis humala sai kunnian maistella kattauksen läpi ja kokosi pikaoppaan festivaalitarjontaan.

Laadukasta IPA:a ilman kikkailua:

  • Bryggeri Supernova DIPA: Tuoksu ehkä vähän vaatimaton, mutta maku räjäyttää potin. Perusvarma jenkkityylin IPA, joka on tuplaksi vähän turhan kepeä.
  • Atom IPA: Tasapainoinen yhdistelmä trooppista hedelmäisyyttä ja asianmukaista katkeroa.
  • Edge Brewing Hoptimista: Barcelonalainen olut on festareiden helmi. Se ei kikkaile erikoisuuksilla vaan on erittäin tyylipuhdas länsirannikon IPA, jonka humalointi on on tuore ja katkera.
  • Oppigårds Indian Tribute: Tasapainoinen ja pitkä IPA. Jälkimaku on tämä oluen rikkain ominaisuus.
  • Beavertown Brewery 8 Ball: Tuoksussa on tuhdisti humalaa, mutta maku jää siihen nähden vähän vaatimattomaksi. Hipsterien suosikiksi veikkailtu olut on kuitenkin yksi festarin parhaista.

Jos kaipaa jotain erikoisempaa:

  • Rocket Brewing Zero Gravity Brett IPA: Brettanomyces-hiivalla käytetyn IPA:n tuoksu on jotain aivan huikeaa humalat ja hapan hiiva muodostaa hedelmäisen raikkaan kokonaisuuden, jota voi kuvata vain sanalla ”ihq”. Maku ei ole tuoksun veroinen vaan tasapainoinen, kuiva ilman happamuutta. Hieno olut.
  • Stadin Panimo Mosaic Single Hop IPA: Erittäin hyvä IPA, jossa on niin paljon Mosaic-humalan tuomaa mustikkaisuutta, että heikompia hirvittää. Yhden mielestä ällöttävä, toisen mielestä piristävän poikkeuksellinen.
  • Kinn Bryggeri Svarthumle: Festareiden ainoa musta IPA täyttää paikkansa kivasti. Lakritsaisessa oluessa painiskelevat tasavahvasti myös paahteiset ja humalaiset aromit.

Jos maistoit jo muut:

  • Panimo Hiisi Leimaus: Mangoa, habaneroa ja humalaa pursuava olut on yllättävän vaatimaton kokonaisuus. Kivoja aromeja, mutta ne jäävät turhan hienovaraisiksi. Kaipaisi enemmän kaikkea.
  • Rekolan Panimo Luomu IPA: Mukavan pyöreän pehmeä IPA, jonka ainut erityinen ominaisuus on miellyttävä limearomi ilman hyökkäävää katkeruutta tai sitruksisuutta,
  • Pyynikin käsityöläispanimo Pirun polkka: Britti-IPA Tampereelta jää tässä joukossa vähän vaatimattomaksi. Jälkimaussa hiven ikävän kitkerää vihannesaromia.
  • De Dochter van de Korenaar Crime Passionnel: Belgialainen nimihirviö yrittää aivan liikaa. Se ei ole IPA, ei vehnäolut eikä belgiale, vaan jotain mitäänsanomatonta näiden välimaastosta.
  • Wold Top Scarborough Fair: Gluteeniton IPA on oikein kiva ja raikas, mutta oikeastaan tyyliltään enemmänkin Golden Ale kuin IPA.
  • Thornbridge Jaipur X: Festareiden pääesiintyjä on myös suurin pettymys. Jumalaisen Jaipur IPA:n imperial-versio ei onnistu erottumaan edeltäjästään muulla kuin hävyttömän korkealla alkoholiprosentilla (10%), jonka piilottaminen maltaiseen runkoon on tämän oluen ainoa ansio.

Bier-Bier aka Helsinki, rakastettuni

Olutkulttuurin eteneminen ei totta tosiaan ole enää pääkaupunkiseuran pubitarjonnasta kiinni. Kauan odotettu Brewdog-baarikin oli pettymys lähinnä vain siitä syystä, että laadukasta tarjontaa on kaupungissa jo niin paljon. Brewdogin lisäksi modernin paremman oluen ilosanomaa ryhtyi julistamaan viime vuonna muun muassa myös S-ryhmän Ølhus-ketju peräti neljän ravintolan voimin. (Toki kyse oli pelkästä tsekkipubien uudelleen brändäämisestä, mutta ainakin omasta mielestäni valikoimat paranivat samalla merkittävästi.)

Eikä uusien olutbaarien vyöry näytä loppumisen merkkejä tänäkään vuonna.

Pubibuumin keskipisteeksi on muodostumassa Iso-Robertinkatu, jolla sijaitseva Black Door on ollut jo pitkään paitsi kaupunginosan myös koko valtakunnan kärkikaartia. Sitä pyörittävä Delifox avaa helmikuussa samalle kadulle American Craft Beer Barin. Sivumennen on sanottava, että viime viikon perjantaina lounaspaikaksi valikoitunut Iso Roobertinkadun Bar Bronco yllätti sekin laajalla pullovalikoimalla sekä Punk IPA ja All Day IPA -hanoillaan.

Jo aiemmin mainittu Brewdog sijaitsee vain muutaman korttelin päässä Iso Roobertinkadulta. Samoin Annankadun William K eikä Angleterreenkään kävelee montaa minuuttia. Villi Wäinö ja muutama Ølhus ovat niin ikään lähes samoilla kulmilla.

Vielä lähempänä, käytännössä ”Roban” pohjoispäässä, on nyt myös paikka nimeltä Bier-Bier. Tiukasti kilpailluilla markkinoilla sillä on yksi merkittävä kilpailuetu. Sen perustajilla, jotka pyörittävät myös Vin-Vin-viinibaaria, on nimittäin oma maahantuontiyritys nimeltään Viinitie. City-lehden mukaan tavoitteena on, että puolet sadan oluen valikoimasta tulisi Suomeen heidän oman firmansa kautta.

Ja totta tosiaan Erottajan Alkon tiloissa tänään esittäytynyt ja myöhemmin tällä viikolla toimintansa aloittava Bier-Bier on ilahduttava oluttapaus valikoimaltaan: hanoja on vain kahdeksan, mutta pullolistalla on mittaa kuusi sivua. Kahden ja neljän desin annoksissa myytävät hanaoluet eivät suuria yllätyksiä tarjonneet, mutta kaksi espanjalaista noinkin pienessä joukossa antoi ymmärtää, että siinä on yksi tämän baarin tavoista erottautua kilpakumppaneistaan. (Miinuksena mainittakoon, että hanaolut oli omaan makuuni liian kylmää.)

Pullo-oluet on jaoteltu tyylin tai alkuperämaan sijaan makumieltymysten mukaan humalaisiin, kevyisiin, tummiin ja niin edelleen. Oluesta ei muutekaan kerrota kuin nimi, koko ja hinta, joten alkoholiprosentin, tyylin tai alkuperämaan suhteen on turvauduttava omaan tietotaitoon, älypuhelimeen tai henkilökunnan apuun. Hinnoittelu on yhtä julmaa kuin muissakin vastaavissa paikoissa.

Tilan sisustus on yllättävänkin perinteinen: tummaa puuta, hämyisä valaistus eikä juurikaan mitään ylimääräistä seinille työnnettyä rekisterikilpeä, mainosvaloa tai lasinalusta. Liekö kaupunkiin avattu 2000-luvutta toista näin uskollisen brittityylistä pubia? Yksinkertainen sisustus on tyylikäs ja toimiva ja tekee kunniaa upealle katolle ja arvokkaasti vanhentuneelle tilalle, joka viininystävien suosikki-Alkona näytti lähinnä sekavalta varastolta.

Jos omat maahantuontikanavat pysyvät vireinä varsinkin Espanjan suuntaan, ei tämä paikka jää itselleni vieraaksi vaan on hyvä vaihtoehto Black Doorille. Ja Brewdog on puolestaan yhtä houkuttelevaa kuppilaa vaikeammin saavutettavissa Punavuoren perukoilla. Uusien olutravintoloiden kilpailusta tulee kiinnostava ja parhaassa tapauksessa kaikki selviävät voittajina.

Toisesta, vähintään yhtä tervetulleesta suunnasta pääkaupunkimme olutkulttuuria laajentaa tämä Helsingin kaupungin kulttuurijohtaja Stuba Nikulan aloite: ”Samaan aikaan, kun kansa yhä vähemmän juo bulkkilageria (tai ylipäätään mitään) on myös mikropanimotoiminta lisääntynyt. Olen tavannut useampiakin porukoita, joilla kiehuu 20-80 litran pata kotikeittiöissä ja ajatuksissa pyörii liikeidea omasta laadukkaasta mikropanimosta jopa elinkeinona. (…) Jotta Helsinkiin saadaan uusia käsityöammattilaisia tarvitaan välimalli – panimotoiminnan yrityshautomo.”

Joskus Helsinkiä on helppo rakastaa!

Thornbridge Raven Black IPA

Vedet herauttava makean sitruksinen humalantuoksu nousee paksun harmaaseen taittuvan vaahdon alta mustasta oluesta.

Alkuhyö’yssä makeutta, joka melkein heti peittyy kirvelevään humalaan: Katkeraa ja enemmän havuista kuin sitruksista. Pitkässä loppumaussa greippiä rajusti ja paahteisuuttakin paljon.

Lopulta suhteellisen kevyt, mutta erittäin nautinnollinen.

Gallows Birdin XVII Real Ale Festival

Keskellä autiota Espoota on rumannäköinen rakennus, jonka nurkasta löytyy yksin Suomen parhaista olutpubeista. Ja siitähän tulee tavanomaistakin parempi, kun isketään hanat täyteen houkuttelevia real aleja ja julistetaan festarit alkaneiksi. Kuvateksteistä löytyy Kauniin humalan mielipiteitä Gallows Birdin Real Ale Festival -tapahtumasta sekä sen kiinnostavimmista tuotteista.

Thornbridge Saint Petersburg

Imperial Russian Stout on tämä oluen tyyli ja jos se jotain osoittaa, niin sen, että BrewDogin Cocoa Psycho on erinomainen tuote. Kuten sen yhteydessä mainitsin, stoutit ovat itselleni varsin vierasta maaperää. Se oli kuitenkin ilahduttavan monipuolinen, jopa elämyksellinen olut. Toisin kuin tämä.

Muuten mainioita oluita tekevän Thornbridgen ”IRS” on tylsä ja ainoa aluksi esiinnouseva piirre on ikävän terävä kitkeryys tai peräti happamuus. Hieman lämmenneenä alkaa nousta esiin miellyttävämpiä kahvimaisia piirteitä, mutta kokonaisuus on yhä hieman lattea. Vaikka annan oluelle aikaa ja tilaa, ei se kehity vaan pysyy yksipuolisena ja osittain jopa epämiellyttävänä.

Suhteeni stoutteihin pysyy ristiriitaisena, mutta hyvä että edes sellaisena.

Thornbridge Kipling

Rudyard Kipling tunnetaan erityisesti Intiaan sijoittuvista kirjoistaan. Tai näin olen käsittänyt. Siispä voisi kuvitella, että Kiplingiksi nimetty olut olisi India Pale Alea. Vaan eipä olekaan! Erinomaisen Thornbridge-brittipanimon Kipling on nimittäin etiketin mukaan South Pacific Pale Ale.

Siirtomaakirjailijan yhteys tähän olueen jääköön siis arvoitukseksi.

Ainoana humalalajikkeena on käytetty uusiseelantilaista Nelson Sauvinia, joka on saanut nimensä maan viinituotannon maailmankartalle nostaneelta Sauvignon Blanc -rypälelajikkeelta. Ja aivan kuten Sauvignon Blanc myös Nelson Sauvin uppoaa minuun todella hyvin.

Kipling on myös värinsä puolesta pale ale, sillä se on varsin kalpeaa olutta. Humalointi tuntuu tuoksussa vahvana hedelmäisyytenä ja maussa yllättävän karkeana lähes yrttisenä katkeruutena. Hyvä olut!

Helsinki Beer Festival 2013: Korillinen uusia tuttavuuksia

Tätä ei ole usein luvassa. Siis tässä blogissa. Suurin osa postauksista käsittelee yhtä olutta kerrallaan, joka on kuvattu kauniisti paitsi kameralla myös sanoin. Ainakin niin kauniisti kuin osaamme. Pidätämme vapauden myös muuhun sisältöön, esimerkiksi tällaisiin pidempiin raportteihin. Kenties kerromme silloin tällöin miellyttävästä kapakasta tai oluen kylkeen sopivasta syötävästä. Kenties emme.

Joka tapauksessa tässä raportissa on lyhyesti arvioituna pyöreästi korillinen oluita, osa vallan mainioita, osa ei niinkään. Ihan kelpo juomia olivat kaikki, vaikka yksi olikin suuri pettymys…