Tagged: Viro

Neljän oluen verran Tallinnaa

Sesoon ja Kalamaja Mister Yum

Kalamajan kaupunginosassa sijaitseva Sesoon on suosikkini Tallinnan lounaspaikoista. Rento, vähän kolkosti sisustettu ravintola tarjoilee huolella tehtyä ruokaa käsittämättömän halvalla hinnalla. Marokkolainen kalakeitto on niin halpa (3,9 euroa) ja niin hyvä (limeä ja korianteria), että harmittaa seuraavaan kertaan asti, jos sitä ei ota. Tällä kertaa keiton kaveriksi otettiin pöytäseurueen kanssa jaettavaksi oliivileipää, joka tarjoiltiin kelvollisen paprikasalsan ja erinomaisen peston kanssa.

Sesoonin olutvalikoima on Tallinnan mittapuulla perustasoa: noin kymmenen virolaista pullotetta sekä muutama ulkomaalainen, joista on syytä mainita Brussels Beer Projectin Dark Sister ja Delta. Tällä kertaa omaan lasiin valikoitui Kalamajan Mister Yum. Tyyliä ei menussa kerrottu, mutta ajattelin, että nimen perusteella voisi toimia aasialaisen (tai tässä tapauksessa melko aasialaistyylisen marokkolaisen) ruuan kanssa. Tyyli osoittautui dry stoutiksi, joka sopi mausteisen keiton kanssa yllättävänkin hyvin. Olut itsessään ei ollut mikään ihmeellinen.

Drink Baar ja Tanker Animal Instinct

Vanhan kaupungin ytimessä sijaitseva Drink Baar (sekä sen kyljessä oleva Drink Shop) oli olutharrastajan ykköskohde kaupungissa vielä muutama vuosi sitten. Sittemmin kilpailu niin olutpubien kuin olutkauppojen kohdalla on kiristynyt siinä määrin, että vanhalla sotaratsulla tekee tiukkaa päästä kummassakaan sarjassa kolmen tai edes viiden parhaan joukkoon.

Tällä kertaa hanassa oli kuitenkin tarjolla olut, jonka ansiosta visiitti oli vaivansa väärti. Tanker-panimon Animal Instinct oli hanalätkän mukaan tyyliltään brysseliläinen kolmois-ipa, mikä herätti monenlaisia mielikuvia, mutta ei mitään selkeää odotusta. No, hanasta laskettu olut oli rumaa ja sameaa, mutta maku räjäytti pankin todella tuhdilla jenkkihumaloinnilla. Alku oli huima, mutta vähitellen olut osoittautui valitettavan yksipuoliseksi.

Brewery Õlleklubin Pilsner

Matkalla Speakeasyyn kohdalleni sattui itselleni aiemmin tuntematon panimoravintola, joka mainosti vieläpä näyttävänsä Valioliigaa. Koska kello oli vähän yli viiden lauantaina, sai Speakeasy odottaa hetkisen.

Yläkerrassa pyöri Bundesliiga, mutta Valioliigaa kysyessäni sain ohjeeksi ostaa juoman ylhäältä ja edetä sen jälkeen alakertaan. Otin talon oman pilsnerin ja astelin portaat alakertaan, kellariin. Siellä ei ollut ketään muuta. Lukuisat telkkarit pyörittivät Valioliigaa kehnon elektropopin jumputtaessa taustalla. Istuin lähimmän pöydän ääreen ja pian minulle tuotiin kynttilä.

Pilsner oli kelvollinen, tsekkityylinen, mutta melko mitäänsanomaton. Hapot ja humalapuraisu olivat omaan makuuni turhan pehmeät.

Speakeasy ja Põhjala Friedrichchein

Speakeasy on Põhjala-panimon uudehko kuppila Kalamajan kaupunginosan laidalla, kivenheiton päässä rautatieasemasta. Pienen kapakan kaikki pinnat ovat lastulevyä, mikä tuo paikkaan erikoista työmaakoppifiilistä. Hanoja taisi olla vain neljä eikä niissä ollut mitään Must Kuldin kirsikkaversiota erikoisempaa.

Lasiini valikoituikin Põhjalan karviaismarjoilla maustettu berliner weisse. Ja voi pojat, kuinka hyvää se oli! Marjaisuus jäi taustalle, kun hapan raikkaus jylläsi. Jälkimaussa vehnän ja maltaan pehmeys toi suuhun helpottuneen, happohyökkäyksestä selvinneen tunteen. Nelikon ykkönen, helposti.

Pitkäperjantai Punavuoren pubeissa

Viime perjantaina järjestettiin toista kertaa Punavuori Pub Crawl. Ohjelmassa oli seitsemän olutravintolan kierros ja kattauksena yksi kotimainen uutuusolut kussakin kuppilassa. Nämä oluet on esitelty kuvateksteissä ja niitä tarjoilleet (ja ehkä vielä tarjoilevat) pubit olivat:

  1. Brewdog Helsinki: Fat Lizard Jesus Lizard
  2. Latva: Rekolan Savuvehnä
  3. Tommyknocker: Maistila Perämeri
  4. Il Birrificio: Donut Island & Il Birrificio Rödbärgen
  5. Punavuoren Ahven: Hopping Brewsters Witch Dance
  6. Black Door: Stadin Panimo Helsch
  7. Bier-bier: Sori Brewing Trokari Pils

Mutta entäs itse tapahtuma? Ainakin pienessä etukenossa kiertäen kokonaisuudesta jäi erittäin positiivinen kuva. Ja etukenolla en tarkoita laitamyötäistä vaan sitä, että muiden blogaajien kanssa kiersimme rataa noin puolituntia pääjoukon edellä.

Koska tapahtuman suosio ylitti odotukset, pääjoukko joutui kiertämään melkoisessa ruuhkassa. Noin 60 henkeä ei tietenkään sinänsä ole kovin paljoa, mutta kuitenkin  kaksi kertaa enemmän kuin Tommyknockeriin saa millään ilveellä mahtumaan. Pääjoukko hajosikin pian pienemmiksi ryhmiksi, jotka alkoivat kiertää paikkoja oman mielensä mukaan.

Punavuori on tietenkin aivan mahtava paikka tällaiselle tapahtumalla. Riittävä määrä laadukkaita kuppiloita on muutaman korttelin sisällä. Jos tunti per paikka ja olut per paikka tuntuu liian rauhalliselta tahdilta, kannattaa muistaa, että kussakin paikassa oli tarjolla päivän uutuuksien lisäksi muitakin kiinnostavia oluita. Ja pieni happihyppely tunnin välein pitää mielen virkeänä.

Toki vähän parannettavaakin jäi. Kussakin pubissa piti olla paikan päällä kulloinkin tarjolla olleen tekijä, mutta muutamista yllättävistä vastoinkäymisistä johtuen tämä ei kaikkialla toteutunut. Oluet olivat teknisesti hyviä, mutta kunnianhimon taso oli melko vaatimaton. Kun kerrankin voisi olla varma, että pubeihin vyöryy erikoisuuksia janoavia harrastajia, voisi tarjolle laittaa jotain kölschiä kiinnostavampaa.

Punavuori Pub Crawl 3:n toteutumista ei tarvinne jossitella. Täällä ainakin odotellaan jo päivämäärää kalenteriin merkattavaksi.

Koska tässä oli vain yksi näkemys, kannattaa käydä lukemassa myös, kuinka Punavuori Gourmet tapahtuman koki. Raportteja tulossa todennäköisesti myös Vaimomatskuu-blogiin sekä Tyttöön ja tuoppiin.

Viisi vihreää virolaista eli etelänaapurin ipoja rinnakkain

Viron olutskene on vireä ja laatukin on parantunut muutamassa vuodessa huimasti, sillä vielä pari vuotta sitten kohdalle sattui varsin usein keskenkäyneitä tai muuten makuvirheellisiä pullotteita.

Tällä kertaa matkalaukun kautta lasiin päätyi joukko ipoja, jotka Virossa tavataan näemmä merkitä enemmän tai vähemmän vihreällä etiketillä. Jotain maan skenestä kertoo sekin, että viiden enemmän tai vähemmän satunnaisesti valikoituneen ipan joukkoon ei mitenkään mahdu maan koko tarjonta vaan esimerkiksi Tanker ja Õllenaut eivät mahtuneet tällä kertaa mukaan.

Virolainen vihreä viisikko:

  • Õllekörs India Pale Ale (5,2%)
  • Saku Humal & Oder India Pale Ale (6,0%)
  • Muddis IPA (6,5%)
  • Pohjala Virmalised IPA (6,5%)
  • Lehe Suur India (7,0%)

Aloitetaan ulkoasusta. Kaikkien vaahto nousee ja laskee nopeasti jättäen ohuen hunnun, joten tällä saralla oluista ei eroja löydy. Itse oluen ulkoasun puolesta Muddis on väriltään tummin ja Pohjala samein, Saku on näillä mittareilla toisessa ääripäässä eli vaalein ja kirkkain.

Tuoksun osalta yksikään ei säväytä, Saku on oikeastaan paras, vaikkakin vähän pistävä. Tässä on varmasti paljon kyse tuoreudesta. Õllekörsillä ja Lehellä on parasta ennen -päiväykseen aikaa vielä seitsemän kuukautta. Sakulla on viisi, Põhjalalla kolme ja  Muddisilla vain kaksi ja puoli.

Maun osalta ensimmäisenä maistettava Õllekörs on maultaan melko vaatimaton ja yllättävän belgialainen eikä ipamaisella vaan enemmän golden alen mieleentuovalla tavalla. Jälkituntuma suussa on saippuainen.

Saku on oikeastaan melko hyvä, samanlaista suoraviivaisuutta kuin Olvin Iisalmi Pale Alessa, mutta ilman muuta hyvä ja maukas olut. Valovuosia parempi kuin Nikolai India Pale Ale.

Muddis on erilainen, mukana on häivähdys karamellimaisuutta, joka osoittautuu tarkemmassa maistelussa voitoffeevirheeksi. Joka tapauksessa Muddisin kanssa ollaan muutenkin astetta lähempänä amberia.

Põhjala räjäyttää pankin huikealla humalatykityksellä, jälkimaku on pitkä ja hieman kireä, esimerkiksi Saku on astetta helpommin juotava olut. Lehe on myös maukas, mutta hieman turhan raaka ja karkea.

Kaikki ovat teknisesti hyviä oluita: Pohjala on sekä ipana että oluena selvästi paras. Öllekörs ei ole huono sekään, mutta tämän joukon vaatimattomin.

Oikeinkirjoitukseen liittyvä huomio: Kumpi on muuten mielestänne luontevampi kirjoitusasu india pale alelle: IPA vai ipa. Olen aiemmin itse puhunut IPA:sta, mutta tässä teksissä päädyin kirjoittamaan ipoista. Itselleni on opetettu, että jos lyhenteet sanotaan sanoina (”ipa”) eikä kirjaimittain (”ii-pee-aa”), kirjoitetaan ne pienin kirjaimin. Paitsi tietysti erillisnimet isolla.

Sori Brewing Out of Office Session IPA

Tuoreus. Tuoreus on yksi oluen huonoiten ymmärrettyjä ominaisuuksia. Ajatellaan, että eihän se nyt miksikään mene, kunhan ei nyt pulloa aivan auringonpaisteessa säilytä. Se, juodaanko olut viisi päivää, viisi kuukautta vai viisi vuotta pullotuksen jälkeen, on kuitenkin täysin ratkaiseva tekijä makukokemuksen kannalta. Tosin se, mikä edellisistä on optimaalinen ajankohta, riippuu tyylistä.

Aromihumalointi. Perinteisesti humalan rooli oluessa on liittynyt säilyvyyden parantamiseen sekä maun katkeroimiseen. Moderni käsityöläisoluttrendi on kuitenkin nostanut humalan aromin yhdeksi oluen keskeisistä ominaisuuksista. Tämä ominaisuus on kuitenkin herkesti katoavaa sorttia. Humala raaka-aineena hävittää parhaat arominsa hyvin nopeasti, jos sitä ei säilytetä oikein tai käytetä riittävän tuoreena. Samoin oluen valmistuksessa humala-aromit menevät hukkaan, jos humalaa lisätään vain keittovaiheen alkuvaiheessa, kuten perinteisessä katkerohakuisessa valmistuksessa on ollut tapana.

Parasta ennen. Humala-aromi ei ole tallessa oluessakaan vaan aromihumalointiin tukeutuvat oluttyylit, kuten modernit IPA:t ja APA:t, menettävät parhaan teränsä jo muutamassa kuukaudessa. Siksi kaupassa kannattaa aina katsoa, mikä päivämäärä on etikettiin, pulloon tai tölkkiin leimattu. Vertailua tosin vaikeuttaa se, että eri panimot antavat oluidensa kestävyydestä erilaisia lupauksia . Tavallisimmin parasta ennen -päivämäärä on kuusi, yhdeksän tai kaksitoista kuukautta pullotuksen jälkeen. Kun suosikkioluensa leimoja katselee tarpeeksi kauan, pystyy melko helposti arvaamaan, millaista aikaväliä sen kohdella käytetään. Joka tapauksessa on syytä jättää ainakin kolme kuukautta hajurakoa BBE tai PE -päivämäärään.

Esimerkki. Suomalaisten Virossa panema Sori Brewing Out of Office Session IPA on tyypillinen aromihumalointiin perustuva olut. Sessio-oluena se sisältää maltillisesti alkoholia, joten katkerohumalaa ei voi nostaa samanlaisiin lukemiin kuin IPA-oluissa yleensä. Kuvan pullon parasta ennen -päivämäärä on 28. heinäkuuta 2016, joten on helppo arvata, että todennäköisin pullotuspäivämäärä on sama päivä tänä vuonna. Olut on siis noin puolitoista kuukautta vanhaa. Yhtä helppo on arvata, että tämä olut maistuisi aivan erilaiselle kymmenen kuukauden päästä. Nyt se on mahtavan greippinen, maun taittuessa mäntymetsän katkeruuteen. Erittäin tasapainoinen olut ratsastaa tuoreudellaan maitokauppavalikoiman terävimpään kärkeen.

Toimintaohje. Ostakaa ja juokaa nämä nyt äkkiä pois, että saadaan taas tuorempaa tilalle!

Mallaskosken Black IPA vs. Lehe Lõbus Njuufa

Mallakoski esitteli keväällä kaksi mustaa versiota perinteisesti vaaleista tyyleistä. Black IPA, eli ”musta Intia kalpea ale”, on ristiriitaisesta määritelmästään huolimatta vakiinnuttanut paikkansa oluttyylien joukossa. Black Pils sen sijaan tuntui ajatuksena kiehtovan omituiselta, mutta lopulta olut osoittautui melko perinteiseksi schwartzbieriksi, josta pilsin leikkaavan terävä raikkaus jäi puuttumaan.

Ja ettei Mallaskosken toinen uutuus pääsisi liian helpolla saa se vastustajan etelästä. Synkän kesän kunniaksi siis pikimusta maaottelu: Suomea edustaa Mallaskosken Black IPA ja Viroa Lehe Pruulikodan Lõbus Njuufa. Molemmissa alkoholia 6,5 prosenttia, joten ainakin siinä mielessä on edessä tasaväkinen kamppailu.

Molemmat ovat luonnollisesti väriltään mustia, mutta Mallaskosken oluen punaruskean värin saa helpommin valon kanssa esiin, sillä se on piirun vaaleampi kuin virolaisserkkunsa. Mallaskosken vaahto on lähes valkoinen ja katoaa nopeasti, kun Lehen vaahto on kauniin ruskea ja viipyy pidempään oluen pinnalla.

Mallaskosken tuoksu on paahteinen ja makean maltainen, kun taas Lehestä tulee suorastaan hyökkäävän terävät, yrttiset humala-aromit.

Sama linja jatkuu maussa, sillä Mallaskoski on melko maltillisesti humaloitu, lähempänä  modernia portteria kuin mustaa ipaa. Mutta ei Lehenkään maku ole täysin onnistunut: se on samaan aikaan sekä vetinen että kitkerä, jälkimaun paahteisuus pelastaa kuitenkin paljon.

Kumpi on sitten parempi olut? Kumman valitsen seuraavalla kerralla? Valinta on melko helppo ilman sinivalkoisia lasejakin: Mallaskoski on kaksikosta tasapainoisempi. Siinä missä Lehe on terävämpi ja rosoisampi, on Mallaskoskessa suunmukaista harmoniaa, vaikka Black IPA:ksi se onkin vähän vaisu.

Olennaisinta tässä kisassa ei kuitenkaan ole voittaja vaan ottelun laatu: kuka olisi muutama vuosi sitten uskonut, että tällaista (laadun ja tyylin puolesta) olutta saa molemmilta puolen Suomenlahtea.

Tanker Kylmale Maale

Taas ollaan jännän ja uuden äärellä. Ovat menneet Virossa maustamaan stouttia mintulla. Minttu ei aromina ole itselleni oluessa mitenkään vieras, olen sitä useasti ollut aistivani varsinkin havuisen raikkaista IPA-oluista. Stouteissa en sen sijaan muista sitä kohdanneeni.

Tankerin Õllenautilla panema Kylmale Maale kaatuu lasiin pikimustana ja nostaa päälleen runsaan ja herkullisen tumman vaahdon. Tuoksu on makean paahteinen, johon hento minttu (joka tuoksuu vielä kuvausrekvisiitan poistonkin jälkeen) sointuu hyvin.

Pehmeät hiilihapot antavat kivasti tilaa todella rikkaalle makumaailmalle. Imelähkö makeus huuhtoutuu oluen mukana alas kurkusta jättäen suuhun ensiksi kahvimaista paahteisuutta, joka vähittellen kuoriutuu tummaksi suklaaksi ja mintun raikkaudeksi.

Hyvä, erilainen stout.

Il Birrificio, Helsinki

Helsingin Punavuoren olutskene senkun paranee: tänään avattu Il Birrificio laajentaa tarjontaa uuteen, toivottuun suuntaan. Siinä, missä Bier-Bier, Brewdog ja Tommyknocker toivat oikeastaan vain lisää sitä, mitä oli jo Black Doorissa, on ”Il Birrillä” kaksi aivan omaa ja vahvaa valttikorttia: ruoka ja panimo. (Ja tähän voidaan heittää päälle vielä iso panostus kahviin, mutta se jätettäköön muiden blogien ruodittavaksi.)

Parasta Il Birrificiossa on se, että pääpaino ei ole juuri missään vaan enemmän tai vähemmän kaikessa tekemisessä. Olutta, ruokaa ja kahvia tehdään ja tarjoillaan tositarkoituksella. Tai näin ainakin lähtökohtaisesti, sillä vasta aika näyttää mihin suuntaan toiminta lähtee kehittymään. Alkutilanne on ainakin lupaava, sillä liian monessa paikassa olut tai ruoka vie päähuomioon ja toinen jää sivurooliin.

Ruokapuoli on, ensimmäisen päivän lounaskattauksen perusteella, klassista, runsasta ja maukasta: makkaraa, risottoa, pastaa ja lohisalaattia. Seurueen lautasille valikoitui itsetehtyä makkaraa ja risottoa. Molemmat annokset maistuivat hyvin, mutta hieman yli kymmenen euron hintaan olisi suonut saavansa myös esimerkiksi salaattia noutopöydästä. Lisukeleipää oli sen sijaan tarjolla ja se oli tuoretta ja maukasta. Se, että voin sijaan tarjolla oli yksittäispakattua Oivariiniä, herätti epäuskoista huvittuneisuutta.

Entäs se olutpuoli sitten? Talon omat, ravintolatilassa omaan lasikoppiinsa aidatut 500-litraiset käymisastiat hohtavat vielä yhtä kiiltävänä sisä- kuin ulkopuoleltakin. Valvira ja Tulli ovat omat tarkastuksensa tehneet, mutta vielä odotellaan laitevalmistajan tarkastusta. Lähiviikkoina keittiön puolella, johon varsinainen keittolaitteisto on sijoittettu, on tarkoitus päästä itse asiaan.

Ensimmäisenä on luvassa pale alea muutamalla eri versioinnilla. Näistä on määrä löytyä talon oma perusolut, jonka rinnalle lähdetään kehittelemään muuta kiinnostavaa. Kymmenestä hanapaikasta neljä on varattu panimoravintolan omille oluille. Näistä tulee yhden on määrä olla nopeammin vaihtuva kokeellinen tuote.

Olutoppia Il Birrificioon on saatu Stadin Panimolta ja Maku Brewingilta, joista molempien kanssa tehdyt kollaboraatiot (lager ja saison) löytyvät jo hanoista. Hanaoluiden joukossa oli myös virolainen (ja jumalainen) Virmalised IPA. Hinnat ovat kaupungin hintatasoon nähden maltilliset: puolikkaat nelisen euroa tai vähän alle ja täydet tuplasti enemmän. Pullopuoli jäi tarkistamatta, mutta kuulemma erityisesti on panostettu sour-valikoimaan.

Sisustus on hillitty ja hallittu. Tila on jaettu kolmeen osaan. Sisään astutaan baarimaiseen tilaan, jossa on myös tiski sekä käymisastiat. Baaritilan vasemmalla puolella on pienempi kahvilamainen huone, jonka ikkunat aukeavat Fredrikinkadulle. Suurin tila on Fredrikinkadun ja Uudenmaankadun kulman täyttävä ravintolasali, jossa on yhä aistittavissa vanhan Kynsilaukan henki. Toivottavasti Il Birrificio jättää yhtä pysyvän jäljen Helsingin sydämeen.

Muddis Golden Ale & Hell Hunt

Syystä tai muusta jäänyt käymättä tämä Tallinnan perinteinen olutkapakka. No nyt sattui sade ja pubi sopivasti toisiinsa ja Hell Hunt tuli lyhyesti testattua.

Perinteinen brittisuuntaan kallistuva pubi. Viihtyisä, tilava, sopivasti valaistu. Talon ”omat” oluet (ei tietoa mistä tulevat) 3,20 euroa per puoli litraa, muut enemmmän. Hanavalikoima aika vaatimaton, pulloja taas mukavasti.
Hanasti minulle lorautettiin Muddis Golden Ale, jonka Hell Hunt sanoo olevan Muddis Breweryn tekele, Ratebeer taas Lehen panema.

No, kuinka vaan, tällaista se on:
Kirkas, mahonkinen. Matala tiivis vaahto. Tuoksu herkullinen mango.

Lähtee aika kipakalla humalapotkulla. Katkero pysyy, mutta putoaa sen verran, että mango tulee maussakin esiin. Perin kuiva.

Mainiota. Joku tosin voisi odottaa golden alelta enemmän aromihumalan hallintaa ja vähän vähemmän katkeroa. Minulle kyllä maistui näin.

Vormsi Hele Eripruul

Tallinnan tuliaisia, enpä muista aiemmin kaupan hyllyssä siellä nähneeni.

Maltainen, hiukka toffeinen tuoksu. Kiva vaahto, soppa vähän sameaa.

Hyvinkin täyteläinen, rauhallisesti humaloitu ja melko hapokas. Hyvää lageria. Tosin tiedä sitten, onko tuo maussakin vähän mynnähtävä toffee ihan haettu juttu. Mutta kaikkineen selvästi hyvän puolella tämä kokonaisuus.

Tallinna: Pudel Baar ja muutama paikallinen olut

Tallinnassa tuli käytyä perinteeksi muodostuvalla muutaman päivän reissulla vuodenvaihteessa.

Olutpuoli näytti vaihteeksi valoisammalta kuin edellisellä kerralla. Drink Bar oli piristynyt: olutlista ja valikoima näyttivät täsmäävän edelliskertaa paremmin. Põrgu Körts taas oli säilyttänyt mainion tasonsa ja nokitti vielä talon omalla kiinnostavalla ja maukkaalla oluella, josta hiukka tarkempi pika-arvio kuvien yhteydessä. Kuten myös parista muusta reissulla maistamistani paikallisesta oluesta.

Näistä toinen oli itselleni aivan uuden panimotuttavuuden Õllenautin Eesti Rukki Eil, joka ei vakuuttanut, kuten arviosta näkee. Tiedä sitten, olisiko Drink Barin baarittaren kannattanut jättää kippaamatta kaikki hiivat pullonpohjalta mukaan… No, saman firman IPA taas potkii aika kivasti, siitä arviota myöhemmin, kuten myös toisesta Stockan olutosastolla vielä jäljelläolleesta Õllenautista.

Stockan olutpuolta oli mielestäni sitten kesän uudistettu. Nyt olikin perin kovat valikoimat, kuten suuressa osassa tuontioluita toki myös hinnat. Sanoisin, että ainakin tietämistäni Tallinnan oluenostomestoista tällä haavaa selvästi paras.

Niin joo, se otsikossa luvattu Pudel Baar. Vihdoinkin pääsin sielläkin käymään, tosin vain tuopillisen ajan. Kapakka on hieman piilossa, ei aivan Telliskivi-tien varressa, vaan samalla takapihalla kuin ravintola F-Hoone.

Valikoima näytti hemmetin laajalta, hanassakin oli kaikkea mukavaa. Olutlistassa kolme neljä liuskaa valinnanvaraa. Hinnat olivat kovemmat kuin vaikkapa Põrgussa tai Drink Barissa, ehkä neljästä eurosta aina kympin huitteille.

Kaksikerroksinen baari on sisustukseltaan ns. ”modernisti staili” eli harkitusti karuksi jätetty ja muun muassa kirjavalla tuolivalikoimalla varustettu. Asiakaskuntana näytti olevan sellaista paikallista nuorta aikuista menestyjää. Minun makuuni turhan kaukana pubimeiningistä ja aidosta tunnelmasta – mitä se sitten liekään – mutta makuasioitahan nämä ovat. Kannattaa siellä varmaan muutama spessu käydä kippaamassa, jos saumaa on.

Olutbaareista oma suosikkini on kuitenki Põrgu, jossa valikoima on mainio ja ruokakin oikein hyvää ja kohtuuhintaista. Jokerisuosituksena ravintola Leib, joka ei ole aivan halvimpia, mutta jossa tehdään hemmetin hyvää sapuskaa paikallisista raaka-aineista, jossa on hyvä palvelu ja josta saa muutamaa vähän enemmän erikoisolutta, joista henkilökunta osaa kertoakin jotain.