Tagged: Vakka-Suomen Panimo

Joulunajan aloitusmatsi: Vahvaa Joulua vs. Kors Øøll

 

Joko se on ensimmäinen adventti? Miten lienee, ei ole pakanalla oikein nämä uskonnollisuudet hallussa.

Jouluoluita oli kuitenkin Alkoon tullut, joten pari tuli napattua, peräti perä perää. Kentiespä joulun aluksen alun henkeen sopii pikku battle, etenkin kun molemmat sattuivat olemaan tummia, vahvoja ja maustettuja.

Ensin Vakka-Suomen Prykmestar Vahvaa Joulua.

Oikein nätti. Ei kauheasti vaahtoa. Tuoksu mausteinen, en heti tunnista mitä.

Näppärä. Mallasta näyttää mukavasti, humalointi kuivumisena, muttei varsinaisesti katkerona.

Sitten tämä mauste. Pullossa mainostetaan neilikkaa. Sitähän se.

Olisiko liemen yhdistelmä vaiko se, että neilikkaa yksinkertaisesti paljon, niin jotenkin kova fiilis tulee. Ja neilikka hallitsee muuten tasapainoista ja harkittua olutta paljon.

Omaan makuuni vähän ehkä liikaakin. Mutta jälkkäripöydässä voisi mennä jouluna tai pikku-.

Toivottavasti Vakka-Suomi jymäyttää neilikattoman version joulun jälkeen. Saksalaistyyppinen bockailu kun on panimolla hallussa kenties paremmin kuin millään muulla panimolla tässä maassa.

llan toinen kilpailija on Ørbækin Kors Øøll Tanskasta.

Kaunis iso pullo ja hieno etiketti, jonka mukaan kyseessä on rekonstruktio tanskalaisten johanniittaritareiden ristiretkien kurkunkostukkeeksi panemasta sopasta.

Kirkas ja punaruskea, nopeasti putoava vaahto.

Tuoksu vähän plääh sokerinen makeus. Mutta maku ihan toista: pehmeä, samettinen tuntuma, sopivasti makeutta, aavistus kuivaavaa humalointia.

Maustettu tämäkin, sitruunamelissalla ja sahramilla. Mutta perin chalantisti. Lähinnä tulee esiin lämpimänä, aavistuksen sitrusmakeana ja kivana jälkimakuna.

Jopa dubbelmainen esitys. Oikein maukas.

Näistä paremmin maistui tanskalainen, mutta suomalainenkin ehdottomasti kokeilun arvoinen.

Vakka-Suomen Panimo Sibelius

Jean Sibeliuksen syntymästä tulee joulukuussa kuluneeksi 150 vuotta ja mikäpä sopisi ryypp… säveltäjämiehen juhlatuotteeksi paremmin kuin olut?

Vakka-Suomen panimolla ei ole lähdetty säveltämään* mitään poikkeuksellista mestariteosta vaan tyydytty perussuoritukseen, joka varmasti sopii suuhun kuin suuhun. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että olut olisi tylsä vaan suussa se on jopa hyvä: huolettomaan kepeyteen tuodaan vähän syvyyttä katajalla.

Tämä aromikkuus kiitää kuitenkin nopeasti ohi ja saa, miehen maineeseen sopivalla tavalla, hamuamaan uutta suullista heti edellisen kuivuttua. Jälkimaun olematon vetisyys pilaa lupaavasti alkaneen oluen: hitusen tuhdimpi, pilsmäinen humalointi olisi sopinut tähän varovaisuutta paremmin.

Vaikkei etiketin tyyli ole ihan oman makuni mukainen, täytyy antaa tunnustusta siitä, että siihen on panostettu karikatyyrillä, runonpätkällä ja minihistoriikilla. Ja kaikki tämä ilman, että etiketti näyttäisi mitenkään ahtaalta!

* anteeksi, oli pakko

Kotimainen pienpanimo-olut: joko alkaa kylllästyttää?

Viime vuosi oli mahtava. Tästä vuodesta tulee vielä parempi. Lähellä tuotettua pienpanimo-olutta on tarjolla enemmän kuin koskaan. Kotimaan matkailu on taas jännittävää, kun monella paikkakunnalla on tarjolla kiinnostavia oluita, joita ei saa mistään muualta.

Nopea kehitys pistää kuitenkin miettimään rajoja. Panimoiden määrä kasvaa nopeammin kuin jakelukanavien tai kysynnän, joten missä tulee seinä vastaan ensimmäisenä. Milloin markkinoista tulee kylläiset? Milloin kaupat ja kuppilat alkavat painaa jarrua? Mikä on ensimmäinen kaatuva pienpanimo?

Katselin viikko sitten paikallisessa Prismassa huolestuneena kotimaisten pienpanimo-oluiden parasta ennen -päivämääriä. Maku Golden Alessa päivämäärä oli juuri se päivä, Stadin Panimon American Lagerilla oli aikaa muutama viikko. Molempia oli jäljellä kymmeniä pulloja. Haluaako ketju pitää hyllyt täynnä, vaikka se lisää hävikkiä, vai tilataanko jatkossa pienempiä määriä? Vastaus on helppo arvata.

Ravintoloiden hanapaikkojen suhteen tilanne on toisella tapaa hankala. Rajallinen hanamäärä tarkoittaa, että jotain jää väistämättä tarjoamatta. Jos kaikki mahdollinen kotimainen laitetaan myyntiin, pääsee kiinnostavia (ja usein laadukkaampia) ulkomaisia oluita vähemmän tarjolle. Se ei ole kotimaisten panimoiden ongelma, mutta harmillinen kehityskulku harrastajalle.

Onneksi kyseessä on kuitenkin positiivinen ongelma, joka voidaan myös ratkaista. Toivotaan, että tarjonnan kasvu heijastuu myös kysyntää. Ainakin Alkon tilastot antavat syytä optimismiin: lähes jokainen tuoteryhmä jäi viime vuonna pakkaselle, mutta alet ja erikoisoluet kasvoivat enemmän kuin mikään toinen tuoteryhmä.

Ratsasimme tänä viikonloppuna kiinnostavia kotimaisia helsinkiläisen Black Doorin sekä Alkon valikoimista. Näistä seitsemästä oluesta lisää kuvateksteissä.

Prykmestar Pääsiäisolut

Jaa jaa, kohta se on pääsiäinen taas. Tai ainakin aika kohta.

Korkataanpa siis Prykmestarin sesonkitarjokas. Väri on kovin hailakka, kuin laihaa kokista. Vaahto kuohuu pois nopeasti. Mutta tuoksu on hieno: Paksusti muhevaa suklaata!

Ja maussakin suklaa hetken pyörähtää, pienen katkeron ja maltaisuuden kera. Mutta kaikki loppuu kovin äkkiä. Jää vain vetinen jälkimaku.

Kovin on kevyttä. Jää tunne, että on tehty jymäkkä pääsiäisherkku, joka sitten on laimenneltu ruokakauppavahvuuteen. Ennemmin kannattaa napata mukaan herkullinen Schwarz, jos tummaa Prykmestaria haluaa.

Pulled pork ja Prykmestarin savuoluet

Pulled pork on ollut jo niin monta vuotta trendiruokaa, että vähitellen tuon trendi-sanan voi jättää jo pois. Keski-ikäistyneen herkun valmistuksessa on kaksi koulukuntaa: keittäjät ja paistajat. Itse olen suosinut keittämistä Hesarin ohjeen mukaan, sillä lopputulos on ollut tuolloin mehevämpi kuin uunissa. Tosin itse hukutan ”pepeni” nykyään kastikkeeseen, joten paistaminen voisi ansaita uuden mahdollisuuden.

Yleensä rakennan kastikkeen Coca-Colan ympärille, mutta koska tämä on olutblogi laitan kastikkeeseen tällä kertaa pullollisen Prykmestar Savukatajaa. Olut siis kattilaan ja liesi tulille.

Tästä ei muuten ruuanlaittaminen parane. Kylmä olut tuopissa ja hiljalleen syntyvä BBQ-kastike kuplii kattilassa. Valmistan sen yleensä siten, että laitan aluksi joukkoon vähän kaikkea, jonka jälkeen maistelen ja korjaan makua vähitellen. Prosessiin voi fiiliksestä ja vaatimustasosta riippuen käyttää vaikka kuinka monta tuntia.

Tällä kertaa tuhti savuolut sai seurakseen vihreän Tabascon kaltaista lime-jalapeno-kastiketta, savupaprikajauhetta, soijakastiketta, muscovado-sokeria ja omenaviinietikkaa. Kastikkeen vierellä, toisessa kattilassa kaksi reilun puolen kilon kasslerpalaa keittyivät hiljalleen.

Kun liha alkaa parin kolmen tunnin jälkeen hajota, nostetaan se pois ja revitään silpuksi esimerkiksi kahdella haarukalla. Sitten kaadetaan kastike päälle ja pistetään vielä puoleksi tunniksi uuniin folion alle uuniin hautumaan.

Pulled porkkia voi syödä lukemattomilla eri tavoilla (viimeiset rippeet pitsaan!), mutta oma suosikkini on simppeli vehnäpatonki, jonka päälle laitetaan majoneesia, possua ja cheddaria. Ruokajuomina Prykmestar Joulu ja kastikkeesta tuttu Savukataja.

Possusta tuli Savukatajan kanssa selvästi parempaa kuin Coca-Colalla. Olut tuo makusekoitukseen puumaista syvyyttä. Savukataja ei kuitenkaan toimi ruokajuomana kovinkaan hyvin, sillä se on turhan makea ja tuhti. Jouluolut toimii paremmin, mutta senkin savuisuus on niin hyökkäävää sorttia, että possun (tai tarkemmin sanottuna kastikkeen) hieman hento savu jää täysin jalkoihin. Joku savuton olut toimisi varmaan paremmin.

Erillisinä nautintoina kaikki kolme ovat kuitenkin eliittiä.

Vakka-Suomen Panimo Prykmestar Kahvistout

Vaahto lähtee kuin sukupuolitauti helsinkiläisestä kantakaupunginosasta. Melkein mustaahan tämä on. Tuoksussa ei paljon löydy, ehkä jotain vähän pistävää.

Rasakka puraisu: paahdetta, katkeruutta, happopoksuntaa hiukan, kahvia miedosti aromina ja vahvasti karvautena. Ei oikeastaan lainkaan makeutta, kuivuu nopeasti ja loppumaku muuten miellyttävän katkera, mutta siinä kahvisuus kääntyy aavistuksen konttoritunkkaisen puolelle.

Pikkuinen lisärunsaus ei tekisi pahaa, mutta oikein hyvä tämä on näinkin.

Jouluolutta maitokaupasta

Joulun kiinnostavimmat ja parhaat oluet löytyvät yleensä Alkon hyllyiltä, mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö maitokauppapuolella olisi myös hyvää yritystä. Seuraavassa koko joukko 4,7 prosenttia tai vähemmän alkoholia sisältäviä jouluoluita. Muista myös blogissa aiemmin esitellyt: Mufloni Huurupukki, Malmgård Jouluolut, Brewdog Santa Paws, Kievari Tuomas sekä Koffin, Lapparin ja Olvin jouluoluet yhdessä paketissa.

Vakka-Suomen Prykmestar Talvi ja Joulu

Prykmestarin tämän talven tarjonnassa on kaksi hyvin erilaista olutta: Talvi on tumma lager ja Joulu puolestaan savuinen pils. Ensimmäinen on väriltään vaalean mahonkinen ja jälkimmäinen puhdasta kultaa. Molemmissa vaahdot jäävät melko niukiksi.

Talvi valuu suuhun hieman vetisenä, mutta pian esiin nousee kuivakan maltainen runko, joka muuttuu vähitellen yllättävän pitkään ja hunajaiseen jälkimakuun. Ei tässä mitään vikaa ole, mutta vähän tylsää.

Jos Talvi on melko tyypillinen ja yllätyksetön vuodenaikaolut, on Joulu suorastaan ainutlaatuinen tapaus. Se on raikas pils, jossa on tuhtia savuisuutta. Ja tämä erikoiselta kuulostava yhdistelmä toimii todella hyvin.

Ridgeway Bad Elf ja Greene King Rocking Rudolph

Tämä kaksikko edustaa ruokakauppojen jouluolut hyllyissä perinteistä brittipanemista.

Rudolph on näistä kahdesta väriltään tummempi. Siinä on myös sitä samaa tunkkaisuutta, joka itseäni usein tympii perinteisissä bittereissä ja tällä kertaa pääsin vihdoin jyvälle, mistä tässä on kyse. Olut on melko tiukasti katkerohumaloitu, mutta aromipuolella nousee lähinnä mallasta. Ja jostain syystä tämä yhdistelmä ei minulle oikein maistu.

Bad Elf on rapeasti ja myös aromipuolelta humaloitu ja siten omaan makuuni miellyttävämpi olut. Oljen värisen oluen maku on hedelmäinen ja pitkä. Hyvää muttei millään tavalla poikkeuksellista.

Nøgne Ø Julesnadder

Tämä olut vaahtoaa estoitta vaalean vaahdon alle hautautuu tumman kokiksen värinen olut, joka on maultaan hienostuneen kuiva ja pähkinäisen maukas. Nøgne Ø osoittaa jälleen taitonsa vääntää laatua ja monipuolisuutta matalilla prosenteilla. Jos humaltuminen ei ole jouluaterian tavoite, on tässä oiva valinta janoiselle juhlijalle.

Slottskällan Winter Eko

Winter Eko on niin sakeaa ja sameaa, että siitä tulee väistämättä mieleen ihan kotikutoinen tunnelma. Maku on kaikkea muuta kuin sakea, sillä se on heleän hedelmäinen. Häilyvä paahteisuus jää tämän raikkauden taustalle.

Kokonaisuus on jotenkin jännittävän kiero, hieman kuin toffee jogurtissa, jossa toffee kyllä maistuu, mutta jogurtin raikkaus jyrää sille ominaisen makeuden. Tämä ei varmaan hirveästi auta ymmärtämään, millaista olutta pullosta voi lasiinsa kaataan, mutta sehän on vain hyvä syy hankkia oma pullo testiin!

Lervig Juleøl

Jouluoluiden sekalaisessa joukossa tämä Lervig kulkee turvallista keskitietä: tummaa, paahteista ja maltaista olutta hyvässä tasapainossa. Vuorenvarma joskin hieman yllätyksetön valinta jokaiseen joulupöytään jo pelkästään yksinkertaisen kauniin etikettinsä ansiosta.

Kannattaako vaivautua Alkoon asti?

Maitokauppojen valikoima on parhaimmillaan monipuolinen, mutta kohokohdat jäävät vähiin. Esimerkiksi Muflonin, Lervigin, Brewdogin ja Malmgårdin oluet pesevät kotimaisten jättipanimoiden jouluoluet mennen tullen. Jos haluaa panostaa enemmän, valitsee joulupöydän yleisolueksi Julesnadderin.

Prykmestarin Joulu sen sijaan voisi olla nappivalinta esimerkiksi rasvaisen lämminsavulohen kaveriksi: voisi ainakin kuvitella, että savut leikkivät keskenään ja pilsin rapsakka humala leikkaa rasvan alta pois. Harmi vaan, että Joulu on tässä esitellyistä oluista kaikkein vaikeimmin löydettävä. Itse olen bongannut sitä vain Helsingin Stockmannilta ja sieltäkin se oli jo loppu. Eli vinkkejä kehiin, jos näette tätä vielä jossain!

Joulupöydän ruokajuomat saa siis niin sanotuista maitokaupoistakin, mutta oikeasti huikeita nautiskeluoluita joutuu hakemaan Alkosta, ulkomailta tai netistä.

Suomen Olutexpo 2013: Brewdog, Sori Brewing ja parikymmentä olutta

Näinhän siinä kävi, että kauniin humalan jantterit ehtivät hankkia krapulan vasta maanantaiksi. Siis toissa maanantaiksi. Eli Suomen OlutExpo 2013 -tapahtumaan (ihan lievästi kulmikas nimi muuten) pääsimme viimeisenä päivänä, sunnuntaina.

Eikä siinä, pari esitystä, parikymmentä olutta ja jutustelua mm. Brewdogin panimomestarin (head brewer) Stuart Bowmanin ja Sori Brewingin kavereiden kanssa.

Olutmessujen pitopaikaksi oli valittu Vanha Satama. Järjestelyt pelasivat ja henkilökuntaa oli alkuillasta varmaan enemmän kuin asiakkaita. Tapahtuma keskittyi itse asiaan: panimoiden esitysten ja tasting-tapahtumien lisäksi varsinaista ohjelmaa ei sunnuntaina ainakaan ollut. Ja hyvä niin, olut riitti kyllä. Viskiäkin oli tiskikaupalla, mutta väkevät jätettiin tällä kertaa muille, mikä pelasti maanantain edes osittain.

Rahaa ei itse messualueella käytetty, tiskiltä sai poletteja – 0,5 e ja 1 e -merkinnöin maalattuja iskemättömiä kruunukorkkeja – rahalla. Mikäs siinä. Melkein kuin olisi pisteleviä ja epäkäytännöllisen suuria kolikoita käyttänyt.

Pienin olutannos oli 1,5 desiä, hinnaltaan 1,5 – 3 euroa. Joissain harvoissa tapauksissa hiukka enemmänkin. Annoskoko oli aika lailla sopiva, mitä nyt vahvempaa olutta olisi saattanut riittää desikin. No niin, se siitä. Harrastuksen varjopuoli on darrastu… Ei kun oikeasti se siitä.

Olutpuolta taas tarkemmin kuvissa. Lyhyesti sanottuna suomalaispanimoiden vahvat, tummat oluet toimivat erinomaisesta loistavaan. Muflonin Äkäpukki oli ehkä paras messuilla maistamani (Sammeli), eivätkä muutkaan kauas jääneet. Kuvaamatta jäi syystä tai toisesta Kuohu Bock, jota tarjottiin ensi kerran Olutexpossa. Toivottavasti ei viimeisen, sillä mainiota oli sekin.

Käyntimme aikaikkunaan sattuivat sekä Brewdogin että Sori Brewingin esitykset. Sorin tyypit seurasivat Brewdogia eturivistä ja omassa esityksessään esikuvan tunnustivatkin.

Brewdogin esitys oli todella viihdyttävä. Vaikka selvästi näki, että esitys oli vedetty samanlaisena kymmeniä ellei satoja kertoja, huokui Zarahista ja Stewartista se, että vaikka panimo on kasvanut valtavaksi brändiksi, on sen takana edelleen aitoja ja innostuneita ihmisiä eikä julkisuuteen marssiteta pelkkiä sliipattuja pukumiehiä tai jakkunaisia.

Esityksen sisältö rakentui yrityksen lyhyen mutta monivaiheisen historian ympärille. Eli muutamaa mehukasta juttua lukuunottamatta slidet olivat samaa kamaa kuin panimon sivuilla. Oli hauska myös nähdä, että Zarahilla ja Stewartilla riitti aikaa harrastajien kysymyksille ja kommenteille paitsi esityksen jälkeen myös messuilla aina valomerkkiin asti.

Muutama Brewdogin olut löytyy tuolta kuvien kautta, mutta kaksi eksoottisempaa tapausta jäi kuvaamatta. Blitz Apricot oli huikean raikas ja hedelmäinen Berliner Weisse, joka on pantu Brewdogin vanhalla panimolla, joka on nyttemmin pyhitetty erilaisiin kokeiluihin. Voodoo Doll on erityisesti Norjan ja Ruotsin markkinoille tehty single hop IPA, jossa on käytetty pelkkästään Simcoe-humalaa. Molemmat näistä oluista olivat aivan upeita (Lasse): Blitz kiehtovana kuriositeettina ja Voodoo Doll laadukkaana joskin hieman yllätyksettömänä perus-IPA:na.

Sori Brewingin takana on siis kolme suht nuorta jamppaa, kaksi kauppatieteistä juuri valmistunutta kaveria sekä yksi biokemisti. Ja oluenpanemisesta tarkoitus tehdä elämänura. Ja vielä aika isosti, se kävi selväksi, kun muutaman muun olutintoilijan kanssa juttelimme Samu Heinon, Heikki Uotilan ja Pyry Hurulan kanssa esityksen jälkeen.

Sorin idea on siis perustaa oma panimo Viroon, näillä näkymin johonkin Tallinnan hinta/sijaintisuhteeltaan sopivaan osaan. Tiloja ei ilmeisesti ole vielä löytynyt, mutta Suomen mittakaavalla ihan pientä isompaa panimoa ollaan perustamassa: Ensimmäisen vuoden tuottotavoite on 150 tonnia, toisen 300 tonnia ja niin edespäin… Ajatus on, että tilat ja laitteisto riittävät ainakin ensivaiheen laajentumiseen.

Laajentuminen nimittäin on tarkoituksena. Sen – tietenkin Suomen alkoholiverotuksen lisäksi – vuoksi Sori Brewing perustetaankin Viroon. Suomessa kun verohelpotusportaikko, jolla vähän avitetaan pienpanimoita, voi muuttua myös kasvun jarruksi: Jos tuotantoa kasvattaa yli tietyn määrän, menettää tietyn veroedun. Eli tuotantoa pitää kasvattaa kerralla kunnolla, jotta se kannattaa. Sinänsä Suomen markkinoille mahtuu Sorin käsityksen mukaan kyllä pienpanimo-olutta (tai Sori Brewingin perustajat puhuivat mielummin craft beerista), tuottajilla on enemmänkin ongelmana tarjontaan vastaaminen.

Joka tapauksessa: Tallinnan laitos voisi olla panovalmis ehkä vuoden päästä. Apua perustamiseen on tullut kuulemma kovastikin esimerkiksi Põhjalan panimon porukoilta. Sitä ennen Sori kerää rahaa ja tekee yhteistyöoluita. Panimo onkin onnistunut saamaan mainiosti julkisuutta, kun ottaa huomioon, ettei se ole vielä tuonut markkinoille litraakaan olutta…

Marraskuussa tämän pitäisi muuttua, Sori tekee yhteistyössä Hiisi-panimon kanssa Investor IPA -nimisen oluen, joka tulee myyntiin joihinkin olutravintoloihin. Mihin, se jää nähtäväksi. Luvassa on West Coast -tyyppinen jenkkisuunnan edustaja.

Atlantin taakse Sorin muuten tekee mieli myös myymään. Aluksi päämarkkina-alue on Suomi, mutta laajentumista haetaan ennen kaikkea Ruotsin, Britannian ja Yhdysvaltain markkinoilta. Viiden vuoden kuluttua Sori Brewingilla on Yhdysvalloissa oma panimoravintola, jos kaikki menee suunnitellusti. Hyvähän se on, että kunnianhimoa ja suuria suunnitelmia löytyy. Mutta siinä missä lähtöviivalta alkaen kansainvälisenä panimona toimiminen tuo hyötyjä, niin tuo se myös sitä, mitä nykyään nätisti haasteiksi kutsutaan.

Suomessa uusi pienpanimo-olut löytää kyllä ostajansa, kun kotimaisen hyvän jano on niin kova. Jo Ruotsissa tilanne on toinen, puhumattakaan Yhdysvalloista. Sorin pitäisi erottua jotenkin muista mainiota olutta tarjoavista yrittäjistä. Ainakaan minulle ei vielä selvinnyt, mikä tuo juttu on. Mutta toivottavasti se löytyy.

Vakka-Suomen Panimo Prykmestar Luomu Pils

Ihan nättiä. Ei kyllä kauheasti eroa peruslagerista. Vaahdon kuplat enemmän isoja kuin pieniä. Kannattaa katsoa äkkiä, sillä vaahto häipyy hätäisesti. Tuoksussa mietoa mallasta ja humalaa rautaisensuuntaisena aavistuksena.

Heti lähdössä pikkuisen vetisyyttä, mutta ryhti löytyy melkein saman tien: humala näykkäisee kielestä ja kuivaa suuta, mallas muljahtaa hillitysti ja olisiko vielä makeuttakin vähän. Jälkimaku miellyttävän kuivankatkera ja pikkuisen sitruksinen. Harmillisesti vetisyys tekee paluuta.

Hyvää pilsiä, kauneusvirheenä – vaikkei pahana – tuo vetisyys. Alkon perusvetenä Marsalkan vaalea luomu ajaa minulla tämän ohi ravakamman makunsa ja halvemman hintansa vuoksi.

Mutta sanoisin, että testata kannattaa tämäkin.

Vakka-Suomen Panimo Prykmestar Oktoberfestbier

Vaahtoa hiukan, häviää äkkiä. Väri perinteinen, punertava. Tuoksu perinteinen, mallasta, vaikkakin aika ohuena.

Mallastahan tässä on maussakin tietenkin, aika makeana. Melko täyteläistä, ponnetonta aluksi, sitten pientä sitruksista nostoa happojen avustamana. Kuivuu loppua kohti ja humala tulee hieman esiin, mutta oudosti. Tuntuu putoavan metallin maistelun puolelle. Jättää suun ihan kivasti kuivaksi, mutta jälkimaku kitkerä.

Ensisiemausten jälkeen alkaa toimia paremmin. Olisi itseasiassa aika mukavaa täyteläisen rapsakkaa lageria, mutta metallinen vivahde työntyy mukaan aina vain jossain lopun huitteilla. Olisiko peräti virhemaku? Jälkimakukaan ei jalostu, vaan jää minun suuhuni kitkeräksi.

Prykmestariksi pettymys, ei voi mitään.