Tagged: Urthel

Urthel Saisonnière

Vaahtoa tulee ja paljon. Pienikuplaista, tiivistä, pitkään säilyvää. Saisonnière on auringonkeltaista, aavistuksen sameaa, kuplivaa. Tuoksu mieto, makeahko, hedelmäinen. Vähän banaania ehkä ja hiivaa.

Huh, kuivaa. Katkeran hapanta, pistävääkin. Näin ensituntuma, kun kulauttaa kunnolla. Muuta ei paljon erotu, taustalla jotain pehmeää. Vähän varovaisemmin maistaessa hapot tulevat kielellä esiin ja tuntuma tasoittuu. Katkeruutta on paljon, melkein kitkeryyttä. Sitten muistan Urthelin nettisivun ohjeistuksen: Puolet lasiin, loppuja pyöritellään pullossa ja kaadetaan sitten mukaan. No, olutta on liru enää, mutta ravistelen sitä ja kaadan joukkoon.

Pehmenee! Suussa olut on jämäkkää, vastuksen antavaa. Sitrusta nousee nyt selvemmin, ja juuri ennen maun taittumista hyvin katkeraksi jälkimauksi ehkä pientä makeuttakin. Eipä ole pahaa tämäkään. Belgialaisessa marketissa myytiin myös pahviin kääräistyjä nelipakkauksia. Semmoinen kylmälaukkuun, juustoa ja leipää kaveriksi ja pussikaljalle.

Saisoneista tämä oli ensimmäinen siivu, joten en osaa sanoa miten hyvin tai huonosti lajityyppiään edustaa. Raikasta, joskin aavistuksen raakaluontoista kelpo olutta.

Tuplat: Urthel Hop-it

Vaahto säilyy ohuena ja tiiviinä pitkään. Tuoksu hedelmäisen mieto. Oljen- tai messinginkeltaista.

Hop-it lupaa olevansa reippaasti humaloitu vahva vaalea belgi. Etiketissä luuraa groteskin epämuodostunut viiksivallu. Odotin tältä paljon ja pitkään olen tätä jemmannut.

Mutta ensisiemaisu on pettymys. Sekava maku, josta ei ota oikeastaan mitään selvää. Muutama lisää ja belgialen maku alkaa erottua, tosin terävähkönä ja katkerana. Humalointi ei hyökkää, mutta lopun katkeruus lienee sitä…

Ja niin käy, että Hop-it alkaa maistua! Aluksi makealta tuntunut olut pyörähtääkin kuivakaksi, jälkimaultaan jopa ruoskan lailla lasauttavaksi juomaksi. Jaaha, makupa onkin kaksiosainein: aluksi belgialen täyteläisyyttä, hedelmäisyyttä ja hapokkuutta, lopuksi suuta kuivattavaa (pilstyyppistä?) humalaa.

Minulle hyvin vaikea olut. Makuelämys on käännetty jotenkin nurinpäin, kun humala ei sivallakaan alussa vaan ahdistelee lopussa. Voi toki olla, että jostain hiljan syömästäni tai juomastani oli jäänyt suuhun sen verran makua, että Hop-it aluksi tökkäsi tylysti.

Lopulta kumminkin varsin oivaa tavaraa. Kuivan humalainen jälkimaku on todella hyvä ja korkeahko alkoholipitoisuus (9,5 %) tuo lämpöä ja tukevuutta juomaan, maistumatta silti lainkaan.

Jännittävää, todella. Toivon, että joku muukin saa tätä käsiinsä ja maistelee sekä myöskin kommentoi. Jäi kiinnostamaan, että mistä tuo alun hylkimisreaktio johtui. Varmasti hankin itsekin lisää, vaikka ihan yksinkertaista se ei Suomessa olekaan.

Lassen lisäys (26.5.2013): Etiketin mukaan tämä pitäisi juoda melko kylmänä (alle 8 astetta). Mausta ei kuitenkaan tuossa lämmössä saa paljoakaan irti eivätkä runsaat hiilihapot auta asiaa lainkaan. Humalointi tuntuu, muttei maistu. Kokonaisuus on pehmeä ja miellyttävä, mutta vähän tylsä. Korkea alkoholi ei juurikaan tunnu tai maistu, joten päihtymistarkoitukseen tämä sopinee hyvin. Jos päihtyminen ei ole tavoitteena, on laadukas pils hyvä vaihtoehto.