Tagged: Weissbierbrauerei G. Schneider & Sohn

Tap X Meine Porter Weisse

Hyvin tummanruskeaa, ei mustaa kumminkaan. Vaahtoa kinoksittain, hiukka rusehtavaa. Tuoksussa kaakaokahvia vedellä jatkettuna.

Silkkinen suussa. Maultaan kuin hiukan kaakaolla ja kahvilla maustettu Guinness, kovin vähin paahtein tosin. Loppuun ihan pieni alkoholisuus ja kuivuu hieman aprikoosiksi ja ties miksi sekahedelmäksi. Sopivan vähähappoinen.

Täyteläinen ja kevyt yhtä aikaa. Hyvinkin jännä ja perin ainutlaatuinen. Ei silti sellainen loisto-osuma kuin esimerkiksi perinteisempi Sommerweisse (joka tosin oli jo melkein toisesta maailmasta täydellisyydessään).

Sanoisin, että jos satut Systembolagetiin ja tämä pullo köllöttää hyllyssä, niin kannattaa ostaa, jos rahapuoli periksi antaa.

MM-ennakossa Saksa ja Schneider Weisse TAP 4

Paksu, pehmeä vaahto pakottaa odottamaan tovin, vaikka Schneider Weisse -pintahiivaoluen kuinka kärsivällisesti ja oikeaoppisessa kulmassa kaataisi tuoppiin.

Vaahdon laskemista odotellessa on hyvä hetki muistella hetki menneitä. Jykevällä, paksureunaisella litran tuopilla, johon olueni kaadoin on nimittäin tarina. Tuopin kyljessä lukee Weihenstephan ja se on varastettu tuon ”maailman vanhimman panimon” kotikaupungista.

Elettiin kuuman kesäpäivän iltaa tai oikeastaan keskiyötä baijerilaisessa Freisingin pikkukaupungissa, noin 40 kilometrin päässä Münchenistä pohjoiseen. Tein lähtöä ulkona ja teltoissa järjestetyistä isoista opiskelijabileistä yhdessä kämppikseni kanssa, josta oli tullut paikallinen paras ystäväni siihen asti Baijerissa asumieni kuukausien aikana.

Olin tuolloin kesälukukauden vaihto-oppilaana Münchenin Ludwig-Maximilians-yliopistossa. Minut oli kuitenkin heitetty sattumalta asumaan kymmenien kilometrien päähän yliopistosta Münchenin opiskelija-asuntopulan vuoksi.

Se osoittautui onnekkaaksi sattumaksi, koska vältyin liiallisilta kontakteilta muihin suomalaisvaihtareihin ja tutustuin paremmin kämppikseeni, joka puolestaan tutustutti minut lukuisiin muihin paikallisiin tyyppeihin. Ja pakotti puhumaan saksaa.

Ja tutustutti minut ensi kertaa baijerilaisiin vehnäoluisiin.

Freisingin opiskelijabileissä oli – ja on varmaan edelleen – oluttarjoilu kohdillaan, koska se on Weihenstephanin panimon kotikaupunki. Weihenstephan on yksi lukuisista panimoista, jotka mainoslauseensa mukaan ovat ”maailman vanhin panimo”. Se ilmoittaa perustamisvuodekseen 1040.

Panimoiden vanhimmuuteen voi suhtautua varauksella, mutta varmaa on, että Freisingissä ja Baijerissa ylipäätään on tehty olutta kauan ja hartaasti, alunperin lukuisissa munkkiluostareissa. Münchenin teknillisen yliopiston Freisingissä sijaitsevalla laitoksella opiskellaan ja tutkitaan nimenomaan oluen panemista ja paikallinen panimo luonnollisesti myös sponsoroi juhlia.

Olimme siis lähdössä bileistä, ja minulla oli tuoppi kädessäni, kun kämppikseni kysyi, haluaisinko tuopin muistoksi. Vastustan varastamista sen kaikissa muodoissa, mutta näillä tuopeilla oli useamman euron pantti, joten tuopin pystyi käytännössä lunastamaan itselleen pantin hinnalla.

Koska olen onneton tarttumaan hetkeen, ryhdyin arpomaan tuopin salakuljettamista, jolloin kämppikseni nappasi sen kädestäni, tunki sen olkalaukkuunsa ja pujahti parin pensaan välistä ulos juhla-alueelta.

Sittemmin olen ollut tuopin jemmaamiseen tyytyväinen, koska nykyisin se muistuttaa tuolloin Baijerissa viettämästäni ajasta ja siellä tutuiksi tulleista ihmisistä.

Ennen kaikkea se muistuttaa kuitenkin siitä, kuinka paljon kämppikseni auttoi minua, ensi kertaa ulkomailla asunutta, erilaisissa käytännön asioissa, joista osa oli oluttuopin varastamistakin tärkeämpiä.

Hän on myös ensimmäinen saksalainen, johon olen tutustunut, joten kokemukseni hänestä ovat varmasti vaikuttaneet siihen, että käsitykseni saksalaisesta kulttuurista, jopa baijerilaisesta, ja saksalaisista ovat hyvin myönteisiä.

Nyt tuopissa oleva oleva Schneider Weisse Tap4-pintahiivaolut on aika tyypillinen lajinsa edustaja, siis upottava, pehmeä, vehnäinen, täyteläinen ja melko alkoholipitoinen (6,2-prosenttinen).

Sen tehnyt panimo mainostaa itseään ”maailman vanhimmaksi vehnäoluita tekeväksi panimoksi”.

Itselleni läheisimpiä tämän genren oluista ovat juuri Weihenstephanin, Franziskanerin ja Erdingerin sekä Münchenin perinteisen turistioluen Paulanerin tuotteet.

Näistä pintahiivaoluista oma suosikkini on Franziskaner hedelmäisyytensä vuoksi. Siihen verrattuna Schneider Weisse tuntuu varsinkin jääkaappikylmänä maultaan yksipuoliselta: kulauksesta jää kitalaen takaosaan hivenen karvas maku, joka peittää mahdolliset muut makuelämykset alleen. Oluen lämmetessä myös Schneideristä löytyy enemmän sävyjä ja makeutta, mutta Franziskanerin makurikkauteen se ei yllä. Schneiderille voi tosin antaa plussaa luomuraaka-aineista.

Ai niin, kirjoituksessa pitänee olla aasinsilta jalkapalloon.

Olkoon se vaikka, että oluttrendejä ja -panimoita tulee ja menee, mutta jotkut asiat ovat jotakuinkin ikuisia. Sama pätee myös kansainväliseen jalkapalloon.

Saksalaisten päättäväinen mutta pehmeä kosketus on lähiviikkoina kovassa kurssissa.

Ennakon on kirjoittanut toimittaja Jukka Vahti, joka on pariinkin otteeseen asunut Saksassa.

Tilanne 21.6. ennen päivän pelejä:

  1. Fuller’s ESB, ENG 4,3 (3 ääntä)
  2. Brooklyn Lager, USA 4,0 (1 ääni)
  3. Peroni Nastro Azurr0, ITA 2,5 (2 ääntä)
  4. Coopers Pale Ale, AUS 2,0 (2 ääntä)
  5. Estrella Damm, SPA 2,0 (2 ääntä)
  6. Xingu, BRA 2,0 (1 ääni)
  7. Mythos, GRE 1,5 (2 ääntä)
  8. Corona, MEX 1 (2 ääntä)