Tagged: To Øl

To Øl First Frontier

Aijai, nyt kyllä jäi tämä rajaseutuolut vahingossa kaappiin pariksi turhaksi kypsymiskuukaudeksi Tallinnasta noudon jälkeen. En tiedä liekö tehnyt hyvää tälle IPAlle. Päiväystä kyllä riittää vielä vuosi.

Vaahtoa tulee holtittomasti ja se myös pysyy pitkään. Oranssia, perin sameaa, jopa niin että heleys hiukka kärsii. Mutta ihan nättiä. Tukkoiseenkin nenään humala tuoksahtaa sitruksisen imakasti.

Voimakas ja tasainen humalantuntu, joka ei ihan heti suusta häivy. Melko jämäkkää, jopa tuhtia. Jättää hiukka makeaa sitrusta jälkimauksi, kuitenkin mukavan kuivana. Aivan lopuksi humala kuivattaa suun. Kyllä se sitrus kuplii aika lailla kättelyssä jossain humalan ylärekisterissä, hillitysti. Maun jälkipuolella alkoholin lämpöä.

Minun makuuni menee mainiosti. Ei ehkä kaikkein raikkainta IPAa, mutta jämerän suoraviivaista ja tasapainoista. Nautinnollista.

To Øl Reparationsbajer

Jahas nyt tuli kyllä avattua tämä olut aivan väärässä tilanteessa. To Ølin Reparationsbajer on nimittäin varta vasten suunniteltu, ja olisihan tämä pitänyt jo nimestä tajuta, krapulapäivän korjaussarjaksi.

Väri on henkeäsalpaavan upean oranssi ja tuoksussa on mäntyä ja hieman hiivaa. Maku on aluksi raikas, mutta kääntyy loppua kohden mausteisen pippuriseksi. Tämän oluen juttu on kuitenkin tuhti amerikkalais-uusiseelantilainen humalointi, jonka voi hyvin kuvitella virkistävän pitkän illan uuvuttamaa juhlijaa.

Tämä oluen kohdalla vanha sanonta ”If it ain’t broken, don’t fix it.” ei pidä paikkaansa vaan tätä korjaussarjaa kannattaa hyödyntää, vaikkei mitään korjattavaa olisikaan.

To Øl Blossom

Nimi ja etiketti huomioiden olisin odottanut tältä oluelta hieman hyökkäävämpää, kukkeaa tuoksua. Toisaalta eiväthän kukatkaan enää tuoksu…

Maku onkin sitten kiinnostava. Vehnäoluista tuttu makeuden tuntu on läsnä, mutta tavanomaisen banaanin sijaan amerikkalaiset humalat kääntävät sen sitruksiseksi. Varmaankin oluessa käytetyistä kukista on tullut makuun yrttisyyttä, joka jää jopa epämiellyttävänä kitkeryytenä suuhun.

Mutta! Koska tämä vehnäolut ei maistu lainkaan tyypillisille vehnäoluelle, julistan sen suosikikseni.

Mikkeller & To Øl Sleep Over Coffee IIPA

Jaa-ha. Lähdetty sitten keulimaan sille polulle, että tekaistaan tuollainen päälle kymmenprosenttinen IPA ja siihen kahvia sekaan. Tai siis kai tuo ylimääräinen ii tarkoittaa imperialia, mikä on kaiketi ainoa tapa merkata joku oluthommeli monarkeille sopivan vahvaksi. Kyllä mahtaa kuninkaita ketuttaa.

Asiaan. Paksulti hennosti rusehtavaa vaaleaa tiiviin puoleista vaahtoa. Hyvin kaunis kuparin tai mahonginpunainen, hehkuva väri. Yllättävän kirkasta, pientä sameutta toki. Varmasti yksi kauneimmista lasiin kaatamistani oluista. Tuoksussa jenkkihumalaa, ei tosin mitenkään pöllähtelevästi. Ja lisäksi joku pieni sivujuonne, joka tuo ehkä mieleen käytetyt kahvinpurut tai vetisen tumman suklaan. Jaa-ha…

Onpa outoa. Humalaa aivan alkuun, makeutta ja sitten tulee se kahvi aika oudosti hiippaamalla laihanoloisesta kaakaonsuuntaan luistamalla ja jälkimaussa hivenen epämiellyttävästi vanhalta toimistoskeidalta häivähtävänä. Samalla kielessä pientä poltetta, joka monesti komppaa näitä vahvasti humaloituja ja alkoholissa voimakkaita oluita. Muuten alkoholi ei tunnu.

Tämä vaatii nyt lisämaistelua.

Eipä auta. Palaset eivät loksahda, päärlyportit eivät aukea, pasuunat pysyvät vaiti ja niin edelleen. Kahvi ei toimi tässä, vaan maistuu muutaman tunnin vanhoilta pannunpohjilta ja työntää loppu- ja jälkimakua metallin suuntaan. Joskus kyllä ihmetyttää, että onko sitä pakko yrittää olla niin perkeleen erikoinen?

No, onhan To Ølillä toki aika eksoottiselta kuulostava tyrnimarja-IPA (Baltic Frontier), joka kyllä toimii kuin Dannebrog kesäistä sinitaivasta vasten.

To Øl Raid Beer

Kun pullossa lukee sellaisia asioita kuin ”5,2%”, ”To Øl” ja ”Simcoe”, ei voi mennä pahasti pieleen. To Øl on Mikkellerin jalanjäljissä tai rinnalla marssiva tanskalainen pienpanimo, joka tuottaa toinen toistaan kiinnostavampia oluita.

Ja aivan yhtä kiinnostavia ja monipuolisia ovat heidän etikettinsä, joita voi moittia ainoastaan siitä, ettei niissä ole mitään yhteneväistä tyyliä, joka helpottaisi poimimaan olueen kaupassa koriin. Toisaalta eipä näitä juuri suomalaisista kaupoista saakkaan.

Ja aivan odotusten mukaisesti tämä olut toimii. Se on kuin punakka ja intensiivinen versio Punk IPA:sta (tarkkasilmäinen saattaakin tunnistaa kuvasta siihen valitsemani lasin). Maku on jopa syvempi kuin Brewdogin lippulaiva-IPA:ssa.

Missä on Suomen vastine Tanskan taidepanimoille?