Tagged: Weihenstephaner

Beer&You – eli onko olutkulttuurin kasvulla rajoja?

Ihmiseen on jostain syystä koodattuna tarve saada muut innostumaan siitä, mistä on itse innostunut. Mekanismi toisen innostuksen jakamiseen tai siihen samaistumiseen on huomattavasti heikompi. Itse saatan paasata esimerkiksi oluen tai jalkapallon suurenmoisuudesta, mutta pyöritellä silmiäni samanlaiselle puheelle autojen tuunauksesta tai baletista. Ja eikö osa omaa innostuneisuutta ole aina se, että tietää tai tuntee jotain asiaa paremmin kuin muut? Että se on juuri sinun juttusi?

Tämä olutblogi ei varmaankaan ole ainoa, jonka yhtenä tavoitteena on levittää oluen ilosanomaa. Siis sitä, että kyse ei ole ainoastaan sopivan vahvaan ja kevyeen muotoon saatetusta alkoholista vaan hämmästyttävän yksinkertaisella ja luonnonmukaisella prosessilla valmistetusta juomasta, josta saa käsittämättömän hienoja ja monipuolisia elämyksiä. Se, miksi ”suuri yleisö” ei tätä tajua, on mysteeri, johon emme yleensä keksi muuta vastausta kuin sen, että he eivät tiedä paremmasta. Haluamme siis valistaa.

S-ryhmä on nyt samalla asialla. Tämä on kiinnostavaa ja merkittävää, koska sen resurssit ovat aivan toista luokkaa kuin kaikilla Suomen olutblogeilla yhteensä. Teoriassa, eli jos massojen olutvälinpitämättömyys johtuu tiedon puutteesta, suuri muutos onkin nyt todennäköisempi kuin koskaan aiemmin.

Tietyllä tasolla tällainen muutos on toki jo pitkällä, sillä kymmenen vuotta sitten meillä ei ollut likimainkaan sellaista olutskeneä ja pienpanimobuumia kuin nyt. Mutta kyseessä on kuitenkin vielä pienen tai ainakin rajallisen piirin juttu. Ja sitä S-ryhmä haluaa lähteä muuttamaan Beer&You-konseptillaan. Sen tavoitteena on tehdä uusien oluiden ja oluttyylien löytämisestä helpompaa. Ja tietenkin myös myydä näitä uusia oluita asiakkaille.

Itse tehdyllä yhdeksän oluttyypin luokittelulla pyritään varmistamaan, että ravintoloiden valikoimat ovat kattavia ja jokaiseen makuun on tarjolla jotain. Konsepti lanseerataan aluksi olutravintoloihin, mutta sitä aiotaan laajentaa myöhemmin myös ruokaravintoloihin.

”Tämän konseptin avulla pyritään palvelemaan sitä mainstreamia, jota on 80 prosenttia asiakaskunnasta”, ketjupäällikkö Miko Kamppuri sanoi keskiviikkoisessa lanseeraustilaisuudessa.

Käytännössä toiveena on, että oluiden maailmasta kiinnostuneelle on aina tarjolla joku helppo, mutta erilainen valinta, ettei epävarmassa tilanteessa tarvitse turvautua tavalliseen hanabisseen. Asiakkaille tarjotaan samalla tunnistettava brändi ja esimerkiksi ikkuna- tai ovitarrat antavat lupauksen siitä, että tässä ravintolassa sekä olutvalikoima että henkilökunnan oluttuntemus täyttävät tietyt standardit.

Paitsi asiakkaille konsepti on tarkoitettu työkaluksi myös S-ryhmän sisäiseen käyttöön. Ravintoloille halutaan tarjota helpommin lähestyttävä ja ymmärrettävä tapa luokitella oluita ja valita sopivia myös ruokajuomiksi.

”Myönnän, että meillä on sisäisesti vielä tekemistä. Esimerkiksi jotkut lähiöravintoloiden päälliköt ajattelevat, että se, miten on aina ollut, tulee aina olemaan”, Kamppuri sanoi.

Alkuvaiheessa konsepti lanseerataan viiteen Public Corner -ravintolaan sekä 11 muuhun olutravintolaan. Samalla on määrä nostaa snack-annosten laatua ja tehdä niistä monipuolisempia. Osana konseptia olutta aiotaan tarjoilla jatkossa viidessä erilaisessa lasissa eikä pelkästään perinteisissä tuopeissa. Yksi laseista on muuten Teku-lasi, jonka suosiosta kertoo se, että se on jo nyt Kamppurin mukaan S-ryhmän ravintoloiden pihistetyin lasimalli.

Kaikki tämä olutkulttuurin edistäminen kuulostaa oikein hyvältä ja tuskinpa tästä ainakaan mitään haittaa tavalliselle harrastajalle on. Se onkin sitten täysin toinen asia, kuinka suureksi ja kauniiksi kotimainen olutkulttuuri voi kasvaa.

Tästä kirjoituksesta ja Beer&You-konseptia koskevasta Facebook-päivityksistä on maksettu Kaunis humala -blogin pitäjille 350 euroa.

Weihenstephaner Stout

Vaahto heikko, tuoksu makean maltainen, suklainenkin.

Kylmänä ensisiemauksella poreilevaa ja helppoa, melkein vetistä. Tarkemmin: aika selkeä humalointi, sekoittuu mukavasti rauhalliseen paahteisuuteen.

Kuivakka. Kroppa vähän hoikka, mutta riittää kumminkin. Jälkimaussa tummaa suklaata tai kaakaota.

Hyvän stoutin teki saksalainen.

Weihenstephaner White Hoplosion vs. Malmgård Proto #2

Kerrankin duunin jälkeen ehti terassille niille kuuluisille parille. Black Door on melko mainio juomatarjoilemo konttorin lähitienoilla, joten sielläpä kävimme. Kenties kapakastakin joskus pikkupätkä, vaikka taitaa suurelle osalle pääkaupunkiseudun olutihmisiä aika tuttu?

Hanassa sattui olemaan kahta vehnäolutta, jotka lupasivat olla vahvasti humaloituja molemmat. Enemmän tai vähemmän ohjelmallisesti päivän pariksi olueksi valikoituivatkin Weihenstephaner White Hoplosion ja Malmgårdin Proto #2.

Hoplosion on perin sameaa ja rusehtavaa. Vehnän houkutteleva heleys puuttuu. No, vaahto on sentään komea ja pysyykin melko pitkään. Tuoksu on mieto ja hedelmäinen, olisiko vähän humalaa, vai viekö odotus aisteja?

Maussa humala tulee vahvasti sitruksisena happamuutena. Kunnon kulaus kirpaisee kielessä, katkera jälkimaku säilyy pitkään kuin sitruunankuoren puremisen jälkeen. Erittäin raikasta, ei lainkaan makeaa. Sitruksinen humala peittää melko lailla Weihenstephanin hennon rungon.

Hyvää!

Kakkosproto hämää: Vaahtoa ei ole oikeastaan lainkaan, mitäs vehnää tämä on? Muuten päälle päin melkein kaksonen Hoplosionin kanssa, ehkä aavistuksen heleämpi ja nätimpi. Tuoksu makea, banaania ja olisiko vähän hiivaakin.

Maku terävän hyökkäävä. Humalaa on Doorin esittelyn mukaan 30 ebua, mutta kyllä se vehnässä tuntuu selvästi. Vielä katkerampi ja kuivempi kuin Hoplosion. Raaka katkero luisuu ehkä hieman metalliinkin, jälkimaussa ksylitolipastillin tai hammastahnan tuntua. Erikoista, mutta hyvää. Melko hitaasti juotavaa.

Tarkemmin maistellessa banaaniakin maussa on. Mutta ei minusta mitenkään hallitsevasti, vaikka tiskillä eräs varsin asiantuntevan oloinen kaveri – nimi jäi kysymättä – pitää juuri banaanisuutta Proton heikkoutena. Minusta ongelma on siinä, että vähäiset hapot jättävät Proton hieman platkuksi.

Siksipä arvioin tämän kisan voittajaksi Hoplosionin, tasapainoisemmalla suorituksella. Keskustelukumppanin mielestä saksalaiset ovat tapansa mukaan pelanneet siinä turhan varman päälle. Ja kyllä Proto toki enemmän yrittää ja yllättää.

Sama mies kertoo, että Malmgårdin Protoa on ehkä parissakymmenessä kapakassa Suomessa. Diili on suurinpiirtein sellainen, että panimo sopii tiettyjen olutravintoloiden kanssa, että ne ostavat pienen erän proto-olutta. Ja sitten kapakka saa pienen satsin protoa, mitä se sattuu sitten olemaankaan. Lisää ei tule, paitsi poikkeustapauksessa. Ainakin Oven terassilla Protoa näytti olevan monessakin pöydässä.

Hoplosionista en hoksannut kysyä ja tajusin vasta kotona nettiä selaillessa, että se on pantu ilmeisesti Münchenin teknillisen yliopiston tutkimuspanimossa. Mainio maa, jossa oluen panemista opetellaan yliopistossa!

Weihenstephaner Hefe Weissbier

Weihenstephaner on varmaan tuttu suurin piirtein kaikille, joita oluet yhtään kiinnostavat. Ei tarvitse olla ihmeellinen olutkapakka, että sitä löytyy. Monesti hanastakin.

Mutta kun sattui olemaan viimeinen pullo kaapissa, päätin tehdä siitä pätkän. Ja etenkin kuvata, koska kaunista oluttahan tämä on. Vehnäoluet ylipäätään miellyttävät silmääni: Sameahko heleys; kuin kesäaamupäivä juuri ennen sään lämpenemistä helteeksi…

No niin. Weihenstephanerin tuoksu on epäilemättä juuri sitä, mitä kutsutaan hienoissa olutarvioissa banaaniksi. Ei siis mikään oikea banaanintuoksu, vaan sellainen esanssinen banaaninmakuisen irtokarkin haju. Eli tuoksu ei ole kummoinen.

Vaahto on komea: Valkoinen, tiheähkö ja paksu. Kesäkuumalla kun janoinen Günther saa tällaista haarikallisen eteensä terassilla, niin parin minuutin jälkeen oluesta on jäljellä vaahto sen viiksissä.

Sillä Weihenstephaner on hyvää ja helposti putoavaa vehnäolutta. Pehmeää ja miellyttävää. Omaan makuuni vähän turhankin pehmeää. Vehnäksi yllättävän täyteläistä tavaraa, mikä voi olla hyvä tai sitten ei. Makeutta on, muttei mahdottomasti. Pieni metallinen vivahde oli maussa, mutta en osaa sanoa oliko tämä pullo syystä tai toisesta vähän maanantaikappale. Palataan asiaan, kunhan saan lisää koekappaleita käsiini.

Weihenstephaner on hyvin perusvarmaa ja tasaista vehnää. Itse pidän hieman kuivemmasta ja rankemmin lyövästä tavarasta, jota tosin vehnäoluiden joukosta en ole kauheasti löytänyt. Kapuzinerin Weissbier on aika lähellä. Muistikuvien perusteella alkumaussa voittaa reippaasti Weihenstephanerin, mutta häviää loppupuolella. Kapuziner jää suussa jotenkin kesken. Mutta palataan siihenkin, kunhan Kapuzineria taas saan tuoppiini.

Lopuksi lienee syytä korostaa, etten usko kenenkään Weihenstephaneriin pettyvän, jos vehnäolut yhtään maistuu. Baarikierroksen vehnävälipalana tämä on aina hyvä valinta. Kuten myös kesäkuumalla. Tai maanantai-iltana keskinkertaisen lätkämatsin seurana.