Tagged: Yhdysvallat

Beer&You – eli onko olutkulttuurin kasvulla rajoja?

Ihmiseen on jostain syystä koodattuna tarve saada muut innostumaan siitä, mistä on itse innostunut. Mekanismi toisen innostuksen jakamiseen tai siihen samaistumiseen on huomattavasti heikompi. Itse saatan paasata esimerkiksi oluen tai jalkapallon suurenmoisuudesta, mutta pyöritellä silmiäni samanlaiselle puheelle autojen tuunauksesta tai baletista. Ja eikö osa omaa innostuneisuutta ole aina se, että tietää tai tuntee jotain asiaa paremmin kuin muut? Että se on juuri sinun juttusi?

Tämä olutblogi ei varmaankaan ole ainoa, jonka yhtenä tavoitteena on levittää oluen ilosanomaa. Siis sitä, että kyse ei ole ainoastaan sopivan vahvaan ja kevyeen muotoon saatetusta alkoholista vaan hämmästyttävän yksinkertaisella ja luonnonmukaisella prosessilla valmistetusta juomasta, josta saa käsittämättömän hienoja ja monipuolisia elämyksiä. Se, miksi ”suuri yleisö” ei tätä tajua, on mysteeri, johon emme yleensä keksi muuta vastausta kuin sen, että he eivät tiedä paremmasta. Haluamme siis valistaa.

S-ryhmä on nyt samalla asialla. Tämä on kiinnostavaa ja merkittävää, koska sen resurssit ovat aivan toista luokkaa kuin kaikilla Suomen olutblogeilla yhteensä. Teoriassa, eli jos massojen olutvälinpitämättömyys johtuu tiedon puutteesta, suuri muutos onkin nyt todennäköisempi kuin koskaan aiemmin.

Tietyllä tasolla tällainen muutos on toki jo pitkällä, sillä kymmenen vuotta sitten meillä ei ollut likimainkaan sellaista olutskeneä ja pienpanimobuumia kuin nyt. Mutta kyseessä on kuitenkin vielä pienen tai ainakin rajallisen piirin juttu. Ja sitä S-ryhmä haluaa lähteä muuttamaan Beer&You-konseptillaan. Sen tavoitteena on tehdä uusien oluiden ja oluttyylien löytämisestä helpompaa. Ja tietenkin myös myydä näitä uusia oluita asiakkaille.

Itse tehdyllä yhdeksän oluttyypin luokittelulla pyritään varmistamaan, että ravintoloiden valikoimat ovat kattavia ja jokaiseen makuun on tarjolla jotain. Konsepti lanseerataan aluksi olutravintoloihin, mutta sitä aiotaan laajentaa myöhemmin myös ruokaravintoloihin.

”Tämän konseptin avulla pyritään palvelemaan sitä mainstreamia, jota on 80 prosenttia asiakaskunnasta”, ketjupäällikkö Miko Kamppuri sanoi keskiviikkoisessa lanseeraustilaisuudessa.

Käytännössä toiveena on, että oluiden maailmasta kiinnostuneelle on aina tarjolla joku helppo, mutta erilainen valinta, ettei epävarmassa tilanteessa tarvitse turvautua tavalliseen hanabisseen. Asiakkaille tarjotaan samalla tunnistettava brändi ja esimerkiksi ikkuna- tai ovitarrat antavat lupauksen siitä, että tässä ravintolassa sekä olutvalikoima että henkilökunnan oluttuntemus täyttävät tietyt standardit.

Paitsi asiakkaille konsepti on tarkoitettu työkaluksi myös S-ryhmän sisäiseen käyttöön. Ravintoloille halutaan tarjota helpommin lähestyttävä ja ymmärrettävä tapa luokitella oluita ja valita sopivia myös ruokajuomiksi.

”Myönnän, että meillä on sisäisesti vielä tekemistä. Esimerkiksi jotkut lähiöravintoloiden päälliköt ajattelevat, että se, miten on aina ollut, tulee aina olemaan”, Kamppuri sanoi.

Alkuvaiheessa konsepti lanseerataan viiteen Public Corner -ravintolaan sekä 11 muuhun olutravintolaan. Samalla on määrä nostaa snack-annosten laatua ja tehdä niistä monipuolisempia. Osana konseptia olutta aiotaan tarjoilla jatkossa viidessä erilaisessa lasissa eikä pelkästään perinteisissä tuopeissa. Yksi laseista on muuten Teku-lasi, jonka suosiosta kertoo se, että se on jo nyt Kamppurin mukaan S-ryhmän ravintoloiden pihistetyin lasimalli.

Kaikki tämä olutkulttuurin edistäminen kuulostaa oikein hyvältä ja tuskinpa tästä ainakaan mitään haittaa tavalliselle harrastajalle on. Se onkin sitten täysin toinen asia, kuinka suureksi ja kauniiksi kotimainen olutkulttuuri voi kasvaa.

Tästä kirjoituksesta ja Beer&You-konseptia koskevasta Facebook-päivityksistä on maksettu Kaunis humala -blogin pitäjille 350 euroa.

12 askelta olutharrastajaksi

Miten minusta tuli minä? Miksi olen tällainen enkä toisenlainen? Tulin miettineeksi tätä viime viikolla oluen näkökulmasta, kun olin menossa puhumaan olutblogeista Kippis!-ohjelmaan. Omaa oluthistoriaa koskevan pohdinnan lopputulemana syntyi tusinan askeleen portaikko, joka on vienyt minut vähitellen syvemmälle ja syvemmälle hämyisiin olutkellareihin ja vaaleista lagereista outoihin oluttyyleihin.

Tämä on siis tarina, joka kerrotaan 12 erilaisen tuotteen kautta. Jokainen on tavalla tai toisella muuttanut pysyvästi omaa suhtautumistani olueen. Enimmäkseen kyseessä eivät ole mitkään kovin ihmeelliset oluet, joten kyseessä ei todellakaan ole mikään suosituslista. Tosin se on myönnettävä, että kaikki eniten juomani oluet ovat tällä listalla listalla.

Koff III

Tarinan alku on käsittääkseni melko tyypillinen. Ehkä joskus 16-vuotiaana piti väkisin opetella juomaan olutta, koska selvästi helpommin silloiseen suuhuni sopinut siideri (Fizz Dry Apple) oli paitsi kalliimpaa myös vähän turhan tyttömäistä nummelalaisissa kotibileissä juotavaksi.

En tiedä, miksi se oli juuri Koffin kolmonen, jonka useimmin valitsin. Se ei muistaakseni ollut halvin, mutta ehkä mielsin sen jollain kaupunkilaisella tavalla trendikkäämmäksi kuin Lapin Kullan, Olvin tai Karjalan. Karhu oli myös melko suosittu meidän porukoissamme, mutta oma suosikkini oli Koff.

Victoria Bitter

Vietin suuren osan talvesta 2001-2002 uintileirillä Australian Fremantlessa. Harjoituksia oli kuutena päivänä viikossa aamuin illoin, joten oluelle ei jäänyt paljoa aikaa. Mutta viikon ainoaa vapaapäivää edeltänyt ilta käytettiin mahdollisimman tehokkaasti tähän tarkoitukseen ja oluena oli poikkeuksetta Victoria Bitter eli ”viibii”.

Meidän vuokrakämppämme naapurissa oli jonkinlainen hippikommuuni. He opettivat meitä soittamaan didgeridoota ja johdattivat meidät yksiin todella hämäriin hiekkakuoppabileisiin keskelle aavikkoa. Kerran yritimme tarjota heille omaa suosikkioluttamme, mutta se ei kelvannut. Oli kuulemma teollista moskaa, jota ei pitäisi kutsua olueksi lainkaan. Tämä kommentti jäi kummittelemaan mieleeni, vaikken vielä moneen vuoteen aivan ymmärtänyt, mistä siinä oli kyse.

Newcastle Brown Ale

”Broon” on taatusti yksi ensimmäisiä juomiani tummempia tai pintahiivalla käytettyjä oluita. Kuten Koffin kolmosen kohdalla, myös tässä brändin imagolla oli aivan keskeinen vaikutuksensa. Newcastle Brown Alen sinitähti oranssissa soikiossa oli nimittäin 1990-luvun Newcastle Unitedin pelipaidassa kuin toinen logo.

Kun tämä olut sitten joskus – ehkä Helsingin Sports Academyssä – tuli vastaan, sen pehmeä makeus teki minuun sittemmin väljähtyneen vaikutuksen. Pian Brown Alesta tulikin vakiojuomani Newcastlen pelejä katsoessani.

Erityisesti mieleeni on jäänyt kotipeli Liverpoolille vastaan joulukuulta 2008. Liverpool oli täysin ylivoimainen ja Newcastlen oli nyrkkeilytermein köysissä alkuminuuteista lähtien. Irlannin maajoukkueen maalivahti Shay Given taisteli kuitenkin urhoollisesti pitäen maalinsa puhtaana aina 31 peliminuutille asti. Tauolle mentiin lukemissa 1-2 ja totesin, että olin tyhjentänyt hermostuksissani ensimmäisen 45 minuutin aikana peräti viisi pulloa. Se oli ehkä onni, sillä toisella puoliskolla Givenin taistelukaan ei enää auttanut vaan Newcastle romahti lopullisesti ja ottelu päättyi lopulta 1-5.

Olen kirjoittanut Newcastle Brown Alesta tässä blogissa aiemminkin.

London Pride

Newcastle Brown Alen myötä aloin katsella kaupoissa vähitellen myös muita oluita. Olut oli tässä vaiheessa elämääni kuitenkin marginaalissa, kun viinit ja viskit veivät kaiken alkoholijuomiin liittyneen mielenkiinnon.

Juuri viinien ja viskien myötä itsessäni heräsi uudenlainen, analyyttisempi kiinnostus alkoholijuomia kohtaan. Juominen muuttui enemmän maisteluksi ja mielenkiinto juomien historiaa, valmistusprosesseja ja tyylejä kohtaan alkoi kasvaa. Tosin olut pysyi vielä tässä vaiheessa pelkkänä juomana.

Fuller’sin London Pride oli yksi niistä oluista, jotka löysin näinä aikoina. Toinen oli Shepherd’s Neamen Spitfire. Nämä ja muutamat muut tarjosivat vaihtelua Newcastle Brown Alelle vaihtelua tilanteessa, jossa en ollut vielä kunnolla hahmottanut, että oluissa on muitakin vaihtoehtoja kuin kotimainen vaalea bulkkilager ja mahonkinen brittiale.

Sekä London Pride että Spitfire ovat näyttäytyneet blogissa aiemminkin.

Koff Porter

Ensimmäinen oikeasti hyvänä pitämäni kotimainen olut. Joku kehotti joskus hankkimaan Alkosta – ja sehän kannatti! Maailma avautui kahdella tavalla: Ensinnäkin, olut oli laatuunsa nähden huikaisevan halpaa. Ja toisekseen se osoitti minulle, että Suomessakin on joku jota kiinnostaa valmistaa hyvää olutta.

Koff Porterin käsittelimme blogissa osana suomalaisten olutblogaajien uudenvuoden tempausta vuonna 2015.

Kona Fire Rock Pale Ale

Menin naimisiin keväällä 2010 ja seuraavana kesänä lensimme häämatkalle Havaijille. En muista olinko vielä Oahulla kovinkaan kiinnostunut paikallisista oluista, mutta ensimmäisenä iltana Big Islandilla söin Lulu’silla ahi pokea ja join samassa kylässä valmistettua Kona Fire Rock Pale Alea. (Matkaopas muuten kutsui Lulun terassilta näkyvää maailman kauneimmaksi, jos ei anna paksujen sähköjohtonippujen häiritä.)

Kyseessä oli todennäköisesti ensimmäinen juomani amerikkalainen ”craft beer”. Napakka humalointi, jota tuskin tuolloin vielä osasin humaloinniksi tunnistaa, teki vaikutuksen. Toki olen myöhemmin huomannut, että hienot hetket, paikat ja tunnelmat voivat nostaa keskinkertaisenkin oluen yllättäviin sfääreihin.

Suomeen palattuamme kyselin Alkosta, olisiko Konan tuotteita mahdollista saada tilattua sitä kautta. Asiaa kuulemma selvitettiin, mutta se ei kuitenkaan lopulta onnistunut. Vuosia myöhemmin (kuulemma Oregonissa valmistettavat) Kona-oluet rantautuivat näyttävästi Suomen ruokakauppoihin. Lopulta Fire Rock Pale Alekin löysi tiensä Suomeen, tosin vain ravintolamyyntiin eikä vieläkään sinne Alkoon. Olen maistanut sitä kertaalleen ja huomannut ajan kullanneen muistot.

Markettivahvuiset Konat käsiteltiin blogissa syksyllä 2013.

Brooklyn Lager

Kun Konan oluita ei vielä 2010 ollut Suomessa saatavilla, aloin etsimään hyvää korviketta. Yrityksen ja erehdyksen kautta päädyin Brooklyn Lageriin, joka on kieltämättä aika lähellä Konan Fire Rockia. Molemmat ovat amerikkalaisiksi melko hillittyjä ja humaloinnin tasapainoksi on tanakka maltainen selkäranka.

Punk IPA

En tiedä miten ja miksi aikanaan kohtasin Punk IPA:n, mutta se oli pitkän humalaisen romanssin alku. Sittemmin suhteemme on tosin normalisoitunut.

Punk IPA:n myötä minusta kuitenkin tuli ensimmäistä kertaa jonkun panimon fani: hankin käsiini kaiken mahdollisen, ostin osakkeen ja kiersin brändipubeja ulkomailla. Myös tässä suhteessa tunteet ovat myöhemmin viilenneet, mutta Brewdogin ansiosta upposin syvälle oluen ja oluttyylien maailmaan.

Tätä suhdetta ja sen kuihtumista pohdin viime keväänä.

Keisari 66

Keisari 66 oli keväällä 2013 valtava shokki. Yhtäkkiä melkein jokaisessa suomalaisessa ruokakaupassa oli saatavilla maukkaasti humaloitu ja kohtuuhintainen ale-olut. Sen laatu alkoi kuitenkin heitellä melko pian, mikä katkaisi oman mielenkiintoni. Onneksi kuitenkin moni muu panimo seurasi perässä paremmalla menestyksellä.

Totta puhuen ”kuuskutonen” muutti ehkä enemmän maailmaa ympärilläni kuin minua itseäni, mutta jotenkin olisi tuntunut väärältä jättää se tältä listalta pois.

Jossain sanottiin APA

Syksyllä 2013 päätimme Sammelin kanssa kokeilla oluen valmistamista. Tästä prosessista syntyi paitsi heikkotasoinen olut myös juttu Vihreään Lankaan sekä Youtube-video.

Olut sai nimensä siitä, että yleisin suunnittelu- ja valmistusprosessissa toistettu fraasi oli ”jossain sanottiin”. Sillä aloitimme aina, kun muistelimme milloin mitäkin jostain lukemaamme tai kuulemaamme vinkkiä.

Jossain sanottiin APA:ssa oli paljon tietämättömyydestä aiheutuneita vikoja, mutta kumpikaan meistä ei lannistunut vaan panemisesta on tullut meille molemmille pysyvä harrastus. Laatukin on parantunut muutamassa vuodessa huomattavasti.

Laitila Mississippi

Laitila Mississippi ja nimenomaan kyseisen oluen niin sanottu maitokauppaversio on omissa kirjoissani ollut jonkin aikaan paras kotimainen yleiskäyttöolut. Alkossa myytävä versio on turhan raskas, mutta hopeakylkinen maitokauppaversio on juuri sopivan raikas eikä sitä ole pilattu ylenpalttisella katkerolla, joka tuntuu olevat suomalaisten panimoiden perussynti jenkkityylisissä vaaleissa aleissa.

Laitila Mississippi on kiittäminen myös yhdestä eksoottisimmista makukokemuksistani. Kyseistä olutta on minulla melkein aina jääkaapissa ja usein se valikoituu simppelin arkiruuan kaveriksi. Samaan tapaan yritän pitää kotona aina Granny Smith -omenoita jälkiruuaksi, koska ”omena päivässä pitää lääkärin loitolla” siinä missä bisse päivässä tekee jotain muuta.

No, kävipä kerran niin, että Mississippiä oli huomaamattani jäänyt ehkä desin verran tuopin pohjalle, kun aloin syömään omenaa. Tästä seurasi luonnollisesti ja väistämättä omena-olut -tasting. Moni varmasti kuvailisi Granny Smithin jälkeen juotavan Mississippin makua kammottavan metalliseksi tai jotain vastaavaa, mutta itse pidin yhdistelmää kiinnostavalla tavalla onnistuneena. Ei ehkä jokapäiväiseen käyttöön, mutta ainakin joskus vielä uudestaan.

To Øl Sur Simcoe

Tältä listalta puuttuvat oikeasti suuret oluet, koska ne enimmäkseen tulevat ja menevät. Ne ovat uniikkeja nautintoja, joihin ei välttämättä kasva vahvaa tunnesidettä. Ei ainakaan sellaisella arkisella tavalla vahvaa, että tietää aina, että toinen on tarvittaessa läsnä.

No tanskalaisen To Ølin Sur Simcoe tuntuu onneksi olevan melkein aina läsnä. Viimeisen vuoden aikana tämä hapanolut on löytänyt tiensä monen suuremman marketin vakiovalikoimaan ja poikkeuksetta vielä laatuun nähden erittäin edullisella hinnalla.

Maistoin tätä ensimmäisen kerran Keski-Euroopasta tilattuna ja nyt voin koska vain hakea sitä lähikaupasta huomattavasti halvempaan hintaan. Ei tämä harrastus vuosien varrella ainakaan vaikeammaksi ole muuttunut.

Gosea rapakon takaa: Lost Nation vs. Anderson Valley

Ipa-janonsa jo vuosia sitten tyydyttäneiden amerikkalaisten olut-hipstereiden tutkalla ovat jo jonkin aikaa olleet Manner-Euroopan perinteiset oluttyylit. Yksi näistä trendityyleistä on saksalainen gose, joka tunnetaan paitsi happamasta myös tunnusomaisen suolaisesta maustaan.

Lost Nationin Gose tulee Vermontin osavaltiosta. Vaahdon alle jäävä olut on kalpeaa ja sameaa. Tuoksu on kananmunamaisella tavalla rikkinen. Terävien hiilihappojen takana maussa on hyvää happamuutta ja saisonmaista rustiikkisuutta, mutta suolaisuus jää vaalitettavan vaatimattomaksi.

Anderson Valleyn oluet tulevat Kaliforniasta, eli matkaa gosen syntysijoille on selvästi Vermontiakin enemmän. 128-niminen gose on hieman Lost Nationin olutta tummempaa ja vähempivaahtoista. Maku on melko suoraviivainen, raikkaan sitruksinen.

Molemmat olivat oikein kivoja ja raikkata oluita, mutta jättivät kaipaamaan kunnolla suolaista klassikkoa, kuten K-kaupoista joskus löytynyttä Rittergutsia.

NYC ABC

New York kutsui jälleen syyskuun viimeisellä viikolla ja sehän tarkoitti monen muun hyvän asian lisäksi erinomaisia oluita – A:sta Z:aan. Tässä siis vähän väkisin väännetyt aakkoset kaupunkiin, joka ei nuku koskaan ja juo oluensa mieluummin hanasta kuin pullosta. IPA on yhä kingi, mutta monessa yhteydessä kävi selväksi, että inspiraatiota ja uusia tuulia haetaan nyt eurooppalaisista oluista ja tyyleistä. Tuttuun tapaan lisää sanailua ja vinkkejä kuvateksteissä.

Allagashin oluet saapuvat New Yorkiin muutaman sadan kilometrin päästä Mainen Portlandista. Tällä reissulla lasiin osui White, joka on melko perinteinen ja erittäin maukas witbier.

Beer Authority on mainettaan mukavamman, mutta silti varsin tympeän Port Authority Bus Terminalin naapurissa. Alimmassa kerroksessa on nuhjuinen pubi, jonka perusteella ei kannata vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Toisessa kerroksessa on nimittäin pätevä sporttibaari laajalla ja melko eurooppalaisella olutvalikoimalla. Kokonaisuuden kruunaa rento kattoterassi, jonne mennessä oluet joutuu tosin kaatamaan lasista muoviin. Harpoon IPA ei onneksi ollut niin erikoinen tuttavuus, että se olisi tästä barbarismista juurikaan kärsinyt. Muutenkin on sanottava, että tarjoiluastioiden osalta oluen arvostus oli keskimäärin melko vaatimatonta – ei siis ainoastaan Beer Authorityssa vaan kautta linjan.

Coney Islandilla on ranta, huvipuisto ja venäläisyhteisö. Sekä panimo, joka tosin Ratebeerin mukaan tekee oluensa Shmaltzin panimolla lähellä Albanyn kaupunkia New Yorkin osavaltion pohjoisosissa. Se, missä oluet syntyvät, on tietysti toisarvoista sen rinnalla, miltä ne maistuvat. Reissulla maisetut Mermaid Pilsner ja Overpass IPA olivat perushyviä, mutta eivät mitenkään erityisiä.

Dinosaur BBQ on kymmenen, lähinnä New Yorkin osavaltiossa sijaitsevan ravintolan ketju. Ruoka on suurin piirtein niin amerikkalaista kuin vain voi olla. Esimerkiksi paistettuja vihreitä tomaatteja tuli maistettua ensimmäistä kertaa ja olivathan ne herkullisia. Myös olutvalikoima oli ainakin Brooklynissä kelvollinen ja hanaoluita sai tilattua myös maistelusetteinä. Syracuselaisen Middle Agesin ketjulle panema Dino Ape Hanger APA oli tosin yksi reissun heikoimista oluista.

Evil Giant on Long Islandilla sijaitsevan Barrier-panimon herkullinen ruis-IPA. Kevyen maltainen suutuntuma antaa tilaa armottomalle katkerovyörytykselle, joka jatkuu ja jatkuu. Aromihumaloinnin greippisyys on poikkeuksellisen kirkas.

Flying Dog The Gourd Standard tulee Suomessakin varsin tunnetulta marylandilaispanimolta. Listalle se päätyi kuitenkin erikoisimman ainesosansa eli kurpitsan vuoksi. Joka syksy amerikkalaiset – eivätkä millään tapaa vähiten newyorkilaiset – sekoavat kurpitsaan ja alkavat tunkemaan sitä ja siihen sopivia mausteita kaikkeen mahdolliseen. Olut ei ole poikkeus ja ainakin omasta mielestäni kurpitsa toimii oluessa paremmin kuin esimerkiksi kahvissa tai siiderissä. Flying Dog on kuitenkin lisännyt kierroksia humaloimalla kurpitsaoluensa IPA:ksi. Lopputulos ei ole lainkaan huono, mutta jotenkin se tuntuu kierolla tavalla väärältä.

Great Harry on pimeä ja vähän nuhjuinen baari Smith Streetillä Brooklynissä. Juottola ei tuolla paikalla kuitenkaan pärjää ilman erinomaista olutlistaa. Tällä kertaa tuoppiin päätyivät paikallisen Other Halfin Southernhopalistic (huikea uusiseelantilaisten humalien tykitys, jossa tuoksui pomelo ja maistui mänty) sekä yksi reissun harvoista ei-yhdysvaltalaisista oluista, quebeciläisen Les Trois Mousquetairesin Saison Brett (hillitty ja maanläheinen laatusaison, jonka happamuus pysyy hyvin kurissa).

Hinnat alkavat olla New Yorkissa melko kovat euron heikon kurssin vuoksi. Baarissa ja ruokapaikoissa liikutaan pääsääntöisesti Suomi-hinnoissa, mutta kaupoista kotimainen craft beer -irtoaa parilla taalalla ja siksarin saa yleensä noin kympillä, bulkkia vielä tästä puolet halvemmalla. Hieman ärsyttävästi moni kauppa myy oluensa vain paketeissa lukuunottamatta suuria pulloja ja erikoisuuksia. Sekä kaupoissa että baareissa huomaa, että trendikkäintä olutta on nyt eurooppalainen ja erityisesti belgialainen keitto, josta saakin sitten maksaa enemmän kuin Suomessa. Kannattaa muuten kiinnittää huomiota parasta ennen -merkintöihin, sillä vaikka baareista saa tuoretta hanatavaraa, on kaupoissa tarjolla paljon vanhentuneita oluita.

Ithaca Flower Power valikoitui ruokajuomaksi Harlemin erikoisessa, skandinaavista ja afrikkalaista keittiötä yhdistelevässä Red Roosterissa. Ilman ruokaa olut oli vähän turhankin kireä ja yrttinen, mutta tulinen papukeitto sai sen kukkaisuuden esiin. Pääruuaksi tilatut lihapullat ja muusi (eivät olleet erityisen hyviä ja) olisivat kaivanneet jotain yksinkertaisempaa seurakseen.

Jää on amerikkalaisille siinä määrin pakkomielle, että sitä saa melkein mistä tahansa. Tästä on suurta hyötyä, jos on päätynyt ostamaan lämpimän pullon tai edellisenä päivänä hotellille ostetun siksarin jämät ovat lämmenneet.

Kengät ovat heikentyneestä kurssista huolimatta melko halpoja, mikä on sekin oluenystävän etu. Kenkälaatikot ovat nimittäin (yhdessä vaatteiden ja muovipussien kanssa) erittäin hyödyllisiä kotiinviemisten pakkaamisessa. Tällä kertaa kahdessa ruumalaukussa kulkeutui kotiin 33 pulloa tai tölkkiä yhdenkään särkymättä.

Lic Beer Project Equinox Saison on tuoreen, vasta muutaman kuukauden ikäisen panimon tuote. Equinox-humala toi tähän saisoniin kivaa pilsmäistä aromia, joka sopi tähän yhteyteen täydellisesti.

Manhattan on tunnetuin osa New Yorkia, mutta kaikki uusi, kiva ja jännittävä tapahtuu sen ympärillä: Brooklynissa, Bronxissa ja Queensissa. New Jerseystä ja Staten Islandista ei niin väliä.

Nights and Weekends on oiva murkinapaikka kehutun ja kuuluisan Tørst-juottolan vieressä. Ruoka on meksikolaista ja oluttakin on. Mutta tänne ei kannata jäädä juomaan vaan suunnata takaisin Tørstin hanojen äärelle.

Other Half on Brooklyniläinen panimo, joka tämän reissun kokemuksien perusteella nousi omalla kartallani varsin lupaavaksi tekijäksi. Sixpoint tekee ehkä maukkaimmat oluet ja vanha kunnon Brooklyn Brewery on laatunsa puolesta varmin, mutta Other Half odottaa vuoroaan heti niiden takana.

Port City Colossal IV valikoitui hetken mielijohteesta ruokajuomaksi Colicchio & Sonsilla. Erittäin hieno belgityylinen quadrupel oli kuitenkin hieman turhan makea brisketille, polentalle ja vihreille paprikoille. Vaikka yhdistelmä ei ollut paras mahdollinen olivat sekä ruoka että juoma lähes täydellisiä omilla tahoillaan.

Queensiläisen Singlecutin Kim oli aika yllätyksetön, mutta muuten mukava vattubisse.

RastafaRye on Blue Point -panimon olut, jonka tuoksu on jännittävän makea ja mausteinen. Humalointi on hyvässä balanssissa maltaisuuden kanssa ja maku jatkaa karkeloita suussa pitkään. Kammottavasta etiketistä huolimatta oikein oivallinen olut.

Snapperhead IPA tulee Butternutsin panimolta, joka sijaisee New Yorkin osavaltiossa, mutta lähempänä Kanadaa kuin Manhattania. Vaahto on todella hieno ja kaunis, mutta olut sen alla todella vaatimaton.

Threes Brewing on loistava paikka niin juomiseen kuin syömiseen. Brooklyniläisen panimon omassa ravintolassa on tarjolla taatusti tuoretta olutta, jotka maistettujen laatujen (pils, IPA ja brett) perusteella ovat laadukkaita, maukkaita ja helposti lähestyttäviä. Ruokapuoli elää jatkuvasti, sillä keittiössä vierailevat ravintolat vaihtuvat jatkuvasti. Tällä kertaa oli tarjolla Pies ’n’ Thighsin friteerattua kanaa, joka oli suorastaan jumalaista.

Uinta Baba tuli monesti vastaan, vaikkei se ole paikallinen vaan tulee Salt Lake Citystä saakka. Musta lager ei ole kovin trendikäs tyyli, mutta jokaisen tyylin laadukkaimmille oluille on aina tilausta. Tämä oli nimittäin erinomainen yhdistelmä paahteisuutta ja huoletonta juotavuutta.

Victory Hop Ticket Series 2015 #3: Rye IPA on pennsylvanialaisen panimon vaalea ruis-IPA. Ruis ja humalan katkero toimivat vain todella hienosti yhteen.

Whole Foods on astetta laadukkaampi ruokakauppaketju, mikä tarkoittaa luonnollisesti myös astetta parempaa olutvalikoimaa. Toisin kuin monessa muussa marketissa myös yksittäisiä pulloja ja tölkkejä on runsaasti tarjolla. Ja parempaa valikoimaa erikoisuuksia isoissa pulloissa saa hakea eikä välttämättä löydä sittenkään. Lähes koko valikoima oli vielä kylmässä, jotan amerikkalainen sanoisi ”two thumbs up”.

XX eli Dos Equis Amber on yksi niistä roskaoluista, jotka ovat jotenkin onnistuneet selviämään kaiken laadun keskellä. Ja mikä pahinta: kohdalle saattaa osua meksikolainen ravintola, jossa ei ole tarjolla tätä makeutettua Coronaa parempaa olutta.

Yella, eli koko nimeltään Oskar Blues Mama’s Little Yella, on oikein miellyttävä ja simppeli pils, joka tulee aina Coloradosta saakka.

Zonker Stout on wyomingilaisen Snake Riverin stout, jonka ostin vain sen takia, että saan tämän aakkoslistan täyteen. Olut oli kuitenkin positiivinen yllätys: kepeä ja paahteinen sekä erittäin maukas. Toi hyvällä tavalla mieleen trendikäät cold brew -kahvit.

Ratsiassa Bier-Bierin saison-kattaus

 

Aika montaa oluttyyliä on väitetty seuraavaksi ipaksi, mutta kaikki ennustukset ovat osoittautuneet vääriksi tai ainakin ennenaikaisiksi. Nykysuosikki seuraavaksi ipaksi on maalaisolut saison. Niiden tunnuspiisteitä ovat hento happamuus, sameus sekä maanläheiset, jopa tallimaiset aromit.

Helsinkiläinen Bier-Bier nostaa tänä kesänä saisonia eturiviin, mikä on paitsi ilahduttava epäilemättä myös haastava veto, sillä siinä missä maahantuojilta ja kotimaisilta pienpanimoilta on helppo löytää monenlaisia ipa-kattauksia, on saatavilla olevien saisonien kirjo huomattavasti vaatimattomampi.

Tarjolla oleva setti on niin poikkeuksellinen ja houkutteleva, ettei kesän hienoinkaan päivä saanut pidettyä meitä pois Bier-Bierin järjestämästä tastingista. Päätimme laittaa 16 saisonin (tai saisonhybridin) kattauksen kylmästi paremmuusjärjestykseen, jonka saa haastaa ja kyseenalaistaa, vaikka se onkin lopullinen ja korkein totuus. Olueille on annettu kouluarvosanat oluina, ei saisoneina. Tyylin rajojen rikkomisesta ei siis ole sakotettu.

Ensin Lassen, sitten Sammelin arvosana ja lopuksi yhteisarvostelu. Lasse kirjoitti arvostelut, Sammeli on lisännyt sikäli kun näkemys on eronnut.

  1. Nøgne Ø: Saison Reserve 9- / 9½ = 9+
    Norjalaisten saison flirttailee rohkeasti hapanoluiden kanssa. Erittäin rohkea ja maukas.
  2. Bad Attitude: Mad Saison 9- / 8½ = 9-
    Viinimäisiin vahvuuksiin kohoava saison-dipa-hybridi on todella herkullinen tapaus. Tuoksu on houkuttelevan pehmeä ja humalan ja happamuuden kiva tasapaino kätkee maussa jokaisen oluen kahdestatoista alkoholiprosentista.
  3. Hiisi Broken Bones 7½ / 9 = 8+
    Joukon paras suomalainen: rohkealla ja onnistuneella tavalla erilainen. Sammeli lisää: Erittäin onnistunut. Jännästi tässä saatu sorachi ace toimimaan, yleensä en siitä välitä.
  4. Amager: Wait Until Spring, Bandini 8+ / 8+ = 8+
    Voimakas passionhedelmän tuoksu ja makukin on raikkaan hedelmäinen. Nyt ollaan melko kaukana perinteisestä hevostallifiiliksestä.
  5. Prairie Artisan Ales: Birra Farmhouse Ale 8½ / 8 = 8+
    Herkullisen hikinen tuoksu, hento happamuus ja miellyttävä mausteisuus hyvässä tasapainossa.
  6. Hibu: Tony Solo 8½ / 7 = 8-
    Ehkä kattauksen erikoisin olut. Maanläheisessä tuoksussa omenasiideriä ja maku yllättää valkoviinimäisillä aromeilla ja raikkaalla happamuudella. Pieni viinaisuus puskee läpi.
  7. Sesma, Parking Beer ja Mateo y Bernabe: La Cabana 7+ / 7½ = 7½
    Pistävä, villihiivan käyttämille hapanoluille tyypillinen tuoksu lupaa paljon. Maku on pieni pettymys, sillä se on vähän yksioikoinen vaikkakin raikkaan sitruksinen.
  8. St Feuillien: Saison 7 / 8- = 7½
    Yksi kattauksen tiukimmin hiilihapotetuista oluista, mikä vähän peittää muuten hyvää makua. Vaikka reilut hiilihapot kuuluvat tyyliin, huomasi tässä vertailussa, että matalammat hapot tuottavat maukkaampia oluita.
  9. Modernist: Savant Saison 7+ / 7½ = 7½
    Napakasti humaloitu saison menisi ipasta. Erinomainen tapa tutustua Mosaic-humalan aromiin, sillä juuri muuta ei tästä maista.
  10. Maku: Saison (barrel sample) 6+ / 8+ = 7+
    Hiivaisemmassa ja hieman keskenkäyneessä versiossa Makun saisonista on samaa vetisyyttä, mutta kokonaisuus on kiinnostavampi. Sammelin eriävä: Tämä oli hillitty mutta kiinnostava. Hyvät navettafiilikset!
  11. Ruosniemen Panimo: Lomittaja Saison 6½ / 7½ = 7   
    Jos Maku oli vähän liian tylsä, on tämä vähän liian erikoinen. Täyteläisen rungon ja mukavan happamuuden tasapaino on hyvä, mutta maussa on jotain kurpitsaolueen viittavaa hieman ällöttävää vivahdetta. Sammelin eriävä mielipide: Mukavasti raippaava suora perussaison.
  12. Nomada Estepa 7- / 6½ = 7-
    Joukon ainoa tumma olut on hyvässä tasapainossa. Pieni paahteisuus pelastaa tämän saman panimon Tundraa vaivaavalta tylsyydeltä.
  13. La Baladin: Wayan Saison 8- / 5 = 6½
    Todella paljon kaikkea eikä pelkästään hyvällä tai huonolla tavalla. Onneksi tätä myydään isossa pullossa, koska tuntuu, että jokainen suullinen vetää eri suuntaan kuin edellinen. Sammelin eriävä mielipide: Kattauksen tuopinpohjimmainen. Tuoksuu fairyltä, maistuu sitruunapippurilta. Yh.
  14. Maku: Saison 6- / 6 = 6
    Perusvarma suoritus, mutta tässä kattauksessa seura on liian kova.
  15. Brewdog Electric India 6½ / 6- = 6
    Skotit tekevät yleensä perusvarmoja laatusuorituksia. Tämäkin on raikkaassa hedelmäisyydessään ihan kiva olut, mutta räväkkyys ja saisonmaisuus jäävät kauas. Sammelin mielipide: Humalapöhinää ja hiilihappoa. Ei tästä saa irti mitään
  16. Nomada Tundra 6 / 5½ = 6-
    Hyvin kevyt ja tässä joukossa suorastaan mauton. Sopii ensimmäiseksi saisoniksi sellaiselle, joka välttelee riskejä.

Sierra Nevada Torpedo Extra IPA

Sierra Nevadan pale ale on ollut jo pitkään Alkon valikoimissa ja siten panimon tutuin tuote Suomessa. Tosin ei tämä Torpedokaan ole mikään kummajainen vaan usein baareissa ja muistaakseni joskus Alkossakin nähty tuote.

Tuhti on vaahto ja mahongin väri olut alla sen. Tuoksu raikas, jopa kirpeä. Maku on pienehkö pettymys, hieman lattea (ei sitä kahvia kuitenkaan!).

Tuhtihan tämä kyllä on: alkoholi, mallas ja jäännössokeri antavat niin paljon runkoa, ettei humalointi nouse sellaisiin mittoihin, kuin tässä tyylissä on tapana vaan se vaikuttaa salakavalasti pinnan alla, mikä sopii tietysti varsin hyvin oluen nimeen.

Redhook Audible Ale

Joskus kotimaisiin ruokakauppoihin päätyy yllättäviä oluita, ja usein vielä melko pieniä eriä. Tätäkään en ole montaa kertaa bongannut, joten ei tätä ihan joka kauppaan ole riittänyt.

Eikä se varsinaisesti olisi ollut tarpeenkaan. Washingtonin osavaltiosta, Yhdysvaltain länsirannikolta tulevan Redhookin Audible Ale on kyllä kauniin messinkinen ja makukin ihan kivaa tasapainottelua taittumalla liikaa mihinkään suuntaan.

Kelpo mutta tylsä: samalla vaivalla olisi maahan tullut jotain kiinnostavampaakin.

Smuttynose Rhye IPA

Suorastaan silmiä särkevän kaunis oranssi, hiukka samea liemi. Tuoksussa mangoa ja kuusenhavua. Vaahto vaatimattomampi.

Täyteläisen puoleinen, humala potkaisee pienellä viiveellä. Puree sitten aika lailla sopivan ärhäkästi. Maussa enemmän havua kuin hedelmää, vaikka pyörähtääpä suussa vähän tropiikkiakin.

Ruis-ipatyyliin melko tyly, jopa karkea. Onnistuessaan rukiinen kama on juuri sen vuoksi suurin piirtein parasta humalajuomaa.

Ja onnistunut tämä törkyturpa on. Ei ehkä ihan täydellisesti: jälkimaku turhan kitkerä.

Mutta kannattaa tsekata länsinaapurin monopolin hyllyt seuraavalla käynnillä ja poimia koriin jos ruis-ipa miellyttää.

Ballast Point Fathom IPL ja Camden Town India Hells Lager

IPA-trendiä on lähdetty laajentamaan moneen suuntaa: on mustaa ipaa, valkoista ipaa, belgialaista ipaa, sessio ipaa ja tietenkin tupla sekä imperial ipaa. Kun humala- ja mallasvariaatioiden tarjoamat mahdollisuudet on käytetty loppuun on tietysti luontevaa aloittaa hiivalla pelaaminen.

Tässäkin on useampia suuntia: rajuja ja eksoottisia lopputuloksia saadaan villihiivoilla, mutta maltillisempiin kokeiluihin soveltuu käymislämpötilan pudottaminen ja siirtyminen ale-hiivasta lager-hiivaan. Tällöin IPA:sta tuleekin IPL, eli India Pale Lager.

Nyt vertailussa on kahden huipputrendikään käsityöläispanimon lager-IPA:t, eli Ballast Point Fathom IPL ja Camden Town India Hells Lager. Ja sanotaan heti aluksi suoraan se tärkein: molemmat menisivät täydestä kuin väärä raha, jos niitä tarjottaisiin ehtana IPA:na. Vaahtopuoli jää molemmissa vähän vaatimattomaksi, mutta se ei riitä paljastamaan aleksi naamioitunutta lageria.

Systembolagetissa kaupatta Ballast Point Fathom on näistä kahdesta heikompi, vaikka hyvä olut sekin on. Tuoksussa on tuhdisti mäntymetsäistä aromihumalaa, mutta vähän tunkkaisella tavalla. Maku on aika yksioikoinen, mutta toimiva.

Englannista lentokoneen ruumassa tuotu Camden Town India Hells Lager on sen sijaan loistava olut. Sen tuoksu ei lupaa juuri mitään, mutta maku räjäyttää potin. Se on raikas ja katkera. On havumetsää, on greippiä. Jälkimaku on pehmeän appelsiininen.

AleSmith Wee Heavy

Sain jouluna lahjakortin Alkoon. Päätin heti, että käyttäisin sen johonkin sellaiseen, jota en muuten ostaisi. Ja siten kaappiinipäätyi viinipulloluokan olut: 0,75-litrainen AleSmith Wee Heavy, jossa on alkoholia kuin Alsacen valkkarissa.

Olut kaatuu lasiin kauniin punaruskeana norona, mutta lasissa se näyttää mustalta. Vain kirkas valo pääsee oluen läpi punertavana hehkuna. Vaahto on melko niukka mutta kauniin pienikuplainen. Tuoksu on upea: lakritsaa, kasvimaita paahteisuutta, kuivaa hedelmää sekä jotain kasvimaista, ehkä kanervaa.

Maku on pehmeä ja tasapainoinen, kymmenen alkoholiprosenttia hukkuvat täydellisesti kuivakan maltaan alle, paljastaen itsensä lämpönä vasta matkalla alas. Luumuisa maku ei ole mitenkään voimakas tai pitkä, mutta hyvinkin miellyttävä.

Onko tämä hyvää? Kyllä. Onko tämä 25 euron arvoinen kokemus? Ehkä ei, mutta siksi se onkin lahjana täydellinen.